Suuntana Pohjois-Norja osa III: Senja

Elämyksien saari

Maisemillaan ja tunnelmallaan sykähdyttävä Senja on maisemaelämyksiä etsivän matkailijan unelmakohde.

Tämä mystinen, monipuolinen, jylhien vuorien sekä kirkasvetisten vuonojen saari sijaitsee Pohjois-Norjassa Tromssan läänissä, Tromssasta ja Kvaløyan saaresta lounaaseen.

Ajomatkaa Kilpisjärveltä Senjalle kertyy parisensataa kilometriä; Google Mapsin ilmoittamaan kolmen tunnin ajomatkaan kannattanee lisätä norjalaiseen tapaan jonkin verran ekstraa.

Andøyan sekä Kvaløyan saarilta Senjalle pääsee myös kätevästi lauttayhteyden avulla. Mekin saavuimme saarelle lautan kyydissä Kvaløyan saarelta Sommarøyn vierailun päätteeksi.

Tyyntä merimaisemaa lautan kyydistä kuvattuna Pohjois-Norjassa.
Lauttamatkan aikana Gryllefjordista Andenesiin voi hyvällä lykyllä bongata myös valaita.

Sommarøyn kesäsaaren ja Tromssan vierailusta sekä näitä koskevista matkavinkeistä voit lukea lisää täältä!

Senja lienee se Pohjois-Norjan kohde, josta olin kuullut ennen oman Norjan reissumme alkua eniten hehkutusta ja matkailijoiden ihastuneita kommentteja. Odotukset tälle matkamme etapille olivat siis lähtökohtaisesti korkeat.

Senja kuitenkin onnistui lunastamaan ne kaikki täysin.

Monien mielestä juuri Senjalta löytyvät ne Pohjois-Norjan kaikista kauneimmat maisemat. Voin tähän mielipiteeseen osittain myös omalta osaltani yhtyä. Ja mikä parasta – Senja ei (ainakaan vielä) ole yltänyt kansainvälisesti Lofoottien kaltaiseen tunnettavuuteen!

Täältä on mahdollista kuumimmankin matkailusesongin aikana löytää rauhallinen ja ruuhkaton tunnelma. Nähtävyyksien ja vaellusreittien parkkipaikoilla riittää lähes aina vapaata pysäköintitilaa. Voit onnistua saamaan jonkin saaren lukuisista kauniista puskaparkeista yöksi täysin itsellesi.

Rantamaisemaa Steinfjordissa.

Varoituksen sanana: Saatat ihastua Senjaan kertarysäyksellä niin syvästi, että hyvästien hetkellä, ennen kun Senjan vuoren huiput ovat edes ehtineet vielä loitota horisonttiin, huomaat unelmoivasi jo seuraavasta matkasta saaren kiehtoviin, kuvankauniisiin maisemiin.

Suunnaksi Fjordgård – Senjan klassikkovaellusten tukikohta

Saapuessamme Senjalle meillä ei ollut valmiina mitään ennakkoon kaavailtua reittisuunnitelmaa. Lautan saavuttua Botnhamnin satamaan tsekkailin Google Mapsia, johon olin aiemmin ”pinnaillut” kohteita aina, kun jokin vierailun arvoiselta kuulostanut ranta / kylä / vaellus / taukopaikka oli jossain nettikeskustelussa tai blogikirjoituksessa pompannut vastaan.

Seuraaville päiville oli onneksemme luvassa lämmintä, tyyntä ja aurinkoista säätä. Suunnitelmana oli ottaa hyvistä keleistä kaikki irti useiden (puoli)päiväretkien muodossa.

Vaeltajalla ei onneksi Senjalla valinnanvaraa puutu – piti vain päättää, mihin suuntaisimme ensimmäiseksi.

Jonkin aikaa hieman päämäärättömästi ajeltuamme ja karttaa tutkailtuamme päätimme ottaa suunnan kohti Fjordgårdia.

Tämä reilu 200 asukkaan kalastajakylä toimii tukikohtana monille saaren suosituimmille vaelluksille; Seglan, Hestenin sekä Bardenin huiputuksille. (Huom! Meidän suosittelemamme reitti Bardenille lähtee tosin Ørnfjord-tunnelin viereiseltä parkkipaikalta ennen Fjordgårdin kylään saapumista; lue lisää Bardenin retkeä koskevasta osiosta!).

Segla-vuori Senjan saarella.
Muun muassa näiden näkymien vuoksi useimmat Senjan matkaajat suuntaavat jossain vaiheessa saaren visiittiään Fjordgårdin kylään.

Fjordgårdin kylä on hyvin pieni käsittäen vain muutaman kapean, lähinnä asuintalojen reunustaman kadun vuonon varrella. Pysäköintipaikkaa yöksi ei näiden kapeiden teiden varsilla näyttänyt olevan tarjolla.

Sitten keksimme kääntyä tiukasti vasemmalle heti kylään tultaessa kaartuvaan ylämäkeen, joka johti paikallisen koulun parkkipaikalle. Tämä parkkipaikka on osoitettu pysäköintialueeksi Seglan, Hestenin ja Bardenin vaelluksille.

