Suuntana Pohjois-Norja osa I: Reissun alku ja Lyngenin niemimaa

Vapaus koittaa viimein

Tässä sitä nyt oltiin – seikkailun äärellä. Asunto tyhjennettynä, siivottuna ja luovutettuna, huonekalut ynnä muu omaisuus myytynä tai kierrätettynä. Auto lastattuna ja muutamat jälelle jääneet astiat, vaatteet, kirjat ja muistoesineet säilöttynä vanhempieni luokse Kemiin, lapsuuden huoneeni kaappeihin. 

Elettiin aikaa juhannuksen kynnyksellä ja takana oli äärimmäisen hetkiset, jopa stressaavat pari viikkoa.  Nyt olimme kuitenkin vihdoin päässeet siihen pisteeseen, jota olimme hartaasti ja pitkään odottaneet: Suuri irtiottomme oli valmis alkamaan. Ainoa kotimme tulisi tästä eteenpäin olemaan Fridaksi ristitty Ford Transitimme.

Ensimmäisenä matkakohteenamme meitä odottaisi kaunis ja kiehtova Pohjois-Norja. Meidän oli alunperin tarkoitus suunnata Norjaan jo viime kesänä, mutta koronasta johtuvat matkustusrajoitukset sotkivat suunnitelmamme tuolloin harmittavasti viime hetkellä. 

Nyt jälkeenpäin ajatellen parempi näin – nyt meillä olisi aikaa Pohjois-Norjan koluamiseen muutaman viikon sijaan reilu kuukausi – suurenmoista! Lisäksi lauman nuorimmainen Vasco on kasvanut kolmen kuukauden ikäisestä rääpäleestä aikuisen mittoihin, mikä mahdollistaa pidempien ja jonkin verran haastavampien päivävaellusten toteuttamisen.

Kemin visiitillä kävimme kunnon ostosreissun Kemin Prismassa, josta reissukassaa varjellaksemme pyrimme hankkimaan niin paljon Norjan reissun murkinoita kuin vain mahdollista. Täydentävä kauppareissu tehtiin vielä myöhemmin Kilpisjärven K-marketissa ennen rajanylitystä. 

Ennen Norjaa meillä oli Kemin lisäksi yksi välietappi Ylläksellä, jossa vietimme leppoisan juhannuksen mökillä vanhempieni kanssa. Craig myös asensi mökin pihassa vaniimme uuden akun. 

Transitimme akku oli nimittäin alkanut vihoitella – tietysti juuri reissuun lähdön kynnyksellä. Akku oli kieltäytynyt äkillisesti käynnistämästä moottoria jo kaksi kertaa; Porvoon S-marketin pihalla ja myöhemmin Pellon huoltoasemalla, joten uusi akku oli ajankohtainen satsaus tässä kohtaa. Myös starttiboosteri kulkee varalta matkassa. 

Yritin tyynnytellä itseäni muistuttamalla, että vanimme täyskasko kattaa tarvittaessa auton hinauskulut myös Norjan puolella matkatessa. Norjan tiepalvelun numero on varuilta tallennettuna valmiiksi puhelimeen.

Ylläsjärveltä hurautti Kilpisjärvelle reilussa kolmessa tunnissa – sollu matka eikä mikhän!

Ennen rajanylitystä hoidimme vielä viime hetken ostokset Kilpisjärven K-marketissa, tankkasimme tankin täyteen, täytimme vesisäiliön (retkeilykeskus veloitti tästä viisi euroa, koska emme käyttäneet heidän majoituspalvelujaan) sekä hemmottelimme itseämme tattipastalla sekä falafel-halloum-salaatilla – ulkona syömiset Norjan puolella tulisivat nimittäin olemaan harvassa.

Kilpisjärvelle johtavalta tieosuudelta sai muuten viimeisten kilometrien aikana vähän esimakua siitä, ettei teiden kunto täällä pohjoisessa ole aina ihan sitä hiotuinta priimaa.

