Honduras 1.12.2017.
Voi Utila, minkä teit!
Pari viikkoa sitten jätin Guatemalan taakse ja otin suunnan kohti Hondurasin Bay Islandeja. Tarkoituksena oli kokeilla ensimmäistä kertaa elämässäni laitesukellusta.
Guatemalan unohtumattomasta reissutaipaleestani pääsee lukemaan lisää näistä aiemmista postauksistani: Tikal, Lanquin ja Rio Dulce, Atitlanjärvi ja El Paredonin surffikylä, sekä Antiguan kielikurssi ja Acatenangon tulivuorivallus.
Bay Island -saarilla pääsee nauttimaan maailman toiseksi suurimman valliriutan uskomattoman kauniista vedenalaisista maisemista. Lisäksi paikka on yksi maailman halvimmista paikoista PADI-sertifioitua: Oma Open Water Diver PADI -kurssini kustansi 252 euroa sisältäen kaiken, mukaan luettuna majoituksen ja pari ylimääräistä fun dive -sukellusta.
Sukellukset suoritettiin Mesoamerikan riutalla, joka on maailman toiseksi suurin valliriutta.Roatan on Bay Island -saarista suurempi, kalliimpi ja turistisoituneempi. Itse valitsin kohteekseni pienemmän, idyllisemmän ja reppureissaaja-ystävällisemmän Utilan saaren.
Alunperin 5-7 päiväksi suunniteltu visiitti Utilan saarelle venyi lopulta 13 päivän mittaiseksi. Tämän jälkeenkin oli täysi työ ja tuska saada itseni puoliväkisin lähtemään.
Voinette kuvitella, että ‘Tequila Tuesdayn‘ jälkeisenä aamuna klo 6:00 matkaan lähteminen kolmen tunnin yöunien jälkeen noin 20 tuntia kestävään matkantekoon kohti Nicaraguaa ei ollut noin muutoinkaan tämän reissun mieltäylentävin kokemus…
Teoriaopintojen äärellä aurinkotuolissa.Kaksi viikkoa sitten en ymmärränyt sukeltamisesta vielä yhtään mitään.
Ajatus pinnan alla sukelluksissa olemisesta on jostain syystä aina hieman pelottanut ja jopa ahdistanut. Olin siitä huolimatta päättänyt, että laitesukellusta pitää päästä kokeilemaan edes kerran elämässään, jotta tietää varmasti, onko se oma juttu vai ei. Voipahan jälkeenpäin olla hyvillään vähintäänkin siitä, että yritti.
Kurssin alussa kaikki laitesukellukseen liittyvä tuntui monimutkaiselta, vaikealta ja vähän pelottavalta. Teoriaoppituntien ja laitteisiin tutustumisen jälkeen olin kuitenkin valmis kokeilemaan pinnan alle menoa.
Ja kuten olin arvannut, homma ei ollut mentaalisesti todellakaan helppoa. Kesti oma aikansa tottua hengittämään rauhallisesti ja oppia olemaan luontevasti pinnan alla.
Muutaman kerran henkisen kantin petettyä kesken pinnan alle laskeutumisen ja puoliksi paniikissa pintaan palattuani ehdin kyynel silmäkulmassa jo pahoitella, ettei minusta ollutkaan tähän. Olin valmis palaamaan veneelle ja jättämään koko touhun sikseen.
Ainoastaan meidän sukellusyhteisön – Underwater Visionin – mahtavien, super ammattitaitoisten, kärsivällisten ja kannustavien opettajien ansiosta sain jatkettua, yritettyä uudelleen ja suoritettua omaa (keskimääräistä hitaampaa) tahtiani kaikki vedenalaiset tehtävät.
Lopulta – mitä en olisi alkuvaikeuksien jälkeen millään uskonut – sain myös sukellettua muiden mukana yllättävän huomaamatta 18 metrin syvyyteen.
