Reissaaja hymyilee Semuc Champeylla Guatemalassa.

Kirjeitä Guatemalasta osa III: Tikal, Lanquin ja Rio Dulce

Guatemala 8.11.2017.

Tikal – tuon muinaisen mayojen aikoinaan asuttaman kaupungin mahtavat rauniot on nyt koluttu ja koettu.

Kello herätti viime yönä klo 02:15. Reilut kolme tuntia myöhemmin istuin keskellä viidakkoa, Tikalin suurimman pyramidin huipulla, katsomassa aamun valkenemista muinaisen kaupungin raunioiden ylle ja kuuntelemassa, kuinka viidakko heräsi uuteen päivään.

Muinainen mayapyramidi kuunvalossa viidakossa.
Matkamme viidakossa kohti pyramidia eteni kuun ja taskulamppujen loisteessa. Tunnelma oli jännittävä, jopa hieman mystinen.
Mayojen pyramideja viidakon keskellä, puiden yläpuolelta kuvattuna.
Päästyämme pyramidin huipulle alkoi aamu valjeta Tikalin muinaisessa kaupungissa.

Mölyapinoiden mylvintä kaikui silmien alapuolella eteeni levittäytyvästä viidakosta leijonien karjunnan lailla ympäri usvaista maisemaa. Hetki oli melkoisen maaginen.

Viidakkomaisema puiden yläpuolelta kuvattuna Tikalissa Guatemalassa.

Reissaajan selfie pyramidin huipulla Tikalin viidakossa.
Muinaisen pyramidin huipulla keskellä viidakkoa aamun valkenemista seuraten ja mölyapinoiden mylvintää kuunnellen. Kerran elämässä -elämysten laariin menee tämänaamuinen kokemus.

Auringon noustua kartoitimme lisää muinaisen kaupungin pyramideja asiantuntevan paikallisen oppaan johdolla.

Vanhimmat Tikalin rakennuksista ovat 800-luvulta ennen ajanlaskun alkua, mutta varsinaista kukoistuskauttaan kaupunki eli vuosina 200-800. Tällöin kaupungin asukasluku oli yli 100 000 (vertailun vuoksi: Vaikkapa Lontoossa oli 800-luvulla asukkaita noin 10 000 – 12 000).

Tämän jälkeen kaupunki hylättiin ilmeisesti liikakansoituksen ja luonnonvarojen ehtymisen vuoksi ja se jätettiin ränsistymään ympäröivän viidakon armoille, kunnes sitä alettiin tutkia ja raivata jälleen esiin 1800-1900 luvuilla. 

Tikalin muinaisen kaupungin rauniot.
Tikalin pääaukio on vaikuttava näky.

Reissaajan selfie Tikalin raunioilla.

Tikalin pääaukio.

Nimi Tikal merkitsee mayojen kielessä äänten / kielten paikkaa. Tikalia nimitetään myös ‘kaikujen kaupungiksi’, City of Echoes.

Kaupungin keskusaukiolla esimerkiksi käsien yhteen lyömisestä syntyvä ääni kaikuukin epätavallisen terävästi, ”visertävästi” ympäröivistä rakennuksista. Äänen sanotaan muistuttavan Guatemalan kansallislinnun, mayaketsaalin viserrystä.

Suunniteltiinko pyramidit erityisesti tuottamaan kyseinen epätavallinen kaiku, vai tapahtuiko se sattumalta? Tämä on tiedemiesten ja arkeologien keskuudessa yhä kiistelty kysymys. 

Tikalin muinainen mayakaupunki.
Muinaisten mayojen kuttuuriin kätkeytynee roppakaupalla salaisuuksia, arvoituksia, keksintöjä ja viisauksia, joista me nykyajan länsimaalaiset emme ole kärryillä.

Reissaaja Tikalin raunioilla.

Oppaan avulla saimme oppia paljon muitakin mielenkiintoisia faktoja alueen pyramideista, temppeleistä sekä mayojen muinaisesta kulttuurista.

Erästä pyramidia käytettiin aikoinaan astrologisena observatoriona. Se on sijoitettu muutamien muiden ympäröivien pyramidin kanssa siten, että yhdessä auringon kanssa ne muodostavat suoran lineaarisen linjan joka kesä- ja talvipäivänseisauksen sekä kevät- ja syyspäiväntasauksen aikaan. 

