Palkansaajasta tyhjän päälle heittäytyjäksi
Toukokuun puoliväli 2021 merkitsi minulle elämänmuutosta ja suuren irtioton alkua. Reilua vuotta aiemmin vajaalla kymppitonnilla hankkimastamme Ford Transitista oli rakentunut meille tuossa vaiheessa pieni, mutta samalla viihtyisä ja kaiken tarpeellisen sisältävä reissukoti.
Porvoon kaksiomme vaihtui kesäkuussa 2021 astetta kompaktimpaan asumismuotoon.Kun uusi peltikuorinen kotimme oli kutakuinkin valmis, reissulompakko arvioideni mukaan tarpeeksi pullea ja malttini muutoinkin tiensä päässä, oli tullut aika ottaa suurin yksittäinen askel tiellä kohti reissu-unelman toteutusta: silloisesta asiantuntijatyöstäni irtisanoutuminen.
Pääset lukemaan täältä tuntojani tuoreeltaan irtisanoutumisen jälkeen ja täältä vuoden takaiset mietteeni tien päältä!
Vakituisesta työsuhteesta irtisanoutuminen oli suuri, mutta samalla helppo päätös, jota minun ei ole tarvinnut hetkeäkään katua.Koska kuluneen kahden ja puolen vuoden ajan olin priorisoinut reissu-unelman toteuttamisen elämässäni kaiken muun edelle, olin ehtinyt kartuttaa itselleni kohtuullisen kokoisen matkakassan.
Niinpä en pakumatkamme ensimmäiseen reilu vuoteen huolehtinut turhia tulevista työkuvioista, vaan sen sijaan keskityin olennaiseen: nauttimaan reissaamisesta, simppelistä tien päällä elosta sekä päivittäisestä uusien paikkojen näkemisestä ja uuden kokemisesta. Teki valtavan hyvää saada keskittyä yli vuoden päivät täysillä itseeni, hyvinvointiini ja niihin asioihin, joista todella nautin ja jotka antavat minulle energiaa.
Tähän kaikkeen liittyi olennaisena osana mielettömän hieno vapauden ja riippumattomuuden tunne. Tuo fiilis ei vieläkään ole kadonnut mihinkään, vaan se on päinvastoin jopa vahvistunut yrittäjyyteen hypättyäni.
Tien päällä reissupakussa elo on kaiken kaikkiaan suht edullista. Olen kuitenkin tiedostanut koko ajan yksinkertaisen faktan: niin kauan kuin kuluttelen ainoastaan säästöjäni ilman plusmerkkisiä tilitapahtumia, päättyy vanlife-irtiottomme viimeistään siinä vaiheessa, kun reissukirstuni pohja alkaa häämöttää.
Tiesin olevani ennen pitkää valintojen äärellä: edessä olisi joko paluu Suomeen ja niin sanotun normaalin päivätyön pariin, tai minun tulisi kehittää jonkinlainen ratkaisu uran ja liikkuvan vanlife-elämäntyylin yhteensovittamiselle.
Valinta oli lopulta hyvin helppo.
Työvoimapoliittisesta häiriköstä yrittäjän saappaisiin
Syksyn 2022 kuluessa päädyin siihen lopputulokseen, että paras keino yhteensovittaa liikkuva elämäntyyli ja sen tuoma vapaus ja riippumattomuus taloudellisen toimeentulon turvaamiseen olisi yrittäjyys. Siispä vuoden 2023 alussa ryhdyin hyödyntämään ammatillisia ja henkilökohtaisia vahvuuksiani paikkariippumattomana toiminimiyrittäjänä työskennellen.
Lue täältä joulukuisia tuntojani yrittäjyyteen hyppäämisestä, ja täältä postauksesta vinkit, kuinka perustaa yritys ja päästä yrittäjyydessä kevyesti ja edullisesti alkuun!
Kuinka yrittäjyys on vaikuttanut reissupakussa viettämääni arkeeni? No, luonnollisesti vapaa-aikaa on vähemmän kuin ennen, mutta sitä on edelleen riittävästi. En edelleenkään laita herätyskelloa aamuisin soimaan muutoin kuin painavasta syystä, sillä minulle tekee hyvää, kun saan nukuttua riittävät, noin yhdeksän tunnin yöunet. Yleensä sisäinen kelloni herättää minut aamu yhdeksän aikoihin. Läppärin äärelle ehdin yleensä kymmeneen mennessä.
