Koko iloinen lauma Ford Transitin sängyllä.

Totuus vanlifen takana

Neljä kuukautta tien päällä – miten menee?

Lokakuun lopulla tuli kuluneeksi neljä kuukautta siitä, kun luovutimme Porvoon asunnon avaimet ja muutimme asumaan Ford Transitiimme – omin kätösin rakennettuun liikkuvaan minikotiimme. 

Tämän jälkeen tiemme on vienyt seitsemään eri maahan. Tätä postausta kirjoittelen parhaillani Etelä-Ranskassa. Olemme reissanneet ympäri tätä hyvin kaunista ja monipuolista maata jo reilusti toista kuukautta.

Bloggaaja nauttimassa aamukahviaan Ranskan järvimaisemissa.
Aamukahvihetki Lac de Sainte-Croixin maisemissa Etelä-Ranskassa.

Mutta millaista arki alle kymmenen neliön suuruisessa retkeilyautossa on todellisuudessa ollut? Onko missään vaiheessa ahdistanut tai pelottanut? Miten rahoitamme irtiottomme? Miten olen onnistunut treenaamaan koirien kanssa agilitya? Entä onko campervanimme toiminut kuten pitää?

Kehotin aiemmin sosiaalisessa mediassa esittämään mieltänne askarruttavia kysymyksiä projektiimme ja reissuumme liittyen. Tässä postauksessa tarjoan vastaukset niistä kuuteentoista!

Huomasin olevani vastauksissani suht seikkaperäinen. Jotta postaus ei paisuisi turhan suuriin mittoihin, palaan vielä joidenkin aiheiden ja kysymysten osalta asiaan myöhemmissä postauksissa.

1. Kuinka paljon pakuprojektimme kaikkiaan kustansi?

Vuoden 2006 Transitimme hankintahinta (noin 9000 euroa) sekä kaikki auton remontointiin tarvittavat materiaalit, tarvikkeet, komponentit, sisustuselementit ym. huomioiden projektimme lopulliseksi hintalapuksi muodostui reilut 20 000 euroa. Tarkka hinta pyörinee jossain 21 000 – 22 000 euron hujakoilla. 

Ei ollenkaan paha hinta ensimmäisestä omasta kodista!

Ford Transit 2007 ennen tuunausprojektin alkua.
Projektimme lähtötilanne maaliskuussa 2021 näytti tältä…
Omavalmiste Ford Transitin sisätilat.
… ja lopputulos reilua vuotta myöhemmin tältä. Ensimmäinen “omistusasuntomme” on varsin kompakti, mutta samalla liikkuva ja kodikas – sekä lisäksi velaton.

2. Kuinka kauan rakennusprojektimme kesti?

Niin sanottu ensimmäinen rakennusvaihe oli kaikista intensiivisin ja työmäärältään massiivisin. Se kesti suurin piirtein kolmisen kuukautta; maaliskuun puolivälistä kesäkuulle. Töitä tehtiin tänä aikana pääosin kaikki viikonloput (kiitos koronasta johtuvan lockdownin, eipä olisi ollut muutakaan tekemistä) ja jonkin verran myös arkipäivisin.

Tämän vaiheen aikana vani saatettiin asuinkelpoiseksi siinä määrin, että se meni katsastuksesta läpi verovapaana matkailuautona. Pystyimme myös toteuttamaan sillä ensimmäiset kesälomareissumme “omavaraisesti” ilman leirintäalueiden palveluita.

Omavalmisteisen retkeilyauton sisätilat.
Kesäkuun 2020 alussa, kaksi ja puoli kuukautta projektimme aloittamisen jälkeen, vanissamme oli jo kaikki asumiseen vaadittavat peruselementit.
Bloggaaja ja borderterrierin pentu retkeilyauton sängyllä.
Kahdeksanviikkoisen Vasco-pennun totuttamista autossa eloon heinäkuussa 2020.

Tämän jälkeen syksyllä 2020 projektissamme seurasi hieman passiivisempi vaihe. Vaihdoimme vesisäiliön toimivampaan, rakensimme uuden, kätevämmän ruokapöydän sekä uudistimme keittiökaappien ovet.

Craig sängyn alla rakentamassa takaosan säilytystiloja.
Takaosan säilytystilojen uudelleenorganisointia syksyllä 2020.

