Kirjeitä Guatemalasta osa III: Tikal, Lanquin ja Rio Dulce

Guatemala 8.11.2017.

Tikal – tuon muinaisen mayojen aikoinaan asuttaman kaupungin mahtavat rauniot on nyt koluttu ja koettu.

Kello herätti viime yönä klo 02:15. Reilut kolme tuntia myöhemmin istuin keskellä viidakkoa, Tikalin suurimman pyramidin huipulla, katsomassa aamun valkenemista muinaisen kaupungin raunioiden ylle ja kuuntelemassa, kuinka viidakko heräsi uuteen päivään.

Mölyapinoiden mylvintä kaikui silmien alapuolella eteeni levittäytyvästä viidakosta leijonien karjunnan lailla ympäri usvaista maisemaa. Hetki oli melkoisen maaginen.

Auringon noustua kartoitimme lisää muinaisen kaupungin pyramideja asiantuntevan paikallisen oppaan johdolla.

Vanhimmat Tikalin rakennuksista ovat 800-luvulta ennen ajanlaskun alkua, mutta varsinaista kukoistuskauttaan kaupunki eli vuosina 200-800. Tällöin kaupungin asukasluku oli yli 100 000 (vertailun vuoksi: Vaikkapa Lontoossa oli 800-luvulla asukkaita noin 10 000 – 12 000).

Tämän jälkeen kaupunki hylättiin ilmeisesti liikakansoituksen ja luonnonvarojen ehtymisen vuoksi ja se jätettiin ränsistymään ympäröivän viidakon armoille, kunnes sitä alettiin tutkia ja raivata jälleen esiin 1800-1900 luvuilla. 

Nimi Tikal merkitsee mayojen kielessä äänten / kielten paikkaa. Tikalia nimitetään myös ‘kaikujen kaupungiksi’, City of Echoes.

Kaupungin keskusaukiolla esimerkiksi käsien yhteen lyömisestä syntyvä ääni kaikuukin epätavallisen terävästi, ”visertävästi” ympäröivistä rakennuksista. Äänen sanotaan muistuttavan Guatemalan kansallislinnun, mayaketsaalin viserrystä.

Suunniteltiinko pyramidit erityisesti tuottamaan kyseinen epätavallinen kaiku, vai tapahtuiko se sattumalta? Tämä on tiedemiesten ja arkeologien keskuudessa yhä kiistelty kysymys. 

Oppaan avulla saimme oppia paljon muitakin mielenkiintoisia faktoja alueen pyramideista, temppeleistä sekä mayojen muinaisesta kulttuurista.

Erästä pyramidia käytettiin aikoinaan astrologisena observatoriona. Se on sijoitettu muutamien muiden ympäröivien pyramidin kanssa siten, että yhdessä auringon kanssa ne muodostavat suoran lineaarisen linjan joka kesä- ja talvipäivänseisauksen sekä kevät- ja syyspäiväntasauksen aikaan. 

Ihmisuhrit jumalille olivat mayojen kulttuurissa tärkeitä. Jumalille uhrattavaksi “pääseminen” oli kunnia-asia, ja uhrattavaksi huolittiinkin ainoastaan ylimpien kastien porukkaa. 

Esimerkiksi kuuluisassa pallopelissä, jossa kaksi joukkuetta käsiään käyttämättä yrittävät saada pallon kivirenkaan läpi, jumalille ei suinkaan kelvannut uhrattavaksi hävinnyt luuserisakki. Sen sijaan kunnian sai voittajajoukkue. 

Pyramidien ja muiden raunioiden lisäksi pääsimme ihastelemaan paikallista eläinlajien kirjoa. Kävi myös varsin selväksi, ettei opas turhaa varoitellut meitä hämähäkeistä ja käärmeistä: Jo heti alkumetreillä taskulamppujen valossa viidakkopolkua talloessamme polulla tuli vastaan oikea, ihan rehellisen kokoinen tarantella. Sen purema sattuu kuulemma helevetisti noin viikon verran.

Myöhemmin saimme todistaa auringonnousussa viidakon yläpuolella mälyapinoiden mylvintäkonserttia. Kyseessä on muuten maailman äänekkäin maanisäkäs ja merinisäkkäistäkin ainoastaan sinivalaat pitävät enemmän mekkalaa.

