Kalastusveneitä Nusfjordin satamalaitureilla. Lofootit.

Suuntana Pohjois-Norja osa V: 10 päivää Lofooteilla

Saimme viettää heinäkuussa 2021 ikimuistoiset puolitoista viikkoa legendaarisilla Lofooteilla.

Saariryhmä tarjoaa maineensa veroisia elämyksiä: Sympaattiset kalastajakylät, valkohiekkaiset rannat, vuorien ja vuonojen hallitsema maisema sekä vaellusreiteiltä avautuvat huikaisevat näkymät eivät jättäneet kylmäksi.

Tässä postauksessa listaan omakohtaiseen kokemukseeni pohjautuen mielestäni saariryhmän parhaat rannat, kalastajakylät ja vaellukset sekä suosituksen arvoiset ravintolat, baarit ja kahvilat, joissa itse vierailimme. Vinkkaan lisäksi muutamat puskaparkit, joissa saariryhmällä ollessamme yövyimme.

Paljon jäi toki vielä kokematta. Lofootit on täynnä kauniita rantoja sekä huikeita vaellusreittejä, jotka jäivät vielä osaltamme odottamaan sitä kuuluisaa seuraavaa kertaa.

Tämä postaus ei seuraa muille Pohjois-Norjan postauksilleni tyypillistä kronologista aikajanaa, vaan laajuuden vuoksi kohteita, suosituksia ja reissukokemuksia käydään läpi kategorioittain.

Lofootit pähkinänkuoressa

25 000 asukkaan Lofootit on yksi pohjoisen Euroopan matkailun kiistattomista vetonauloista.

Terävähuippuiset vuoret, kirkasvetiset ja valkeahiekkaiset rannat, autenttiset kalastajakylät vuonojen rannoilla, toinen toistaan huikeammat vaellusreitit, kiehtova meriluonto valaineen, delfiineineen ja muine merinisäkkäineen sekä arktinen eksotiikka sen moninaisuudessaan. Lofoottien suosiolle löytyy selkeät syynsä.

Näkymät merelle ja kohti Henningsvaeria Festvågtind-vuoren huipulta.

Olimme onnekkaita, kun saimme olla liikkeellä kiireettömällä ja joustavalla aikataululla. Lofootit on sinänsä mahdollista ajaa päästä päähän ja takaisin muutamassa päivässä. Jotta saariryhmään, sen viehättäviin kalastajakyliin sekä upeaan luontoon ehtisi kuitenkin tutustua kohtuullisissa määrin, on suositeltavaa varata perilläoloaikaa vähintään 4-5 päivää.

Myöskään viikko näissä maisemissa ei ole lainkaan ylimitoitettu – kiireettömällä reissulla ehtii nähdä ja kokea niin paljon enemmän.

Itse olisimme varmastikin viettäneet Lofooteilla enemmänkin aikaa, mutta pitkä sateinen ja viileä säärintama ajoi meidän lopulta etsimään auringonpaistetta eteläisempään Norjaan.

Lofoottien kansainvälinen maineen ja suosion vuoksi matkailijan kannattaa varautua kesäsesongin aikaan yleiseen ruuhkaan ja täyteen buukattuihin majoitusvaihtoehtoihin. Parkkipaikan saaminen suosituimmilta rannoilta, kalastajakylistä tai patikkaretkien lähtöpisteiltä voi olla haastavaa. Vaelluskokemuksen tunnelmaa voi suosituimmilla reiteillä latistaa lähestulkoon jonossa eteneminen osana muiden retkeilijöiden muodostamaa satojen ihmisten virtaa.

Spontaania reissaajaa voi rajoittaa se, että esimerkiksi heinäkuussa leirintäalueilla ei välttämättä riitä tilaa ilman hyvissä ajoin tehtyä ennakkovarausta. Puskaparkkeilijalle tämä ei ole ongelma – tosin myös tunnetut ja hyvien kulkuyhteyksien äärellä sijaitsevat puskaparkit voivat täyttyä nopeasti.

Vaeltaja Ryten.vuoren reunamalla.
Lofoottien suosituimmista maisemista pääsee tuskin nauttimaan ihan ylhäisessä yksinäisyydessään – ainakaan kesä-elokuun aikoihin. Kuva Ryten-vuorelta.

Vierailumme ajankohta ajoittui vilkkaimpaan matkailusesonkiin ja turistien lukumäärä kieltämättä pisti silmään esimerkiksi Andøyaan, Senjaan ja varsinkin Lyngeniin verrattuna. Ilmat eivät olleet meille täysin suosiollisia; aurinko paistoi muutamana päivänä, muutoin oli pilvisempää ja epävakaisempaa. Jouduimme myös kerran pakenemaan turvaan myrskylukemissa puhaltaa tuulta rannikolta Leknesin kaupunkiin.

Ihmispaljoudesta sekä ailahtelevaisesta säästä huolimatta Lofooteilla viettämämme aika oli hieno, ikimuistoinen kokemus. Tämä saariryhmä on kiistatta vierailun arvoinen – vaikkakaan se ei mielestäni maisemillaan tai tunnelmallaan peittoa alleen muita huikeita Pohjois-Norjan kohteita, kuten Senjaa tai Andøyaa. Jokaisella näistä alueista on oma lumonsa ja erityispiirteensä, joten niiden keskinäinen vertailu on mielestäni osittain myös turhaa.

Lyngenin Alppien matkakertomuksesta voit lukea lisää täältä!

Tromssan sekä Sommaroyn matkakertomukseen löytyy linkki tästä!

Senjan saaren matkakertomus löytyy täältä.

Lue Andøyan saaren parhaista paloista täältä!

Sinne ja takaisin

Lofooteille on mahdollista matkustaa useampaa eri kautta. Me saavuimme Lofooteille Andøyan saaren suunnilta mantereen puolelta. Lofast-tietunneliyhteys mantereeta Lofooteille avattiin 2007, mikä helpottaa ja nopeuttaa Lofooteille kulkua. Saariryhmän päästä päähän kulkee mutkitteleva, mutta hyväkuntoinen E10-valtatie.

Pakollisia lauttayhteyksiä ei Lofooteille / Lofooteilla matkatessa enää ole; vuorten läpi sekä merten ali kulkevia tunneleita sen sijaan tulee huristeltua tuon tuosta saariryhmän läpi ajettaessa. Matkaaja välttyy Lofooteilla myös tietulleilta.

Yksi suosituimpia ajoreittejä Suomesta Lofooteille on Meri-Lapin, Kiirunan ja Abiskon kautta Narvikiin ja sieltä Lofooteille kulkeva reitti. Torniosta Narvikiin on 6,5 tunnin ajomatka. Narvikista eteenpäin Svolværiin ajaa reilussa kolmessa tunnissa. Jos matkassa on koiria, tulee Ruotsin kautta Norjaan tai Suomeen päin matkatessaan muistaa huolehtia koiran ekinokokkilääkitys kuntoon.

Tie Lofooteilla.
Tiet Lofooteilla voivat toisinaan käydä valtatien ulkopuolella kapeiksi.

Monet matkailijat saapuvat Lofooteille autolautoilla. Kaiken kaikkiaan näitä lauttayhteyksiä Lofooteille on neljä kappaletta: Bodøsta Moskenesiin, Skutvikista Svolværiin, Melbusta Fiskebøliin sekä Kaljordista Hanøyhyn. Norjan rannikkopaikkakuntia yhdistävä legendaarinen Hurtigruten-lauttareitti pysähtyy Lofooteilla Stamsundin sekä Svolværin satamissa.

Esimerkiksi autolautta Bodøsta Moskenesiin kestää reilu kolme tuntia ja kustantaa noin 90 eurosta (alle 6 metrin pituinen ajoneuvo) lähes 300 euroon (10-12 metrin pituinen matkailuauto).  Tämän lisäksi matkustajista peritään maksua kuskia lukuun ottamatta 23 euroa per aikuinen.

Tiet ovat onneksi yleiseen Pohjois-Norjan tasoon nähden Lofooteilla hyvässä kunnossa ja lukuiset tunnelit rehellisen kaksikaistaisia. Ohitustilanteissa ja mutkaisilla teillä tulee silti olla tarkkana; täällä voi tulla vastaan vaikka minkälaista kuskia.

Kiinnostavimmat kaupungit

Svolvær

“Pääkaupungin” maltillista humua

Svolvær on ensimmäinen kunnollisen kokoinen asutuskeskus Lofooteille mantereen suunnalta ajettaessa. Se on Lofoottien epävirallinen pääkaupunki ja 4700 asukkaallaan myös saariryhmän suurin kaupunki  (mikä kertonee jotain paikallisten pitäjien kokoluokasta).