Rajamuodollisuudet

Rajanylitys meni osaltamme ihan sujuvasti. Olimme etukäteen ottaneet selvää ajankohtaisista rajanylityksen edellytyksistä ja valmistautuneet sen mukaisesti.

Kilpisjärvellä vietetyn lounastuokion yhteydessä olimme täyttäneet etukäteen  netissä maahantuloilmoitukset. Myös sähköiset, 10 euroa kustantavat asuinpaikkatodistukset oli tilattu varuilta väestörekisterikeskuksesta, mutta niitä ei meiltä erikseen rajalla kysytty.

Suomalainen tullivirkailija tiedusteli matkamme määränpäätä ja arvioitua kestoa, tsekkasi koirien passit ja tahtoi tietää mahdollisten alkoholi- ja tupakkatuotteiden määrän. Sen jälkeen hän viitoitti meidät eteenpäin Norjan puolelle, jossa noin 10 kilometrin päässä olisi meitä vastassa Norjan viranomaiset. ”He siellä päättävät, jatkuuko matkanne eteenpäin”.

Norjan viranomaiset skannasivat maahantuloilmoituksemme, tsekkasivat henkkarit ja ottivat meiltä koronatestit. ”Be ready or not, here I am”, myhäili norjalainen näytteenottaja hitusen sadistisen oloisesti ennen kun ujutti pitkän näytteenottotikun epämiellyttävän syvälle nenänieluni syövereihin. 

Kyseessä oli muuten allekirjoittaneen ihka ensimmäinen koronatesti. Viimeistään tässä vaiheessa tajusin, miten onnekas olin ollut välttäessäni testit näin pitkälle; toimenipide oli epämiellyttävä ja jopa hieman kivulias.

Testitulosten valmistuttua viitisen minuuttia myöhemmin meidät toivotettiin tervetulleiksi Norjaan ja matka sai jatkua. Fiilis oli riemukas ja vähän jopa epätodellinen – vihdoin tuntui siltä, että reissumme oli nyt oikeasti alkanut!

Saapuminen Lyngeniin ja Lyngsdalen

Lyngen – ja sen Pohjois-Norjan Alpeiksikin kutsutut lumihuippuiset vuoret – sijaitsevat vain kivenheiton päässä Suomen rajasta. Lyngenin niemimaalle, jossa sijaitsevat kaikista vaikuttavimmat huiput, ajaa Kilpisjärveltä parissa tunnissa. Dramaattiset maisemat alkavat jo ennen perille pääsyä. 

Vaikka itsekin olen Lapista kotoisin ja suurimman osan elämääni siellä viettänyt, en silti ole ymmärtänyt, miten upeat, suorastaan mykistävän kauniit maisemat odottavat matkaajaa vain kilometrien päässä Kilpisjärven rajan tuolla puolen.

Olin toki kuullut ja lukenut tästä etukäteen, mutta tuntui silti uskomattomalta, kuinka maisemat muuttuivat välittömästi ja dramaattisesti Kilpisjärven rajanylityksen jälkeen. Ajoetappejamme säestivät heti alusta alkaen ”vau”, ”wow”, ”oh sh*t” ja ”look at that” -huokaukset ja huudahdukset. Nämä silmiä hivelevien maisemien aikaansaamat ääniefektit ovat toistaiseksi seuranneet mukanamme halki Pohjois-Norjan.

Lyngen tuntui yllättävän rauhalliselta ja alkuun ihmettelimmekin, missä kaikki muut matkailijat lymyävät (ilmeisesti Senjalla ja Lofooteilla). No, kyllähän niitä muitakin suomalaisia roadtrippaajia ja karavaanareita näkyi lopulta Blåvatnetilla, mutta reissun ensimmäiset pari päivää saatiin patikoida ja puskaparkkeilla lähinnä keskenämme. 