Täällä koulun takana ylhäällä rinteessä olikin piilossa suuri rauhallisen oloinen parkkialue bajamajoineen. Ei muuta kun Transit parkkiin ja leiri pystyyn yöksi!

Retkeilijä lounaalla retkeilyauton edustalla.
Seuraavan päivän lounashetki parkkipaikalla.

Emme nähneet minkäänlaisia kylttejä pysäköinnin maksullisuudesta, mutta silti itseäni semisti epäilytti. Jos täällä kerta sai parkkeerata ja yöpyä veloituksetta, miksi parkkipaikka oli lähes tyhjä, vaikka muuta parkkitilaa / puskaparkkimahdollisuuksia ei lähistöltä löytynyt?

Jonkin aikaa paikan päällä hengailtuamme lähes tyhjän parkkipaikan arvoitus selvisi. Spottasin pysäköintivalvojalta vaikuttavan heijastinliivisen kaverin, joka kierteli parkkipaikkaa ja vaikutti silmäilevän pysäköityjä autoja. Craig juoksi tyypin luo ja kysyi, kustansiko paikan päällä parkkeeraaminen kenties mahdollisesti jotain, kun emme mitään tällaista olleet huomanneet.

Kävi ilmi, että paikka tosiaan oli maksullinen; minimiveloitusaika 24 tuntia ja hinta muistaakseni 26 euron tienoilla. Maksu tuli suorittaa tuttuun tapaan EasyPark-sovelluksella.

Pahoittelimme, ettemme olleet huomanneet maksukehotusta (jälkeenpäin tarkemmin tihrustaessani huomasin, että siellähän se kyltti nökötti parkkipaikan sisäänkäynnillä) ja suoritimme maksun siltä seisomalta. Valvojalle tämä vaikutti olevan täysin ok.

Emme antaneet leirintäalueella yöpymistä vastaavan pysäköintimaksun latistaa tunnelmaa; ajattelimme summan ikään kuin ”elämysmaksuna” paikan päällä tekemistämme vaelluksista.

Kun koirat olivat ensin päässeet iltalenkille, kokkailimme illallista ja seurasimme samalla Yle Areenan kautta EM-futista. Jossain vaiheessa kesken ruokailun Craig heitti, että entäpä jos huomisen aamun sijaan käytäisiinkin huiputtamassa legendaarinen Hesten saman tien, myöhäisillan vaelluksena.

Campervanissa kokkailua ja Ipadilta jalkapalloa taustalla.
Kuvassa vielä keittymässä ollut couscous, Muu-“lihapullat” (Suomen tuomisia) salaatin ja norjalaisen leivän kera tankkasivat hiilarivarastot mukavasti täyteen ennen illan reippailuja.

Seurasi pieni tuumaustauko. Ilma oli pilvetön ja tuuleton, vaikkakin viileä (alle 10 astetta). Olimme syöneet juuri runsaan, hiilaripitoisen aterian, joka antaisi hyvin energiaa, ja lisäksi illalla vuoren rinteillä olisi luultavasti vähemmän väkeä verrattuna aamupäivän vaellukseen. Auringonlaskusta ja pimeyden tulosta ei näin heinäkuun alussa tarvitsisi huolehtia.

No mikäpä siinä sitten; ei muuta kun kamat niskaan, koirat valjaisiin ja kohti Hesten-vuorta!

Hesten – henkeäsalpaava näköala Seglalle

Myöhäisillan hämyssä reippailimme puolisen kilometriä pitkän matkan koulun parkkipaikalta varsinaisen vaellusreitin lähtöpisteeseen.

Huom! Älä tuo autoasi parkkiin tänne, vaan pysäköi se asianmukaisesti edellä mainitulle viralliselle parkkipaikalle! Ennen reitin alkua ei ole mitään kunnollista parkkitilaa, eivätkä paikalliset luonnollisesti innostu siitä, että heidän kapea asuinkatunsa ja talojensa edustat ovat tukossa kymmenistä tien varteen pysäköidyistä ajoneuvoista.

Retkeilijä ja borderterrieri kapuamassa Hestenin rinnettä.

Olin kerrospukeutunut hetkeä aiemmin huolella viileään yöhön, mutta hyvin pian vuoren rinteen kapuamisen aloitettuamme kuoriuduin eroon kaikista vaatekerroksista. Kappas vain, myös pipo oli sittenkin tarpeeton pää hiessä itseäni rinnettä ylöspäin kammetessa.

Muutamaa vastaantullutta polkujuoksijaa sekä retkeilyseuruetta lukuun ottamatta saimme nauttia Hestenille noususta keskenämme.

Jo reitin puolenvälin tienoilla Seglan reilu 600 metriselle, pystysuoralle seinämälle avautuivat melkoisen mykistävät näkymät. Meitä ympäröivä hiljaisuus ja jossain vuorten alapuolella roikkuvan auringon vuoren rinteelle langettamat varjot tuntuivat entisestään korostavan Seglan majesteettista vaikutelmaa.