Aamukahvin nautiskelulle pyhitetty tuokio ennen töiden aloitusta.Päivän ohjelmastamme riippuen joskus teen töitä vähemmän päivällä, mutta avaan läppärini illalla. Illat yritän tosin pääsääntöisesti pyhittää tämän matkablogini kirjoitustyölle. En myöskään työskentele pääsääntöisesti täyttä kahdeksan tunnin työpäivää – kenties (hyvin luultavasti) vielä jossain vaiheessa, mutta tällä hetkellä on hyvä näin.
Perjantain työpäivät pyrimme pitämään pääsääntöisesti lyhyinä, jotta saamme nauttia hieman pidemmästä viikonlopusta. Kuva Ranskan Angletista maaliskuulta 2023.On ollut palkitsevaa huomata, että palkkatyöhön verrattuna korvaus työstä ja menetetystä vapaa-ajasta on näin yrittäjänä jollain tapaa paljon konkreettisempaa.
Myös mahdollisuus määrittää täysin oma työnkuvansa on yrittäjyyden merkittävä plussa. Jos huomaan yhtäkkiä työskenteleväni epämieluisten projektien tai liian kuormittavien toimeksiantojen parissa, voin osoittaa syyttävällä sormella ainoastaan itseäni ja ottaa opiksi.
Lisäksi minulla on aina mahdollisuus kieltäytyä, jos jokin projekti tai toimeksianto ei sovi aikatauluihini, tai se kahmaisisi liian suuren siivun kalenteristani. Tällä on minulle suuri merkitys: voin elää edelleen vapaus edellä.
Algarve, Portugali, joulukuu 2022.Aloittavan yrittäjän arjelle tyypillinen tulojen epävarmuus ja heilahtelu ei juurikaan haittaa, kun elinkustannukset ovat lähtökohtaisesti hyvin alhaiset ja tilillä on edelleen kohtuullisesti puskuria huonoja kuukausia ja lomakausia paikkaamaan.
Lomista puheen ollen – tällä hetkellä elän arkea, josta en ainakaan toistaiseksi tunne edes tarvitsevani sen kummemmin lomaa.
Milloinhan olen viimeksi tuntenut olevani loman tarpeessa? Sen on täytynyt olla aika ennen irtisanoutumistani, eli yli kaksi vuotta sitten.
Yrittäjänä arjen ja pyhän raja saattaa toisinaan olla häilyvä: esimerkiksi vappupäivä oli meille tänä vuonna ihan tavallinen arki- ja työpäivä. Se ei haitannut – olimme juhlistaneet vappua etupainotteisesti jo edeltävänä perjantaina.Kuten olen jo maininnut, rahaa ei ihan älyttömiä määriä reissupakussa eläessä välttämättä pala, jollei sitä varta vasten tahdo laittaa haisemaan. Dieseliin kyllä uppoaa luonnollisesti pitkä penni, mutta kaiken kaikkiaan tien päällä elo on verrattain edullista. Majoituskulumme ovat useimpina kuukausina lähellä nollaa, eikä ulkona tarvitse syödä, jollei sitten välttämättä tahdo.
Kun elämisen kulut ovat pienet, voi tehdä vähemmän töitä ja silti ansaita tarpeeksi turvatakseen toimeentulonsa.
Maltillisena pysyvät työtunnit ehkäisevät ylikuormitusta, loppuun palamista, uupumusta, työperäistä ahdistusta ja stressiä, rytmihäiriöitä, kohonnutta verenpainetta ja univaikeuksia – joitakin työelämän tyypillisistä vitsauksista mainitakseni (osa minullekin entuudestaan tuttuja). Tämän hetken elämäntapa ja vanlife-yrittäjyys tukee siis lopulta myös kokonaisvaltaista hyvinvointiani.
Myös valon määrä vaikuttaa suoraan jaksamiseen ja yleisen vireystilaani. Kuvassa ulkoilmasuihkun jälkeinen aamukahvihetki Ranskan Capbretonissa maaliskuussa 2023.Vuokraa tai vastikkeita ei reissupakussa eläessä tarvitse maksaa, ei liioin sähkö- tai vesilaskuja. Kun lainojakaan ei ole lyhennettävänä, koko kuukausibudjettini on käytössä (vakuutusmaksuja ja ajoneuvoveron kaltaisia tylsiä, mutta pakollisia menoja lukuun ottamatta) hyvin pitkälti siihen olennaiseen: elämiseen. Yrittäjyyteen hypättyäni olen saanut laitettua maltillisista tuloistani jälleen osan jopa säästöön – mainiota!