Joulu-maaliskuussa 2021 seurasi uusi rykäisy, kun onnistuimme saamaan pakumme talven tieltä säilöön lämpimään sisähalliin. Ensimmäistä kertaa meillä oli käytettävissämme kuivat, lämpimät sisätilat projektin työstämiseen. Melkoista luksusta!

Tässä vaiheessa asensimme matkustajan etuistuimen alle diesel-lämmittimen. Päivitimme makuuhuoneen yksinkertaiset seinähyllyt kunnon säilytyskaapeiksi. Rakensimme lisäsäilytystilaa pöytäryhmän yläpuolelle sekä taitettavan lisäpöytätason keittiöön. 

Retkeilyauton säilytyshyllykkö.
Pöytäryhmän yläpuolelle rakennettiin säilytystilaa muun muassa ruoan sekä vaatteiden säilytystä varten.
Omavalmisteisen retkeilyauton makuuhuoneen säilytyskaapit.
Myös makuuhuoneeseen luotiin seinäkaappien avulla lisää säilytystilaa.

Asensimme keittiöön mosaiikkilaatat, mikä antoi keittiölle huolitellun, viimeistellyn ilmeen. Päällystimme taka- sekä sivuovien sisäpinnat sekä asensimme takaikkunoihin tummennuskalvot.

Matkailuauton keittiön mosaiikkilaatat.
Keittiön uusi laatoitus, tammikuu 2021.
Omavalmisteisen Ford Transitin retkeilyauton keittiö.
Keittiö uusine kaapinovineen, mosaiikkilaattoineen ja taitettavine sivupöytineen. Kevät 2021.

Loppukeväästä 2021 koitti projektimme viimeinen vaihe ja loppukiri ennen suuren irtiottomme alkua. Asensimme oviin ekstralukot ja hankimme valvontakameran, GPS-paikantimen sekä rattilukon. Päivitimme harmaavesisäiliömme sopivamman kokoiseen, lisäsimme (jälleen) säilytystiloja ja kohensimme (vielä kerran) sängyn alla olevan varastotilan uuteen uskoon.

Omavalmisteisen retkeilyauton takaosan säilytystilat.
Nykyisin auton takaosan säilytystilat näyttävät kutakuinkin tältä. Oikeanpuoleisessa “lokerossa” sijaitsee vesitankkimme. Tätä kautta sen täyttäminen käy helposti.

Koirat saivat sängyn alle oman makuuhuoneensa. Ne ovat ottaneet tämän “luolansa” omakseen reissun aikana mainiosti ja nukkuvat yönsä pääosin sen uumenissa. 

Retkeilyauton sängyn alla oleva koirien
Vastavalmistunut koirien luola odottamassa uusia asukkaitaan.

Liekö tämä projekti kuitenkaan koskaan täysin maalissaan – aina tuntuu löytyvän vähintään jotain pientä paranneltavaa tai uudelleen fiksattavaa. 

3. Mikä oli rakennusvaiheessa kaikkein haastavinta?

Haastavin työvaihe kokonaisuudessaan oli retkeilyauton sähkötyöt. Craig vastasi näistä meidän projektissa sataprosenttisesti ja suoriutui kimurantista urakasta kunnialla.

Campervanimme sähköjärjestelmä pääpiirteissään on esitelty tässä postauksessa!

Myös diesel-lämmittimen asennus oli yksittäisistä työvaiheista sieltä työläimmästä ja tarkkuutta vaativimmasta päästä. Vaivannäkö kuitenkin kannatti: Näin syksyn tullen Ebaysta noin 750 eurolla tilattu Eberspacher Espar Airtonic D2 –lämmitin on ollut kylmien aamujen pelastus. Lämmitin on toiminut tähän mennessä loistavasti. 

Rakennustyömaana toimi valtaosan aikaa taloyhtiön parkkipaikan pysäköintiruutu. Tämä asetti naapurisovun ylläpitämisen nimissä projektimme työstämiselle omat rajoitteensa.

Samoin meillä oli koko projektin ajan käytössämme vain simppelit perustyökalut, ei mitään hifistelyä. Esimerkiksi sirkkelin ja lehtisahan olemassaolo perus käsisahan ohella olisi nopeuttanut useita työvaiheita.  

Craig puutöissä asunnon parvekkeella.
Toisinaan nikkaroitiin myös asunnon parvekkeella.