Lyngenin niemimaalle saapuessamme oli päivä ennättänyt kääntyä alkuillaksi. Ennen puskaparkkiin suuntaamista päätimme kuitenkin käyttää koirat vielä pienellä iltakävelyllä.

Tätä varten suuntasimme Lyngsdalen-nimiselle, noin 12 kilometrin mittaiselle patikkareitille. Päätimme kävellä tosin reitistä myöhäisen ajankohdan ja suht pitkän ajopäivän väsyttäminä vain ensimmäiset pari kilometriä, jonka jälkeen käännyimme takaisin autoa kohti. 

Ehdimme tosin saada lupaavaa esimakua siitä, millaisia maisemia seuraavien päivien ja viikkojen vaellukset ja päiväpatikoinnit meille tarjoaisivat. Polku kulki vuorten välisessä laaksossa kohisevaa jäätikköjokea mukaillen ja eipä aikaakaan, kun edessämme aukeni vaikuttava maisema kohti lumihuippuisia vuoria ja jäätiköitä.

Jos olisimme jatkaneet pidemmälle Dalnbotniin, olisimme päässeet ihastelemaan paitsi Tromssan alueen korkeinta vuorta, Jiehkkevárria, myös kolmea eri jäätikköä. Reitti on merkitty keskivaikeaksi ja sen kulkemiseen kehotetaan varaamaan vähintään kolme tuntia.

Reitti alkaa Furuflaten -nimisestä pikku pitäjästä, joka sijaitsee 16 kilometriä etelään Lyngenin ”pääkaupungista” Lyngseidetistä. Patikoinnin ajaksi auton voi jättää tien vieressä sijaitsevan Furustua -nimisen, hieman rapistuneen luontokeskuksen pihaan. Täältä löytyvät myös alueen karttaopasteet ja vessa.

Itse reitti alkaa tien toiselta puolelta ja vähän vaivihkaa paikallisen jalkapallokentän viertä seuraillen, kunnes polku tulee kunnolla näkyviin. 

Parkkeeraus on (ilmeisesti suht vastikään) muuttunut useissa Lyngenin kohteissa maksulliseksi ja Furustuankin pihassa nökötti EasyPark -tolppa. Parkkimaksua pitää suorittaa vähintään 24 tuntia kerralla. 

Päätimme uhmata ehkä vähän uhkarohkeasti tyyristä pysäköintimaksua, sillä meistä tuntui kohtuuttomalta maksaa 17 euroa alle tunnin parkkeerausajalta; lisäksi automme oli ainoa koko luontokeskuksen pihassa. 

Selvisimme onneksi tämän kerran sakoitta, ja sittemmin Blåvatnetilla ja Lyngstuvalla maksoimme tunnollisesti parkkimaksun. Kummassakin paikassa otimmekin sitten maksusta kaiken irti ja yövyimme myös paikan päällä. 

Ensimmäisen yön oikein mainio puskaparkki löytyi Park4night -sovelluksen suosittelemana. Muutamia kilometrejä pitkän hiekkatien päässä odottava pieni pysäköintialue vuonon rannalla siisteine vessoineen oli kaunis ja rauhallinen tarjoten ideaalit puitteet ensimmäiselle Pohjois-Norjan yöpymiselle. Ainoat yön aikana ulkoa kantautuvat äänet olivat lampaiden kellot kilkatus sekä humiseva tuuli. 

Steindalsbreenin jäätikkö

Seuraavana aamuna oli vuoro reissun ensimmäiselle retkelle, kun otimme suunnaksemme läheisen Steindalsbreenin jäätikön. 

Patikkapolun aloituspiste sijaitsee 26 kilometriä Lyngseidetistä etelään. Tilava parkkipaikka on helppo löytää Google Mapsista Steindaalsbreenin kupeesta (”car parking for the glacier walk”). 

Reitti on merkitty keskivaikeaksi ja se sisältää nousua yhteensä 470 metriä. Reilu 12 kilometrin pituinen matka jäätikölle ja takaisin kesti meiltä muutaman eväs- ja kuvaustauon kanssa vajaat viisi tuntia. 