Yksi keino majoittua matkalla ilmaiseksi on niin sanottu house sitting. Me päädyimme sattuman kautta huhti-toukokuun vaihteessa 2023 pitämään huolta kolmen viikon ajan tuhatvuotisesta kartanosta ja sen tiluksista Lounais-Ranskassa.Yrittäjyyden ja liikkuvan vanlife-ajen yhteensovittaminen
Vuosi sitten kirjoittamassani postauksessa pähkäilin, kuinka reissupakuarkemme sopeutuisi siihen, että Craigin lisäksi myös minä alkaisin etätyöskennellä Transitistamme käsin.
Kahden yrittäjän liikkuva etätyöstudio parkissa Ranskan Capbretonin surffirannan edustalla, maaliskuu 2023.Craig on koko irtiottomme ajan tehnyt joustavaa työviikkoa rakennuspuolen konsultointiyrittäjänä. Muutamia poikkeuksia (kuten paria Yhdysvaltojen työreissua ja Portugalin Ericeirasta pariksi viikoksi vuokraamaamme surffikämppää) lukuun ottamatta Craig on koordinoinut projekteja ja suorittanut muutkin työvelvoitteensa Transitimme liikkuvasta etätoimistosta käsin.
Vuosi sitten pohdiskelin blogissani, että reissuarjen ja kahden hengen etätyöt yhteensovittaaksemme meidän pitäisi pystyä työskentelemään Craigin kanssa säännönmukaisesti kutakuinkin samanaikaisesti. Muutoin joutuisimme työvelvoitteidemme vuoksi tinkimään uusiin paikkoihin tutustumisesta sekä muusta yhteisestä, reissuarjen parhaille puolille pyhitettävästä ajastamme.
Tämä tavoite on toteutunut osittain. Craig työskentelee edelleen enemmän aamupainotteisesti, kun taas itse iltavirkkuna näpyttelen konetta usein myöhään vielä siinä vaiheessa, kun Craig on rauhoittunut lukemaan tai katsomaan leffaa makkarin puolelle.
Viikoittainen työrytmimme rakentuu suureksi osaksi Craigin pakollisten palavereiden ympärille: jos esimerkiksi keskiviikko on täynnä palavereita (Yhdysvaltojen ja Euroopan aikaeron takia joskus myös ilta-aikaan), emme välttämättä liiku tuona päivänä mihinkään, ja itsekin pyrin hoitamaan tuolloin viikon työprojektini mahdollisimman tehokkaasti. Minullakin on toki etätapaamisia ja -palavereita, mutta huomattavasti harvemmin kuin Craigilla.
Joskus sovimme kumpikin pitävämme kokonaisen tai osittaisen vapaapäivän keskellä viikkoa tehdäksemme yhdessä jotain mukavaa – yleensä tutustuaksemme uuteen paikkaan vaikkapa kivan kaupunkipäivän tai luontoretken merkeissä. Esimerkiksi eräs aurinkoinen torstai maaliskuun lopulla suljimme kalenterimme jo puoliltapäivin ja lähdimme tutustumaan Biarritziin muutaman oluen ja viinilasillisen merkeissä.
Torstai-iltapäivä Biarritzissa maaliskuussa 2023.Yrittäjinä meillä on täysi vapaus suoda itsellemme hemmotteluhetkiä myös keskellä viikkoa vaikkapa poikkeuksellisen makeiden kelien kohdalle sattuessa – kuten meille kävi maaliskuun lopulla Etelä-Ranskassa, kun elohopea pomppasi yllättäen muutamaksi päiväksi lähelle 30 astetta.
Capbreton, maaliskuu 2023.
Onneksi työpisteensä voi siirtää halutessaan myös ulos.Lisäksi: tässä vaiheessa, kun takana on jo lähes kaksi vuotta reissupakuarkea ympäri Eurooppaa, on suurin reissuvimma ja alkuhuuma hiipunut sopivasti sen verran, ettei uutta tarvitse olla välttämättä näkemässä ja kokemassa kaasu pohjassa ihan päivittäin. Välillä voi ottaa rennommin, liikkua hitaammin ja uuden sijaan keskittyä elelemään, oleskelemaan ja työskentelemään jo entuudestaan tutuissa, meille mieluisissa paikoissa.
Vietimme Portugalin etelärannikon maisemissa jo toisen talvemme. Suurin osa paikoista oli meille jo entuudestaan tuttuja ja pystyimme tällä kertaa reissaamaan hitaammin ja ottamaan rennommin. Kuva Sagresista, tammikuu 2023.Reissupaku – kahden hengen etätyöstudio?