Pyramiditemppeli Tikalissa.

Reissaaja istuu pyramidin portailla Tikalissa.

Ihmisuhrit jumalille olivat mayojen kulttuurissa tärkeitä. Jumalille uhrattavaksi “pääseminen” oli kunnia-asia, ja uhrattavaksi huolittiinkin ainoastaan ylimpien kastien porukkaa. 

Esimerkiksi kuuluisassa pallopelissä, jossa kaksi joukkuetta käsiään käyttämättä yrittävät saada pallon kivirenkaan läpi, jumalille ei suinkaan kelvannut uhrattavaksi hävinnyt luuserisakki. Sen sijaan kunnian sai voittajajoukkue. 

Pyramidien ja muiden raunioiden lisäksi pääsimme ihastelemaan paikallista eläinlajien kirjoa. Kävi myös varsin selväksi, ettei opas turhaa varoitellut meitä hämähäkeistä ja käärmeistä: Jo heti alkumetreillä taskulamppujen valossa viidakkopolkua talloessamme polulla tuli vastaan oikea, ihan rehellisen kokoinen tarantella. Sen purema sattuu kuulemma helevetisti noin viikon verran.

Myöhemmin saimme todistaa auringonnousussa viidakon yläpuolella mälyapinoiden mylvintäkonserttia. Kyseessä on muuten maailman äänekkäin maanisäkäs ja merinisäkkäistäkin ainoastaan sinivalaat pitävät enemmän mekkalaa.

Mölyapina puussa.
Äkkiseltään ei uskoisi, miten valtava älämölö näistä pienistä kavereista lähtee.

Lisäksi näimme puissa kiipeileviä hämähäkkiapinoita, erivärisiä tukaaneja sekä Costa Rican reissulta tutun Väli-Amerikan erikoisuuden, koatin, joka käyskenteli rauhallisesti ihmisistä välittämättä pääaukion raunioiden lomassa. 

Tukaani puussa.

Trooppinen lintu puussa.

Koati nurmikolla.
Koati – anteeksi mikä? Tämä oli itselleni lajina ihan täysin uusi tuttavuus, kunnes ensimmäisellä Costa Rican reissullani moiseen veikeään (mutta tarvittaessa myös varsin röyhkeään) otukseen ensi kertaa törmäsin.

Kaiken kaikkiaan eilinen aamupäivä oli siis tällaiselle historia-/luontotyypille ihan täysosuma! Aikainen herätys maksoi itsensä takaisin: Pääsimme lähtemään kansallispuistosta jo aamupäivällä kymmenen aikoihin samaan aikaan, kun turistimassat ja painostava helle vasta tekivät tuloaan.  

Reissaajan selfie Tikalin pääaukiolla.
Tikal meni heittämällä parhaiden historia-aiheisten elämysteni joukkoon!

Nyt kun mayojen valtakunnan rauniot on koluttu, on karavaanin aika jälleen kulkea. Tänä aamuna matka jatkuu täältä pienestä ja idyllisestä Floresin kaupungista taas kohti uusia maisemia… 

Emma

Viimeinen kirje Guatemalasta

Paljon terkkuja täältä Utilan saarelta Hondurasista! Sukellushommat ovat pitäneet täällä sen verran kiireisenä, ettei ole löytynyt kunnolla aikaa päivittää kuulumisia. Mutta tässäpä hieman jälkijunassa kuvia ja kertomusta viimeiseltä reissuviikoltani Guatemalasta; Hondurasin pinnanalaisia tunnelmia on luvassa myöhemmin.

Tikalin muinaiseen maya-kaupunkiin tutustumisen jälkeen otin yhdeksän tunnin pituisen bussimatkan maan sisäosien vuorten keskellä sijaitsevaan laaksoon, Lanquín -nimiseen pikku kaupunkiin.

Viimeinen reilu tunti ajettiin paikalle päällystämättömiä ja kuoppaisia, uskomattoman huonokuntoisia vuoristoteitä. Perille vihdoin päästyäni vietin seuraavat neljä yötä yhdessä Väli-Amerikan tunnetuimmista bilehostelleista, Zephyr River Lodgessa.