Itsensä ylittämisen jälkeinen fiilis.Ylpeänä itsestäni voinkin alkuvaikeuksien jälkeen todeta olevani nykyisin PADI Open Water -sertifioitu sukeltaja!
Ensimmäisen sukellusyrityksen jälkeen en olisi uskonut, että saan vielä vedettyä koko kurssin onnistuneesti läpi! Kuvassa hymyilee onnellinen, juuri PADI-sertifioitu sukeltaja.Uskomatonta, miten valtavasti kaikkea uutta ehdin kurssin aikana oppia sukeltamisesta, laitteista, vedenalaisesta elämästä ja vaikkapa sukeltajien käyttämästä viittomakielestä.
Loppujen lopuksi sukelluskertoja ehti kertyä saarella oloni aikana sukelluslokiini yhteensä kahdeksan kappaletta.
Porukka yritti kovasti houkutella / ystävällisesti painostaa mua suorittamaan myös Advanced Open Water Diver -kurssin vielä tuohon PADI Open Water -kurssin jatkoksi. Jatkokurssi jäi houkuttelevuudestaan huolimatta aikataulullisista – ja ehkä osittain myös taloudellisista syistä – toistaiseksi kuitenkin vielä odottamaan.
Sukeltaminen tulee jatkumaan mun kohdalla kuitenkin varmasti myös tulevaisuudessa. Vedenalaisen maailman kauneus, monimuotoisuus, seesteisyys ja hiljaisuus kaikkine koralleineen ja merenelävineen on jotain uskomatonta ja vangitsevaa.
Pinnan alla ei ole kiire mihinkään. Voi vain “leijua” painottomana, katsella ja ihailla. Kuten eräs sukellusopettajista minulle totesi: “This is my kind of meditation“.
Sukeltaminen ei ollut ainoa syy, mikä sai saarella eletyn ajan hieman venähtämään ennalta suunnitellusta. Island life vaan oli tällä pienellä saarella kaikessa yksinkertaisuudessaan niin helppoa, rentoa ja letkeää, että siihen oli helppo lähes huomaamattaan koukuttua.
Ei ihme, että monet Utilan saarelle alunperin yhtä sukelluskurssia varten saapuneet ovat yhä, kuukausien ja jopa vuosien jälkeen, edelleen siellä.
Päivät kuluivat sukeltaessa, vapaapäivinä beach volleyta pelaillen, tai vielä useammin ainoastaan meren äärellä lepotuolissa tai riippumatossa rentoutuen tekemättä mitään (mikä on ollut mulle entuudestaan matkustettaessa lähes tuntematon käsite).
Illat sujuivat pitkälti porukalla hotellin baarin / ravintolan antimista nautiskellessa hauskassa ja sosiaalisessa seurassa.
Heti ensimmäisestä illasta lähtien tunsin itseni osaksi rentoa ja mukavaa sukelluskoulun yhteisöä.
Joinakin iltoina jatkettiin porukalla johonkin saaren muutamista yökerhoista, joissa parina iltana viikossa pääsi nauttimaan tunnin ajan jopa ilmaisesta alkoholitarjoilusta (näin suomalaisesta alkoholipolitiikasta käsin tarkasteltuna: WTF?).
Yhtenä kohokohtana jäi saarelta mieleen elämäni ensimmäinen Thanksgiving Day. Tällöin sukelluskoulun hotellissa valmistettiin yhteisvoimin valtava yhteinen family dinner, joka sitten illalla nautittiin porukalla yhdessä viinin kanssa.
Kiitospäivän tarjoilujen valmistelua.Toisena erikoisena tapahtumana jäi mieleen Hondurasin (ainoastaan näennäisesti demokraattiset) presidentinvaalit.
Maan poliittinen- ja turvallisuustilanne on valitettavan epästabiili – Honduras kuuluu muun muassa murhatilastojen osalta maailman vaarallisimpiin valtioihin.
Ennen vaaleja alkoholin tarjoilu koko maassa lakkasi pariksi vuorokaudeksi kokonaan, jotta ihmiset riehuisivat ja osoittaisivat mieltään vähemmän.