Suurin seikka, miksi etukäteen epäilin Transitimme muuntautumista kahden hengen etätyöstudioksi, liittyy työergonomiaan. Emme reissupakun suunnittelu- ja toteutusvaiheessa nimittäin ymmärtäneet kiinnittää huomiota siihen, että retkeilyautossamme olisi ergonomisesti edes kohtuullisen miellyttävät fasiliteetit etätyöskentelyyn.
Alkuperäisen suunnitelmaamme kun ei kuulunut työskentely tien päältä käsin. Sitten tuli korona ja muutti työkulttuurin täysin toisenlaiseksi – ja Craig tuumasi meistä ensimmäisenä, että miksipä ei.
Reissupakumme varsinainen työpiste on yhden hengen työskentelytarpeisiin ihan mukiinmenevä.Pöytämme ääressä mahtuu työskentelemään juuri ja juuri yksi henkilö kerrallaan. Muita ergonomisesti järkeviä työtiloja reissupakustamme ei oikein löydykään. Itse hoidan suuren osan töistäni jo entuudestaan tutussa blogin kirjoittelupaikassa: auton etuistuimella. Toinen vaihtoehto on “seisomapöytä” sänkyämme vasten.
Toisinaan vietän aikaa läppärin äärellä myös sängyllä, mutta tämä työpiste on käytössä rajoitetummin. Kuva tammikuulta Portugalista.Tähän mennessä järjestely on pakon edessä toiminut. Pidemmän päälle edessä on kuitenkin vääjäämättä reissupakun päivittäminen yksilöön, joka tarjoaa ergonomisesti kohtuullisen miellyttävän etätyöstudion kahden yrittäjän kokopäiväisiin työskentelytarpeisiin.
Olipa työpiste millainen tahansa, tärkeintä lienee säännölliset jaloittelu- ja venyttelytauot työpäivän lomassa, jottei kroppa pääse kangistumaan liiaksi yhteen asentoon.Reissupakumme akku- ja sähköntuotantokapasiteetti on muuten kestänyt kahden, joskus kolmenkin läppärin yhtäaikaisen latauksen invertterin kautta kunnioitettavan hyvin (jopa Portugalin ”pimeät” talvikuukaudet!), joten sähköntuotannon riittävyyden suhteen meillä ei ole ollut ongelmia.
Portugalissakin aurinko laskee vuoden pimeimpinä kuukausina aikaisin, jo kello viiden kuuden aikoihin. Pyrimmekin lataamaan työläppärit mahdollisimman pitkälti päiväsaikaan, tai ajojen aikana. Kuva Sagresista tammikuulta 2023.Puhelinliittymiemme lisäksi netin reissupakuumme tarjoaa USB-ladattava reititin, johon hankimme yleensä kustakin maasta paikallisen SIM-kortin. Esimerkiksi Portugalissa kuukauden rajoittamaton data kustansi 30 euroa ja signaali oli riittävän vahva jopa videopalavereihin pääsääntöisesti joka puskaparkissa.
Akusta, invertteristä, aurinkopaneeleista ja muista sähköpuolen varustelustamme pääset lukemaan tästä reissupakun sähköjärjestelmää koskevasta postauksesta!
Sinkoilevat tulevaisuudensuunnitelmat
Vuosi sitten kirjoitin, kuinka tulevaisuudensuunnitelmamme rönsyilevät ja sinkoilevat villisti ääripäästä toiseen. No, eivät ne aivan uomiinsa asettuneita ole vieläkään. Jotain lisäselvyyttä olemme suunnitelmiimme kuitenkin saaneet – ehkä.
Ainakin olemme ajautuneet kuvitelmissamme yhä kauemmaksi ”rivitalokolmio ja säntillinen arki päivätöineen Suomessa” -visiosta. Suomeen muuton puolesta eivät juuri puhu enää edes taloudelliset rationaliteetit, kun korot, energia, ruoka – kaikki kallistuu sellaista vauhtia.
Suomeen asettumista vastaan ovat puhuneet koko ajan maantieteelliset seikat. Etelä-Euroopan talven valoon ja lämpöön tottunutta ajatus Suomen lokakuusta toukokuulle kestävästä enemmän tai vähemmän kylmästä ja elottomasta vuodenajasta ahdistaa.
Esimerkki: kun tänä vuonna vappua vietettiin Pohjolan perukoilla räntäsateessa, Ranskassa hoidettiin hiki hatussa valtoimenaan kukkivaa, helteiden jäljiltä suorastaan rehottavaa kartanon puutarhaa.