Reitti oli suurimmaksi osaksi helppokulkuinen; tosin ensimmäisen parin kilometrin aikana sykkeet saa kunnolla koholle jyrkähkössä nousussa ja viimeisen kilometrin aikana saa tasapainotella ja kivuta ylös vuoren kivikkoista rinnettä. 

Matkaan mahtuu kuitenkin myös tasaista vehreää Steindalin laaksomaisemaa uteliaine lampaineen, jotka kuitenkin ymmäsivät väistyä innokkaiden borderterriereiden tieltä. 

Reilu parin kilometrin päässä parkkipaikalta sijaitsee tupa, jonka kuistilla pidimme kahvi- ja evästauon (tuvan sisätiloihin olisi vaadittu avainkoodi). Täältä löytyy myös siisti ulkovessa. 

Retken palkitsevin hetki oli, kun saavutimme kivikkoisen rinteen kapuamisen jälkeen reitin päätepisteen; jäätikköjärven sekä sen vastarannalla vuoren rinnettä alas ”valuvan” Steindalsbreenin jäätikön reunaman. Pidimme lyhyen kuvaus- ja evästauon tämän vaikuttavan luonnonmuodostelman äärellä kylmästä vinkasta huolimatta.

Uskomatonta, mutta saimme nauttia tästä huikaisevasta patikkaretkestä ja sen maisemista ihan keskenämme – vajaan viiden tunnin ja reilu 12 kilometrin aikana kohtasimme ainoastaan yhden kanssapatikoitsijan!

Kun teiden kunto oli liikaa – Rottenvikvatnet ja Rottenvikfossen

Lyngenin seudun kiistatottasti kuuluisin nähtävyys on syvän sininen Blåvatnet järvi. Seudulla sijaitsee kuitenkin myös muita kauniita, vähemmän tunnettuja jäätikköjärviä. 

Meidän oli tarkoitus käydä tutustumassa näistä yhteen, Rottenvikvatnetiin, sekä vierailla samalla läheisellä vaikuttavalla Rottenvikfossenin vesiputouksella. Nämä sijaitsevat Rottenvikissa, kolmisen kilometriä Lyngseidatista eteenpäin. Rottenvikiin saavuttaessa jatketaan vielä muutama kilometri päällystämätöntä tietä perille parkkipaikalle.

Meidän osaltamme Rottenvikin järvi ja vesiputous jäivät kuitenkin haaveeksi teiden ja parkkipaikan kehnon kunnon vuoksi. Olimme lukeneet, että tie on – tai ainakin oli joskus ollut – suht hyväkuntoinen. Valitettavasti meidän vierailumme aikaan sen kunto oli kyllä melkoisen karsea – ainakin meidän Transitilla ajettavaksi. 

Körryyttelimme lähes kävelyvauhtia töyssyistä ylämäkeä parkkipaikalle, joka sekin oli sateen jäljiltä pehmeä ja mutainen. Vettä tihkutti edelleen ja pelkäsimme, että jos olisimme yöpyneet paikan päällä suunnitelman mukaisesti, olisi vaarana auton mutaan juuttuminen. Enää samalle illalle emme kuitenkaan olleet valmiita lähtemään tarpomaan suht reipasnousuista patikointireittiä.

Siispä ei auttanut muu kuin kääntää auton nokka tulosuuntaa kohti ja ottaa suunnaksi niemimaan läntinen puoli ja siellä sijaitseva kuuluisa Blåvatnet. Toivottavasti jotkut muut teistä ovat meitä onnekkaampia Rottenvikvatnetin suhteeen – näkemieni kuvien perusteella paikka vaikuttaa vierailun arvoiselta!

Blåvatnet – jäätikköjärvien huikea klassikko

Matkailijoiden suosimalle Blåvatnetille ajettaessa teiden kunto oli ilahduttavan hyvä Lyngenin nimemimaan yleiseen tasoon nähden – nopeusrajoituksia jopa uskalsi noudattaa suurimman osan matkaa.