Näkymä Seglalle Hestenin rinteiltä.

Katse meinasi harhailla koko ajan vasemmalla puolellamme kohoavaan jylhään Seglaan, vaikka fokus olikin viisasta pitää hieman kivikkoisemmaksi muuttuneella polulla.

Panorama-näkymä Hestenin rinteiltä Seglalle ja ympäröiville vuorille.
Segla kuvassa oikealla. Vasemmanpuoleisen vuoren, Stavelitippenin sekä Hestenin väliselle harjanteelle olivat maisemannälkäiset matkailijat pystyttäneet yöksi telttojaan.

Hestenin reitin loppua kohden saimme ensikosketusta siihen, miltä tuntui kavuta vuoren rinnettä ylös, kun vieressä avautuu pystysuora, satoja metrejä syvä jyrkänne suoraan mereen. Onneksi ihan rotkon reunalle ei ollut pakko mennä, ja kuumottunein fiiliksin koirat lyhyellä hihnalla nousimmekin vuoren reunaa ylöspäin mahdollisimman etäällä äkkijyrkästä seinämästä.

Yöllinen maisema Hesten-vuoren rinteeltä.
Vuoren rinne päättyy kuin seinään. Sen toisella puolella on satojen metrien pudotus mereen.

Hestenin vaellusta ei voi suositella pahasta korkean paikan kammosta kärsiville henkilöille – itsellänikin meinasi vähän mahanpohjassa tuntua satoja metrejä korkean, pystysuoran jyrkänteen reunamilla.

Sittemmin näihin suomalaisittain hurjiin jyrkänteisiin jollain tavalla reissun edetessä siedättyi ja ne tuntuivat myöhemmillä vaelluksilla pikku hiljaa vähemmän pelottavilta – pikemminkin positiivisella tavalla jännistystä lisäävältä elementiltä!

Retkeilijä istuu ja hymyilee Hestenin vuoren rinteellä kivilohkareen päällä.

Olin etukäteen selvittänyt, että viimeisin, noin 50-60 metrin etappi Hestenin huipulle olisi haastavaa ja jyrkkää kivilohkareissa kapuamista. Tämän vuoksi asennoiduimme jo valmiiksi siihen, että tuo reitin viimeisin vaihe jäisi meiltä koirien mukanaolon vuoksi väliin. 

Ihaillessamme kääntöpaikalla maisemia Seglalle, ympäröiville vuorille sekä peilityynelle vuonolle keskiyön auringon kajossa täydellisessä hiljaisuudessa tiesimme, että olimme tehneet oikean ratkaisun – elämys tuskin olisi tästä enää paremmaksi muuttunut.

Retkeilijä istuu vuoren rinteellä kahden borderterrierin kanssa, taustalla Segla-vuori.

Nousu Hestenille ei ollut niin fyysisesti rankka, kuin joidenkin ennakkoon lukemieni kokemusten pohjalta olin ennakkoon asennoitunut. Toki kyseessä on jyrkähkö, nousujohteinen kapuaminen ja jonkinasteinen peruskunto on siten paikallaan, mutta vauhtia voi aina hidastaa jos nousu uhkaa käydä ylivoimaiseksi.

Kilometreissä mitattuna kyseessä on kuitenkin lyhyt, reilu 2,5 kilometrin matka suuntaansa, eikä se sisällä ennen viimeistä jyrkkää huipulle nousua teknisesti haastavia osuuksia. Alas päin tultaessa testataan toki polvien kestävyyttä.

Näkymä Hesteniltä Seglalle, Senjan saari.

Tahdon vielä teroittaa toistamiseen, että me siis emme kiivenneet jyrkintä ja kivikkoisinta osuutta Hestenin huipulle (monet ovat tosin saavuttaneet Hestenin huipun myös koiriensa kanssa – suosittelen tällöin hyvää pohjakokemusta ja -kuntoa hihnan molemmissa päissä!). Viimeiset kymmenet metrit huipulle näyttivät hurjalta ja olisivat saaneet hikipisarat kihoamaan otsalle ilman koirienkin mukanaoloa.

Hestenin huipulle vie myös toinen reitti jyrkänteen toisella puolella (ei siis Hestenin ja Seglan välissä, vaan pikemminkin täältä katsottuna huipun “takana”), ja tätä reittiä ilmeisesti suositellaankin turvallisempana vaihtoehtona huipulle kipuaville.

Näkymä Hesten-vuoren rinteiltä Seglalle.

Jos tuon viimeisen osuuden päätyy meidän tavoin skippaamaan, niin lohdutuksen sanana: Upeista maisemista pääsee nauttimaan ilman tuon lopun lohkareisen ja jyrkän kivikon kapuamistakin. En usko, että jättämällä varsinaisen huipun tällä kertaa väliin missasimme maisemallisesti elämyksestä juurikaan mitään.

