Bloggaaja ja surffilauta Nicaraguan rannikolla.

Kirjeitä Nicaraguasta osa II: San Juan del Sur ja Nicaraguan surffirannikko

Viimeinen kirje Nicaraguasta 19.12.2017.

Hola from Costa Rica! Tänään oli Nicaraguan aika jäädä taakse, kun aamuvarhain ylitin onnistuneesti bussilla Nicaraguan ja Costa Rican välisen rajan saapuakseni tänne ennestään tuttuun suosikkimaahani, jossa vuosi sitten pari viikkoa seikkailin.

Costa Rican reissukokemuksistani pääset lukemaan lisää täältä ja täältä!

Ohessa auringonpaahtamia ja suolavedenmakuisia tunnelmia ja kuvia viimeiseltä reilu viikon ajalta, jonka vietin Nicaraguassa San Juan Del Surin lähiympäristön surffibiitseillä, uskomattoman hienossa Dreamsea Surf Resortissa sekä eloisan ja rennon San Juan Del Surin pikku biitsikaupungin kaduilla ja kuppiloissa. 

Vaikka matkan oli aika jälleen jatkua eteenpäin, Nicaraguan lounaisrannikolla kerätyt muistot lämmittävät ja tuovat hymyn huulille vielä pitkään…

By the way; jos missasit ensimmäisen Nicaraguan reissupostaukseni, voit lukea sen täältä!

Surffareita istumassa lautojensa päällä vedessä.
Dreamsean viisipäiväinen surffileiri oli näin jälkeenpäinkin muisteltuna yksi koko reissuvuoteni hauskimmista kokemuksista.

Törmäsin onnekseni marraskuussa Utilan saarella Hondurasissa erääseen irlantilaiseen jätkään, joka kysellessäni vinkkejä Nicaraguaan suositteli mulle vasta avattua, erittäin korkealaatuista ja silti hyvin huokeahintaista surffileiriä/-resorttia.

Pääset lukemaan Utilan saarella viettämästäni ajasta lisää täältä!

Itsehän olen surffauksen suhteen totaalinen vasta-alkaja; lähinnä olen kokeillut lajia pari kertaa vain tietääkseni, miten haastavaa homma on. 

Päätin kuitenkin tarttua tilaisuuteen ja tarjota itselleni normaalin reppureissuarjen vastapainoksi ripauksen luksusta. 

Vietin viisi päivää Dreamsea Surf Resortissa, jossa päivät kuluivat suurilta osin biitseillä, surffioppitunneilla, joogatessa sekä uskomattoman herkullisesta ruoasta nauttien (ensimmäinen ja mitä todennäköisimmin myös viimeinen kerta, kun tällä reissulla pääsen nauttimaan korkealuokkaisista kolmen ruokalajin illallisista…). Tämä kaikki edellä mainittu upeassa miljöössä ja loistavassa porukassa!

DreamSea Surf Resort Nicaraguassa.
Dreamsea Surf Resort oli tuolloin vastikään valmistunut ja toimintansa juuri aloittanut surffiresortti.
DreamSea surf resortin dormitorio.
Resortin dormitorio oli viihtyisä.
Surffiresortin joogasali.
Täällä surffiresortin yläkerran joogasalissa vedettiin monet aamu- ja iltajoogat. Kerran iltajoogan aikaan sattui sähkökatkos ja joogatunti jatkui täydessä pimeydessä.
DreamSea surf resortin kylpyhuonenäkymää.
Resortin sisustus oli tyylikäs ja huoliteltu, mutta samalla yksinkertainen ja maanläheinen.

DreamSeaSurf Campin ruokasalia iltavalaistuksessa.

Aamiaiskulho ja kahvikuppi pöydällä.
Leirin hintaan sisältyi päivittäinen aamiainen ja kolmen ruokalajin päivällinen. Ruoka oli superhyvää ja myös kasvisvaihtoehtoja oli aina tarjolla!

Eräs iltapäivä pääsimme seuraamaan Väli-Amerikan surffimestaruuskisoja ja todellisten ammattilaisten taidonnäytteitä Maderas-biitsillä. Mitä omaan surffaukseen tulee, aluksi olin lähinnä kauhuissani ja suurin osa ajasta meni henkiseen kamppailuun isoja ja voimakkaita aaltoja vastaan.

Karvaton koira makaa kieli ulkona roikkuen rannalla.
Olo aaltojen jäljiltä oli toisinaan kuin tällä rantabaarin koiralla.

