Suuntana Pohjois-Norja osa IV: Andøya

Kohokohdat: Andoyan maisematie, Bleikin ranta, Måtindenin vaellus.

Valasbongarin unelma

Norjan kymmenenneksi suurin saari Andøya on pohjoisin saari Vesterålenin saaristossa. Saaristo sijaitsee Nordlandin läänissä, Lofooteilta koiliseen.

Andøya on paljon muutakin kuin siirtymäreitti Senjalta Lofooteille tai toisin päin. Saari on muun muassa yksi Norjan parhaita kohteita, jollei jopa paras, valas- ja lintusafarien kokemiseen.

Sesongista riippuen täällä on oivalliset mahdollisuudet päästä bongaamaan muun muassa ryhävalaita, kaskelotteja, delfiinejä sekä miekkavalaita.

Andøyan saarelle on säännöllinen lauttayhteys Gryllefjordin satamasta Senjan saarelta. Maanteitse Kilpisjärveltä Risøyahamniin kertyy ajomatkaa 6-7 tuntia (326 km).

Senjan matkakertomuksen reissuvinkkeineen pääset lukemaan täältä!

Jo lauttamatkan aikana Gryllefjordista Andøyalle pälyilin toiveikkaasti peilityynelle merelle tarkoituksena nähdä edes vilaukselta näitä merten jättiläisiä. Meri pysytteli kuitenkin peilityynenä, eikä valaita tällä kertaa näkynyt.

Reilu puolitoista tuntia kestäneen lauttamatkan jälkeen lautta saapui Andøyan saaren pohjoiskärjessä sijaitsevaan Andenesiin, Andøyan hallinnolliseen keskukseen. Mistään suurkaupungista ei kuitenkaan ole kyse – pitäjän väkiluku pyörii siinä 2700 henkilön paikkeilla. Kaduilla vallitsi hieman unelias tunnelma, eikä väkeä ollut liiemmin liikkeellä.

Täällä suurin osa ainakin matkailijoiden aktiviteeteista tapahtuukin merellä: Andenes on nimittäin yksi Norjan suosituimmista tukikohdista valassafareille. Täällä toimii kaksi alan yritystä, Whale2Sea sekä Hvalsafari AS. Lähtöjä on ainakin kesäsesonkina useita päivässä ja safarin hinta on 125 euron paikkeilla per aikuinen.

Näiden lisäksi Arctic Whale Tours järjestää safareita Støsta käsin; heidän safareillaan on mukana myös suomalainen opas. Arctic Whale Toursin safareille ovat muuten koiratkin tervetulleita – harmi kun kuulin tästä vasta reissumme jälkeen! Tätä ennen Whale2Sea -safarijärjestäjä ilmoitti meille Andenesin toimistollaan, etteivät koirat ole sallittuja heidän aluksillaan.

Kaikki edellä mainitut toiminnanharjoittajat vaikuttavat ainakin päällisin puolin tarkasteltuna vastuullisilta toimijoilta, mikä eläimiin kohdistuvassa turismissa on aina ensisijaisen tärkeää.

Yritysten kotisivuilta voi lukea lisää näiden noudattamasta eettisistä periaatteista ja toimintamalleista, joilla pyritään minimoimaan toiminnan haitallisia ympäristövaikutuksia sekä valaille turismista aiheutuvaa häiriötä.

Andøyan maisematie

Andøyan saaren läpi Andenesista Risøyhamnin kylään kulkee Norwegian Scenic Route Andøya -niminen maisematie. joka on matkailijoiden suosima, noin 50 kilometrin pituinen saaren länsirannikkoa myötäilevä tie.

Koska valassafari jäi meiltä tällä kertaa väliin, jätimme Andenesin kylän suht pian taaksemme ja lähdimme mekin ajamaan tätä kaunista rannikkoreittiä kohti Bleikin kaupunkia. Tämä meren ja vuorten välissä kulkeva reitti on ehdottomasti kokemisen arvoinen!

Andøyan maisematien pystyy ajamaan päästä päähän halutessaan tunnissa parissa, mutta suositeltavaa on aikatauluttaa matkan varrelle 1-2 yöpymistä.