Lisäksi näimme puissa kiipeileviä hämähäkkiapinoita, erivärisiä tukaaneja sekä Costa Rican reissulta tutun Väli-Amerikan erikoisuuden, koatin, joka käyskenteli rauhallisesti ihmisistä välittämättä pääaukion raunioiden lomassa. 

Kaiken kaikkiaan eilinen aamupäivä oli siis tällaiselle historia-/luontotyypille ihan täysosuma! Aikainen herätys maksoi itsensä takaisin: Pääsimme lähtemään kansallispuistosta jo aamupäivällä kymmenen aikoihin samaan aikaan, kun turistimassat ja painostava helle vasta tekivät tuloaan.  

Nyt kun mayojen valtakunnan rauniot on koluttu, on karavaanin aika jälleen kulkea. Tänä aamuna matka jatkuu täältä pienestä ja idyllisestä Floresin kaupungista taas kohti uusia maisemia… 

Emma

Viimeinen kirje Guatemalasta

Paljon terkkuja täältä Utilan saarelta Hondurasista! Sukellushommat ovat pitäneet täällä sen verran kiireisenä, ettei ole löytynyt kunnolla aikaa päivittää kuulumisia. Mutta tässäpä hieman jälkijunassa kuvia ja kertomusta viimeiseltä reissuviikoltani Guatemalasta; Hondurasin pinnanalaisia tunnelmia on luvassa myöhemmin.

Tikalin muinaiseen maya-kaupunkiin tutustumisen jälkeen otin yhdeksän tunnin pituisen bussimatkan maan sisäosien vuorten keskellä sijaitsevaan laaksoon, Lanquín -nimiseen pikku kaupunkiin.

Viimeinen reilu tunti ajettiin paikalle päällystämättömiä ja kuoppaisia, uskomattoman huonokuntoisia vuoristoteitä. Perille vihdoin päästyäni vietin seuraavat neljä yötä yhdessä Väli-Amerikan tunnetuimmista bilehostelleista, Zephyr River Lodgessa.

Paikka on todellakin keskellä viidakkoa; sen saattoi todeta muun muassa hostellin eläinkunnasta. Meidän dormitorion katossa rapisteli torakoita ja välillä niitä vilisti myös lattialla. Suurin koskaan näkemäni rupikonna chillaili yksi päivä rauhassa muina konnina hostellin aulan liepeillä. 

Rakkaan koirani Totin poisnukkuminen Suomessa oli vaikea paikka ja sitä oli hyvin rankkaa yrittää käsitellä yksin kaukana kotoa. Onneksi tapasin Zephyr Lodgessa upeita tyyppejä, jotka vilpittömästi yrittivät lohduttaa, olla tukena ja saada mua paremmalle tuulelle. 

Hostelli oli täydellinen illanvietolle ja juhlinnalle, joten iltaisin riitti tekemistä ja pystyin saamaan ajatuksia hetkellisesti pois Suomen murheista.

Paikan ulkoporeamme oli iso plussa – sieltä oli kiva aloittaa ilta, juopiskella olutta ja katsella ympärillä levittäytyviä upeita maisemia auringon laskiessa. Bileet jatkuivat öisin niin myöhään kuin suinkin jaksoi valvoa ja baarin henkilökunta biletti vähintään yhtä kovaa kuin me hostellin vieraatkin.

Lanquinissa vietetyn ajan kohokohta oli päiväretki Semuc Champeyn luonnonpuiston upeisiin maisemiin.

Teimme ensin (paikoitellen mielestäni melko hurjan ja potentiaalisesti vaarallisenkin) visiitin veden täyttämiin luolastoihin. Luolastossa meidän piti kahlata, kiipeillä, alittaa vesiputous ja paikoitellen myös uida käsissämme pitelemiemme kynttilöiden valossa, mikä paikoitellen varsinkin liukkailla kallioilla ja vedenalaisilla kivillä tuntui suht haasteelliselta.

Siitä onneksi kuitenkin selvittiin (itse henkilökohtaisesti yhdellä pikku palovammalla). Seuraavaksi patikoimme noin tunnin Semuc Champeyn uskomattoman kauniille turkooseille kalkkikivialtaille.

Luonnonaltaisiin pulahtaminen tuntui pikku patikkaretken jälkeen täydelliseltä! Semuc Champey jäi kauneudessaan ja ainutlaatuisuudessaan mieleen kyllä yhtenä ikimuistoisimmista uimapaikoista.