Zephyr Lodgen uima-allasalue.
Zephyr Lodgen allasalue baareineen oli vailla vertaa.

Paikka on todellakin keskellä viidakkoa; sen saattoi todeta muun muassa hostellin eläinkunnasta. Meidän dormitorion katossa rapisteli torakoita ja välillä niitä vilisti myös lattialla. Suurin koskaan näkemäni rupikonna chillaili yksi päivä rauhassa muina konnina hostellin aulan liepeillä. 

Rupikonna istuu kivetyksellä.
Luulin ensin, että konna oli jonkinlainen patsas / puutarhakoriste.
Zephyr Lodgen dormitorio.
Jos ei antanut satunnaisten torakoiden ja hämähäkkien häiritä, oli Zephyr Lodgen dormitoriossa tunnelma ja maisemat kohdillaan.
Viidakkomaisema Zephyr Lodge -hostellissa.
Hostellin vessastakin avautui mukavat viidakkonäkymät.

Rakkaan koirani Totin poisnukkuminen Suomessa oli vaikea paikka ja sitä oli hyvin rankkaa yrittää käsitellä yksin kaukana kotoa. Onneksi tapasin Zephyr Lodgessa upeita tyyppejä, jotka vilpittömästi yrittivät lohduttaa, olla tukena ja saada mua paremmalle tuulelle. 

Hostelli oli täydellinen illanvietolle ja juhlinnalle, joten iltaisin riitti tekemistä ja pystyin saamaan ajatuksia hetkellisesti pois Suomen murheista.

Paikan ulkoporeamme oli iso plussa – sieltä oli kiva aloittaa ilta, juopiskella olutta ja katsella ympärillä levittäytyviä upeita maisemia auringon laskiessa. Bileet jatkuivat öisin niin myöhään kuin suinkin jaksoi valvoa ja baarin henkilökunta biletti vähintään yhtä kovaa kuin me hostellin vieraatkin.

Käsi pitelee oluttölkkiä, vehreä maisema taustalla.
Luontoelämysten ja hauskanpidon yhdistäminen onnistuu Zephyr Lodgessa ideaalilla tavalla. Hiljaisista illoista ja omasta rauhasta kiinnostuneiden kannattanee kuitenkin skipata tämä hostelli suosiolla.

Lanquinissa vietetyn ajan kohokohta oli päiväretki Semuc Champeyn luonnonpuiston upeisiin maisemiin.

Semuc Champey Guatemalassa.

Teimme ensin (paikoitellen mielestäni melko hurjan ja potentiaalisesti vaarallisenkin) visiitin veden täyttämiin luolastoihin. Luolastossa meidän piti kahlata, kiipeillä, alittaa vesiputous ja paikoitellen myös uida käsissämme pitelemiemme kynttilöiden valossa, mikä paikoitellen varsinkin liukkailla kallioilla ja vedenalaisilla kivillä tuntui suht haasteelliselta.

Matkaajat kynttilät kädessään uimapuvuissaan viidakossa.
Kynttilä kourassa valmiina astelemaan luolaston syvyyksiin.
Matkaajia astelemassa vedellä täyttyneen luolan uumeniin.
Ei kypäriä, eikä muitakaan turvavälineitä ja ainoa valo luolastossa tuli käsissämme pitämistämme kynttilöistä, kun kiipeilimme liukkailla kallioilla ja uimme pimeissä vesissä. Suomessa ei välttämättä olisi vastaava matkanjärjestäjän konsepti mennyt sellaisenaan läpi.

Siitä onneksi kuitenkin selvittiin (itse henkilökohtaisesti yhdellä pikku palovammalla). Seuraavaksi patikoimme noin tunnin Semuc Champeyn uskomattoman kauniille turkooseille kalkkikivialtaille.

Bloggaaja Semuc Champeyn luonnnonaltailla Guatemalassa.

Luonnonaltaisiin pulahtaminen tuntui pikku patikkaretken jälkeen täydelliseltä! Semuc Champey jäi kauneudessaan ja ainutlaatuisuudessaan mieleen kyllä yhtenä ikimuistoisimmista uimapaikoista.

Semuc Champey, Guatemala.