Täällä sijaitsee myös toinen Lofoottien kahdesta piskuisesta lentokentästä sekä lauttayhteys mantereen puolelle Skutvikiin. Monipuolisten kulkuyhteyksien vuoksi moni muukin aloittaa meidän tapaan Lofootteihin tutustumisensa juuri Svolværista.

Svolvaerin satamaa.

Svolvær on viihtyisä ja piipahtamisen arvoinen paikka. Täältä löytää muun muassa tolkun ostoskeskuksen, erilaisia risteilyjä ja retkiä järjestäviä toiminnanharjoittajia, ravintoloita, hotelleja sekä baarin/yökerhon. Svolværin kylä on aikojen saatossa ollut taiteilijoiden suosiossa ja täällä toimii edelleen joitakin taidegallerioita.

Svolvaerin punaisia rakennuksia laiturilla.

Lauantaina torilla soitti orkesteri, Bacalao-ravintolan täydelle terassille sai jonottaa ja paikka vaikutti muutenkin eläväiseltä.

Svolværissa kävimme kauniina aurinkoisena lauantaina olusilla muutamalla terassilla sekä tilasimme take awaynä vaniimme nautittavaksi jäätävän kokoisen perhepizzan 23,5 eurolla.

Olisimme olleet tällä kertaa poikkeuksellisesti valmiita ihan korkeammankin tason ravintolaelämykseen norjalaisen keittiön makumaailmaan tutustuaksemme. Kumpikin kaupungin korkeamman profiilin ravintoloista, Restaurant Kjøkkenet ja Børsen Spiseri, olivat kuitenkin sille lauantaille aivan täyteen buukattuja.

Etukäteen tehty pöytävaraus näihin ravintoloihin on siis valttia! No, perhepizza hoiti onneksi tehtävänsä – alkupalan hinnalla.

Huono puoli Svolværissa on se, että seudun puskaparkkivalikoima on melko olematon kattaus – tai jos kelvollisia yöpymispaikkoja on, ne on salattu hyvin.

Jääkaapin korjausta odotellessamme jouduimme viettämään täällä seudulla kaikkiaan neljä yötä. Kolme niistä sujui rauhallisissa merkeissä Rørvikstrand-rannan parkkipaikalla, mutta lauantain pienen terassikierroksen pääteeksi yövyimme paikallisen Scandic-hotellin sekä Anker Brygge -hotellin parkkipaikalla, jonne vanimme olimme aiemmin päivällä pysäköineet.

Punainen mökkikylä Svolvaerissa.

Sinänsä paikka oli rauhallinen; nämä hotellit sijaitsevat hieman erillään muusta keskustasta omalla ”saarellaan”, jonne mentiin siltaa pitkin. Hotelli- ja ravintolarakennusten sekä hotelliin kuuluvien punaisten mökkirakennusten keskellä on alueen parkkipaikka. Parkkeeraus maksoi vaivaiset viisi euroa vuorokaudelta, eikä mitään leiriytysmiskieltokylttejä näkynyt.

Yöstä uhkasi kuitenkin tulla rauhaton, kun hotellin viereinen, vielä alkuillasta suht rauhalliselta ja vaarattomalta vaikuttanut pubi muuttuikin illan edetessä jytkymusiikkia soittavaksi yökerhoksi. Kyseessä taisikin olla paikallisten ykkös biletys- ja näyttäytymismesta. Onneksi korvatulpat vaimensivat pahimman jytkeen ja meno rauhoittui, kun paikka suljettiin 02:00 mennessä.

Jääkaappiepisodin päätös

Odottelimme Svolvær-Henningsvær -akselilla kaikkiaan neljä päivää, torstaista maanantaihin, jotta paikallinen karavaaniliike/-korjaamo tsekkaisi jääkaappimme. Dometic oli alkanut hurista turhanpäiten yliteholla ja se kulutti nykyisellään järjestelmämme kapasiteettiin nähden liikaa sähköä.

Pettymys olikin suuri, kun lopulta osoittautui että olimme odotelleet meille luvattua tapaamista mekaanikon kanssa turhaan. Liikkeestä ilmoitettiin yllättäen, etteivät he valitettavasti voikaan auttaa meitä – siis ilman että kukaan vaivautui lopulta edes vilkaisemaan koko jääkaappia.

Jännä homma, että tämä tieto tuli siinä vaiheessa, kun olimme varta vasten pyörineet seudulla viidettä päivää odottaen meille buukattua tapaamista.

Craig otti korjaamon tylyt pakit vastaan brittiläiseen tapaan mielestäni vähän turhankin kohteliaasti. Ainoa asia, joka esti itseäni tempaisemasta puhelinta kouraani ja lausumasta pari tiukkaa sanaa linjan toiseen päähän oli se seikka, että jääkaappisaaga näytti onneksemme hetkeä aiemmin ratkenneen kuin itsestään, Svolværin kauppakeskuksen parkkipaikalla.

Palatessani ostoskeskuksesta takaisin vanille Craig ilmoitti innoissaan, että ongelmamme oli tainnut ratketa: jääkaappi ei pitänyt enää samanlaista jatkuvaa hurinaa kuin aiemmin ja lämpötilasensorin valo oli vaihtunut jälleen punaisesta siniseksi. Craigin omakätisen, tunnustelevan huolto-operaation jälkeen jääkaapin lämpötilasensori vaikutti toimivan jälleen kuten pitääkin. Halleluja.

Leknes 

Vajaan 4000 asukkaan Leknes sijaitsee maantieteellisesti Lofoottien puolen välin tienoilla. Sinänsä kaupungissa ei ole mitään ihmeellistä – totta puhuen Leknes vaikuttaa moniin muihin Lofoottien pitäjiin verrattuna melko yksitoikkoiselta.

Täällä on kuitenkin mukavasti palveluita: ostoskeskus, kunnon supermarket, apteekki, Vinmonopolet (norjalaisten Alko), ynnä paljon muuta reissaajalle potentiaalisesti hyödyllistä.

Leknesiä voisikin kuvailla Lofoottien ytimessä sijaitsevaksi hyödylliseksi tankkaus- ja pysähdyspaikaksi.

Eräs tuulinen torstai pakenimme myrskyä rannikolta noin puolen tunnin ajomatkan päähän Leknesiin ja asetuimme yösi tuulen suojaan paikallisen REMA 1000 -supermarketin parkkipaikalle.

Kenties koko reissun epäromanttisin leiripaikka, mutta täällä nukuin yhdet kiitollisimmista yöunista, kun ei tarvinnut pelätä, että myrskypuuska repii minä hetkenä hyvänsä aurinkopaneelit ja/tai kattotuulettimen irti.

Vascon rabiesrokotus oli erääntymässä elokuun alussa. Aikataulupaineen minimoimiseksi päätimme hoitaa asian pois alta Lofooteilla ollessamme. Leknesissä marssimme paikallisen eläinlääkäriaseman vastaanotolle kysymään, olisiko Vascon rokottaminen mahdollista, tyyliin siltä seisomalta. Vielä samana perjantai-iltapäivänä poistuimme paikalta tyytyväisinä; Vasco yhtä rokotetta rikkaampana ja me 66 euroa köyhempinä.

Leknesin Essolla tankkasimme Lofoottien edullisinta dieseliä. Hinta heiluu huomattavasti riippuen ihan viikonpäivästäkin, mutta edullisin näkemäni tarjous täällä oli 12,59 kruunua, eli alle 1,3 euroa litra! Tuolla summalla kannattaa jo laittaa tankki täyteen.

Tunnelmallisimmat kalastajakylät

Henningsvær

Eläväinen ja sympaattinen Henningsværin kalastajakylä sijaitsee pienillä Heimøyn ja Hellandsøyn saarilla. Noin 16 kilometrin päässä Svolværista erkanee E 10-päätieltä kohti Henningsværia kapea, noin kahdeksan kilometrin pituinen tieyhteys, joka johtaa kahden sillan kautta kylään.

Mantereelta päin ajettaessa Henningsvær on Lofoottien kuuluisista kalastajakylistä ensimmäinen vastaantuleva. Maisemat kylään päin ajettaessa hivelevät silmiä.

Henningsvaerin kalastajakylän venesatama.

Asukkaita Henningsværin kylässä on vain viitisensataa, mutta kesäkuukausina sen kadut täyttyvät sekä norjalaisista että kansainvälisistä vierailijoista.

Kapeat kadut, idylliset puutalot ja putiikit, viihtyisät kahvilat, pienet ravintolat ja taidegalleriat… Kylässä on viehättävää pikku kaupungin tunnelmaa aavistuksenomaisella hipsterimäisellä viballa höystettynä.