Pikku hiljaa sain opettajien opastuksella ja tuella sekä surffikavereiden tsempillä onnistumisia alle ja kasvatettua itseluottamusta – ja onnistuin olemaan myös hukkumatta.

Viimeisenä surffipäivänä laudan päälle nousu ja tasapainon löytäminen sujui jo helpohkosti. Onnistuin lisäksi jo ohjaamaan lautaa haluamaani suuntaan ja “ratsastamaan” jonkin aikaa aallolla. 

El Remanzon surffiranta San Juan del Surissa.
El Remanzon ranta on yksi San Juan del Surin aloittajaystävällisistä surffirannoista, jossa itsekin pääsin hiomaan taitojani laudan päällä.

El Remanzon rantanäkymää.

Bloggaaja ja aloittelijan surffilauta rannalla Nicaraguassa.

Oikeaan ajoitukseen aallon pyydystämisen suhteen tarvitsen kuitenkin vielä lähes aina apua. Lajin opettelu jatkuukin tilaisuuden tullen myös tulevaisuudessa.

Surffaaja kävelemässä lauta kädessään maastossa kohti merta.
Täydellistä surffispottia metsästämässä.
Surffikoulun oppilatia lava-auton kyydissä.
Surffikoulun lava-auton kyydissä matkalla surffirannalle.

Toisinaan aallokossa ulapalle päin laudan kanssa puskiessani ja räpiköidessäni tuli mietittyä, mikä tässä koko hommassa olikaan pointtina. Mutta sitten se tunne, kun ajoitus, tasapaino ja kaikki muukin natsaa ja pääsee ratsastamaan aallolla, on jotain niin siistiä ja koukuttavaa, että ymmärrän täysin lajin suosion.

Lisäksi surffielämäntyyli viehättää sen rentoudella, mutkattomuudella ja positiivisilla viboilla. Arvostus lajia ja sen taitajia kohtaan nousi entisestään tämän kokemuksen myötä!

Surffileirin porukkaa yhteiskuvassa rannalla.
Meidän surffijengi viimeisenä leiripäivänäni rannalla.

Surf campilla olon aikana pääsin muuten vihdoin törmäämään useampaan suomalaiseen. Enpä olisi uskonut, että päätyisin täällä päin maailmaa samaan aamujoogaan yhdessä erään Children of Bodom -bändin jäsenen kanssa, joka niin ikään oli viettämässä surffilomaa huudeilla perheineen.

Kolmet jalat ja viinipullo lattialla, viidakkomaisema taustalla.
Perjantai-illan fiilistelyä resortin joogastudiolla.

Illanviettoa joogastudion lattialla, viidakkomaisema taustalla.

Illanviettoa joogastudion lattialla.
Perjantai-illanviettoa ennen kylille suuntaamista.

Mahtavan Dreamsea Surf Campilla vietetyn ajan jälkeen oli aika heittää hyvästit kavereille vikojen iltabileiden muodossa ja suunnata neljäksi jäljellä olevaksi päiväksi lähemmäs San Juan Del Surin keskustaa Hola Ola -hostelliin. 

Hola Ola -hostellin allasalue.
Hola Ola -hostelli.

Fyysisissä ja henkisissä kohmeloissa ensimmäisenä päivänä uudessa paikassa tuumailin, etten enää millään voisi kokea yhtä siistejä juttuja kuin juuri päättämälläni surffileirillä leiriporukan kanssa. 

Ajattelinkin keskittyä viimeiset Nicaraguan päivät rauhalliseen, itsenäiseen rentoutumiseen, lukemiseen ja espanjan kielen opiskeluun. Mutta aina ei mene kuviot suunnitelmien mukaan… 

Vielä samana lauantai-iltapäivänä ajauduin muun hostelliporukan mukana kauniilla yksityisrannalla oleviin beach partyihin nauttimaan Open Rum -baarin antimista, hyvästä tunnelmasta ja täydellisestä biitsikelistä (by the way, Nicaraguasta saa paikallista maailmanvoittajarommia Flour De Cañaa pilkkahintaan, ja on muuten ihan maineensa veroista!).

Auringonlasku rannalla Nicaraguassa.