Semuc Champey, Guatemala.

Semuc Champey, Guatemala.

Matkalla luonnonaltaille saimme seurata, ja etenkin kuunnella, puissa kiipeileviä mölyapinoita.

Reissaaja hyppää viidakkokeinusta jokeen.
Viidakkokeinusta mahalaskulla jokeen.

Semuc Champeyn lisäksi hauskana päiväaktiviteettina Lanquinista jäi mieleen “kaljakellunta”, kun laskimme keskellä viidakkoa olevaa jokea pitkin porukalla uimarenkaissa kaljaa juoden.

Kaljakelluntaa Guatemalassa.
Sujuuhan se päivä näinkin.

Kaljakelluntaa Guatemalan viidakossa.

Elettyäni railakkaasti ja reilulla kädellä yli päiväbudjetin Zephyr Lodgessa oli aika vaihtaa taas rauhallisempiin maisemiin viettämään astetta seesteisempää elämää. 

Niinpä buukkasin itselleni kyydin lähellä Karibian rannikkoa virtaavan Rio Dulce -joen varrelle. 

Soutuvene viidakkojoella.

Veneitä Rio Dulce -joella Guatemalassa.

Viimeinen reilu tunti majapaikkaan taittui veneellä keskellä viidakkoa, kunnes saavuin majapaikan, The Round House Hostellin, laiturille. 

Seuraavat pari päivää vietin tässä kauniissa, rauhallisessa miljöössä luonnonhelmassa vain muutama muu matkailija sekä luonnon eläimet (ravut, kolibrit, joka ilta ruoka-aikaan paikalle ilmestyvä suuri rupikonna…) seuranani. 

Katettu laituri Rio Dulce -joella.
Ainoa kulku majapaikkaan tapahtui vesiteitse.
Aamupala pöydällä terassilla, viidakko- ja jokimaisema taustalla.
Aamupalahetki hostellin terassilla viidakon ympäröimänä.

Mikä teki paikasta todella ainutlaatuisen oli ihan oikea sauna! Saunan rantalaiturilta pääsi vieläpä pulahtamaan Rio Dulce -jokeen uimaan.

Guatemelainen Sauna.
Vettä ammuttiin tässä saunassa kiukaalle (kuvassa oikealla) jonkin sortin vesipyssyllä.
Laituri Ruo Dulce -joessa Guatemalassa.
Saunalaituri kohdillaan.

En kyllä ihan heti olisi uskonut pääseväni nauttimaan löylyistä täällä päin maailmaa… mutta mitä vielä; sain lisäksi testata toistakin saunaa, kun yksi päivä melottiin belgialaisen pariskunnan kanssa kajakeilla testaamaan luonnonaltaita ja “luonnonsaunaa”. 

Kanootin nokka Rio Dulce -joella.

Sekä suojaisassa joen poukamassa oleva vesi että kallion sisällä oleva “sauna” olivat vulkaanisen toiminnan johdosta luonnostaan lämpimiä, vesi paikoitellen jopa lähes polttavan kuumaa. Rentouduimme ensin luonnonaltaassa ja tämän jälkeen kalliosaunan “löylyissä” (tässä saunassa puuttui tosin kiuas!).

Reissaaja loikoilee kuumassa lähteessä.
Ensin luonnon paljussa…
Kallion syvennyksessä kaksi puupenkkiä.
… ja sitten luonnon omaan saunaan! Vaikkei kiuasta tästä saunasta löytynytkään, niin hiki tuli!
Puupenkin kallion syvennyksessä.
Sauna pitää itsensä lämpimänä vulkaanisen toiminnan avulla. Eikä kerrytä sähkölaskua.
Ohjekyltti luonnonsaunan yhteydessä.
Luonnonsaunan käyttöohjeissa kehotetaan mm. suomalaisesta tavasta poiketen saunomaan uima-asussa.

Päivän päätteeksi meloimme joen varrelle laitureille rakennettuun ravintolaan päivälliselle, laskemaan vesiliukumäkeä ja hyppimään tarzan-keinusta jokeen (kyllä – meitä oli siis kolme aikuista…). Tämän jälkeen meloimme ensin kauniissa auringonlaskussa ja lopuksi rankkasateessa takaisin majapaikkaan.