Varauduttiin tähän anniskelukieltoon asianmukaisesti ennakkoon ja pidettiin vaaleja edeltävänä iltana porukalla hauskat kaljan- ja rommikolanmakuiset illanistujaiset turvallisesti neljän seinän sisällä kotibileiden muodossa.
Maan kyseenalaisesta maineesta huolimatta sain Utilan saarella kohdata ja tutustua myös mahtaviin, hauskoihin, rentoihin ja ystävällisiin paikallisiin.
Nämä paikalliset osoittivat täydellisesti sen, miten vähän maan ongelmallinen politiikka, rehottava korruptio, murhatilastot, huumesota ynnä muut kansaa kokonaisuutena koskettavat vakavat ongelmat ja epäkohdat vaikuttavat kuitenkaan kanssakäymiseen yksittäisten ihmisten tasolla.
Pelkästään Utilan saarella aikaa viettäneenä en voine puhua koko Hondurasin kansan puolesta, mutta ainakin saaren paikalliset tekivät minuun suuren positiivisen vaikutuksen.
Illanvietto käynnissä Underwater Vision -sukellusresortin baarissa.Hieman yllättäen paikallinen porukka tuntui muuten puhuvan vähintään yhtä paljon kreolia kuin espanjaa, ja kommunikointi sujui heidän kanssaan ongelmitta myös englanniksi.
Yksinkertaisen rento saarella vietetty aika näkyy myös vähäisessä kuvasaldossa. Veden alle en vielä omaa GoPro-kameraa ottanut, vaan keskityin totuttelemaan rauhassa itse sukeltamiseen. Pari kaverin syvyyksistä tietämättäni nappaamaa kuvaa on kuitenkin todisteena siitä, että pinnan alla on tämäkin muija ollut.
Auringonlaskut merelle olivat joka ilta niin vangitsevia, että niitä olen näköjään yrittänyt puhelimella ikuistaa senkin edestä.
Thank you Utila, thank you Underwater Vision, thank you everyone for the amazing time I had and unforgettable experiences I got! Could definitely imagine myself to return there one day… 😉
P.S. Tänään perjantaina luvassa on jälleen uusi must do -lajikokeilu täällä lähellä Nicaraguan Leónia; Kyseessä on ilmeisesti ainoa paikka maailmassa, jossa kyseistä lajia voi harrastaa. Hieman meinaa jännittää – lisätietoa ja toivottavasti adrenaliininhuuruinen selviytymistarina luvassa myöhemmin… 😉
Jälkeenpäin
Utilan saari – täydellinen sukellusparatiisi
Saavuin Utilan saarelle pian Guatemalasta lähtöni jälkeen. Otin shuttle bus -kyydityksen Guatemalan Puerto Barrios -nimisestä kaupungista La Ceiban satamakaupunkiin Hondurasiin. Lauttani Utilan saarelle lähti La Ceibasta vielä myöhemmin samana päivänä.
Utilan saari sijaitsee Karibianmerellä 29 kilometrin päässä Hondurasin rannikosta. Pikkuinen saari on 11 kilometriä pitkä ja leveyttä sillä on enimmillään vain neljä kilometriä.
Sukellusporukka tekemässä lähtöä merelle Utilan saarella.Meriveden lämpötila on lähes ympäri vuoden 28-29 asteista ja näkyvyys veden alla on jopa 30 metriä. Utila on Mesoamerikan valliriutan ympäröimä, mikä tekee saaren vesissä sukeltamisesta ainutlaatuisen kokemuksen.
Samalla Utila on yksi maailman edullisimmista paikoista – jollei jopa edullisin – sukeltaa ja sertifioitua PADI-sukeltajaksi. Nykyisin hinta suorittamalleni PADI Open Water Diver -kurssille on Underwater Vision -sukelluskoulun nettisivujen mukaan 329 dollaria (sisältäen dormitoriomajoituksen kurssin ajan).