Henningsvaerin kylän punaisia torppia.

Putiikki Henningsvaerin kylässä.

Kylään tultaessa vapaan parkkipaikan löytäminen oli haastavaa. Pysäköimme lopulta vanimme paikallisen jalkapallokentän parkkipaikalle; pysäköinti täällä oli maksutonta ja kaikesta päätellen ihan luvallista.

Tämä niemen kärjessä meren äärellä sijaitseva jalkapallokenttä lienee yksi maailman ainutlaatuisimmasta. Kentän huikea sijainti pääsee oikeuksiinsa yläilmoista käsin kuvattuna, mutta tätä varten tarvitsee käyttöönsä dronen. Näitä kuvia pääsee ihailemaan esimerkiksi instagramissa tunnisteella #henningsværstadion.

Kylässä vieraillessaan kannattaa tsekata ainakin modernin matkaajan yhteisöksi itseään kutsuva Trevarefabrikkenpaikasta lisää tämän postauksen ravintolat-osiossa!

Trevarefabrikken -ravintola sisältä kuvattuna.
Trevarefabrikken.

Nusfjord

Nusfjordin pikkuruisessa kylässä aika tuntuu lähes pysähtyneen jonnekin 1800-luvulle. Paikalla on maine yhtenä Norjan vanhimmista ja parhaimmin säilyneistä kalastajakylistä.

Mitään uutta tänne ei ole rakennettu – kaikki on käytännössä säilynyt ennallaan vuosikymmenten ajan. Myös rauhallinen sijainti reilu kuuden kilometrin päässä valtatieltä takaa sen, että kylässä voi edelleen aistia autenttista vanhanajan tunnelmaa ja kuvitella, millaiselta elämä norjalaisessa kalastajakylässä on näyttänyt parisataa vuotta sitten (ainakin jos ei anna runsaslukuisten turistivirtojen häiritä mielikuvaa).

Nusfjordin kylän punaisia kalastajamökkejä vuonon rannalla.

Vanha venevaja Nusfjordissa.
Venevaja / varastorakennus 1800-luvulta.

Nykyisin paikka on yksi Lofooteilla vierailijoiden suosikkikohteista, mutta vakituisia asukkaita kylässä on enää alle sata. Itsestäni tuntui hurjalta ajatella, että täällä vielä ihan oikeasti nykyaikana asuu joku.

Nusfjordissa on mahdollista majoittua samoissa somissa mökeissä (norjalaisisttain rorbu), joita paikalliset kalastajat ovat käyttäneet 1800-luvulta lähtien.

Nusfjord Arctic Resortin tarjoama majoitus ei ole halpaa, mutta korkealuokkaisesti ja samalla perinteitä kunnioittaen kunnostetuissa mökeissä rahalleen saa ilmeisesti täyden vastineen.

Bloggaajan pää kalan kidassa.

Nusfjordin sataman kalastusveneitä.

Nusfjord on nykyisin paitsi ihastuttava kalastajakylä, myös Unescon maailmanperintökohde ja elävä ulkoilmamuseo. Jos haluaa välttää 10 euron sisäänpääsymaksun, kannattaa kylään suunnata joko ilta-aikaan tai turistisesongin ulkopuolella myös viikonloppuisin. Tällöin tosin myös kylän ravintolat ja kahvilat ovat suljettu. Museon aukioloajat voi tarkistaa täältä.

Sympaattisten kalastusmökkien ja vanhojen verstasrakennusten lisäksi kylästä löytyy muun muassa leipomo, kahvila, sekatavarakauppa sekä muutama ravintola.

Nusfjordin vanhanajan sekatavarakauppa.
Tämä vanhanajan henkeä huokuva kauppa on toiminut paikallaan Nusfjordissa vuodesta 1907 lähtien. Sen yhteydessä toimii myös tunnelmallinen kahvila.

Mies ja borderterrieri Nusfjordin rantakallioilla meren äärellä.

Vierailun ajaksi ajoneuvo tulee jättää jommalle kummalle Nusfjordin edustalla sijaitsevasta parkkipaikasta (toinen näistä sijaitsee pienen kukkulan laella jyrkähkön tien päässä – tänne ei välttämättä kannata yrittää aivan suurimman kokoluokan matkailuajoneuvolla). Parkkitilaa on ihan mukavasti, mutta koska saavuimme paikalle heinäkuisena iltapäivänä, jouduimme odottamaan tovin vapautuvaa parkkiruutua.

Jos aikaa Lofooteilla on niukasti käytössä, monien mielestä juuri Nusfjord on se kalastajakylä, jota ei kannata jättää välistä. Oma ääneni jakautuu Nusfjordin sekä Henningsværin välille. Jos vain suinkin aikaa riittää, piipahda näissä molemmissa!

Reine

Reine on reilu 300 asukkaan kylä ja Moskenesin kunnan hallinnollinen keskus. Valtatie E10 kulkee aivan kylän vierestä. Å:n kylään Lofoottien kärkeen on täältä enää alle 10 kilometrin matka.

Tien varrella on näköalapaikka, josta on mukavat näkymät suoraan kylään. Paremman puitteissa yövyimme myös yhden yön kyseisellä pysäköintipaikalla. Vaikka valtatie kulkee ihan vierestä, on liikenne yöaikaan hyvin maltillista ja uni maittoi hyvin täälläkin. 

Näkymä Reinen kylään lahden toiselta puolelta.
Tien viereisestä puskaparkista näkymät Reinen kylään.

Reinen kylä on yksi Lofoottien kuvatuimmista ja idyllisimmistä kohteista. 1700-lähtien kylä on toiminut vilkkaana kauppapaikkana sekä paikallisen kalastuselinkeinon keskuksena. Nykyisin turismi on täällä perinteisiä elinkeinoja suuremmassa roolissa.

Kylässä vieraillessamme sää oli sateinen, minkä vuoksi kylästä ei näköjään tullut otettua juurikaan kuvia.

Retkeilijä Reinebringen-vuorella, taustalla Reinen kylä.
Ikoniset näkymät Reinebringeniltä kohti Reinen kylää olivat vierailumme aikaan osittain sumuverhon peitossa.

Reinestä löytyy kylän kokoon nähden monipuolinen tarjonta palveluita: muun muassa muutama ravintola ja kahvila, pieni urheilukauppa sekä runsaasti majoitusvaihtoehtoja. Lofoottien kylille tyypilliseen tapaan täälläkin voi majoittua vanhoista kalastusmökeistä, rorbuereista, kunnostetuissa huoneistoissa. Reine voikin olla varteenotettava tukikohta muutamaksi päiväksi Moskenesin alueen koluamiseen.

Gammelbua-niminen ravintola ulkoa päin kuvattuna Reinen kylässä.
Viehättävä ravintola Gammelbua Reinen keskustassa.

Å i Lofoten

Yksi Lofoottien suosituimmista nähtävyyksistä on lähellä saariryhmän eteläisintä kärkeä sijaitseva pikkuinen kylä nimeltään Å i Lofoten – tai lyhykäisyydessään vain Å. Tätä pidemmälle matka ei Lofooteilla ei enää jatku – E10 tie päättyy ja Atlantti tulee vastaan.

Rantakallioita meren äärellä Å:ssa.
Lofoottien päätepiste.

Å:n meri- ja vuorimaisemaa.

Å:ta tituleerataan Lofoottien kauneimmaksi kalastajakyläksi. Meidän vierailumme aikaan sää oli edeltäneen päivän myrskyn jäljiltä edelleen harmaa, koleinen ja sateinen. Liekö säällä osuutensa asiaan, mutta mielestäni Å ei onnistunut aivan vetämään vertoja Nusfjordin tai Henningsværin kalastajakylille.

Voi myös olla, ettei Å enää tässä vaiheessa yksinkertaisesti tarjonnut meille mitään uutta. Punaisista kalastustorpista turisteja majoittaviksi mökeiksi muunnetut rorbuerit meren äärellä, kuivaustelineillä roikkuvat loputtomat turskan päät, ravintola terasseineen, leipomo ja pari kahvilaa idyllisessä maisemassa, muutama museo… tässä vaiheessa tuntui, että tämän kaiken olimme nähneet jo aiemmin. Edes kameraa ei näköjään tullut kaivettua tihkusateessa esiin.

Retkeilijä pipo päässä Lofoottien kärjessä.
Varustuksesta huomaa, ettei päivä ollut erityisen lämmin. Kuva otettu Å:n kärjestä.