Matkalla luonnonaltaille saimme seurata, ja etenkin kuunnella, puissa kiipeileviä mölyapinoita.

Semuc Champeyn lisäksi hauskana päiväaktiviteettina Lanquinista jäi mieleen “kaljakellunta”, kun laskimme keskellä viidakkoa olevaa jokea pitkin porukalla uimarenkaissa kaljaa juoden.

Elettyäni railakkaasti ja reilulla kädellä yli päiväbudjetin Zephyr Lodgessa oli aika vaihtaa taas rauhallisempiin maisemiin viettämään astetta seesteisempää elämää. 

Niinpä buukkasin itselleni kyydin lähellä Karibian rannikkoa virtaavan Rio Dulce -joen varrelle. 

Viimeinen reilu tunti majapaikkaan taittui veneellä keskellä viidakkoa, kunnes saavuin majapaikan, The Round House Hostellin, laiturille. 

Seuraavat pari päivää vietin tässä kauniissa, rauhallisessa miljöössä luonnonhelmassa vain muutama muu matkailija sekä luonnon eläimet (ravut, kolibrit, joka ilta ruoka-aikaan paikalle ilmestyvä suuri rupikonna…) seuranani. 

Mikä teki paikasta todella ainutlaatuisen oli ihan oikea sauna! Saunan rantalaiturilta pääsi vieläpä pulahtamaan Rio Dulce -jokeen uimaan.

En kyllä ihan heti olisi uskonut pääseväni nauttimaan löylyistä täällä päin maailmaa… mutta mitä vielä; sain lisäksi testata toistakin saunaa, kun yksi päivä melottiin belgialaisen pariskunnan kanssa kajakeilla testaamaan luonnonaltaita ja “luonnonsaunaa”. 

Sekä suojaisassa joen poukamassa oleva vesi että kallion sisällä oleva “sauna” olivat vulkaanisen toiminnan johdosta luonnostaan lämpimiä, vesi paikoitellen jopa lähes polttavan kuumaa. Rentouduimme ensin luonnonaltaassa ja tämän jälkeen kalliosaunan “löylyissä” (tässä saunassa puuttui tosin kiuas!).

Päivän päätteeksi meloimme joen varrelle laitureille rakennettuun ravintolaan päivälliselle, laskemaan vesiliukumäkeä ja hyppimään tarzan-keinusta jokeen (kyllä – meitä oli siis kolme aikuista…). Tämän jälkeen meloimme ensin kauniissa auringonlaskussa ja lopuksi rankkasateessa takaisin majapaikkaan.

Rio Dulcelta matkani jatkui jokimaisemissa pieneen Livingstonin kalastajakaupunkiin, jossa vietin ainoastaan yhden yön (paikan Casa de La Iguana -hostelli ei maineestaan huolimatta onnistunut ihan vakuuttamaan). 

Mitäänsanomattoman Livingstonin visiitin jälkeen jatkoin matkaani meri- ja maanteitse tänne Hondurasin Bay Islandeille. Se tiesi jäähyväisten jättöä Guatemalalle, jossa kuukauden reissauksen aikana sain onnekseni kokea useita ikimuistoisia asioita ja elämyksiä.

Guatemala, sen uskomattoman kaunis luonto, tulivuoret, mayakulttuuri ja ystävälliset ihmiset tekivät lähtemättömän vaikutuksen. Voinkin lämpimästi suositella maata kaikille ennakkoluulottomille reissaajille! 

Emma

Jälkeenpäin

Flores – tukikohta Tikalin tutkimusretkelle

Tikalin muinaisen mayakaupungin retkeä varten matkasin Floresiin, joka on lähimpänä Tikalia sijaitseva rehellisen kokoinen kaupunki.

Tukikohtanani Floresissa toimi Casa de Grethel -niminen hostelli, jossa sain pari päivää ottaa rennosti, rauhoittua ja latailla akkujani.

Floresissa toimii myös suosittu bilepainotteinen hostelli Los Amigos, jossa päädyin majoittautumisen sijaan tällä kertaa piipahtamaan vain parin rommikolan verran. 

Zephyr Lodge: Hauskoja bileitä, mutta myös suurta surua

Zephyr Lodge oli reissuni ensimmäinen hostelli, jossa oli käytännössä piikkisysteemi. Eli kaikki ruoat, juomat ja majoituskulut kertyvät jokaisen omaan ”piikkiin” koko vierailun ajan. Baaritiskillä tai ruokaa tilatessa ei siis tarvinnut pitää käteistä mukana.