Espanjan opiskelut ja muut ennalta kaavaillut kuviot saivat jäädä, kun seuraavina päivinä löysin itseni muun muassa hulppean hotelliresortin allasalueelta sunnuntaipäivää paistattelemasta, moottoripyörän kyydistä kuoppaisia ja pölyisiä maalaisteitä huristelemasta, dormitoriossa vietetyistä leffailloista, San Juan Del Surin kaduilta, lähes aution biitsin puiden varjosta sadat pienet erakkoravut seuranani ja hostellin uima-altaalta uusia korttipelejä opettelemasta – kaikki edellä mainittu niin ikään mahtavassa seurassa. 

Mies kävelemässä rannalla Nicaraguassa.
Mystinen seuralainen.

Mun sängystä löytyi muuten kesken kauhuleffasta nauttimisen kunnon kokoinen skorpioni. Meinasin kuolla järkytykseen.

Kaiken viime aikoina koetun jälkeen Nicaraguan taakse jättäminen tuntuu hieman haikealta. Toisaalta – mitälie kaikkea sitä ehtii vielä matkan varrella kokea, kun tämän reissun ensimmäiset 2,5 kuukauttakin ovat jo olleet niin ihmeellisen hienoa aikaa. 

Seuraavat 11 päivää mulla on ilo seikkailla äidin ja iskän kanssa täällä ympäri Costa Rican pilvisademetsiä, luonnonpuistoja ja Karibian rannikkoa. Ja heti vuoden alussa on tiedossa jotain muuta hienoa, mitä täällä Costa Ricassa odottaa…

Tunnelmallista ja iloista joulun aikaa kaikille sinne kauas koto-Suomeen! Nauttikaa – niin mekin täällä. <3 #Thankfulness #Puravida

Jälkeenpäin

The kohtaaminen

Nyt on edetty reissukertomuksissa yhteen koko reppureissun kohokohdista ja tietynlaiseen käännekohtaan: minun ja nykyisen kihlattuni Craigin ensitapaamiseen.

Olin näköjään kirjeessäni vielä aavistuksen salaperäinen San Juan del Surin seuralaiseni suhteen. Tosin kertomuksen yhteydessä postatuista kuvista saattoi päätellä sen verran, että mainiolla seuralla viittasin tässä tapauksessa miespuoliseen seuralaiseen. 

Bloggaajan selfie hostellin sängyltä.
Craig herrasmiehenä tarjoili aamukahvini sänkyyn Hola Ola -hostellissa. En toki paljastanut tuolloin Snapchatissa vielä herrasmiehen henkilöllisyyttä.

Niin monet ovat olleet kiinnostuneita kuulemaan minun ja Craigin tapaamisesta, niin sanotusti meidän tarinamme. Joten tässäpä tämä stoori nyt sitten tulee yksityiskohtaisena ja… no, ainakin lähes sensuroimattomana versiona. 🙂

Sarja moninaisia sattumia(ko) 

Craig oli tapaamisemme aikaan viettämässä neljän viikon surffilomaa Nicaraguassa ja Costa Ricassa. Näin jälkeenpäin on monta kertaa tullut mietittyä, miten pienistä ja moninaisista sattumista oli kiinni se, että minun ja Craigin reissureitit ylipäätään kohtasivat ja satuimme juuri tuona viikonloppuna samaan hostelliin.

Kumpikin meistä kävi sittemmin edeltävien päivien tapahtumien kulun läpi omalta osaltaan. Kävi ilmi, että tavallaan meidän kummankaan ei pitänyt olla alkuperäisen suunnitelman mukaan tuona iltana Hola Ola -hostellissa, jossa siis reissupolkumme (ja elämämme) kohtasivat. Ja kuitenkin niin kävi.

Näin jälkeenpäin on hurjaa kelailla, miten erilaisen suunnan kummankin meidän elämä olisi mitä todennäköisimmin ottanut, jos edes jompikumpi meistä ei olisikaan tuona iltana sattunut punkkaamaan siinä tietyssä hostellin dormitoriossa, tai päätynyt seuraavana päivänä rommikolien äärelle vierekkäisiin rantatuoleihin rupattelemaan. 

Tunnen joka tapauksessa syvää kiitollisuutta siitä, että tapahtumat menivät juuri niinkuin ne menivät. Oli se sitten sattuma, kohtalo tai jokin muu, mikä meidät tuona joulukuisena perjantaina yhteen saattoi.

Ensinnäkin, itse olin jo varaamassa Dreamsea Surf Campin ja San Juan del Surin sijaan lentoja Nicaraguan pienille paratiisisaarille Corn Islandeille. 

Sääennuste oli lopulta suurin syy siihen, miksi peruutin matkasuunnitelmani saarille aivan viime tingassa, päivää paria ennen lähtöä (sattuma 1).