Å:hon tultaessa auton voi pysäköidä kätevästi tien päässä olevalle parkkipaikalle – E10 päättyy kirjaimellisesti tähän. Luvallista on pysäköidä kuudeksi tunniksi; mistään epävirallisesta leirintäalueesta ei ole siis kyse, vaikkakin ilmeisesti jotkut uhmaavat kuuden tunnin sääntöä ja myös yöpyvät täällä. Meidän vierailumme aikaan alkuillasta parkkipaikalla oli hyvin tilaa, mutta päiväseltään tilanne voi olla toinen.

Parkkipaikalta voi tehdä joidenkin satojen metrin pituisen kävelylenkin polkua pitkin meren äärelle. Täältä kallioilta avautuu hienot maisemat merelle päin – kuuleman mukaan näkymä on makeimmillaan auringonlaskun aikaan.

Parhaat rannat

Rørvikstranda

Rørvikstranda on pysähtymisen arvoinen, suosittu ranta matkalla kohti Henningsværin kalastajakylää.

Päädyimme viettämään rannan edustan parkkipaikalla yhteensä kolme yötä ja kyseinen ranta ehti tänä aikana tulla hyvin tutuksi (lue lisää puskaparkki-osiosta). Ranta sopii sekä hiekka- että kalliorantojen ystäville. Rannan ääreltä löytyvät vedenottopiste, ulkoilmasuihku sekä maksulliset vessat.

Haukland ja Uttakleiv

10 kilometrin päässä Leknesistä sijaitseva Hauklandin ranta on yksi Lofoottien suosituimpia, jollei juuri se suosituin. Sitä kuulee tituleerattavan myös Lofoottien kauneimmaksi rannaksi.

Karibianmerta muistuttavat kirkkaan turkoosit vedet, valkoinen hiekka ja ympäröivä vuoristomaisema: ymmärrän kieltämättä paikan suosion, vaikka meidän vierailulle sattuikin pilvinen ja epävakainen sää, eikä ranta päässyt siten ihan täysin oikeuksiinsa. Kauniina kesäpäivinä voi muuten parkkipaikan löytäminen olla haastavaa!

Retkeilijä Mannenin huipulla ja näkymä Hauklandin rannalle.
Näkymä Mannen-vuorelta kohti Hauklandin rantaa.

Paikan päällä toimii kesäisin myös pieni konttikahvila. Teilttailu on sallittu rajoitetusti sille erikseen osoitetulla alueella.

Rannan parkkipaikka on muuttunut jokin aika sitten maksulliseksi; kuuden tunnin pysäköinti maksaa neljä euroa ja vuorokauden pysäköinti 16 euroa. Lähistöllä ei ole oikein muitakaan pysäköintimahdollisuuksia, joten jos rannan mielii kokea, pitää valmistautua kaivamaan kuvetta.

Päätimme hyödyntää hintavan pysäköintimaksun yöpymällä paikan päällä. Vessojen käytöstä joutui lisäksi maksamaan kaksi euroa kerralta, mikä oli mielestäni parkkimaksu muutenkin huomioiden jo vähän kohtuutonta – vaikka sinänsä hyvät vesivessat olivatkin.

Nämä maksulliset vessat saivat aikaan uuden leppoisan parisuhdeaktiviteetin: Vessassa käyntien synkronoimisen, jolloin kustannukset tästä huvista käytännössä puolittuivat (”oisko sullakin hätä – mä voin tarjota tän kierroksen!”).

Hauklandin ranta, Lofootit.

Hauklandin rannalta on vain parin minuutin ajomatka Uttakleivin rannalle, joka vastaavasti on hyvin kaunis ja fotogeeninen ranta. Nykyisin parkkeeraus on täälläkin maksullista. Uttakleivin rannalle pääsee kuitenkin myös rannikkoa pitkin kulkevaa tasaista kävelyreittiä pitkin jalkaisin; matkaa kertyy nelisen kilometriä suuntaansa.

Craigin keskittyessä aamupäivän työprojekteihinsa Hauklandin rannan parkkipaikalla vietetyn yön jälkeen vein koirat kävelylle tälle Hauklandin ja Uttakleivin väliselle reitille.

Taukopaikka kallion kupeessa Hauklandin ja Uttakleivin välisellä kävelyreitillä.
Taukopaikka kallion kupeessa Hauklandin ja Uttakleivin välisellä kävelyreitillä.

Sää oli sen verran surkea surkea, etten vaivautunut ottamaan Uttakleivin rannasta yhtä ainutta kuvaa. Vuorten seinämän ja meren välissä kulkeva reitti itsessään oli paitsi vaikuttava maisemiltaan niin myös hyvin helppokulkuinen. Se soveltuukin tasaisuutensa ansiosta kaikille, myös lastenrattaille.

Skagsanden / Flakstad

Tämä ikoninen ranta on paitsi yksi Lofoottien kuvatuimpia, myös saariryhmän suosituimpia surffauspaikkoja. Ranta sijaitsee Flakstadissa, tuulisessa lahden poukamassa. Meidän vierailumme aikaan aallokko oli hyvin maltillista, mutta ilmeisesti sopivilla olosuhteilla myös kokeneemmatkin surffarit voivat löytää täältä harrastukselleen ideaalit olosuhteet.

Kaksi borderterrieriä Skagsanden-rannan rantakivellä.
Torres ja Vasco viihtyivät Skagsandenin rannalla.

Skagen campingin leirintäalueella majoittauduttaessa voi leirinsä saada aivan rannan edustalle. Jos leirintäalueen palveluita ei ole vailla, rannan viereinen tilava levähdysalue picnic-pöytineen ja ilmaisine vessoineen tarjoaa hyvän tukikohdan rannalla vierailun ajaksi. Täällä näimme myös delfiiniparven hyppelehtivän aaltojen seassa aivan rannan tuntumassa!

Skagsandenin hiekkaranta, Lofootit.

Leirintäalueen yhteydessä toimiva Schibevaag Adventures -niminen firma vuokraa paikan päällä surffilautoja ja märkäpukuja. Heiltä voi myös ostaa surffitunteja.

Ramberg

Rambergin ranta sijaitsee vuorien reunustaman Jusnesvikan lahden idyllisissä maisemissa. Skagsandenin rannan tavoin sen sijainti on aivan Eurooppatien, eli E10 tien vieressä. Skagsandenin rannalta Rambergiin on ajomatkaa vain reilut pari kilometriä. Täältä löytyy kaunista, valkeaa hiekkaa pitkän rantaviivan täydeltä.

Bloggaaja pyyheponchossa Rambergin rannalla.

Borderterrierit Torres ja Vasco Rambergin rannalla.

Rannalle on pääsy tien viereiseltä ympyrän muotoiselta parkkipaikalta, josta kohti rantaa johtaa laudoitettu kävelypolku. Myös toisessa päässä rantaa, Rambergin kylän puolella, on pysäköintimahdollisuus (Ramberg Gjestegård -leirintäalueen ja jalkapallokentän vieressä). Me pysäköimme vanimme rannalla vierailumme ajaksi tänne.

Bloggaaja ja borderterrieri juoksemassa Rambergin rantavedessä.

Myrskyn tehdessä tuloaan ja tuulen voimistuessa Craig kokeili muutaman muun lajin harrastajan tavoin Rambergin rannalla kitesurffausta. Ilmeisesti lahtea ympäröivät vuoret tekivät kuitenkin tuulesta hyvin puuskittaisen ja olosuhteista näin ollen haastavat, kun leija saattoi kadottaa yhtäkkiä kaiken nosteen ja pudota mereen kaukana rannasta.

Borderterrierit Torres ja Vasco istuvat surffilaudan päällä Rambergin rannalla.

Unstad

Unstadin ranta on Lofoottien legendaarisin surffiranta. Arktisesta ja syrjäisestä sijainnistaan huolimatta – tai ehkäpä juuri sen ansiosta – se houkuttelee surffareita aalloilleen ympäri maailmaa.

Täällä aallot olivat vierailumme aikaan heinäkuussa selkeästi Flakstadin / Skagsandenin rantaa suuremmat ja haastetta olisi riittänyt kokeneemmallekin surffarille.

Teltta ja lampaita Unstadin rannalla.
Rannalta käsin surffareiden menoa seuraavat norjalaiseen tapaan myös lampaat.

Unstadissa sijaitsee suosittu ja ilmapiiriltään rento Unstad Arcit Surfniminen surffiresortti, joka oli visiittimme aikaan buukattu täyteen koko kesäkaudeksi (paikka tarjoaa ainoastaan mökki-/huoneistomajoitusta, ei autopaikkoja). Erityisesti paikan aamiainen, sauna ja poreamme ovat saaneet vierailijoilta kehuja. Paikka on myös lemmikkiystävällinen.