Barden – paikallisten suosikki

Barden (659 m) on Seglan ja Hestenin lisäksi se kolmas huippu, joka on saavutettavissa Fjordgårdin kylästä käsin. Barden ei ole ainakaan toistaiseksi yltänyt täysin Seglan ja Hestenin kaltaiseen tunnettavuuteen; sitä vastoin se vaikuttaa olevan erityisesti paikallisten retkeilijöiden suosiossa. Mekin kohtasimme tällä reitillä ainoastaan norjalaisia kanssavaeltajia.

Retkeilijä ja kaksi borderterrieriä Barden-vuoren huipulla.

Bardenille vie kaksi eri reittiä, joista toinen lähtee Fjordgårdista samasta lähtöpisteestä  Seglan ja Hestenin vaellusten kanssa. Tämä reitti on kuulemma lyhyempi ja jonkin verran jyrkempi, eikä maisemiltaan niin vaikuttava kuin Ørnfjordin tunnelin edustan parkkipaikalta lähtevä, noin seitsemän kilometrin mittainen reitti.

Parkkipaikka on merkitty Google Mapsiin (”trailhead to Barden”). Samalta parkkipaikalta alkavat myös Davenin ja Keipenin vaellusreitit. Me valitsimme tämän pidemmän, mutta maisemallisesti antoisamman reitin huipulle, emmekä pettyneet.

Bardenin huiputus yltää helposti Pohjois-Norjan vaelluskokemustemme  TOP 3 -joukkoon!

Varoituksen sanana mainittakoon, että reitin ensimmäinen kilometri on koko matkan epäkiitollisin: tiedossa on märkää ja ryteikköistä rinnettä ylös kipuamista. Lisäksi meidän vierailumme aikaan heinäkuun alussa tätä reittiosuutta kansoittivat lukuisat verenhimoiset paarmat, (joita aloin kutsua lempinimellä f*ckers).

Ehdin jo julistaa ääneen mutalätäköstä toiseen loikkiessani ja paarmoja turhautuneena huitoessani, että jos reitti ei tästä antoisammaksi pian muutu, käännyn takaisin autolle.

Onneksi märkä ryteikkö jäi piakoin taakse, samoin suurimmat paarmalaumat. Polku muuttui kuivemmaksi ja kivikkoisemmaksi – ja maisemat alkoivat avautua pikku hiljaa molemmin puolin polkua. Ai että.

Barden-vuoren maisemia.

Reitin viehätys piili maisemaelämyksen lisäksi sen vaihtelevuudessa: toisin kuin monet muut Pohjois-Norjan vaellusreitit, Barden ei ollut yhtäjaksoista jyrkkää kipuamista. Reitin varrelle mahtui tiukkojen nousujen vastapainoksi myös tasaisempaa taivaltamista, joissa syke sai tasoittua ja ympäröiviä maisemia pääsi fiilistelemään.

Barden-vuoren rinnettä.
Kuvassa näkymä jyrkimmälle ja teknisimmälle osuudelle. Reitti on viitoitettu selkeästi kiviin maalatuin merkein.

Vaelluksen teknisin osuus osui suurin piirtein reitin keskivaiheille. Suht jyrkkää kivikkoa ylöspäin kavutessa piti ottaa muutaman kerran hieman käsiäkin avuksi. Muutamat jyrkimmät kohdat nosteltiin koirat lohkareen päältä toiselle, mutta muutoin ne pärjäsivät loistavasti omin avuin.

Kaksi borderterrieriä Barden-vuoren huipulla.
Torreksesta ja Vascosta kuoriutui Pohjois-Norjan vaellusten myötä kunnon vuorikiipeilijöitä!

Retkeilijä Barden-vuoren huipulla.

Saimme fiilistellä huipulla rauhassa keskenämme ennen paluumatkaa. Vasta takaisin päin palatessamme puolen päivän hujakoilla vastaan alkoi tulla muitakin vaeltajia.

Meillä edestakaiseen matkaan Bardenilla kului muutamine eväs- ja kuvaustaukoineen reilut kolme tuntia.

Barden-vuoren näkymiä.
Bardenin rinteillä onnistuu myös telttailu.

Barden on luokiteltu reittinä keskivaikeaksi. Ainakin selkeällä ja tyynellä säällä reitti on oman arvioni mukaan ihan suoritettavissa kaikille, joilla peruskunnon lisäksi löytyy kohtuullisissa määrin fysiikkaa jyrkähkössä kivikkoisessa rinteessä kaupamiseen / laskeutumiseen. Varsinkin jos on Seglalle tai Hestenille jo aiemmin ehtinyt kivuta, niin myös Barden varmasti onnistuu.

Suosittelenkin ehdottomasti Seglan / Hestenin valloituksen ohella lisäämään Bardenin huiputuksen Senjan elämyslistalle!

Retkeiijä Barden-vuoren huipulla.

Husfjellet – kirpaiseva luovutusvoitto paarmoille

Hestenin ja Bardenin lisäksi meidän oli tarkoitus kokea Senjalla myös kolmas patikkaretki ja käydä viimeisenä päivänämme huiputtamassa Husfjellet.