Jos Corn Islandeille oltaisiin luvattu noille päiville aurinkoa, olisin mitä todennäköisimmin päättänyt skipata Nicaraguan rannikon surffirannat ja suunnata sen sijaan paratiisisaarten maisemiin. 

Toinen syy, miksi lopulta jätin Maissisaaret väliin, oli intoni kokea Dreamsea-surffileiri resortteineen. En olisi kuitenkaan koskaan saanut todennäköisesti edes kuulla koko surf campistä, jollei se eräs aiemmin mainitsemani irlantilainen kaveri olisi mulle paikkaa aikoinaan Utilan saarella sattumalta suositellut.

Tuo kohtaaminen on osaltaan ratkaisevassa roolissa siinä, että tieni vei Dreamsea surfcampille ja sitä kautta San Juan del Suriin juuri samanaikaisesti Craigin kanssa (sattuma 2). 

Lisäksi muistan viimeisenä surffileirin iltanani etsineeni itselleni sopivaa hostellia San Juan del Surista. Tuskailin korkeiden hintojen ja täyteen buukattujen dormitorioiden kanssa, enkä meinannut löytää itselleni mieluisaa ja sopivan hintaista majapaikkaa mistään.

Joulukuusi ja nukkuva koira Hola Ola -hostellissa.
Joulukuusi ja hostellin koira Hola Ola -hostellissa.

Kunnes illanviettoseuraamme surffiresortilla liittyi Reiss, joka oli lähtenyt surf campiltamme päivää aiemmin. Hän suositteli mulle Hola Ola -hostellia, jossa oli kuulemma hyvä meininki hintavista dormeista huolimatta (sattuma 3). 

Päätettiin Reissin kanssa varata seuraavalle päivälle hostellista kahden hengen huone (sillä se tuli kutakuinkin samanhintaiseksi kuin kaksi erillistä dormipetiä), ja ennen tätä varasin itselleni yhdeksi yöksi mielestäni ylihinnoitellun pedin Hola Ola -hostellin dormitoriosta. 

Tässä samaisessa dormissa, alapuolellani olevassa pedissä, punkkasi tuona samaisena yönä Craig. 

Craig muistaa minut tuolta illalta hostellin yhteisestä illanvietosta, jossa pelailin hetken muiden mukana juomapeliä ennen kuin suuntasin illanviettoon kylille diskoilemaan muun surffileirin porukan kanssa. 

Myöhemmin aamuyöstä raahauduin dormitorioon valmiina sammumaan yläpetiini. Alapedillä bileillan jälkeen loikoileva britti oli kuitenkin puheliaalla tuulella ja päädyimme siinä dormitorion hämärässä esittäytymään ja vaihtamaan hetkeksi kuulumisia, kunnes yhtäkkiä en saanutkaan enää kysymykseeni vastausta: Juhlinnan uuvuttama Craig oli nukahtanut kirjaimellisesti kesken keskustelumme. 

Hymyilin itsekseni kiivetessäni yläpunkkaan ja taisin itsekin sammahtaa muutamaa sekuntia myöhemmin. 

Beach Party

Aamupäivällä sängystä ylös kömpiessäni ei (aamuvirkkua) Craigia näkynyt enää missään. Raahauduin väsyneenä hostellin aamupalalle, jolloin huomasin pöydällä ilmoittautumislomakkeen sen päivän aktiviteettiin: Luvassa oli hostellin väelle beach partyt yksityisellä rannalla grilliruoan ja open rum barin kera. Lähtö olisi muutaman tunnin kuluttua. 

Mietin hyvän aikaa, jaksaisinko ilmoittautua mukaan ja lähteä siemailemaan vielä lisää rommia jo valmiiksi kostean viikonlopun jatkoksi, vai jäisinkö kuitenkin mieluummin rentoutumaan ja viettämään rauhallista lauantaita hostellille. 

”F*ck it, mukavampihan se on chillata ja rentoutua rannalla rommikola kourassa kuin potea yksikseen väsymystä hostellilla”, totesin lopulta ja rustasin nimeni rantabileiden osallistujaluetteloon. 

Kun paria tuntia myöhemmin hyppäsin hostellin lava-auton kyytiin, penkille vastapäätäni kiipesi etäisesti tutunoloinen tyyppi. Craigilla on onneksi minua parempi kasvomuisti, ja sain tuota pikaa vahvistuksen, että tässä todellakin oli se sama mukavanoloinen britti, jonka kanssa olin edellisenä aamuyönä vaihtanut dormitoriossa jokusen sanan. 