Paitsi saarta ympäröivät vedet, myös Utilan saari itsessään on kokemisen arvoinen ja varmasti yksi maailman kauneimmista ja uniikeimmista paikoista sukelluskurssien suorittamiseen.
Yleistunnelma saarella on leppoisa, turvallinen kansainvälinen, yhteisöllinen ja lämminhenkinen. Majoitusvaihtoehtoja löytyy niin pienen budjetin backpackereille kuin korkeampaa mukavuustasoa vaativille reissaajille. Hintataso on edullinen.
Utilan saaren läpi vie käytännössä ainoastaan tämä yksi tie, jonka varrelle kaikki saaren asumukset, kaupat, baarit ja ravintolat on pitkälti rakennettu.Utila oli reppureissuni ensimmäinen paikka, johon asetuin aloilleni pidemmäksi aikaa. Minulla oli siten aikaa tutustua kunnolla myös muihin sukellusyhteisön jäseniin. Törmäsinkin saarella lukuisiin uusiin tuttavuuksiin, joiden kanssa oli mukavaa viettää aikaa sukellusaktiviteettien ulkopuolella.
Täydellisestä aloittelijan statuksestani huolimatta tunsin kuuluvani heti osaksi lämminhenkistä yhteisöä, jossa tyyppejä ei arvotettu sen mukaan, kuinka edistyneitä sukeltajia nämä olivat. Kaikki tuntuivat olevan Underwater Visionilla kuin yhtä suurta kansainvälistä perhettä.
Tänne olisi ollut helppo jumittaa monien muiden tapaan kuukausiksi.
Minulla kävi myös hyvä tuuri majoituksen suhteen. Neljän hengen dormitoriot olivat sukellusresortille saapumiseni aikaan täynnä, joten minut majoitettiin erilliseen rakennukseen kahden hengen huoneeseen yhdessä erään kanadalaisen tytön kanssa.
Kanadalaisen lähdettyä muutamaa päivää myöhemmin sain huoneen kokonaan itselleni. Sainkin nauttia yksityishuoneestani koko loppuajan saarella – ensin ilmaiseksi ja sukelluskurssin päätyttyä vaivaiseen viiden dollarin vuorokausihintaan. Reppureissaajan luksusta!
Selfie omassa huoneessani ennen iltarientoihin suuntaamista.Underwater Vision – täyden kympin sukelluskoulu
Etukäteen lukemieni reissaajien kokemusten perusteella minulle oli selvää, että tahdoin suorittaa sukelluskurssini nimenomaan Underwater Vision -sukelluskeskuksessa / -resortissa. Kyseessä on palkittu perheyritys, joka on tarjonnut kaiken tasoisia sukelluskursseja jo useamman vuosikymmenen ajan.
Kursseja starttaa lähes päivittäin. En muistaakseni ollut varannut mitään etukäteen, vaan yksinkertaisesti vain ilmestyin paikalle ja aloitin kurssin seuraavana päivänä. PADI Open Water Diver -alkeiskurssin voi yleensä suorittaa täällä neljässä päivässä.
Ensimmäisenä päivänä keskityttiin teoriaopintoihin luokkahuoneessa. Seuraavat päivät kuluivat käytännön harjoittelun eli itse sukeltamisen parissa. Toki kurssiin sisältyi myös huolellinen perehtyminen eri sukellusinstrumentteihin sekä opettelu niiden toimivuuden tsekkaukseen ennen jokaista sukelluskertaa.
Sukeltajan muistilistaa luokkahuoneen opetustaululla.Kurssin läpäistäkseen piti veden alla kyetä suorittamaan erilaisia tehtäviä. Monet näistä olivat itselleni henkisesti haastavia ja sainkin suorittaa nämä henkilökohtaisen opettajan kanssa omaan tahtiini.