Mies hyppää Tarzan-keinusta jokeen.

Reissaaja laskee vesiliukumäkeä jokeen.
Paikallinen Serena!

Auringonlasku Rio Dulce -joella.

Rio Dulcelta matkani jatkui jokimaisemissa pieneen Livingstonin kalastajakaupunkiin, jossa vietin ainoastaan yhden yön (paikan Casa de La Iguana -hostelli ei maineestaan huolimatta onnistunut ihan vakuuttamaan). 

Mitäänsanomattoman Livingstonin visiitin jälkeen jatkoin matkaani meri- ja maanteitse tänne Hondurasin Bay Islandeille. Se tiesi jäähyväisten jättöä Guatemalalle, jossa kuukauden reissauksen aikana sain onnekseni kokea useita ikimuistoisia asioita ja elämyksiä.

Guatemala, sen uskomattoman kaunis luonto, tulivuoret, mayakulttuuri ja ystävälliset ihmiset tekivät lähtemättömän vaikutuksen. Voinkin lämpimästi suositella maata kaikille ennakkoluulottomille reissaajille! 

Laituri Rio Dulce -joella auringonlaskussa.
Emma

Jälkeenpäin

Flores – tukikohta Tikalin tutkimusretkelle

Tikalin muinaisen mayakaupungin retkeä varten matkasin Floresiin, joka on lähimpänä Tikalia sijaitseva rehellisen kokoinen kaupunki.

Tukikohtanani Floresissa toimi Casa de Grethel -niminen hostelli, jossa sain pari päivää ottaa rennosti, rauhoittua ja latailla akkujani.

Floresin kaupunki ja järvimaisema.
Tikalin mayakaupungin vierailua suunnittelevien travellereiden tie vie todennäköisesti Floresin kaupunkiin.
Värikäs rakennus Floresin kaupungissa Guatemalassa.
Flores on yksi Guatemalan värikkäimmistä matkakohteista. Se on pienehkö, miellyttävä ja suhteellisen turvallinen kaupunki.

Värikäs talo Guatemalan Floresissa.

Floresissa toimii myös suosittu bilepainotteinen hostelli Los Amigosjossa päädyin majoittautumisen sijaan tällä kertaa piipahtamaan vain parin rommikolan verran. 

Floresin kaupunki järven rannalla Guatemalassa.
Tällä kertaa bileitä ja sosiaalisoitumista enemmän tätä travelleria puhutteli hieman rauhaisampi ympäristö.
Aamupala hostellin laiturilla Floresissa, Guatemalassa.
Aamupalakattaus hostellin laiturilla. Usein yksinkertainen aamiainen sisältyi Väli- ja Etelä-Amerikan hostelleissa majoituksen hintaan, toisinaan taas aamupalasta sai nauttia pientä lisämaksua vastaan.

Zephyr Lodge: Hauskoja bileitä, mutta myös suurta surua

Zephyr Lodge oli reissuni ensimmäinen hostelli, jossa oli käytännössä piikkisysteemi. Eli kaikki ruoat, juomat ja majoituskulut kertyvät jokaisen omaan ”piikkiin” koko vierailun ajan. Baaritiskillä tai ruokaa tilatessa ei siis tarvinnut pitää käteistä mukana.

Tämä on kuitenkin paitsi kätevä ja huoleton, niin myös petollinen systeemi. Varsinkin mitä pidempään paikan päällä viihtyy sekä syö ja juo ilman, että tsekkaa välillä piikkinsä saldoa. 

Zephyr Lodge, Guatemala.

Lisäksi Zephyr Lodgessa ei ollut keittiötä, jossa olisi voinut itse kokkailla, eikä ravintoloitakaan ollut lähimailla. Kaikki murkina piti siten käytännössä tilata hostellin ravintolasta. Menu oli kuitenkin kattava ja myös kasvissyöjälle löytyi mukavasti eri vaihtoehtoja. 

Itseänikin neljän päivän hurlumhein jälkeen semisti kuumotti tsekata itseni ulos hostellista ja kuulla vierailuni loppulaskun summa. Voin kuvitella, että moni huolettomampi bilettäjä on täällä visiittinsä päätteeksi joutunut ”jäämään tiskaamaan”.