Matkalla Blåvatnetille ohitimme Svensbyn satamalaturin, josta lautat liikennöivät säännöllisin väliajoin Tromssaan. Lähellä satamaa sijaitsee myös Svensby Tursenter -niminen leirintäalue, jota olen kuullut suositeltavan ja jossa leiriytymismaksuun sisältyy kuulemma myös sauna – harkitsemisen arvoinen vaihtoehto Blåvatnetin vierailun yhteydessä yöpymiselle!

Blåvatnetille ajettaessa ei sattunut äkkiseltään silmään mitään lupaavia puskaparkkeja, eivätkä sovelluksetkaan meille sellaisia paljastaneet. Niinpä päätimme hyödyntää maksimaalisesti Blåvatnetin parkkipaikan parkkimaksun ja yöpyä paikan päällä. Jos Blåvatnetilla aikoo vierailla (jota vahvasti suosittelen kaikille Lyngenissä matkaaville!), tämä voi olla järkevä ratkaisu; parkkimaksu hoidetaan EasyPark-sovelluksella ja minimiparkkiaika on 24 tuntia. Tämä lysti kustantaa noin 17 euroa.

Kourallinen muitakin matkailuautoseurueita oli päätynyt kanssamme samaan ratkaisuun ja yöpyivät paikan päällä. Yö sujui kuitenkin hyvin rauhallisesti. 

Parkkipaikalta löytyi erittäin siisti vessa ja jätepiste, joten sentään jotain vastinetta rahoilleen sai. Päiväsaikaan pieni kioski tarjoilee paikan päällä grilliruoka-tyyppistä purtavaa.

Seuraavana aamuna lähdimme taivaltamaan kohti paljon hehkutettua Blåvatnet-järveä. Matkaa järvelle kertyy yhteen suuntaan nelisen kilometriä. Ensimmäisen noin kilometrin jälkeen matka taittuu kuitenkin hitaanpuoleisesti kiveltä toiselle jalkaa asetellessa, joten aikaa kannattaa varata reilusti. Meillä edestakaiseen reissuun kului kaiken kaikkiaan reilut kolme tuntia. 

Matkaa viitoittivat punaiset kivet, joita oli helppo seurata; samoin Lenangsbreenin jäätikkö kohosi suoraan edessä päin reitin kiintopisteenä. Ylitimme matkalla myös joitain puroja, mutta vettä niissä oli näin kesäkuun lopulla sen verran vähän että jalat pysyivät kuivina kiveltä toiselle astellen. 

Reitin kivikkoisin osuus koitti muutamien kymmenien metrien päässä järvestä. Suurilla lohkareilla joutui hieman tasapainoilemaan ja asettelemaan jalkansa huolellisesti, mutta rauhallisesti etenemällä etapista selvisi hyvin.

Olimme varautuneet kantamaan Torreksen ja Vascon tämän koirille haastavan loppuetapin, mutta kumpikin koirista näytti selviytyvän kivikosta kunnialla omin avuin; Torres ketterästi ja vaivattomasti kuin vuoristovuohi, vuoden ikäinen Vasco omalla, hieman holtittomammalla tyylillään. 

Koiran koosta, fysiikasta ja maastokokemuksesta riippuu, lähtisinkö suosittelemaan tuota reitin loppuosaa koiran kanssa kuljettavaksi. Aivan pienimmät koirat matkannevat tuon osuuden helpoiten sylikyydissä. Ihmisillekin nilkkaa tukevat kengät ovat kivikkoisella reitillä tarpeen. 

Sää oli tällä kertaa harmaa ja kolea, mutta edellisenä iltana meille oli vakuutettu, että harmaana roikkuva taivas ei veisi pätkääkään pois jäätikköjärven vaikuttavuutta.