Kesällä 2021 paikan päällä on avautunut myös Lofoottien ensimmäinen rantabaari!

Unstadin rantaviivaa.

Suhteellisen syrjäinen sijainti takaa minimaalisen valosaasteen ja pimeään vuodenaikaan paikka onkin suosittu myös revontulien bongaukseen.

Rannan edustan parkkipaikalla pystyy parkkeeraamaan / yöpymään 15 euron maksua vastaan. Täällä vierailijoiden käytössä on myös siistit vesivessat.

Suosituimmat vaellukset

Lofootit on täynnä toinen toistaan hienompia luontopolkuja ja vaellusreittejä. Vierailumme aikaan vallinnut epävakainen sää rajoitti jonkin verran näiden koluamista ja meiltä jäikin paljon hienoja vaelluksia väliin. Lofoottien legendaarisimmat patikointireitit saimme kuitenkin kokea ja täytyy todeta, että niiden suosiolle on kyllä selkeät syynsä.

Ryten ja Festvågtind pääsevät meidän TOP-vaelluskokemustemme listalle, kun taas Reinebringen osoittautui suosioonsa nähden ehkä aavistuksen yksitoikkoiseksi. Sateisella säällä lienee oma osuutensa asiaan, kun edes maisemat huipulta kohti Reinen kylää ja sitä ympäröivää merta ja vuoria eivät onnistuneet sykähdyttämään samalla tavalla kuin useilta muilta huipuilta avautuvat näkymät.

Fesvågtind

+ Maisemaelämys huipulta palkitsee.
– Kivikkoinen ja jyrkkä nousu voi yllättää siihen valmistautumattoman. 

Vain noin viiden minuutin ajomatkan päässä Henningsværin kalastajakylästä pohjoiseen sijaitseva 541 metriä korkea Festvågtind näyttää kohoavan korkeuksiin suoraan merestä. Äkkiseltään nousu vuorelle näyttää hyvin jyrkältä ja saa epäilemään, onko Festvågtindenin huiputtaminen ylipäätään hyvä idea.

Reitti huipulle ei kulje kuitenkaan suoraan lähes luotisuoraa rinnettä ylöspäin, vaan se kiertää loivempana vuoren rinnettä, eikä näin ollen muodostu missään vaiheessa liian jyrkäksi. Tai no, ainakaan tekemättömän jyrkäksi.

Reitti on joka tapauksessa enemmän tai vähemmän tiukkaa nousua koko matkan – paitsi alussa, jolloin pitää kiipeillä / hyppelehtiä valtavilla kivenlohkareilla. Olin hieman huolissani koirista, jos jompi kumpi vaikka sattuisi vahingossa putoamaan kivien väliseen railoon tai muuten satuttaisi itsensä. Huoli oli onneksi turha- Torres ja Vasco loikkivat taitavasti ja hallitusti kivenlohkareelta toiselle.

Kiviröykkiö.
Reitin alkutaival näytti tältä.

Alun jättimäisten kivien osuus oli kaiken kaikkiaan hyvin lyhyt. Tämän jälkeen alkoi varsinainen nousuosuus ja vaikka kiviä edelleen piisasi, ne olivat huomattavasti alkumatkan järkäleitä pienempiä.

Retkeilijä Festvågtindenin rinteillä.
Välillä piti pysähtyä hetkeksi vetämään happea.

Suurin piirtein vajaan kilometrin jälkeen reitti haarautuu sekä oikealle että vasemmalle. Tällöin huipulle mieliäkseen pitää pysytellä vasemmalla – oikeanpuoleinen polku johtaa alemmalle näköalapaikalle kohti Henningsvaerin kylää.

Maisemakuva merelle Festvågtind-vuoren rinteiltä.

Muutamassa kohdin ylempänä rinnettä kivutessaan piti ottaa kädet avukseen. Tällöin toinen meistä kiipesi edeltä ja nosteltiin Torres ja Vasco yksi kerrallaan lohkareen päältä toiselle.

Varsinkin Torres osoitti hyvää itsenäistä ongelmanratkaisukykyä silmäillessään vaihtoehtoja ja poimiessaan aina kivikkoisissa, jyrkissä nousuissa oman arvionsa mukaan helpoimman reitin eteenpäin.

Retkeilijä ja kaksi borderterrieriä Festvågtinden-vuoren rinteellä.

Huipulta avautuvat huikaisevat panorama-maisemat kohti Länsivuonoa, Henningsværin kylää sekä sitä ympäröiviä saaria. Kannatti kiivetä!

Retkeilijä ja kaksi borderterrieriä Festvågtinden-vuoren rinteellä.

Meillä reilu kolmen kilometrin edestakaiseen matkaan huipulle ja takaisin kului kaiken kaikkiaan reilut 2,5 tuntia. Huipulla pidetyn kuvaus- ja evästauon lisäksi matkan aikana oli pakko pysähtyä muutaman kerran vetämään hetkeksi happea.

Arvioisin, että suorittamistani reiteistä Lofooteilla – ja oikeastaan koko Pohjois-Norjassa – Festvågtind tarjosi kaikista haastavimmat ja jyrkimmät nousuosuudet.

Silti tämäkään reitti ei ole missään nimessä tekemätön; täälläkin harppoi vastaan norjalaisia lapsiperheitä ihan perus iltalenkillä suurin piirtein neljävuotiaiden lasten kanssa – ja isoäitikin saattoi olla mukana. Puuskuttavat ja rauhakseen etenevät patikoitsijat olivat selkeästi suomalaisia ja muita ulkomaalaisia, kevyesti ja ketterästi rinnettä pitkin harppojat norjalaisia.

Suosittelen Festvågtindenin huiputusta suht aktiivisille liikkujille ja kohtuu hyvän peruskunnon omaaville. Reitti on vaivan arvoinen silloin, kun sää on selkeä ja huipulta avautuvista maisemista on mahdollista nauttia –  sumuisena tai sateisena päivänä en itse vaivautuisi.

Me olimme huipulla klo 22 aikoihin, ja vaikka muitakin vaeltajia oli liikenteessä, varsinaista ruuhkaa emme Festvågtindenin rinteillä kokeneet.

Näkymä Festvågtindin huipulta kohti Henningsvaerin kylää.
Nämä näkymät ovat yksi parhaista, joista Lofooteilla ollessamme saimme nauttia.

P.S. Parkkeeraus oli täällä(kin) haastavaa. Festvågtindenin vaellusta varten on aivan tien vieressä kaksi vaihtoehtoista parkkipaikkaa , joista kummastakin on lyhyt kävelymatka autotien reunaa pitkin kohti varsinaista vaelluksen aloituskohtaa.

Toinen näistä parkkipaikoista (ensimmäinen vastaantuleva Henningsværiin päin ajettaessa) on maksullinen, jälkimmäinen maksuton. Maksuttomalla parkkipaikalla ei ollut vierailumme aikaan tilaa, vaikka etsiessämme parkkia olikin jo ilta. Venytimme penniä ja pysäköimme vanimme hieman kauemmas; kohti Henningsværin kylää johtavan, liikennevaloilla ohjatun sillan jälkeiselle levikkeelle.

Reitin alku näkyy tieltä päin pusikkoon sukeltavana, ahkerasti tampattuna polkuna. Todennäköisesti näet myös muiden vaeltajien puikahtavan samaiseen puskaan – seuraa heitä.

Mannen

+ Ajallisesti lyhyt ja helppo reitti, joka soveltuu suurimmalle osalle.
– Parkkipaikan löytäminen voi olla ainakin kesäiltapäivisin haaste.

Mannen on 400 metrin korkeuteen kohoava vuoren huippu, joka tarjoilee hienot maisemat Atlantille sekä sen alapuolella levittyville rannoille, muun muassa kuuluisalle Haukland beachille. Reitti alkaa kätevästi Hauklandin rannan parkkipaikalta.

Tämä on listaamistani Lofootin vaelluksista kaikista helpoin. Reitti on lyhyehkö, pari kilometriä suuntaansa, eikä se sisällä jyrkkiä tai teknisiä nousuosuuksia. Nousua kertyy toki kaiken kaikkiaan 400 metriä kahteen kilometriin, eli luonnollisesti mistään tasaisesta reitistä ei (tälläkään kertaa) ole kyse.

Mannen -vuoren rinnettä.

Yksi paljas osuus vuoren rinteellä oli meidän retkemme aikaan hyvin tuulinen. Jyrkänteeltä on kuitenkin mahdollista pysyä turvallisen välimatkan päässä.