Useat näistä Väli- ja Etelä-Amerikan hostelleista pyörivät muuten suurilta osin vapaaehtoisten työpanoksen varassa. Monet reissaajat jäävät työskentelemään hostelliin pariksi viikoksi tai kuukaudeksi (taikka vuodeksi) reissunsa lomassa. Hostelli tarjoaa näille työpanoksen vastineeksi ilmaisen majoituksen ja ehkä muonituksen (sekä mahdollisesti nesteytyksen).

Dormitorionäkymä Zephyr Lodgessa Guatemalassa.
Näkymä hostellin punkastani.

Niin hauskan ja toimintapainoitteisen hostellivierailun kuin Zephyr Lodge tarjosikin, tulee itselleni hostellissa viettämästäni ajasta päällimmäisenä mieleen se suuri, musertava suru, jota paikan päällä koin.

Tuolloin nimittäin koitti aika, kun rakas perheenjäseneni Totti jouduttiin kotopuolessa saattelemaan viimeiselle matkalleen – ja vain 11 vuoden iässä. Borderterrierille 11 vuoden ikä kun ei ole vielä juuri mitään.

Harmaantunut borderterrieri lumipallopensaan vieressä.
Oma hurmaava persoonansa; kiltti, iloinen ja leikkisä loppuun saakka. Vielä nykyäänkin Totista puhuessani tai kirjoittaessani kyyneleet nousevat helposti silmiin. Totti myös vierailee edelleen monesti unissani.

Totilla oli diagnosoitu pahanlaatuinen virtsarakon kasvain reilua kuukautta aiemmin – vain muutama päivä ennen reppureissuni alkua. Tämä oli hyvin raskas henkinen isku käsiteltäväksi reissujärjestelyjen ja fiilistelyjen ollessa täydessä vauhdissa. 

Totille tuolloin lokakuussa annetusta ennusteesta tiesin, etten tulisi olemaan Suomessa hyvästelemässä ja saattamassa rakasta ystävääni hänen viimeiselle matkalleen. En voinut kuitenkaan antaa tämän musertavan uutisen lamaannuttaa toimintakykyäni juuri reissuunlähdön kynnyksellä. 

Tuolloin käsittelemättä jäänyt suru purkautui Zephyr Lodgessa. Itkun ja surun seassa pystyin kuitenkin ajoittain myös tsemppaamaan itseäni ja ottamaan hauskoista aktiviteeteista (ainakin osittain) ilon irti.

Kiitos tästä kuuluu myös muille hostellissa tuolloin majoittuneille reissaajille, jotka jaksoivat ja viitsivät oman hauskanpitonsa lomassa osoittaa minulle myötätuntoa sekä kannustaa mukaan yhteisiin aktiviteetteihin ja illanviettoihin. 

Rio Dulce – flora, fauna ja sauna

Zephyr Lodgessa vietetyn bileloman jälkeen oli jälleen aika laittaa vähän chillimpi vaihde silmään ja vetäytyä rauhoittumaan bileiden keskipisteestä enemmän omaan rauhaani. Rio Dulcen viidakkojoki ja The Round House Hostel tarjosivat tähän täydelliset puitteet.

Auringonlasku Rio Dulce -joella.

Sauna- sekä aktiviteettiseuraksi sain mukavan belgialaispariskunnan, joka majoittui samaan aikaan kanssani The Round House Hostellissa. Satuin törmäämään muuten kyseiseen belgialaispariskuntaan uudelleen helmikuussa Kolumbiassa!

Kaksi matkaajaa nauttimassa coco loco -drinkkejä hostellin terassilla.
Saunan jälkeisillä coco loco -drinkeillä hostellin terassilla.

Tämä on yksi esimerkki siitä, miten joihinkin reissaajiin saattaa törmätä useamman kerran eri puolilla Väli- ja Etelä-Amerikkaa. Monet travellerit kun noudattavat enemmän tai vähemmän samaa reissureittiä, ja jos ilmansuunta on sama (käytännössä joko pohjoisesta etelään tai etelästä pohjoiseen) on hyvinkin mahdollista, että tuttuun naamaan törmää taas ennen pitkää jossain toisessa hostellissa toisessa maassa.