Ja tottahan se oli: Kivilohkareiden takaa avautuva näky järvelle oli vallitsevasta säätilasta huolimatta pysäyttävä, lähes epätodellinen. Jäätikköjärven veden väri näytti syvemmän siniseltä kuin missään näkemissäni kuvissa.

Samana iltana teimme vielä pikaisen iltakävelyn läheiselle Aspevatnetille. Polku tänne lähtee samasta paikkaa kuin Blåvatnetille mentäessä ja se haarautuu muutaman sadan metrin jälkeen omaksi reitikseen. Matkaa järvelle kertyy vain kilometri suuntaansa. 

Kyseessä on pieni, uskomattoman kirkasvetinen järvi. Selkeämmällä säällä olisivat Blåvatnetia reunustava Lenangsbreenin jäätikkö kohonnut taustalla, nyt se peittyi sumuverhoon. Paikalla oli myös tulistelupaikka, josta oli hienot näkymät kaukaisemmille vuorille. Tätä pientä, huomattavasti Blåvatnetia helppokulkuisempaa retkeä voi suositella esimerkiksi pienten lasten kanssa retkeileville.

Lyngstuva

Vielä samana iltana matka jatkui kohti Lyngenin niemimaan pohjoisinta kärkeä; Lyngstuvaa. Matka Blåvatnetilta tänne kesti puolisen tuntia. 

Tien nro 314 päähän ajettuamme meitä vastassa oli pieni parkkipaikka jätepisteineen sekä siisteine ulkokäymälöineen – vessapaperi ja käsidesi olivat vain päässeet loppumaan.

Täälläkin parkkeeraus on nykyisin maksullista. En tiedä kuinka tarkkaan luvatonta parkkeerausta tarkkaillaan, mutta suoritimme tunnollisesti noin 17 euron vuorokausiparkkimaksun ja jäimme yöksi tälle huomattavasti Blåvatnetin parkkipaikkaa pienemmälle pysäköintipaikalle.

Saimme viettää yön keskenämme; seuraavana päivänä pieni parkkialue täyttyi muiden retkeilemään saapuneiden ajoneuvoista.

Keskiviikot ovat osaltamme pääsääntöisesti ”työpäiviä”; Craig keskittyy omiin työprojekteihinsa ja itse pyrin varaamaan aikaa kirjoitellakseni tätä blogia. Velvollisuudet oli kuitenkin saatu hoidettua iltapäivään mennessä. Tällöin pakkasimme reppumme ja suuntasimme muutaman tunnin pituiselle retkelle Lyngstuvan idyllisiin rannikkomaisemiin. 

Parkkipaikalta lähtee eteenpäin kohti niemen kärkeä kuuden kilometrin pituinen patikkareitti. Se alkaa hiekkatienä ja muuttuu jonkin ajan kuluttua kapeammaksi poluksi. Reitin alkuosan hiekkatien ja vuonon välinen maasto on tasaista ruohikkoa, ja tulikin mieleen että alue soveltunee mainiosti telttailuun.

Matkan varrella on myös laavu nuotiopaikkoineen ja käymälöineen, jos eväät tahtoo nauttia ennen reitin päätepistettä. 

Kyseessä on ilmeisesti Lyngenin niemimaan suosituin ja helpoin patikointireitti, joka soveltuu koko perheelle. Kävely suuntaansa kestää vajaasta tunnista tuntiin ja korkeuseroa matkalla kertyy yhteensä vain 50 metriä. Reitti myötäilee tasaisesti niemimaan rannikkoa, kunnes lopussa noustiin kivikkoisempi osuus kallioille. 

Reitillä voi kauniiden rannikkomaisemien lisäksi spotata laiduntavia lampaita sekä monenlaisia lintuja. Opastauluista pystyy lukemaan paikan tuhansia vuosia vanhasta historiasta; paikan päältä on ollut muinaista saamelaisasutusta jo tuhansia vuosia sitten!