Ensimmäiset helteet koittivat Ranskassa tänä vuonna maaliskuussa, ja huhtikuun aikana luonto puhkesi hiljalleen kesäiseen kukoistukseen. Kuva kartanon mailta Lounais-Ranskasta huhtikuun lopulta.Lisäksi Suomi on ihan hiton kaukana ”muusta Euroopasta” ja reissuun lähtiessä rahaa ja aikaa on kulunut tyypillisesti jo rutkasti, ennen kuin on päässyt Pohjoismaita tai Baltiaa pidemmälle.
Lounais-Ranska, huhtikuu 2023.Siispä tässä vaiheessa vakituinen asettuminen Suomeen ja normi yhdeksästä viiteen -palkkatyöhön paluu tuntuu kaukaisemmalta ajatukselta kuin koskaan. Sen sijaan olemme pyöritelleet mielessämme muita mahdollisuuksia. Ongelma (positiivinen kaiketi) tuntuu olevan sama kuin viime vuonna: mahdollisuuksien moninaisuus, ja minkä lukuisista potentiaalisista vaihtoehdoista lopulta valitsemme.
Hypättyäni yrittäjyyteen pakumatkamme päätepiste ei enää sijaitse rajallisen reissukassani pohjalla, vaan se on loitonnut näkyvistä jonnekin määrittämättömään tulevaisuuteen.
Toisaalta Craigia polttelisi riippumattoman reissuelämän ohella ajatus ensiasunnon ostamisesta – hän kun on saanut kuluneen kahden vuoden aikana säästöön kohtuullisen mukavan suuruisen pesämunan.
Portugalin surffirannoilla talvea viettäessämme saimmekin idean ostaa asunnon tulevia talvia silmällä pitäen suositusta surffikaupungista Ericeirasta. Olimme jopa siinä pisteessä, että alustava ostotarjouksemme oli hyväksytty, ja paikallisesta pankistakin oli lainalupaus valmiina.
Oli hyvin lähellä, ettei osa-aikainen kotimme ja “kiinteä tukikohtamme” muodostunut tänne hurmaavaan Ericeiran surffikaupunkiin. Kuva maaliskuulta 2023.Peräännyimme viime hetkellä – mikä oli onni, sillä Ranskassa oleskellessamme unelmamme muutti jälleen muotoaan portugalilaisesta surffistudiosta jossain Pyreneiden laskettelukeskusten ja Atlantin surffiaaltojen välimaastossa sijaitsevaan vanhaan remontoitavaan ranskalaiseen kivitaloon. Nyt Etelä-Englannissa tätä kirjoittaessani tuntuu siltä, että kait sitä tännekin voisi yrittää asettua.
Etelä-Ranskassa pystyy yhdistämään laskettelu- ja surffiloman halutessaan jopa samalle viikonlopulle. Kuva maaliskuun lopulta Piau Engalyn -laskettelukeskuksesta Pyreneiden vuoristosta.Alkuvuodesta Craigia kosiskeltiin niin hanakasti hommiin Yhdysvaltoihin, että makusteltiin jo ajatusta tilapäisestä asumisesta rapakon toisella puolen – missä paras puoli olisi ollut ehdottomasti Latinalaisen Amerikan ja Karibian matkailun helppous. Muita hyviä puolia (turpean palkkapussin lisäksi) ei sitten keksittykään, ja hylkäsimme ajatuksen Jenkeistä melko pian.
Eli yritä tässä nyt sitten ennustaa, mihin sitä vielä päädytään!
Tällä hetkellä Ranska vetoaa meihin kovaa – mutta niin ovat vedonneet myös Slovenia ja Portugali. Saapa nähdä.Minne tuleva kiinteä kotimme sitten ennen pitkää muodostuukaan, yksi asia näyttää tässä vaiheessa lähes kiveen hakatulta: vanlife-elämäntyyli ja joustava paikkariippumaton yrittäjyys reissupakussa tulee jatkumaan kohdallamme joko kokoaikaisena, tai vähintään noin puolet vuodesta käsittävänä elämäntapana myös jatkossa.
Lähes varmaa on, että Frida on vuoden kuluttua allamme edelleen aina siihen asti, että hänen seuraajansa astuu jossain vaiheessa kehiin. Koskaan ei voi kuitenkaan olla aivan varma – se on osa tätä elämän toisinaan ihanaa arvaamattomuutta.