Kootut kohdevinkit Guatemalan reppureissaajalle

  • Antigua. Tämä viehättävä vanha kaupunki on lukuisine kielikouluineen yksi maailman parhaita ja edullisimpia paikkoja espanjan kielen opiskeluun! Luontoelämyksistä ja vaelluksesta kiinnostuneet voivat yhdistää Antiguan visiittiinsä vaelluksen Acatenango-tulivuorelle, josta on mielettömät näkymät viereiselle laavaa syöksevälle Fuego -tulivuorelle.

    Voit lukea lisää Antiguan kaupungista sekä Acatenangon tulivuorivaelluksesta tästä postauksesta!

  • Atitlán-järvi. Must see -kohde Guatemalassa. Tulivuorten ympäröimä ainutlaatuinen, kaunis järvi, jonka rannalla sijaitsevista mayakylistä voi löytää muun muassa backpacker-bileitä, hippiviboja ja hengellisyyttä sekä perinteistä mayakulttuuria. Etenkin mystiikannälkäiset ennakkoluulottomat reissaajat voivat löytää järveltä aimo annoksen sielunruokaa sekä uusia mielenkiintoisia kokemuksia.

    Voit lukea enemmän Atitlánjärvellä viettämästäni ajasta tästä postauksesta!

  • El Paredon. Guatemala ei ole kuuluisa rantalomakohteistaan. Täällä syrjäisessä rantakylässä on kuitenkin mahdollista päästä nauttimaan autenttisesta biitsitunnelmasta mustahiekkaisella rannalla, surffaamaan maailmanluokan aalloilla, sekä sesongista riippuen mahdollisesti myös seuraamaan vastakuoriutuneiden kilpikonnan poikasten matkaa mereen. Sosiaalinen bilesielu valitsee kohteekseen rannan äärellä sijaitsevan Driftwood Surfer -hostellin. 

    Voit lukea enemmän El Paredonissa viettämästäni ajasta tästä postauksesta!

  • Tikal. Historiafanin sekä muinaisista kulttuureista kiksejä saavan Guatemalan kohde numero yksi. Mayakaupungin raunioilla vierailusta saa eniten irti opastetulla kierroksella. Flores-niminen kaupunki on oivallinen tukikohta buukata opastettu retki Tikaliin.

  • Semuc Champey. Viidakon keskeltä löytyvät turkoosit kalkkikivialtaat ovat yksi Guatemalan kauneimmista luonnonnähtävyyksistä. Lanquínin syrjäinen pitäjä on hyvä tukikohta Semuc Champeyn retkeä varten. Jos menojalkaa vipattaa ja tahtoo luontoelämysten lisäksi sosialisoitua muiden reissaajien kanssa mukavissa puitteissa, kannattaa suunnata Zephyr Lodge -hostelliin. 
    Muinainen mayapyramidi kuunvalossa viidakossa.

  • Rio Dulce. Upeissa kansallispuiston viidakkomaisemissa virtaava Dulce-joki yhdistää Guatemalan suurimman järven Izabalin Karibianmereen. Joen vartta täplittävät monet paikallisten asumukset sekä simppelit hotellit ja ravintolat. Täällä liikutaan paikasta toiseen vesiteitse. The Round House Hostel -niminen majapaikka on oivallinen budjettivalinta ja tukikohta Rio Dulceen tutustumiseen (huom. älä unohda testata majatalon saunarakennuksen löylyjä!).

    Dulce-joen huudeilta on myös kätevää jatkaa matkaa Hondurasin puolelle, kuten itsekin Livingstonista lähdettyäni tein.

Paikasta toiseen siirtyminen

Välimatkat ovat Guatemalassa toisinaan pitkiä (vaikkei välttämättä kilometreissä, niin ainakin ajallisesti tien kunnosta johtuen) ja pari kertaa matka taittui maan eri kolkkien välillä kätevimmin yöbussilla. Bussiverkosto onkin kattava, ja etenkin normaaleja busseja pienemmät shuttle-bussit vievät reissaajan yleensä näppärästi ja kohtuuhintaisesti paikasta toiseen. Majapaikat auttavat usein buukkaamaan kyydin seuraavaan kohteeseen.

Leave a Comment

Your email address will not be published.