Reitin päätepisteessä kallioiden päällä meren äärellä nököttää 1920-luvulta peräisin olevat pieni majakka sekä punainen mökki. Mökki on avoin kaikille ja se soveltuukin mainiosti evästauon pitämiseen – ja jopa yöpymiseen (mökin yläkertaan makuuparvelle johtivat pikkuruisesta tuvasta tikapuut). 

Koska kyseistä reittiä mainostetaan helpoksi ja koko perheelle soveltuvaksi, niin varoituksen sanana; jos Lyngstuvan majakan tahtoo saavuttaa helpomman kautta, tulee olla tarkkana ja pitää silmällä oikealle käsin haarautuvaa polkua reitin loppupuolella; polku on merkitty myös punaisin kivin. Meiltä tämä meni aluksi täysin ohi ja jatkoimme suoraan eteenpäin kallioille kipuamista. 

Ilmeisesti reitin päätepisteen voi saavuttaa tätäkin kautta, mutta polku katosi jossain vaiheessa näkyvistämme ja homma meni melko kiipeilyksi ja kiikkumiseksi koirien kanssa jyrkillä kallioilla. Jossain vaiheessa totesin, että nyt on käännyttävä takaisin.

Onneksi maps.me -sovellusta apuna käyttäen löytyi lopulta huomattavasti vähemmän kuumottava reitti perille, vaikka jonkin verran kivirakassa kipuamista sisältyi tämänkin reittivalinnan viimeisille kymmenille metreille. 

Panorama-maisemat niemen kärjestä kohti merta sekä ympäröiviä vuonoja ja vuoristoisia saaria olivat vaikuttavat; olin aistivinani vähän sellaista Myrskyluodon Maija -tunnelmaa. Muutama haaksirikkoutuneen laivan hylky makasi alempana rantatörmäällä.

Lyngenistä länteen

Tovin maisemia fiilisteltyämme käännyimme paluumatkalle. Ajoimme illaksi takaisinpäin Svensbyhyn, josta nousimme kohti Breidvikiä seilaavan lautan kyytiin. Breidvikistä olisi enää noin tunnin ajomatka Tromssaan. 

Lauttamatka kesti parisenkymmentä minuuttia ja se säästi äkkiseltään arvioiden toistasataa kilometriä maanteitse ajoa. Kustannuspuolesta emme ole vielä varmoja; ilmeisesti kamera kuvaa auton rekisterikilven lauttaan noustessa ja lasku matkasta lähetetään aikoinaan (ilmeisesti jopa kuukausien kuluttua) ajoneuvon haltijan kotiosoitteeseen. Mitä netistä yritin selvittää niin tässä tapauksessa puhutaan ilmeisesti kuitenkin alle 20 euron pyrähdyksestä. 

Lyngenin niemimaa mykistävän kauniine vuoristo- ja vuonomaisemineen teki meihin lähtemättömän vaikutuksen. Se oli täydellinen paikka aloittaa Pohjois-Norjan reissumme. Lieneekö osittain syy vielä matkustusrajoituksissa, kun muita matkailijoita näkyi yllättävän vähän ja ympäri niemimaata sai ajella lähestulkoon yksinään. 

Oman kokemuksemme perusteella suosittelen Lyngenin seutua kaikille maisema- ja luontomatkailusta syttyville omatoimimatkaajille, jotka viihtyvät ruuhkaisempien turistireittien ulkopuolella ja kaipaavat reissuillaan sykähdyttävien maisemien lisäksi omaa rauhaa ja tilaa. Ainoana huonona puolena tulee mieleen Lyngenin seudun teiden vaihteleva kunto, mutta yllätykselliset tiet on ilmeisesti yksi kantavia teemoja muuallakin päin Pohjois-Norjaa. 

Pohjois-Norjan roadtrippimme jatkuu seuraavassa postauksessa, jolloin suunnataan muun muassa Pohjolan Pariisiksikin kutsutun Tromssan sekä kuvankauniin Sommarøy:n saaren maisemiin!