Tällöin ehtii tutustua rauhassa muutamaan reitin varrella sijaitsevaa top-nähtävyyteen; kuten nauttia Bleikin kuuluisista, pitkistä rantahietikoista sekä huiputtaa koko perheen (puoli)päiväretkikohteeksi soveltuva Måtinden.

Valkeiden rantojen Bleik

Vain 10 kilometrin päässä Andenesin kaupungista sijaitsee vajaan 500 ihmisen asuttama leppoisa Bleikin rantakylä. Bleik on tunnettu erityisesti sen pitkästä, valkeahiekkaisesta rantaviivasta, jonka mukaan koko kylä lienee saanut nimensä (sana bleik tarkoittaa norjaksi vaaleaa / kalpeaa). Ranta on yksi pisimmistä koko Norjassa.

Valkeahiekkaisten rantojen lisäksi kylästä löytyy ruokakauppa, turisti-info, leirintäalue ja pubi – siis aikalailla kaikki mitä matkailija voi pysähdykseltään toivoa! Suosittu Måtindenin vaelluksen parkkipaikka sijaitsee viiden kilometrin päässä kylän keskustasta etelään, ja pystyypä kyseisen vaelluksen toteuttamaan suoraan Bleikistäkin käsin.

Idyllisissä Bleikin rantamaisemissa sijaitsee paljon kehuttu Midnattsol Camping -niminen leirintäalue, jonka ohi ajoimme matkalla kohti Bleikin rantoja.

Jollei Bleikin vierailullaan ole kuitenkaan vailla sähköä tai muita leirintäalueen palveluita, niin Bleikin pitkä rantaviiva soveltuu mainiosti telttailuun ja puskaparkkeiluun!

Noin kilometrin päässä Bleikin valkeilta rantahiekoilta merellä siintää Bleiksøya -niminen asumaton saari, jonka vuori kohoaa kartion muotoisena merestä 160 metrin korkeuteen. Sadat tuhannet merilinnut saapuvat tänne pesimään joka kesä.

Huhtikuun 15 päivästä elokuun 10. päivään saakka (nämä päivät ovat kuulemma käytännössä muuttumattomat!) saarella pesii muun muassa Norjan runsaslukuisin, noin 80 000 parin muodostama lunniyhdyskunta. Lintuja on mahdollista päästä seuraamaan saarelle järjestettävillä lintusafareilla. Tänne päin matkatessaan kannattaa ehdottomasti pakata kiikarit mukaan!

Bleikin uimaranta – unelmien puskaparkki

Täällä Bleikin rantamaisemissa vietimme yhden koko reissumme tunnelmallisimmista leiriytymisistä.

Tie rannalle ajettaessa oli päällystämätöntä, uskomattoman kuoppaista pottupeltoa ja parin kilometrin matkan Transittia piti ryömittää eteenpäin suurinpiirtein kävelyvauhtia hikipisarat otsalla. Usko meinasi jossain vaiheessa loppua, mutta takaisin päinkään ei mahtunut kääntymään.

Onneksi monttuisen tien päässä odottava palkinto osoittautui pottupellon kyntämisen arvoiseksi ja urhea Frida-vanimmekin selvisi töyssyistä ja kuopista kunnialla!

Paikan päälle olivat jo ennen meitä löytäneet tunnelmoimaan useat muut matkailuautoilijat. Mekin onnistuimme löytämään oman spottimme; saimme vanin parkkiin mukavasti lähes rannan viereen ja upean rantanäkymän suoraan leiriimme.

Ilta oli lisäksi tyyni, aurinkoinen ja lämmin – aivan täydellinen biitsin äärellä chillailuun!

Craig uskaltautui jälleen uimaan ja koirat kirmailivat innostuneen oloisina rannalla. Muistan tunteneeni siinä hetkessä syvää onnellisuutta.

Hieman myöhemmin illallistimme yksinkertaisella kaavalla ja jännäsimme futiksen Italia-Espanja EM-välieräottelua lämpimän ilta-auringon paisteessa. Kaikki tuntui niin täydelliseltä, etten melkeinpä malttanut käydä tuona iltana nukkumaan ollenkaan.