Näistä tehtävistä on jäänyt mieleen nosteenhallintaan liittyvien harjoitusten lisäksi uiminen maski pois kasvoilta, maskin asettaminen jälleen takaisin kasvoille ja tyhjentäminen vedestä pinnan alla sekä omaan / kaverin vararegulaattoriin hengittämään siirtyminen.
Tämä regulaattoriharjoitus tuli oikeasti tarpeeseen: Eräällä myöhemmällä sukelluskerralla huomasin oman regulaattorini päästävän hieman merivettä sisään ja minun piti tuolloin osata viittoa kaverille, että hän ojentaisi minulle vararegulaattorini.
Mistään uima-altaista ei lähdetty täällä liikkeelle, vaan kaikki sukellukset suoritettiin alusta alkaen Karibianmeren luonnonvesissä.Näiden harjoitusten pointti on opastaa sukeltajaa erikoistilanteisiin, jotta tämä välttyisi paniikilta ja tietäisi miten toimia oikein, jos veden alla tapahtuu jotain odottamatonta. Suuri osa kuolemaan johtaneista sukellusonnettomuuksista olisi vältettävissä, jos sukeltaja ei menisi odottamattomassa tilanteessa paniikkiin.
Huom! Pääsääntöisesti matkavakuutukset eivät korvaa sukellusaktiviteetin yhteydessä tapahtuvia mahdollisia haavereita ja onnettomuuksia! Kannattaa tarkastaa asia omasta vakuutusyhtiöstä etukäteen ja ostaa tarvittaessa sukeltamista varten asianmukainen lisäturva. Vaikkapa sukeltajantaudin painekammiohoito sairaalassa voi käydä ilman vakuutusta kalliiksi.
Pelkoa päin
Lukuisista lajikokeiluista huolimatta en ollut epämukavuusalueellani koko reppureissuvuoden aikana, enkä sen jälkeenkään, yhtä paljon kuin sukeltaessani.
En ole varma, miksi pinnan alla oleminen on itselleni niin ahdistavaa. Jonkinlainen hämärä varhaislapsuuden muistikuva minulla on siitä, kun sukellan rengasta uimahallin lastenaltaan pohjasta, happi loppuu kesken ja joudun vetämään pienen määrän vettä keuhkoihini. Kenties tuo tapahtuma vaikuttaa minuun jollain tasolla vielä tänäkin päivänä.
Haastavin hetki sukelluskurssilla oli aina pinnan alle laskeutuminen. Lähes joka kerta ahdistus kasvoi liian suureksi ja jouduin muutaman metrin laskeutumisen jälkeen palaamaan takaisin pintaan haukkomaan henkeä.
Joka kerta sukellusopettaja seurasi minua pintaan, rauhoitteli, tsemppasi ja sai minut yrittämään pinnan alle menoa uudestaan.
Ahdistusta pinnan alle menoa kohtaan lisäsi tieto siitä, etten voisi tiettyyn syyvyteen laskeuduttuani enää palata turvallisesti pinnalle samantien, jos alkaisin yhtäkkiä kokea oloni pinnan alla epämukavaksi.
Yksi kurssin opeista oli omaksua turvallinen, tarpeeksi hidas pintaannousu sekä oppia taulukkoa apua käyttäen laskemaan, milloin on kulunut riittävä aika pinnallaoloa sukellusten välillä (riippuen siitä, kuinka pitkään ja missä syvyydessä on edellisen sukelluksensa viettänyt).
Enää en ole läheskään yhtä varma kuin tuolloin Utilalta lähdettyäni siitä, että sukeltaminen tulee jatkumaan kohdallani myös tulevaisuudessa. Tunnen edelleen ahdistusta, kun ajattelen pinnan alla oloa.
Nostan hattua itselleni, että kykenin Utilalla ollessani kamppailemaan lähes paniikinomaista pelkoa vastaan, suorittamaan Open Water Diver -kurssin alkukankeuksien jälkeen kunnialla maaliin sekä lopulta sukeltamaan veden alla rauhallisesti ja elämyksestä nauttien jopa 18 metrin syvyyteen.