Aikaa matkaan voi varata muun muassa kuvaustaukojen pituudesta riippuen tunnista puoleentoista. Lofoottien tapaan reitti on hyvin suosittu, joten kannattaa välttää ruuhkaisimpia iltapäivän tunteja ja valita sen sijaan joko aamuinen tai myöhäisemmän illan retkituokio.

Retkeilijä Mannenin huipulla, Hauklandin ranta taustalla.
Huipulta aukeavat mukavat näkymät muun muassa Hauklandin rannalle.

Retkeilijä ja kaksi borderterrieriä Mannen-vuoren huipulla.

Reitin varrella käyskenteli Måtindenin tapaan runsaasti lampaita – tämä tiedoksi / varoituksen sanana Torreksen ja Vascon kailtaisille innokkaille nelijalkaisille retkeilijöille.

Ryten (sekä Kvalvikan ranta)

+ Reissun vaikuttavimpia maisemia.
–  Väenpaljous.

Lofoottien standardeilla reitti 543 metriin kohoavalle Rytenin huipulle on suhteellisen helppo; sarjassamme soveltuu koko reippailuhenkiselle perheelle.

Matkaa kertyy edestakaisin seitsemän kilometriä ja retkeen on hyvä varata 2,5-3 tuntia. Meiltä kului edestakaiseen matkaan 2 tuntia 40 minuuttia, sisältäen kohtuullisen pituisen kuvaustauon sekä maisemien fiilistelytuokion huipulla.

Kannattaa kuitenkin pitää mielessä, että kyseessä on tässäkin tapauksessa vuorelle kipuaminen ja jalkineet ynnä muut varusteet on suositeltavaa valikoida matkaan sen mukaisesti. Vaikka tekniset ja jyrkät nousuosuudet puuttuvat, reitti voi olla liukas ja mutainen ja tuuli yltyä suojattomilla vuoren rinteillä yllättävän voimakkaaksi.

Ryten-vuoren näkymiä pilvien yläpuolella.

Aloittaessamme retkemme kohti Rytenin huippua kello kuuden aikoihin illalla vastaamme tuli ensimmäisen kilometrin aikana kymmenittäin – jollei jopa sadottain huipulta palailevia retkeilijöitä.

Reitin alku oli suoraan sanottuna ruuhkainen; muutamille kapeille nousu-osuuksille piti jopa jonkin verran jonottaa. Reitillä on myös kapeita pitkospuuosuuksia, joilla jonossa marssiminen ja vastaantulijoiden jatkuva väistely voi turhauttaa niitä, jotka ovat tottuneet liikkumaan luonnossa ns. väljemmillä vesillä.

Pikospuut Ryten-vaelluksella Lofooteilla.

Onneksi pahimmat ihmismassat jäivät reitin edetessä taaksemme ja loppumatkasta saimme taivaltaa melko lailla omassa rauhassamme. Reitti on ihan miellyttävä kulkea; maisemat vaihtuvat mukavasti jo matkan varrella, vaikka kiistaton pääpalkinto odottaakin itse Rytenin huipulla.

Tarvoin huippua kohti hieman apeana, sillä taivas oli paksussa pilvessä ja maiseman yllä leijaili sumuharso. Olin melko varma, ettemme näkisi huipulta yhtään mitään.

ONNEKSI olin väärässä. Paksu pilviverho alkoi rakoilla ja pilvet kaikota kuin ihmeen kaupalla juuri kun saavutimme Rytenin majesteettimaisesti merestä kohoavan huipun. Ja mitkä maisemat pilvien takaa aukenivatkaan. Siis vau.

Retkeilijä ja kaksi borderterrieriä Ryten-vuoren huipulla.

Näkymä Ryten-vuorelta kohti Kvalvikan rantaa.
Näkymä Ryteniltä kohti Kvalvikan rantaa.
Retkeilijä istumassa Ryten-vuoren reunamalla.
Täällä on myös ”mini Trolltungaksi” kutsuttu suosittu kieleke, jolla saa luotua dramaattiselta näyttäviä kuvia. Kaikki ei ole ihan siltä miltä näyttää; suoraan alapuolella pudotusta on ehkä kokonaiset pari metriä. Sen sijaan sivummalla aukenee äkkijyrkkä puolen kilometrin pudotus mereen, joka sai mahan hieman kipristelemään. En ehkä kiikkuisi täällä hyvin tuulisella säällä.

Rytenin huipulla vietimme varmaankin kaikista valloittamistamme huipuista eniten aikaa. Osittain hienoista maisemista nauttiaksemme, osittain sen takia, että muutamalle parhaalle kuvauspaikalle piti hieman jonottaa ihmistungoksessa – siitä huolimatta, että tässä vaiheessa olikin jo suht myöhäinen ilta.

Ryten-vuoren näkymiä pilvien yläpuolella.

Rytenille johtavalta reitiltä haarautuu suurin piirtein reitin keskivaiheilta oma polkunsa kohti syrjäistä, telttailijoiden suosimaa Kvalvikan rantaa. Tälle kuvankauniille rannalle aukeaa myös Rytenin huipulta upeat näkymät. Kvalvikan rannalle vie myös vaihtoehtoisesti kokonaan oma reittinsä, joka on ilmeisesti haastavahko kivikkoisuutensa vuoksi ja pituudeltaan noin kaksi kilometriä suuntaansa.

 

Näkymä Ryten-vuorelta kohti Kvalvikan rantaa.
Kvalvikan ranta Ryteniltä päin kuvattuna.

Rytenin ja Kvalvikan vaellukset voi myös  halutessaan yhdistää ja vaikkapa pystyttää telttansa Kvalvikan rannalle Rytenin huiputuksen päätteeksi.

Olisimme todennäköisesti tehneet toisen retken Kvalvikan rannalle seuraavana päivänä, mutta Atlantin toiselta puolen alkunsa saaneen hurrikaanin jämät saavuttivat Lofootit jo heti aamusta. Näin ollen jätimme Kvalvika beachin sekä muutkin ulkoilma-aktiviteetit tuolta päivältä väliin (Craigin kitesurffaus-sessiota lukuun ottamatta) ja keskityimme pysyttelemään tuulen ja rankkasateen suojissa.

Fredvangin kylässä on muutamakin eri vaihtoehto parkkeerata ajoneuvonsa vaelluksen ajaksi. Kaksi näistä on maksullisia, minkä lisäksi Fredvangin koulun viereiselle parkkialueelle voi pysäköidä ilmeisesti maksutta. Tällöin Rytenin vaellusrupeamaan kertyy muutama ekstrakilometri.

Me pysäköimme vanimme Indresandin maatilan parkkipaikalle (löytyy mm. Google Mapsista ja Park4night -sovelluksesta). Parkkeeraus täällä maksoi joko vitosen päivältä tai kympin yöltä. Päätimme maksaa suosiolla kympin ja jäädä paikan päälle yöksi.

Kympillä sai parkkiruudun nurmikolta (vastapäätä vanhaa latoa ja traktoria) sekä lisäksi käyttöönsä vesihanan sekä kelvollisen vesivessan. Parkkipaikkaa oli ilmeisesti vastikään laajennettu ja sen laajennustyöt näyttivät edelleen olevan kesken.

Reinebringen

+ Maisemat huipulta kohti Reineä.
+ Hyvää porrastreeniä!
 – Valtavat ihmismassat ja sen haittavaikutukset alueelle, mm. eroosio.
– Reitti on käytännössä yksitoikkoista portaiden nousua eroosion riivaamalle viimeiselle 50 metrin osuudelle saakka.
– Pysäköintipaikan löytäminen voi olla haaste.

448 metriä korkean Reinebringenin huipulta avautuvista näköaloista on muodostunut yksi Lofoottien ikonisimmista maisemista.

Reitin sijainti on ideaali Reinen kalastajakylän liepeillä, aivan E10-tien varrella. Myös sosiaaliseen mediaan matkailijoiden postaamat kuvat ovat tehneet tehtävänsä: Kesäkuukausien ajan Reinebringenillä vierailevien turistien määrä lasketaan sadoissa, parhaimmillaan (vai pahimmillaan?) jopa reilu tuhannessa per päivä.

Reinebringenin portaat ja merimaisemaa.

Tunsin jo etukäteen Reinebringenin maineen yhdenlaisena turistirysänä, ja jonkin aikaa jo ajattelin että jätettäisiin koko vaellus suosiolla väliin. Olimme kokeneet Lofooteilla ja muualla Pohjois-Norjassa jo niin huikeita maisemia, että emme luultavasti voisi missata mitään ennennäkemättömän huikeaa.