Seuraavana aamuna Craig oli tyypilliseen tapaansa käynyt heittämässä reilu viiden kilometrin juoksulenkin, tällä kertaa läheisen Bleikmorenenin luonnonpuiston poluilla, jo ennen meikäläisen heräämistä. Koirat pääsivät vielä kerran haistelemaan ja spurttailemaan rannalle ennen kun lähdimme ryömittämään Transitimme jälleen läpi parin kilometrin pituisen töyssyisen rantatien.

Myöhemmin samana päivänä saimme nauttia vielä lisää upeita rannikkomaisemia – tällä kertaa yläilmoista käsin – kun vuorossa oli suosittu Måtindenin vaellus.

Måtinden – Andøyan saaren parhaat näkymät

408 metriä korkean Måtindenin huipulle vie suuntaansa noin 3,6 kilometrin pituinen, Norjan standardeilla helpohko vaellusreitti.

Kyseessä on suosittu vaellus ja reitin edustan parkkipaikka Andøyan maisematien varressa (löytyy Google Mapsista) täyttyy suosituimpina kesäkuukausina aikaisin. Ongelmaan on onneksi herätty ja parkkipaikan laajennustyöt olivatkin vierailumme aikaan heinäkuussa 2021 työn alla!

Koska olimme viettäneet hitaan aamun Bleikin paratiisirannalla, saavuimme paikalle vasta puolenpäivän jälkeen ja jouduimme etsimään vanille pysäköintipaikan täpötäyden parkkipaikan ulkopuolelta; onneksi sopiva pysäköintiin soveltuva levike löytyi parinsadan metrin päästä.

Måtindenin vaellus ei sisällä teknisiä osuuksia ja se soveltuukin koko perheelle ja edes kohtuullisen peruskunnon omaaville!

Heti reitin alkuun on tosin luvassa reipahkoa nousua, joka sisältää myös lyhyen kivikkoisen osuuden. Siten tälläkin reitillä jalkaa tukevat kengät ovat tarpeen!

Noin 500 metrin nousun jälkeen reitin ensimmäinen huippu on kuitenkin saavutettu ja polku tasaantuu. Loput reitistä onkin sitten helppokulkuisempaa maastoa, eikä lopullinen Måtindenin huipulle vievä nousuosuuskaan ole yhtä jyrkkä kuin reitin alkuosa.

Måtindenin huiputus on erityisen suosittu auringonlaskun aikaan.

Vaikka retkeilijöitä oli liikkeellä runsaasti, huipun ylätasanteella oli kaikille hyvin tilaa levähtämiseen ja eväiden nauttimiseen. Maisemien ihailuun aukeni huipulta monia eri näköalapaikkoja alapuolella häämöttävälle Høyvika-rannalle sekä rosoisen kallioiselle niemimaalle.

Pudotus on täältäkin äkkijyrkkä ja näkymät reunalta hurjia, mutta maisemista on onneksi mahdollista nauttia turvallisen matkan päästä jyrkänteen reunalta.

Vaelluskokemuksemme ainut ärsytyskerroin muodostui valtavista kärpäsparvista – niitä oli paikoitellen ilma lähes sakeana!

Kaiken kaikkiaan paarmoja harmittomammat, mutta silti niin ärsyttävät kärpäset kerääntyivät sankoin joukoin pyörimään ja pörisemään uhriensa ympärille ilmeisesti hien tuoksun houkuttelemana. Jossain vaiheessa toivoin, että olisin huomannut ottaa mukaan korvakuulokkeet, jotta olisin saanut laittaa musiikit pauhaamaan ja häivyttää jatkuvan sapettavan surinan ympäriltäni.

Päähine sekä vaaleat, ihon peittävät vaatteet voivat ilmeisesti jonkin verran auttaa kärpäslaumoilta suojautumiseen. Jotkut retkeilijät olivat väsänneet itselleen saunavihtojen kaltaisia oksakimppuja, joilla vihtoivat itseään kärpästen hätistelemiseksi.

Suurimmat kärpäsparvet jäivät onneksi taakse huipun lähestyessä. Kärpäset eivät olleet kuitenkaan ainoa meistä kiinnostunut eläinlaji matkalla Måtindenin huipulle. Meihin tahtoi tehdä nimittäin yllättävän läheistä tuttavuutta myös muutama lammas.