“Hmm, ei ollenkaan hullumman näköinen tapaus”, myhäilin itsekseni nyt kun näin Craigin hämyisen dormitorion sijaan päivänvalossa.

Hiekkaranta Nicaraguassa.

Käytännössä koko rantabileiden ajan istuimme Craigin kanssa vierekkäisissä rantatuoleissa rommidrinkeistä ja toistemme seurasta nautiskellen. 

Jutunaiheet tuolta päivältä eivät ole meistä kummallakaan enää muistissa. Keskusteltavaa riitti kuitenkin sen verran, että alkuillasta lava-auton lähtiessä viemään meitä takaisin hostellille Craig ehdotti, että josko lähdettäisiin käymään vielä San Juan del Surissa kaksistaan syömässä ja parilla drinkeillä.

Tuolta illalta San Juan del Surista on itselläni jäänyt mieleen mansikkamargarita, fish tacot sekä elämäni ensimmäinen, muttei suinkaan viimeinen IPA-olut (jota Craig mulle tacoravintolassa suositteli ja johon välittömästi tykästyin).

Tuona iltana tacoravintolassa jutustellessamme lyötiin kättä päälle, että Craig vie mut vielä joku kerta Irlantiin (joka on Craigin toinen kotimaa, ja jossa olin aina halunnut käydä) ja että itse puolestani vien Craigin Lappiin, vanhempieni mökille Ylläkselle.

En ehkä tuolloin olisi uskonut, mutta vain vuosi tuosta eteenpäin kumpikin meistä oli lunastanut lupauksensa.

Sunday Funday

Seuraava päinä oli sunnuntai, eli San Juan del Surissa Sunday Fundayna tunnettu legendaarinen bilepäivä. Tällöin suuri osa hostelleissa majoittuvista travellereista kokontuu koko päivän kestävälle yhteiselle uima-allasbilekierrokselle. 

Allasbileiden sijaan päätimme Craigin kanssa pitää juhlimisesta vapaan rennon sunnuntain. Kävelimme (ja lopulta liftasimme) Craigin mukaan läheiseen (tosiasiassa neljä kilometriä pitkän jyrkän viidakkotien päässä sijaitsevaan) TreeCasa Hotel & Resort -nimiseen resorttiin, jonka uima-altaalle olimme tervetulleita paistattelemaan päivää 15 dollarin sisäänpääsymaksua vastaan (hinta sisälsi yhden vapaavalintaisen coctailin allasbaarista). 

TreeCasa -resortin uima-allasalue Nicaraguassa.

Tuo 15 dollaria oli itselleni suuri summa – olihan se käytännössä lähes puolet laskennallisesta päiväbudjetistani. Tuntui kuitenkin hyvältä idealta saada ripaus luksusta ja päästä köllöttelemään yhteiseen aurinkotuoliin hienoon resorttiin yhdessä Craigin kanssa. Takaisin hostellille huristeltiin illemmalla taksin kyydissä.

Kauhun hetkiä dormitoriossa

Vielä tuona samana sunnuntai-iltana vietimme Craigin kanssa yhdessä leffailtaa hostellilla. Katselimme iPadilta kauhuleffaa (Conjuring 2) naisten dormitoriossa, jossa ei majoittunut tuolloin itseni lisäksi muita. 

Dormitorion sängyllä koettiin kaupuleffasta irrallisia kauhun hetkiä, kun Craig tunsi yhtäkkiä kevyttä kosketusta vasemmalla olkapäällään. Ensin Craig ajatteli, että minä se häntä sormillani hipsuttelen, ennen kuin hän huomasi, ettei käteni ollut suinkaan hänen olkapäänsä suunnilla.

Craig oli sekunnin sadasosassa ponnahtanut ylös sängyltä, riisunut t-paitansa ja heittänyt sen huoneen nurkkaan. Itse aloin vaistomaisesti kiljua täyttä huutoa ennen kuin edes kunnolla tajusin, mistä oikein oli kyse. Ja kiljuin kahta kauheammin kun tajusin, mikä Craigin reaktioon oli ollut syynä.

Craigin olkapäällä oli hipsutellut noin viiden sentin pituinen skorpioni. 