Tämä on kuitenkin paitsi kätevä ja huoleton, niin myös petollinen systeemi. Varsinkin mitä pidempään paikan päällä viihtyy sekä syö ja juo ilman, että tsekkaa välillä piikkinsä saldoa. 

Lisäksi Zephyr Lodgessa ei ollut keittiötä, jossa olisi voinut itse kokkailla, eikä ravintoloitakaan ollut lähimailla. Kaikki murkina piti siten käytännössä tilata hostellin ravintolasta. Menu oli kuitenkin kattava ja myös kasvissyöjälle löytyi mukavasti eri vaihtoehtoja. 

Itseänikin neljän päivän hurlumhein jälkeen semisti kuumotti tsekata itseni ulos hostellista ja kuulla vierailuni loppulaskun summa. Voin kuvitella, että moni huolettomampi bilettäjä on täällä visiittinsä päätteeksi joutunut ”jäämään tiskaamaan”.

Useat näistä Väli- ja Etelä-Amerikan hostelleista pyörivät muuten suurilta osin vapaaehtoisten työpanoksen varassa. Monet reissaajat jäävät työskentelemään hostelliin pariksi viikoksi tai kuukaudeksi (taikka vuodeksi) reissunsa lomassa. Hostelli tarjoaa näille työpanoksen vastineeksi ilmaisen majoituksen ja ehkä muonituksen (sekä mahdollisesti nesteytyksen).

Niin hauskan ja toimintapainoitteisen hostellivierailun kuin Zephyr Lodge tarjosikin, tulee itselleni hostellissa viettämästäni ajasta päällimmäisenä mieleen se suuri, musertava suru, jota paikan päällä koin.

Tuolloin nimittäin koitti aika, kun rakas perheenjäseneni Totti jouduttiin kotopuolessa saattelemaan viimeiselle matkalleen – ja vain 11 vuoden iässä. Borderterrierille 11 vuoden ikä kun ei ole vielä juuri mitään.

Totilla oli diagnosoitu pahanlaatuinen virtsarakon kasvain reilua kuukautta aiemmin – vain muutama päivä ennen reppureissuni alkua. Tämä oli hyvin raskas henkinen isku käsiteltäväksi reissujärjestelyjen ja fiilistelyjen ollessa täydessä vauhdissa. 

Totille tuolloin lokakuussa annetusta ennusteesta tiesin, etten tulisi olemaan Suomessa hyvästelemässä ja saattamassa rakasta ystävääni hänen viimeiselle matkalleen. En voinut kuitenkaan antaa tämän musertavan uutisen lamaannuttaa toimintakykyäni juuri reissuunlähdön kynnyksellä. 

Tuolloin käsittelemättä jäänyt suru purkautui Zephyr Lodgessa. Itkun ja surun seassa pystyin kuitenkin ajoittain myös tsemppaamaan itseäni ja ottamaan hauskoista aktiviteeteista (ainakin osittain) ilon irti.

Kiitos tästä kuuluu myös muille hostellissa tuolloin majoittuneille reissaajille, jotka jaksoivat ja viitsivät oman hauskanpitonsa lomassa osoittaa minulle myötätuntoa sekä kannustaa mukaan yhteisiin aktiviteetteihin ja illanviettoihin. 

Rio Dulce – flora, fauna ja sauna

Zephyr Lodgessa vietetyn bileloman jälkeen oli jälleen aika laittaa vähän chillimpi vaihde silmään ja vetäytyä rauhoittumaan bileiden keskipisteestä enemmän omaan rauhaani. Rio Dulcen viidakkojoki ja The Round House Hostel tarjosivat tähän täydelliset puitteet.

Sauna- sekä aktiviteettiseuraksi sain mukavan belgialaispariskunnan, joka majoittui samaan aikaan kanssani The Round House Hostellissa. Satuin törmäämään muuten kyseiseen belgialaispariskuntaan uudelleen helmikuussa Kolumbiassa!

Tämä on yksi esimerkki siitä, miten joihinkin reissaajiin saattaa törmätä useamman kerran eri puolilla Väli- ja Etelä-Amerikkaa. Monet travellerit kun noudattavat enemmän tai vähemmän samaa reissureittiä, ja jos ilmansuunta on sama (käytännössä joko pohjoisesta etelään tai etelästä pohjoiseen) on hyvinkin mahdollista, että tuttuun naamaan törmää taas ennen pitkää jossain toisessa hostellissa toisessa maassa.