…Siinä määrin, että edelläni kulkeneet Craig ja Vasco joutuivat juoksemaan pakoon heitä jahtaavaa uuhta ja tämän kahta karitsaa, jotka ilmeisesti äitinsä rohkaisemina olisivat tahtoneet päästä lähemminkin tutustumaan.

Craig ja Vasco pääsivät pakoon, mutta tämän jälkeen lampaat kääntyivät meikäläisen ja Torreksen puoleen. Valitsin eri taktiikan ja seisoimme Torreksen kanssa rauhassa paikoillaan lampaiden lähestyessä. Torreksen häntä heilui uteliaan innokkaasti ja sen kuono lähes kosketti emolampaan turpaa niiden nuuskutellessa toisiaan.

Sitten Torres erehtyi kääntämään huomionsa uuhin sijaan toiseen karitsoista. Torres sai niukasti väistettyä lampaan puskun, kun ihailtavan rohkea emo syöksähti eteenpäin puolustamaan jälkikasvuaan.

Jatkettiin Torreksen kanssa kipin kapin matkaa, ja vihdoin lampaat onneksi jättivät meidät rauhaan.

Kuten jo aiemmassa postauksessa mainitsin, heinäkuun alun kärpästilanne oli ilmeisesti poikkeuksellisen paha Pohjois-Norjassa, eivätkä kärpäslaumat liene yleensä vastaavanlainen pain in the a** Måtindenille tai muuallekaan patikoitaessa.

Tästä meitä kohdanneesta riesasta huolimatta suosittelen siis ehdottomasti Måtindeniä kaikille, jotka tahtovat nauttia Andøyan saarella kertakaikkisen huikeista näköaloista vain kohtuullista nousua sisältävän reitin päätteeksi!

Tsekkaa myös nämä maisematien tärpit:

Stave

Vain 11 ajokilometrin päässä Bleikistä sijaitsee pieni Staven pitäjä, joka toimii tukikohtana joillekin saaren hienoista vaellusreiteistä. Esimerkiksi salaisia rantoja ja huikeita merinäköaloja Atlantille tarjoileva The Coastal Trail -niminen reitti alkaa Stavesta kulkien 10 kilometrin matkan saaren länsirannikkoa pitkin Bleikiin. Reitin varrelle osuu myös Måtindenin huiputus.

Jos etsinnässä on leirintäalue näiltä kulmilta, kohtuuhintainen Stave camping lienee täydellinen valinta. Leirintäalueen (lisämaksullisiin) palveluihin kuuluvat muun muassa rantasauna sekä höyryävän lämpimät hot pools -altaat. Täydellinen tapa rentoutua esimerkiksi Måtindenin huiputuksen jälkeen!

Bukkekjerka

Muinaisten saamelaisten uhri- ja kulttipaikka, Pohjois-Atlantin edustalla sijaitseva Bukkekjerkan kalliomuodostelma, on yksi Andøyan maisematien kauniista pysähdyspaikoista 28 kilometriä Bleikistä etelään.

Täällä kannattaa ehdottomasti pitää vähintään pieni vessatauko – panoramamaisemia merelle päin tarjoileva vessa on varsinainen arkkitehtuurinen taidonnäyte ja hakee vertaistaan. Peili-ikkunoiden ansiosta maisemaelämys toimii vain yhteen suuntaan ja spesiaalista vessahetkestään voi siten nauttia ulkopuolisten katseiden ulottumattomissa.

Akut tyhjenevät – jääkaappisaaga alkaa

Myöhemmin vielä samana päivänä Andøyan saarella matkatessamme kohtasimme odottamattoman ongelman: meiltä katkesi yhtäkkiä asuintiloista sähkö.

Vietimme levähdystaukoa Risøyhamnissa, sillan kupeessa olevalla pienellä piknik-taukopaikalla, kun yhtäkkiä huomasimme, ettei auton kontrollipaneelissa palanut sinistä merkkivaloa. Jokin oli siis vialla.

Tarkistettuaan ensin, että erinäiset sähköjohdot ja -kytkennät olivat kuten pitääkin, Craig otti työkalunsa ja otsalamppunsa esiin ja alkoi etsiä syytä ongelmaan.