Olin jo tuossa vaiheessa suhteellisen siedättynyt kaikenkokoisiin (ja -karvaisiin) hämähäkkeihin, mutta skorpionien läsnäolo samassa huoneessa meni vielä mukavuusalueeni ulkopuolelle. Pakenimme dormitoriosta ja lähdimme metsästämään keinoja dormitoriossa lymyilevän skorpionin karkottamiseksi. 

Skorpionista oltiin jo tulossa tekemään selvää jonkinnäköisellä seiväs-tyyppisellä kyhäelmällä, kun eräs kanadalainen nuori mies (joka hetkeä aiemmin oli palannut Sunday Funday -bilekierrokselta asianmukaisissa promilleissa) astui urhoollisesti esiin.

”Näyttäkää missä se on”, sanoi kanadalainen itseluottamusta uhkuen. Tämän tämän jälkeen hän listi nurkassa lymyilevän skorpionin kuoliaaksi yhdellä paljaalla nyrkiniskulla.

Sitten sankari poistui tyynesti takaisin hostellin baariin. Seuraavana päivänä onnittelimme häntä vielä uroteosta. Kanadalainen oli hämmentynyt. Hän ei muistanut tapauksesta yhtään mitään. 

Viimeinen päivä

Seuraava päivä, maanantai 18.12., oli itselleni viimeinen San Juan del Surissa. Vanhempani olivat nimittäin jo tekemässä lähtöä Kemistä joulunviettoon Costa Ricaan ja minun tuli olla heitä vastassa seuraavana päivänä San Josén lentokentällä.

Muistan, kuinka tuolloin pelailimme Craigin kanssa korttia Hola Ola -hostellin uima-altaalla. Craig opetti minulle uuden korttipelin, shit headin, josta on muodostunut sittemmin lempikorttipelimme (opetin samaisen pelin myös vanhemmilleni Costa Ricassa, ja joulun ja uudenvuoden iltamat kuluivatkin pitkälti kyseisen pelin äärellä).

Tuona päivänä vuokrasimme myös paikallisesta vuokraamosta mopon, jolla lähdimme huristelemaan pitkin Nicaraguan rannikkoa. 

Reissaajien yhteisselfie mopon kyydissä Nicaraguassa.
Meidän kaikkien aikojen ensimmäinen yhteiskuva.

Tuona päivänä ajelimme ympäriinsä, kävelimme lähes autioilla rannoilla, tutkailimme erakkorapujen touhuja, chillailimme… ja nautimme vain hetkestä.

Mies kävelemässä hiekkarannalla Nicaraguassa.

Hiekkaranta Nicaraguassa.

Ei hyvästi vaan näkemiin

Varhain seuraavana aamuna Craig saatteli mut San Juan del Surin bussiasemalle, josta matkani jatkui bussilla kohti Costa Rican pääkaupunkia. Craigin suunta vei seuraavaksi puolestaan Nicaraguan rannikkoa pohjoiseen kohti Popoyan pientä surffikaupunkia.

Olo oli kummallakin meistä tuossa hetkessä haikea. Olimme kuitenkin jo ehtineet sopia, että näkisimme vielä tammikuun alussa pari päivää Costa Ricassa, ennen kuin Craig lentäisi takaisin Lontooseen. 

Molemmilla meistä oli ilmeisesti jo tuossa hetkessä sama fiilis siitä, että tästä voisi kehkeytyä vielä jotain suurempaakin. Koko se aika, jonka olimme viettäneet yhdessä, olo oli tuntunut äärimmäisen luontevalta, helpolta ja turvalliselta. 

Tuntui hullulta, että olimme tavanneet toisemme ensi kerran hädin tuskin kolmea päivää aiemmin. Sen sijaan tuntui pikemminkin siltä, kuin olisimme tunteneet aina.

Loppujen lopuksi minun ja Craigin jälleennäkeminen tapahtuikin luultua aiemmin. Se ei myöskään rajoittunut suinkaan lopulta niihin muutamaan Costa Ricassa vietettävään päivään, joista aluksi oli puhe. Tästä(kin) yhteisen taipaleemme jatkosta lisää seuraavassa kirjeessä, jossa liikutaan Costa Rican sademetsissä sekä Karibian rannikon letkeissä tunnelmissa!

Auringonlasku rannalla Nicaraguassa.
Kiitos kaikesta, Nicaragua <3

2 thoughts on “Kirjeitä Nicaraguasta osa II: San Juan del Sur ja Nicaraguan surffirannikko”

Leave a Comment

Your email address will not be published. Required fields are marked *