630 metriin kohoava Husfjellet on yksi Senjan suosituimmista vaellusreiteistä. Reitti on noin neljä kilometriä suuntaansa ja aikaa Husfjelletin huiputukseen kehotetaan varaamaan vähintään nelisen tuntia. Nousu ei ole Norjan standardeilla jyrkimmästä päästä ja se soveltuu ilmeisesti myös semi korkeanpelkoisille.

Monet kutsuvat Husfjelletille kipuamista myös Senjan palkitsevimmaksi nousuksi. Huipulta avautuvat hulppeat panoramanäkymät ympäröivään vuoristoon. Tätä panorama-maisemaa mekin päätimme lähteä ihailemaan.

Patsas ja muutama auto vuorineen ja järvineen taustalla.
Pysäköimme vanin vaelluksen ajaksi Berg-kirkon parkkipaikalle Skalandin pitäjään. Reitti alkoi täältä vähän vaivihkaa patsaan takaa metsikköön sukeltavana polkuna. Sittemmin reitti on helposti seurattava.

Suunnatessamme Husfjelletille oli todella lämmin ja aurinkoinen päivä. Koirat läähättivät raskaasti kivutessamme metsikköistä rinnettä ylöspäin. Yleensä porukan edellä eteenpäin kiskova Vascokin tyytyi askeltamaan normaalisti hihnajarruna toimivan meikäläisen takana.

Matkallamme kohti Husfjelletin huippua kohtasimme hieman yllättävän haasteen. Kun yritimme pysähtyä juoma- ja levähdystauolle helpottaaksemme koirien oloa, iski kimppuumme välittömästi kymmenet piinaavat paarmat – f*ckers. Niiden lisäksi ympärillämme pörräsivät lukemattomat hikipisaroistamme kiinnostuneet kärpäset.

Retkeilijä ja borderterrieri Husfjelletin reitillä patikoimassa.

Parin kilometrin nousujohteisen polun jälkeen saavutimme Sommardalhaugenin huipun (327 m) ja olimme näin ollen reitin puolivälissä. Näimme Husfjelletin huipulle vievän rinteen kohoavan edessämme kutsuvana.

Tästä huolimatta teimme raskaan, mutta koirien kannalta oikean päätöksen kääntyä tässä kohtaa takaisin päin. Tässä kuumuudessa koirille olisi pitänyt pystyä suomaan kunnollisia levähdys- ja nesteytystaukoja, mutta sadat paarmat eivät antaneet armoa, jos pysähdyimme hetkeksikään.

Norjalaista vuono- ja vuorimaisemaa Senjalla.
Jo täältä aukenevat näköalat olivat varsin kauniit. Jos maisemista tahtoo päästä nauttimaan ilman jyrkimpiä nousuja Husfjelletin huipulle, voi Sommardalhaugenia suositella noin 1-2 tunnin pituisena, vain maltillista nousua sisältävänä retkenä.

Sommardalhaugenin jälkeen seuraa märempi reitin osuus, jossa vedenpitävistä vaelluskengistä on suurta etua. Tämän jälkeen reitti jyrkkenee Husfjelletille noustessa, mutta jyrkänteen reunalta on kuulemma täälläkin mahdollista pitää turvallinen etäisyys.

Sittemmin luin keskustelupalstalta, että paarmalaumat olisivat ilmeisesti jääneet taakse nimenomaan tuon saavuttamamme puolenvälin jälkeen. Edelleen olen kuitenkin sitä mieltä, että teimme koirien kannalta oikean päätöksen jättäessämme leikin kesken. Siitä huolimatta homma edelleen hieman tympii – hiivatun paarmat!

Pohjois-Norjassa oli muuten erityisen paha paarma- ja kärpästilanne tuolloin heinäkuun alun tienoilla – tästä kertoi paikallinen norjalainen uutisartikkelikin. Paarmat jäivät luojan kiitos Senjalle vaihtaessamme maisemaa, mutta sakeana pilvenä surraavat kärpäslaumat tekivät sittemmin vielä paluun Andøyan saarella Måtindenin vaelluksella.

Puskaparkkeilijan paratiisi

Puskaparkkeilijaa hemmotellaan Senjalla ihan urakalla. Täällä voi löytää yöpaikkoja toinen toistaan ihanemmista maisemista. Hyvin usein Senjan matkailijalle on puskaparkissa tarjolla upeiden näkymien lisäksi siistit saniteettitilat sekä jätepiste. Monet näistä paikoista soveltuvat myös telttailuun.

Lupaavia puskaparkkeja voi bongailla yksinkertaisesti pitämällä silmänsä ajon aikana auki, tai sitten ottaa avukseen esimerkiksi Park4night-sovelluksen.

Laiturinäkymä vuonolle ja vuorille, Senja.