Oli minullakin operaatiossa oma erittäin tärkeä osuuteni: Pidin tiukasti silmällä kontrollipaneelia, kun Craig sormeili ja sääti otsalampun valossa kaapin sisällä ja istuinpenkin alla sijaitsevaa ”sähköpääkeskusta” ja käski ilmoittaa heti, jos sininen merkkivalo syttyisi paneeliin.

Ei harmi kyllä syttynyt. Aurinkosähköjärjestelmään yhteydessä oleva puhelinsovelluksemme osoitti, että aurinkopaneelit kyllä tuottivat sähköä akuille. Jostain syystä sähkö ei kuitenkaan siirtynyt akuista eteenpäin. Tai sitä ei ollut riittävästi.

Vikaa ei löytynyt myöskään sulakkeissa. Lopulta Craig päätteli, että asuinosan akut olivat todennäköisesti syystä tai toisesta päässeet tyhjenemään. Tämä oli outoa, sillä olimme juuri ajaneet useita kymmeniä kilometrejä, ja vaikka sää olikin pilvinen, myös aurinkopaneelit tuottivat kohtuullisesti sähköä.

Olimme aiemmin ladanneet kannettavia tietokoneitamme invertterin kautta, mutta sähköjärjestelmämme on mitoitettu siten, että akkujen pitäisi kyllä tämäkin kestää.

Ei voinut mitään, mystisesti tyhjentyneet hupiakut täytyi saada ladattua. Siispä ei muuta kuin leirintäalueen etsintään.

Reissun ensimmäinen (ja ainoa) yöpyminen leirintäalueella

Onni potkaisi onnettomuudessa: Tutkaillessani karttaa huomasin, että meitä lähin leirintäalue tulisi vastaan jo reilu 10 kilometrin päässä Buksnesfrjordissa, Andenesista Sortlandiin kulkevan päätien varrella.

Kyseessä oli Andøy Friluftssenter -niminen leirintäalue, joka sijaitsee Risøyhamnista 13 kilometriä etelään. Paikka vaikutti rauhalliselta ja palvelu varsin ystävälliseltä kävellessäni päärakennukseen kysymään meille sähköpaikkaa yhdeksi yöksi.

Leirintäalue osoittautui varsin kohtuullisesti hinnoitelluksi; yhden yön yöpyminen sisältäen sähkön ja suihkufasiliteetit (monesti suihkusta joutuu maksamaan Norjan leirintäalueilla ekstraa) kustansi 27,5 euroa.

Paikan päällä tällä pienellä leirintäalueella oli meidän lisäksemme vain muutama muu seurue. Täällä majoittuminen muistuttikin rauhallisuudessaan lähestulkoon puskaparkissa yöpymistä. Seuraavana aamuna oli taivaallista nauttia kunnollisesta lämpimästä suihkusta – ensimmäistä kertaa koko reissun aikana.

Leirintäalueen yhteydessä toimii myös ravintola, joka tarjoilee ilta kymmeneen saakka maistuvia norjalaisen keittiön antimia lähistön luonnonmukaisia raaka-aineita suosien. Olimme saapumisiltanamme akkuepisodin jäljiltä liian uupuneita kokataksemme mitään ja niinpä otimme mekin vastoinkäymisestä ilon irti ja illallistimme tässä leirintäalueen ravintolassa.

Bacalaon, eli mm. tomaatilla, paprikalla, chilillä ja sipulilla maustetun turskapadan ohella menun vegeversio, kermaisa sienipaistos lisukkeineen, osoittautui tosi maittavaksi setiksi. Annoskoot takasivat sen, että nälkäisenä ei tarvinnut käydä nukkumaan.

Väsymys painoi ilmeisesti jo kunnolla päälle, kun yhtään ainutta kuvaa ei tullut annoksistamme tai ylipäätään koko ravintolasta otettua. Andøy Friluftssenterin ravintolalle joka tapauksessa iso suositus – ruokailuhetkeä täällä kannattaa harkita, vaikka paikan päällä ei leiriytyisikään!