Ehkä olisin päässyt lopuistakin peloistani eroon, jos olisin suorittanut tuolloin heti perään minulle ehdotetun Advanced Open Water PADI -jatkokurssin. Luulenpa, että mahdollisuuteni oli tuolloin ja nyt se on menetetty todennäköisesti ainiaaksi.
Pääasia kuitenkin on, että olen saanut tilaisuuden nähdä ja kokea henkilökohtaisesti pinnanalaisen maailman kauneuden, hiljaisuuden ja rauhan. Kyseessä on samalla yksi elämäni pelottavimpia ja kauneimpia kokemuksia. En vaihtaisi pinnanalaisia kokemuksiani pois mistään hinnasta.
Pakoon levottomuuksia
Utilaa lukuun ottamatta Honduras ei ehtinyt käydä tällä kertaa tutuksi. Presidentinvaalien epäselvä lopputulos (kaksi eri ehdokasta julistautui vaalien voittajaksi) johti joulukuun 2017 alussa levottomuuksiin ympäri maata ja Hondurasin hallitus julisti maahan 10 päivää kestävän ulkonaliikkumiskiellon.
Minun onnistui ehtiä pois näiden tapahtumien alta juuri ja juuri. Utilalta lähdettyäni nousin La Ceibassa shuttle bussiin, joka kuljetti minut reilu 15 tunnin matkan päätteeksi suoraan Nicaraguan Leoniin.
Nicaraguan seikkailuistani pääsee lukemaan seuraavissa postauksissani: Leon, Granada ja Ometepe, sekä San Juan Del Surin surffirannikko!
Psst! Jos olet missannut reppureissuni aikaisemmat etapit, ei huolta – tässä kootusti linkit kaikkiin tähänastisiin Latinalaisen Amerikan seikkailuihini:
Ei ollut kyllä paha hinta. Monta kertaa Aasiassa reissatessa on tuo kurssi käynyt mielessä suorittaa, mutta toistaiseksi on tullut tyydyttyä snorklaukseen. Sekin on kyllä varsin hienoa, kun on maailman hienoimmissa paikoissa. Honduras on myös niitä paikkoja, missä toiveena olisi päässä snorklaamaan, mutta ehkäpä sitä voisi harkita sukelluskurssiakin.
Hei Mikko,
Totta puhut – snorklailu voi olla kyllä kanssa vesistä riippuen mahtava kokemus! Itselläni on parhaimmat snorklauskokemukset Galapagossaarilta sekä Ranskan Polynesiasta. Voi sitä vedenalaisen maailman kauneutta.
Jos sukelluskurssi yhtään kiehtoo, niin suosittelen lämpimästi Hondurasin Bay Islandeja! Snorklausta ei itselläni tullut Utilalla kokeiltua, mutta luulisi että siihenkin hyvät puitteet löytyy.
Eikä! Löysin tän blogin nyt sattumalta. Oon ollut Utilalla juuri samaisena vaaliviikonloppuna ja yövyinkin samassa paikassa! Itse tosin olin lähinnä sängyn tai riippumaton pohjalla, kun sairastuin heti ekan päivän jälkeen ja lähdinkin sitten kotiin, kun lautat taas kulki ja oli “turvallista”. Asuin siis tuolloin Hondurasissa. Sukelluskurssi on edelleen to do -listallani. Ehkä ensi vuonna.
Moi Jonna,
Hah mikä mahtava sattuma, että ollaan oltu Utilalla samaan aikaan! 😀 Mutta voi harmi kun satuit juuri tuolloin olemaan sairaana. Hyvä syy palata sinne suunnille uudestaan suorittamaan tuolloin väliin jäänyt sukelluskurssi! 😉 Huikeaa kuulla, että oot asunut Hondurasissa. Maa ei ehtinyt käydä itselleni tuolloin Utilaa lukuun ottamatta tutuksi, mutta olisi kyllä kiva päästä reissaamaan siellä suunnilla joskus uudemmankin kerran.