Meidän suosikkipuskaksi Senjalla nousi levähdys-/piknikpaikka vuonon rannalla Steinfjordissa, Ersfjordin kuuluisalta uimarannalta vajaat seitsemän kilometriä länteen. Hiekkaranta alkoi muutaman askeleen päästä autolta ja koirat nauttivat, kun saivat spurtata ja kisata vapaina pitkin rantaa.

Kaksi borderterrieriä juoksee Steinfjordissa vuonon rannalla.

Vesi oli todella kirkasta, mutta luonnollisesti kylmää; Craig uskaltautui koirien tapaan kastautumaan hyiseen vuonoon, mutta itse tyydyin nössönä totuttuun tapaan ainoastaan kahlaamaan matalassa rantavedessä. Välillä tämä harmittaa, mutta en vaan voi sille mitään että kylmä vesi sattuu! 

Borderterrieri katselee uimaria vuonon rannalla Senjalla.
Kaikkia meitä jääkylmään veteen pulahtaminen ei pelottanut.

Paikan päällä oli piknikpöytien lisäksi (senjamaiseen tapaan) hieno, uudehkolta vaikuttava biokäymälä sekä jätepiste.

Tämä vuorten ympäröimä vuonon ranta oli niin tunnelmallinen, että vietimme seuraavankin päivän täällä parkissa nauttien aurinkoisesta, lämpimästä päivästä. Yövyimme paikan päällä lopulta toisenkin yön. Paikka oli jälkimmäisenä yönä jo huomattavasti edeltäjäänsä ruuhkaisempi, mutta täydestä taukopaikasta huolimatta saimme nukuttua levolliset yöunet.

Retkeilijä piknik-pöydän ääressä, taustalla Ford Transit -retkeilyauto.
Illallinen valmis ilta-auringossa nautittavaksi.
Retkeilijä ja retkisuihku levähdyspaikalla Norjassa.
Testasimme täällä ensimmäistä kertaa Tromssan Biltemasta aiemmin ostamaamme retkisuihkua – toimii!

Myös Bardenin vaellusta edeltävän yön vietimme vuonon rannalla ”puskassa” varsin ilahduttavissa maisemissa kalastuslaiturin kupeessa. Tänne oli päätynyt meidän lisäksemme yön yli parkkiin vain yksi matkailuauto.

Viinilasilliset ja illalliset retkeilyauton pöydän ääressä.
Kasviscurrya ja viiniä vuonomaisemilla höystettynä.
Ulkokäymälä Senjalla.
Senjan teeman mukaisesti ihastuin myös paikan vessaan.
Laituri vuonolla, Senja.
Huikatkaa, jos joku muukin sattumalta tunnistaa yöpyneensä täällä kalastelupaikan parkkiksella!

Maisemareitti Gryllefjordiin

Vaellusten ja puskaparkkien lisäksi yhtenä Senjan reissun kohokohdista on mainittava matkamme Skalandista Gryllefjordiin.

Jos jatkat Senjalta kohti Andøyaa lautalla, tulet ajamaan Gryllefjordiin pakostakin; lautat Andøyalle lähtevät täältä. Mutta vaikka et jatkaisikaan Pohjois-Norjan tourneeta Andøyaan, suosittelen silti lisäämään Gryllefjordin Senjan to do -listalle.

Maisemakuva Senjalta, Gryllefjordiin johtavalta tieltä.

Itse Gryllefjordin kylässä ei liene mitään sen ihmeellisempää, vaan lumo piilee tänne ajettaessa. 40 kilometrin pituisella tieosuudella (Skalandista käsin mitattuna) näkymät ovat nimittäin silmiä hiveleviä – jopa Senjan mittakaavassa!

Mutkitteleva tie kohti Gryllefjordia vuoristomaisemassa.

Katsellessani silmiemme edessä avautuvaa, kilometri toisensa jälkeen hämmästyttävää maisemaa ymmärsin, mitä aiemmin Steinfjordin rannalla tapaamani norjalaisseurue tarkoitti painottaessaan, että meidän tulisi ehdottomasti ajaa Gryllefjordiin. Olihan tämä nyt ehdottomasti elämyksen arvoinen roadtrip-pätkä!

Tyyni, sininen merimaisema.

Tämä tieosuus on osa reilu 100 kilometrin pituista Norwegian Scenic Route Senja -maisemareittiä, joka kulkee Gryllefjordin ja Botnhamnin välisen matkan. Jälkeenpäin karttaa tutkaillessani huomasin, että Senjalla kulkemamme reittimme noudatteli melko pitkälti juurikin tätä kyseistä maisemareittiä. Tietä kuvataan yhdeksi Norjan parhaimmaksi roadtrip-reitiksi, enkä ihmettele yhtään miksi.

Senjalta kohti Andøyaa

Senjalta on suosittua jatkaa eteenpäin kohti Andøyan saarta. Tämä onnistuu kätevimmin Gryllefjordista Andenesiin kulkevalla lautalla. Lähtöjä Gryllefjordista on kolme kappaletta päivittäin: klo 11, 15 ja 19.