Sortlandin kautta kohti Lofootteja

Leirintäalueella tilannetta lähemmin tutkailtuaan Craig tuli siihen johtopäätökseen, että akkujen tyhjenemisen takana oli mitä ilmeisimmin Dometicin jääkaappimme.

Ilmeisesti jääkaapin lämpötila-anturi oli mennyt epäkuntoon ja tämän johdosta jääkaappi hurisi virheellisesti ”yliteholla” jatkuvasti. Siinä määrin, etteivät akkumme kestäneet tätä varsinkaan pilvisellä säällä, kun aurinkopaneelien kautta saatava energia oli niukempaa.

Jääkaappi piti ehdottomasti saada kuntoon. Onneksi takuuaikaa oli vielä jäljellä; piti vain löytää jostain Dometicin valtuuttama korjauspalvelu.

Akut olivat latautuneet yön aikana hyvin ja meillä oli jälleen käytössämme sähköt. Seuraavaksi matkamme jatkui (vaihteeksi suht tasaisessa maastossa) vajaan 40 kilometrin päässä sijaitsevaan, reilu 10 000 asukkaan Sortlandiin.

Sortland soveltuu hyvin pysähdyspaikaksi huolto-/täydennysostosreissua varten esimerkiksi matkalla kohti Lofootteja. Täältä löytyy nimittäin Pohjois-Norjan standardeilla vaikka ja mitä; suurien supermarkettien lisäksi autohuoltamoa, Biltemaa, Scandic-hotellia ja mikä meidän tapauksessamme oleellisinta; myös caravanliike korjaus- ja huoltopalveluineen (Sortland Caravan AS).

Olimme aiemmin selvittäneet oslolaiselta Dometicin jälleenmyyjältä (avulias kaveri nimeltään Stig), että Sortlandin caravanliikkeessä voitaisiin mahdollisesti auttaa jääkaappimme fiksauksessa.

Paikan päällä nuori mekaanikko pyöritteli kuitenkin päätään ja sanoi, ettei heidän liikkeessään ollut valitettavasti tarvittavia varaosia tai muita edellytyksiä korjata tämän kaltaista pientä kompressorijääkaappia. Heidän liikkeessään kaupan olevat hulppeat asunto- ja retkeilyautot olivat hinnoiltaan omakotitalon luokkaa ja myös jääkaappivarustelultaan meidän pientä 45 litran Dometicia järeämpää kamaa.

Mekaanikko katseli vaikuttuneen oloisena ympärilleen vanissamme. Jääkaapin korjauspalvelun sekä varaosien sijaan saimme kehut hyvin rakennetusta retkeilyautosta.

Muutama puhelu lisää Osloon ja pariin muuhun Stigin vinkkaamaan liikkeeseen. Seuraavaksi yritimme selvittää, olisiko kenties Lofooteilla mahdollista saada tarvittavaa apua jääkaappiin liittyen, ja voisiko jääkaapin tarpeelliset varaosat tilata tarvittaessa sinne.

Olisi kuulemma mahdollista, mutta varaosien saapuminen Saksasta ottaisi arviolta 10-15 päivää. No, meillä ei ollut kalenterissamme mitään tiukan aikataulutettua, eikä Suomeenkaan kiirettä vielä lähes kuukauteen, joten mikäs siinä varaosia Lofooteilla odotellessa, jos niikseen tuli.

Ennen varaosien tilausta meidän onnistui kuitenkin sopia tapaamisaika Svolværissa sijaitsevaan caravanhuoltoliikkeeseen, jotta he tsekkaisivat jääkaapin ja arvioisivat, olivatko kyseiset varaosat ylipäätään tarpeen ongelman ratkaisemiseksi.

Svolværiin, Lofoottien ensimmäiseen tukikohtaamme, olisi Sortlandista enää alle kahden tunnin ajomatka. Lofooteille saavuttuamme maisemat alkoivat jälleen dramatisoitua ja innostus kasvaa. Epäonnisesta jääkaappiepisodista huolimatta matka jatkui hyvillä, odottavilla fiiliksillä. Olimmehan vihdoin täällä – legendaarisilla Lofooteilla!

Lofoottien matkakertomuksesta voit lukea lisää omassa postauksessaan!