Kootut kohdevinkit Guatemalan reppureissaajalle

• Antigua. Tämä viehättävä vanha kaupunki on lukuisine kielikouluineen yksi maailman parhaita ja edullisimpia paikkoja espanjan kielen opiskeluun! Luontoelämyksistä ja vaelluksesta kiinnostuneet voivat yhdistää Antiguan visiittiinsä vaelluksen Acatenango-tulivuorelle, josta on mielettömät näkymät viereiselle laavaa syöksevälle Fuego -tulivuorelle.
  
  

  Voit lukea lisää Antiguan kaupungista sekä Acatenangon tulivuorivaelluksesta tästä postauksesta!

• Atitlán-järvi. Must see -kohde Guatemalassa. Tulivuorten ympäröimä ainutlaatuinen, kaunis järvi, jonka rannalla sijaitsevista mayakylistä voi löytää muun muassa backpacker-bileitä, hippiviboja ja hengellisyyttä sekä perinteistä mayakulttuuria. Etenkin mystiikannälkäiset ennakkoluulottomat reissaajat voivat löytää järveltä aimo annoksen sielunruokaa sekä uusia mielenkiintoisia kokemuksia.

  Voit lukea enemmän Atitlánjärvellä viettämästäni ajasta tästä postauksesta!

• El Paredon. Guatemala ei ole kuuluisa rantalomakohteistaan. Täällä syrjäisessä rantakylässä on kuitenkin mahdollista päästä nauttimaan autenttisesta biitsitunnelmasta mustahiekkaisella rannalla, surffaamaan maailmanluokan aalloilla, sekä sesongista riippuen mahdollisesti myös seuraamaan vastakuoriutuneiden kilpikonnan poikasten matkaa mereen. Sosiaalinen bilesielu valitsee kohteekseen rannan äärellä sijaitsevan Driftwood Surfer -hostellin. 
  

  Voit lukea enemmän El Paredonissa viettämästäni ajasta tästä postauksesta!

• Tikal. Historiafanin sekä muinaisista kulttuureista kiksejä saavan Guatemalan kohde numero yksi. Mayakaupungin raunioilla vierailusta saa eniten irti opastetulla kierroksella. Flores-niminen kaupunki on oivallinen tukikohta buukata opastettu retki Tikaliin.

• Semuc Champey. Viidakon keskeltä löytyvät turkoosit kalkkikivialtaat ovat yksi Guatemalan kauneimmista luonnonnähtävyyksistä. Lanquínin syrjäinen pitäjä on hyvä tukikohta Semuc Champeyn retkeä varten. Jos menojalkaa vipattaa ja tahtoo luontoelämysten lisäksi sosialisoitua muiden reissaajien kanssa mukavissa puitteissa, kannattaa suunnata Zephyr Lodge -hostelliin. 
  

• Rio Dulce. Upeissa kansallispuiston viidakkomaisemissa virtaava Dulce-joki yhdistää Guatemalan suurimman järven Izabalin Karibianmereen. Joen vartta täplittävät monet paikallisten asumukset sekä simppelit hotellit ja ravintolat. Täällä liikutaan paikasta toiseen vesiteitse. The Round House Hostel -niminen majapaikka on oivallinen budjettivalinta ja tukikohta Rio Dulceen tutustumiseen (huom. älä unohda testata majatalon saunarakennuksen löylyjä!).

  Dulce-joen huudeilta on myös kätevää jatkaa matkaa Hondurasin puolelle, kuten itsekin Livingstonista lähdettyäni tein.

Paikasta toiseen siirtyminen

Välimatkat ovat Guatemalassa toisinaan pitkiä (vaikkei välttämättä kilometreissä, niin ainakin ajallisesti tien kunnosta johtuen) ja pari kertaa matka taittui maan eri kolkkien välillä kätevimmin yöbussilla. Bussiverkosto onkin kattava, ja etenkin normaaleja busseja pienemmät shuttle-bussit vievät reissaajan yleensä näppärästi ja kohtuuhintaisesti paikasta toiseen. Majapaikat auttavat usein buukkaamaan kyydin seuraavaan kohteeseen.