Kesäsesonkiaikaan Gryllefjordin satamaan kannattaa saapua ajoissa, jopa paria tuntia aiemmin, varmistaakseen paikkansa halutulla lauttavuorolla! Itse tähtäsimme klo 15 lauttaan ja saavuimme paikalle puoli kahden aikoihin. Onnistuimme lunastamaan itsellemme nipin napin yhden viimeisistä lauttapaikoista.

Satamassa on muun muassa kahvila ja ruokakauppa, joissa voi kuluttaa aikaa sen jälkeen, kun auto on parkkeerattu jonoon. Tässä vaiheessa Senjan kokemusta hieman ironista, mutta yhtään vessaa emme onnistuneet paikan päältä bongaamaan.

Lautan kannella norjalaisella vuonolla.
1h 40 min kestäneestä matkasta pystyi nauttimaan lautan yläkannella.

Aiemmista kokemuksistamme poiketen tämä lauttakyyti maksettiin ennen lauttaan nousua; maksu suoritettiin kätevästi kortinlukijalla autosta käsin virkailijalle ja matka kustansi suurinpiirtein 65 euroa.

Ei siis mikään edullisin reilu puolentoistatunnin pyrähdys, mutta onneksi ilma oli sentään suotuisa ja saimme matkan aikana nauttia tyynestä, aurinkoisesta merimaisemasta laivan kannella.

Maisema vuonolta käsin kohti Gryllefjordin kylää, Senja.
Viimeiset haikeat silmäykset lautalta kohti Gryllefjordia ja Senjaa.

Tuntui hieman haikealta jättää lumoava Senja taaksemme – emme olleet vajaassa viidessä päivässä ehtineet tutkia läheskään koko saarta ja paljon sen kauneudesta jäi vielä kokematta. Samalla fiilis oli kuitenkin odottava ja innostunut kaikista niistä hienoista maisemista ja elämyksistä, jotka meitä vielä odottaisivat Andøyan ja Lofoottien saarilla.

Senjan kokemus pähkinänkuoressa

Kapeat tiet ja jännittävät tunnelit

Aloitetaan Senjan suurimmasta ja yhdestä harvoista miinuksista, eli kapeista, paikoitellen huonokuntoisista teistä.

Kärsivällisyys ja kohteliaisuus liikenteessä on täällä suurta valttia. Vastaantuleville kannattaa varautua antamaan tilaa ja väistämään tarvittaessa ohistustilanteita varten tehdyille levikkeille. Joka kesä useampi roadtrippaaja menettää Pohjois-Norjan 1,5 -kaistaisilla teillä autonsa sivupeilin olosuhteisiin nähden liian vauhdikkaalla ajokäyttäytymisellään.

Kapea tie Senjan saarella.

Senjalla matkatessaan joutuu todennäköisesti ajamaan huikeiden maisemareittien lisäksi myös useamman tunnelin läpi. Nämäkään eivät (mm. Lofooteista poiketen) ole rehellisen kaksikaistaisia, vaan tunneleissakin vastaantulevaa liikennettä joutuu ennakoimaan ja väistämään välillä levikkeelle.

Tämä sekä lukuisat päällystevauriot takasivat sen, ettei vauhti Senjan tunneleissa päässyt kasvamaan turhan lujaksi. Tunneleiden ulkopuolellakin on hyvä olla valppaana ja pitää silmänsä auki petollisten monttujen varalta.

Pyrkimällä välttämään kiirettä ja suhtautumalla toisinaan hitaasti eteneviin ajoetappeihin omina elämyksinään voi edesauttaa siihen, että matkanteko Senjalla sujuu rennosti ja hyvällä fiiiliksellä.

Reissun parhaat vessat

Näitä täysin hajuttomia, moitteettomassa kunnossa olevia kuivakäymälöitä löytyi yllättävistäkin paikoista, kuten vain ihan paikallisten kalastamiseen käyttämän laiturin yhteydestä. Välillä huvitti itseänikin oma vessafiilistelyni: Tiedät olevasi pakumatkaaja, kun saat kiksejä siisteistä kuivakäymälöistä… 😀

Ulkokäymälä Senjalla.
Näistä vessoista voisi joku taukopaikkakäymälöiden suunnittelija Suomessakin ottaa vapaasti vinkkivitosta!

Pohjois-Norjan etapin lämpimimmät ilmat

… ja tämän johdosta valitettavasti myös reissun rienaavimmat paarmat! Lämpötila kohosi muutamana päivänä reilusti 20 asteen paremmalle puolelle ja aurinko taisi paistaa joka päivä.

Älä silti asennoidu Senjaan aurinkolomakohteena: Viikko pari vierailumme jälkeen lämpötila romahti useiksi päiväksi alle 10 asteeseen keskellä heinäkuuta. Kerrospukeutuminen on täällä kova sana ja mukaan reissuun kannattaa pakata kaikenlaiset säänkestävät varusteet kevyttoppatakista ja bikineihin.