Kun tilaisuutemme alkuillan porrastreenille sitten koitti, sää oli sateisen päivän jäljiltä harmaa ja epävakaa. Porukkaa oli siten arvioni mukaan normaalia vähemmän liikenteessä. Taivas oli tosin yr.no -sääsovelluksen mukaan selkeämässä viimeistään siinä vaiheessa, kun saavuttaisimme Reinebringenin huipun.

Ei muuten seljennyt – päinvastoin. Tätä emme kuitenkaan päätöksemme hetkellä tienneet, joten kävimme reippaasti matkaan valmiina illan happihyppelyyn ja vajaan 1600 porrasaskelman päässä odottavaan maisemaelämykseen.

Reinebringenin huipulle johtavat kivipiortaat.
Ehkä noin sata porrasta takana ja noin 1500 kappaletta edessä päin.

Reinebringenin huippua kohti vie nykyisin nepalilaisten sherpojen vuosina 2016-2019 rakentamat 1566 kiviaskelmaa. Projekti aloitettiin, sillä Reinebringenin rinteet olivat kärsineet jo pitkään suurien matkailijamäärien aiheuttamasta eroosiosta sekä maa- ja kivivyöryvaarasta.

Määrärahat urakkaan loppuivat ilmeisesti kesken ja viimeiset 50 metriä huipulle on edelleen päällystämätöntä, mutaista ja kivistä vuoren rinnettä.

Portaiden alapuolella varoitellaan, ettei reitti sovellu kaikille, ja että portaiden päättymisen jälkeen kulku huipulle saakka tapahtuu omalla vastuulla.

Varoituskyltille on syynsä: Reinebringenillä on huima suosio koko kansan keskuudessa. Vajaan 1600 portaan nousu voi yllättää rankkuudellaan monen ei-niin-kokeneen luonnossa liikkujan tai Norjan vaellusreitteihin tottumattoman.

Maisemaa merelle päin Reinebringenin vuoren rinteeltä.
Tässä vaiheessa suurin osa portaista oli jo takana päin.

Lisäksi portaiden päättymisen jälkeen on jäljellä vielä edellä mainittu mutainen, irtokivistä koostuva ja eroosiosta kärsivä viimeinen nousuosuus. Irtokivet voivat muodostaa vakavasti otettavan turvallisuusriskin jyrkässä rinteessä etenkin ihmispaljoudessa. Ainakin yksi turisti on lennätetty täältä sairaalaan irtokiven iskettyä häntä päähän.

Retkeilijä Reinebringenin näköalapaikalla.
Sateesta huolimatta kamera kaivettiin hetkeksi esiin näköalojen avauduttua.

Jo portaiden yläpäässä aukenivat hienot maisemat kohti Reineä; näistä oli mukava nauttia hengityksen tasaantuessa porrasnousu-urakan jäljiltä. Huipulle jatkaminen päällystämätöntä osuutta ei mielestäni siten ole maisemien näkökulmasta läheskään välttämätöntä.

Viimeinen portaaton osuus on kuitenkin suht lyhyt ja oman kokemukseni mukaan ihan tehtävissä – ainakin silloin, kun pahimmat ihmismassat ympäriltä puuttuvat ja rinnettä malttaa edetä varoen ja huolellisesti.

Näkymä Reinebringen-vuorelta kohti Reinen kylää.

Seuraavana päivänä parina vajaan 1600 portaan porrastreenin saattaa tuntea kropassaan. Meillä tosin oli tässä vaiheessa takana jo niin monta nousujohteista Norjan vaellusta, ettei pohkeissa onneksi juuri jälkeenpäin poltellut.

Jos ei ole tottunut vuorilla vaeltaja tai elämäntapakuntoilija, kannattanee ottaa alle ennen Reinebringenin porrasrääkkiä treenimielessä muutama maltillisempi nousu – esimerkiksi edellä mainitut Mannen ja /tai Ryten. Festvågtindenin nousu taas on mielestäni Reinebringenin portaita haastavampi.

Edestakaiseen matkaan voi varata noin 2-3 tuntia, riippuen pitkälti siitä, miten terhakkaasti jalka nousee portaikossa, sekä miten lyhyillä tauoilla jalkojen maitohapot kaikkoavat ja hengitys tasaantuu. Ja siitä, joutuuko suosituimpina aikoina etenemään portaikossa osana vaeltajien tiivistä letkaa.

Sateinen selfie Reinebringenin huipulla.

Auton kuljettaja pyyhepokcho päällä ratissa.
Pyyheponchoille oli vaelluksen jälkeen käyttöä matkan jatkuessa kohti seuraavaa yöpymispaikkaa. Olimme kuin neljä uitettua koiraa.

Lopullinen tuomio? Selkeällä säällä ja hiljaiseen vuorokauden aikaan / kuumimman sesongin ulkopuolella voi maisema Reinebringenin huipulta olla vaivan arvoinen. Muutoin Reinebringenin valloituksen voi mielestäni jättää ihan hyvin mielin väliin ja keskittyä muihin lukuisiin hienoihin reitteihin, joita Lofooteilla on tarjottavanaan.

P.S. Vanimme jätimme parkkiin pienelle E10 tien viereiselle maksuttomalle parkkipaikalle, jossa olimme aiemmin viettäneet myös yhden yön, ja josta oli näkymät vastapäätä lahtea sijaitsevaan Reinen kylään. Tästä oli noin kilometrin mittainen kävelymatka varsinaisen reitin alkuun.

Parkkitilaa voi myös löytää muun muassa Reinen satamasta sekä Reinen kylän keskustan pysäköintialueelta. Joka tapauksessa portaiden alkuun tulee kertymään pysäköintipaikalta jonkin verran kävelymatkaa.

Pysäköintifasiliteettien alimitoitus turistien määrään nähden on nykyisin selkeä, mutta tästä huolimatta: Älä pysäköi ajoneuvoasi muuta kuin tätä varten osoitetuille sallituille pysäköintialueille! Hommaa voi helpottaa suuresti jo se, että pyrkii olemaan liikkeellä varhain aamusta tai myöhään illasta.

Ravintolat ja kahvilat

Trevarefabrikken, Henningsvær

Norjassa koirat eivät pääse ravintolan sisätiloihin kokemuksemme mukaan yhtä laajalti kuin monissa paikoissa Suomessa. Sen sijaan terasseille koirat ovat pääsäännön mukaan tervetulleita.

Muutama koiraystävällinen paikka sattui kuitenkin Lofooteilla vastaan. Ensimmäinen näistä oli vanhasta turskanmaksaöljytehtaasta boheemiksi kahvila-, ravintola-, joogastudio- ja kulttuuritapahtumapaikaksi muunnettu Trevarefabrikken Henningsværin kalastajakylässä. Oli mukana koiria tai ei, miljöö on joka tapauksessa kokemisen arvoinen.

Trevarefabrikken ravintolan sisätilat.

Terassi meren äärellä, Trevarefabrikken.

Täällä on tarjolla mm. Norjan hintatasoon nähden kohtuuhintaista olutta sekä herkullista pizzaa. Paikan päältä löytyy myös ihana ulkoilmaterassi sekä sauna merinäköalalla!

Trevarefabrikken-ravintolan pizzat.
Turskaa pizzan täytteenä – mitäpä sitä Norjassa muutakaan…

Gammelbua, Reine

Myös viehättävässä historiallisessa miljöössä Reinen kylässä sijaitseva ravintola Gammelbua salli koirat sisätiloihinsa tästä kysyttäessä.

Gammelbua-ravintolan sisätilat.

Borderterrieri Vasco lepäilee ravintolan lattialla.

Muutenkin palvelu oli tässä ravintolassa hyvin ystävällistä ja koiramyönteistä, ja parinkympin kala- sekä vegaani keittolounas oikein hyvä diili! Listalta löytyy myös muutama vegaanivauhtoehto.

Keittolautaset Gammelbua-ravintolassa.

Bringen Kaffebar, Reine

Ihastuttava, kodikas kahvila Reinen keskustassa. Varsinkin vanhan kahvilarakennuksen yläkerta oli tunnelmaltaan todella symppis. Ikkunasta avautuvat kauniit maisemat kohti Reinebringen-vuorta. Hinnat ovat norjalaiset, mutta eivät kuitenkaan huimaa liiaksi.

Reine kaffebar -kahvilan yläkerrasta.
Kahvilan kotoisa yläkerta.

Hansines Bakeri Veronica Olaisen, Nusfjord

Todella viihtyisä pikku leipomokahvila Nusfjordin kalastajakylän / ulkoilmamuseon laitamilla. Vanhan ajan tunnelmaa henkivä perheleipomo toimii 1870-luvulla peräisin olevassa rakennuksessa.

Vanhan leipomokahvilan sisätilat Nusfjordissa.