Pakumatka voi heittää yllättäviä käänteitä kehiin ja muovata tulevaisuuden suunnitelmia uuteen uskoon – se kuuluu osana tämän homman hienouteen!Mieli avoinna muutoksille
Entä kannustanko sinuakin irtisanoutumaan, hyppäämään tuntemattomaan, heittäytymään hunningolle, antautumaan irtiotolle ja antamaan vaan palaa?
En välttämättä ja varauksettomasti. Jos ajatus muutoksesta kuitenkin kutkuttelee, ja vaikkapa nykyinen työ on puuduttavaa, tylsistyttävää, ahdistavaa tai uuvuttavaa, en suosittele jämähtämään paikoilleen vain sen takia, että arki on kurjuudestaan ja kuormittavuudestaan huolimatta kuitenkin lopulta tuttua ja turvallista.
Jos epäröit hypätä uuteen, kysy itseltäsi: mikä on pahinta, mitä voisi tapahtua? Harvemmin nämä mielemme muovaamat kauhuskenaariot edes toteutuvat! Sen sijaan jotain hienoa ja ainutlaatuista voi jäädä kokematta turhan suuret mittasuhteet saaneiden pelkojen, tai niiden pohjalta mielemme muovaamien tekosyiden vuoksi.
Tilaisuuteen kannattaa tarttua silloin, kun sellaisen näkee edessään. Elämä kun on niin lyhyt – ja se on tässä ja nyt.
Kyllähän tuossa varmasti on reilusti hyviä puolia ja aika-ajoin itseänikin tuollainen vaihtoehto kutkuttelisi. Puolisoni työ kuitenkin taipuu tuohon varsin huonosti eikä omakaan nykyinen työ tuollaista oikein mahdollistaisi, mutta itse varmaan pystyisin keksimään kuitenkin tuollaisen mahdollistavia työkuvioita.
Moi, Mikko! Kaikkien työt eivät toki tällaiseen elämäntyyliin taivu, mutta onneksi entistä useammalla alalla on nykyisin mahdollisuus tehdä töitä jopa 100 % etänä ja liikkuvasta sijainnista käsin. Jos elämäntilanne suinkin sallii, työkuviot järjestyy ja ajatus tällaisesta irtiotosta kunnolla kutkuttaa, niin suosittelen lämpimästi kokeilemaan!
Moi, itse lähtisin tien päälle mutta muista lähteistä olen ymmärtänyt että rahaa täytyy olla aika paljon ettei tule ongelmia.
Paljonko teillä kuluu per kk pelkästään elämiseen (ruoka/polttoaineet/verot/lääkäri yms)? Täällä Suomessa pariskunnalta menee jo 2000€/vuosi pelkästään vakuutuksiin.
Jos EU kattavan kunnollisen terveysvakuutuksen ottaa niin se on kallis tai riippuu tietty lompakosta
Pelkästään kulut olisi kiva nähdä.
Kiitos
Moikka!
Kuten postauksessani mainitsinkin, tien päällä on mahdollista elää suhteellisen edullisesti. Ei olla tarkasti pidetty kuukausittaisista kuluista kirjaa – ne vaihtelee melko paljon sen mukaan, missä maassa ollaan ja vaikkapa kuinka pitkiä matkoja ajetaan, vai ollaanko enemmän paikoillaan.
Ruokaan menee käytännössä maassa kuin maassa (Norjaa ja Sveitsiä lukuun ottamatta) vähemmän rahaa kuin Suomessa; esimerkiksi Portugalissa tai Espanjassa huomattavastikin vähemmän. Dieseliin uppoaa rahaa toisinaan enemmän, toisinaan vähemmän. Transitin verot noin 460 euroa vuodessa. Vuoden määräaikaisista matkavakuutuksista maksetaan noin 500 euroa kumpainenkin (ei tarvitse mitään erillisiä EU-terveysvakuutuksia tms., nuo matkavakuutukset korvaa kaikki matkalla tapahtuneet henkilövahingot ilman ylärajaa kaikkialla maailmassa), ja toki ajoneuvonkin vakuutukset joitakin satasia maksaa. Mutta siinäpä ne suurimmat kulut taisivat ollakin! Joka tapauksessa meidän elinkustannukset ovat tällä hetkellä huomattavasti edullisemmat kuin mitä ne olisivat Suomessa vuokra- tai omistusasunnossa eläen. Mutta toki on aina hyvä olla reissulompakossa ns. hätävaraa, sillä aina voi tulla (ja tuleekin) myös yllättäviä kuluja.