Reissun parhaita vaelluksia

Bardenin vaellus kokonaisuutena nousi reissumme TOP-elämyksiin, eikä Hestenin rinteiltä avautuvaa näkymää Seglan pystysuoralle vuorenseinämälle peittoa helposti mikään. Monta hienoa vaellusta jäi kuitenkin vielä kokonaan kokematta ja edelleen tunnen jonkinasteista katkeruutta Husfjelletin murhanhimoisia paarmoja kohtaan.

Kyltti Bardenin huipulla.

Reissun parhaita puskaparkkeja

Usein edellä mainituilla siisteillä vessoilla ja jätepisteillä varustettuina. Ja kaikkialla oli uskomattoman siistiä – lieneekö juuri lukuisten jätepisteiden ansiota kun roskia ei lojunut käytännössä yhtään missään. Täällä ei tarvinnut hävetä kanssapuskailijoiden puolesta tai siivoilla heidän jälkiään!

Reissun parhaita tauko- ja näköalapaikkoja

Pinnaa kartallesi ainakin Tungenesetin piknik-kalliot (vajaan kolmen kilometrin päässä Ersfjordin uimarannalta) sekä Bergsbotnin näköalatasanne matkalla Gryllefjordille (tämä koko tieosuus Skalandista Gryllefjordille on yhtä maisemien ilotulitusta).

Tungeneset-kalliot, Senja.
Tungeneset.
Tungenesetin kalliot, Senja.
Tungeneset.
Tungeneset, Senja.
Tungeneset.
Matkailija seisomassa Bergsbotnin näköalatasanteella.
Bergsbotn.

Puskaparkkeilijan kannattaa laittaa ylös ainakin Ersfjordin rannalta kymmenen minuutin ajomatkan päässä sijaitseva Steinfjordin rannan levähdys- ja piknikpaikka (löytyy Google Mapsista Steinfjord rest stop -nimellä).

Reissun kauneimpia rantoja

Bleikin ranta Andøyalla, aiemmassa postauksessani fiilistelemäni Sommarøyn biitsit sekä muutama ranta Lofooteilta yltää omassa biitsi-rankingissa samaan sakkiin, mutta lukumäärällisesti Senja vie rannoillaan voiton kaikista edellä mainituista. Vesi on täällä uskomattomat kirkasta, hiekka valkeaa ja lähestulkoon aina on kaikille tilaa.

Ersfjordin ranta, Senja.
Ersfjordin ranta lienee Senjan suosituin. Täällä sijaitsee myös kuuluisa “kultainen vessa”, joka jo itsessään on tietynlainen nähtävyys.

Kun Skalandista muuten jatkaa matkaa kohti niemen kärkeä ja Bøvikaa (vaikkapa Husfjelletin huiputuksen jälkeen), törmää matkalla muutamaan ihanalta vaikuttavaan hiekkarantaan, joihin kannattaa käydä kauniilla ilmalla tutustumassa! Näiden parkkipaikat ovat tosin pieniä ja täällä emme valitettavasti itse onnistuneet saamaan aurinkoisena heinäkuun päivänä vania parkkiin.

Rantamaisemaa Senjan saarella.
Idyllistä rantamaisemaa – Skalandista kohti Bøvikaa.

Reissun parhaita roadtrip-maisemia

Jos on pakko valita, niin mielestäni Senjan maisemat peittosivat pienoisella etumatkalla Lofootit. Toki myös vallitsevalla säätilalla voi olla oma osuutensa asiaan; Senjalla ollessamme aurinko paistoi käytännössä koko ajan, kun taas suurimman osan ajasta Lofooteilla kelit olivat pilvisemmät ja kaiken kaikkiaan epävakaammat.

Reissun voimakkain ”tänne pitää vielä palata” -efekti

Onnistuimme kokemaan lähestulkoon kaikki etukäteen karttaan merkitsemäni saaren kohokohdat ja vielä vähän enemmän. Kuitenkin maantieteellisesti suurin osa saarta jäi vielä kokonaan tutkimatta.

Sen sijaan Lofooteilla tuli vietettyä enemmän aikaa (osittain olosuhteiden pakosta – kerron myöhemmin jääkaappimme korjaukseen liittyvästä epäonnisesta episodista), ja lähtiessämme jatkamaan matkaa tuli tunne, että ne on nyt suhteellisen hyvin koluttu päästä päähän. Lofooteista lisää omassa postauksessaan.

Tungenesetin kalliot, Senja.

Seuraavassa postauksessa seilataan Senjalta etenkin valasbongareiden suosiossa olevalle Andøyan saarelle. Täällä koimme valassafarin sijaan ehkäpä reissumme kaikista upeimman rantaelämyksen sekä huiputimme lampaiden ja kärpästen hallitseman Måtinden-vuoren.

Steinfjordin vuononranta, Senja.

1 thought on “Suuntana Pohjois-Norja osa III: Senja”

  1. Thanks for your personal marvelous posting! I actually enjoyed
    reading it, you might be a great author.I will make sure to bookmark your blog and definitely
    will come back sometime soon. I want to encourage continue your great work, have a nice afternoon!

Leave a Comment

Your email address will not be published. Required fields are marked *