Craig osti täältä leivoksen ja kahvikupposen lisäksi meille vaniin tuliaiseksi tolkun kokoisen ruisleipää muistuttavan limpun; tarkka hinta minulle ei selvinnyt mutta halvasta leivän kannikasta ei ollut kyse (ihan perus leipäkin on Norjassa epämiellyttävän kallista!). Limppu oli kuitenkin hyvää ja syötiinkin sitä urakalla useampi päivä.

Huset kafe, Leknes

Jos tulee asiaa Leknesiin, kannattaa samalla piipahtaa tässä suositussa kahvilassa. Tarjolla on paljon herkkuja sekä suolaiseen että makeaan nälkään.

Paikan tarjoilema Cappuccino oli ihanaa ja täältä saakin monen mielestä koko kaupungin parhaat kahvit. Auton saa helposti parkkiin tien toisella puolella sijaitsevalle ilmaiselle parkkipaikalle. Tänne kannattaa tulla kuuleman mukaan myös aamupalalle!

Kahvilan sisätilat Leknesissä.

Bacalao, Svolvær

Suosittu, suurella terassialueella varustettu ravintola Svolværin satamabulevardilla. Aurinkoisena lauantai-iltapäivänä jouduimme jonottamaan vapaata pöytää terassille hyvän aikaa. Nauttimamme sinisimpukat olivat ihan kelvolliset, 13 euron IPA-oluttuoppi vähän kirpaisi.

Paikan nimen mukaisesti bacalao on täällä kuuleman mukaan hyvää ja kokeilemisen arvoinen kala-annos! Norjalle tyypilliseen tapaan kasvissyöjille on vaihtoehtoja niukasti, mutta vegan burger löytyi ainakin meidän vierailumme aikaan listalta.

Fellini pizza & grill, Svolvær

Selkeästi suosittu pizzeria, joka oli lauantai-iltana lähes täynnä. Jos mieli tekee ns. perus pizzaa ilman turhaa hifistelyä, täältä sellaisen onnistuneen perus känkyn saa.

Jättimäinen 23,5 euron vege-perhepizza ei jättänyt meitä kylmäksi ja iloinen yllätys oli, kun pizza oli valmiiksi leikattu käteen sopiviksi sliceiksi. Pizzan lisäksi täältä saa myös muun muassa kebabia, pasta-annoksia ja hampurilaisia.

Bruggebar & Pub, Svolvær

Scandic-hotellin kupeessa sijaitseva baari/pubi, joka tarjoilee virvokkeiden lisäksi simppeleitä suupaloja 1880-luvulta peräisin olevassa entisessä kalatehtaassa. Suht suuri osittain katettu terassialue, joka vaikutti olevan varsin suosittu aurinkoisena lauantai-iltapäivänä.

Mies ja borderterrieri nauttivat auringosta ja oluesta ravintolan terassilla.
Pubin terassilla auringosta ja virvokkeista nautiskelemassa.

Meno muuttui riehakkaammaksi illan mittaa, kun musiikki alkoi soida ja baarikansaa virrata sisään. Jos Lofooteilla tahtoo lähteä radalle, niin tämä baari lienee yksi koko saariryhmän vilkkaimpia menomestoja. Itse jätimme lauantai-illan menot väliin, mutta pystyimme aistimaan tunnelmaa viereisellä parkkipaikalla yöpyessämme.

Maren Anna, Sørvågen

Tämä norjalaisen keittiön antimia modernin twistein tarjoileva ravintola jäi itse asiassa meiltä valitettavasti kokonaan väliin, sillä se ei ollut auki lounasaikaan kun meillä oli aktiivisen aamupäivän jäljiltä huutava nälkä (paikka on avoinna päivittäin klo 16:00-22:00). Ajattelin kuitenkin mainita ravintolan tässä yhteydessä, sillä olen lukenut siitä niin monia positiivisia arvosteluja että uskon paikan olevan vahvasti vierailun arvoinen hyvän ruoan ystäville.

Maren Anna -ravintola ulkoa päin.

Sørvågenin satamassa, 1914 vuodelta peräisin olevassa vanhassa turskanmaksaöljytehtaassa (jälleen kerran? :D) sijaitseva ravintola näyttää jo ulospäin hyvin viehättävältä. Rahoilleen pitäisi saada täällä hyvin vastinetta sekä annoskoon että makumaailman muodossa.

Parhaat puskaparkit

Kaiken kaikkiaan Lofootit eivät tarjoilleet koko reissun skaalaan suhteutettuna aivan sitä korkeinta puskaparkkien aatelia. Lisäksi monet suositut yöpymispaikat täyttyivät henäkuussa nopeasti. Tosin kyllä Lofooteillakin voi oman rauhallisen puskahelmensä löytää, kunhan on valmis etsimään. Muutama yöpymispaikkamme on kuitenkin mainitsemisen arvoinen:

Rørvikstrandan parkkipaikka

Päädyttiin tänne Henningsværin lähellä sijaitsevan kauniin rannan parkkipaikalle väsyneinä myöhään torstai-iltana. Olimme saapuneet aiemmin samana päivänä Lofooteille, emmekä olleet onnistuneet löytämään vielä sopivaa puskaa yöksi. Tämä saa luvan kelvata yhden yön, ajattelimme.

Retkeilyauton keittiö, rantamaisema taustalla.

Päädyimme lopulta viettämään tällä parkkipaikalla kaikkiaan kolme yötä odotellessamme Svolværiin sovittua jääkaappihuoltoa. Kauniin rantamaiseman lisäksi paikassa on monia plussia: vedenottopiste, ulkoilmasuihku sekä vesivessat (jotka tosin kustantavat 10 kruunua eli euron verran per käyttökerta; maksun voi suorittaa kätevästi kortin lähimaksulla).

Rorvikstrandan rantamaisemaa.
Vuorovesi muokkaa rannan maisemaa radikaalisti ja kuvan hiekkaranta katoaa välillä kokonaan veden alle.

Parkkipaikka on suht ahdas, joten suurilla matkailuautoilla tänne ei parkkiin mahdu. Kauniina sunnuntaina parkkialue täyttyi rantapäivää viettämään tulleiden perheiden ajoneuvoista, mutta iltaisin ja aamuisin oli väljempää ja rauhallisempaa.

Mies ja borderterrieri kahlaamassa kirkkaassa rantavedessä.

Lofooteilla on rajoitettu telttailua viime vuosina ilmeisesti melko runsaasti. Rørvikin rannalla telttailu on kuitenkin sallittua muutamaa kohtaa lukuun ottamatta (nämä paikat osoitetaan selkeästi kyltein). Kohde olikin selkeästi erityisesti telttailijoiden suosiossa. Ilmainen ulkoilmasuihku ja vedenottopiste ei varmasti ainakaan vähennä paikan suosiota retkeilijöiden keskuudessa.

Flakstad beach rest area

Aivan Skagsandenin suositun surffirannan vieressä, ilmaisilla (ja kaiken lisäksi lämmitetyillä) sisävessoilla varustettu tilava levähdyspaikka sai luvan toimia meille puskaparkkina yhden yön yli. Viereinen, meren rannalla sijaitseva Skagen Camping -leirintäalue näytti olevan tupaten täynnä.

Jos tarkkoja ollaan, täällä taisi olla jossain leiriytyminen kielletty -kyltti. Mutta jos ihan tarkkoja ollaan, autossa nukkuminen yhden yön ajan ja varsinainen leiriytyminen (esim. markiisin levittäminen, retkituolien- ja pöydän ulos asettelu…) ovat kaksi eri asiaa.

Muutamat muut autot viettivät niin ikään yönsä tällä levähdyspaikalla harmittomasti, eikä se tuntunut ketään häiritsevän. Jos päädyt jäämään yöksi, pidä matalaa profiilia ja jatka matkaa seuraavana päivänä.

Huom. Täällä näimme myös delfiinejä! Nautimme pöytämme ääressä illallista, kun Craig viittoi yhtäkkiä innoissaan katsomaan merelle päin. Siellähän niitä uiskenteli ihan rannan tuntumassa kokonainen parvi – olimme ihan täpinöissämme!

Borderterrieri Torres Skagsandenin rantakivellä.
Skagsandenin rannan maisemaa.

Oletko sinä vieraillut Lofooteilla? Jäikö sinulla erityisesti jokin paikka mieleen, jota en maininnut tässä postauksessa? Jaa omat vinkkisi ja kokemuksesi kommenteissa!

Bloggaaja ja borderterrieri Torres Nusfjordin maisemissa. Kiitos, Lofootit – meillä oli hauskaa![/caption

Leave a Comment

Your email address will not be published. Required fields are marked *