4. Teemmekö töitä reissumme aikana, vai miten rahoitamme irtiottomme?

Kenties jonkinlaista oikeustieteellistä asiantuntijatyötä olisi mahdollista tehdä nykyään tarvittaessa myös sataprosenttisen etänä. En ole kuitenkaan vielä ottanut tarkemmin selvää tästä mahdollisuudesta. Elän toistaiseksi puhtaasti säästöilläni.

Säästöprojekti alkoi välittömästi sen jälkeen, kun palasin takaisin työelämään 11 kuukauden reppureissultani Latinalaisesta Amerikasta syksyllä 2018.

Sain kartutettua kohtuullisen suuruisen reissukassan laittamalla sivuun määrätietoisesti joka tilipäivä suuren osan palkastani vajaan kahden ja puolen vuoden ajan. Tämän lisäksi laitoin sivuun myös veronpalautukset, tulospalkkiot, lomarahat ynnä muut tilille saapuvat satunnaiset ”bonarit”. 

Vielä tässä vaiheessa on vaikeaa arvioida, kuinka pitkälle näillä kerryttämilläni säästöillä pötkii. Ainakin vuosi-puolitoista pitäisi mennä näillä näkymin suht kevyesti, kunhan ei ala ihan huolella humputella.

Karkea tavoitebudjettini rahan käytön suhteen on 30 euroa per päivä. Tämä on toistaiseksi suurilta osin toteutunut. Päiväbudjettiin ei ole sisällytetty vakuutusmaksuja, ajoneuvoveroa, tai muita tällaisia satunnaisia suurempia menoeriä.

Craig sen sijaan tekee toiminimellään lyhyttä ja joustavaa työviikkoa rakennuskonsulttina. Työ tapahtuu 100 % etänä tietokoneella ja puhelimella.

Työvelvoitteet vaihtelevat jonkin verran meneillään olevista projekteista riippuen. Craigin ihanne työaikataulu on töitä kolmena päivänä viikossa, tiistaista torstaihin, painottuen aamuihin ja aamupäiviin. 

Usein siinä vaiheessa, kun olen itse herännyt, päässyt sängystä ylös ja suorittanut perus aamurutiinit, lopettelee Craig jo työpäiväänsä.

Etätyöskentelyä kahvilassa pöydän ääressä.
Craig lopettelemassa työviikkoaan eräässä Moustiers-Sainte-Marie -kylän kahvilassa eteläisessä Ranskassa.

Craig on kaiken kaikkiaan onnistunut yhteensovittamaan työnsä ja uuden elämäntapamme erittäin hyvin. Hän pystyy valitsemaan etukäteen, mihin projekteihin sitoutuu. Näin varmistetaan se, että työ tapahtuu muun elämämme ehdoilla ja että työ mukautuu elämäntyyliimme ja -rytmiimme, ei päinvastoin. Näinhän sen pitäisi ihannetapauksessa mennäkin.

Craig etätyöskentelemässä riippukeinussa luonnonhelmassa.
Aamupalaveri meneillään Porvoon Köttbodassa.

P.S. Itse en ainoastaan kuluta säästöjäni, vaan myös kartutan reissun aikana maltillisesti varallisuuttani. Siitä huolimatta, ettei minulla tällä hetkellä ole lainkaan tuloja.

Miten tämä on mahdollista?

Olen jo muutaman vuoden ajan säästänyt aktiivisesti muutamiin eri rahastoihin: Osuuspankin tarjoamiin vastuullisiin rahastoihin sekä muutamaan eri indeksirahastoon. 

Kun myimme omaisuuttamme pois reissun tieltä (muun muassa uskollisen Toyota Corollamme), talletin suurimman osan myynnistä saaduista tuloista erilliselle tilille. Tämä tili ei ole osana varsinaista reissukassaani, vaan se on puhtaasti sijoituksia varten. 

Teen kyseiseltä tililtä säännöllisesti pieniä kertasijoituksia rahastoihini sekä muutamiin ETF-kohteisiin markkinatilanteen mukaan. Näihin rahastoihin säästän pitkällä tähtäimellä myös eläketurvan kartuttamismielessä. Ihanteena on, ettei sijoitettuun pääomaan tai sen tuottoon tarvitsisi juurikaan kajota vielä ainakaan 20-30 vuoteen.

Tavallaan siis säästän joka kerta tehdessäni rahastosijoituksen säästötililtäni ja laittaessani tämän summan tuottamaan ja kasvamaan pitkällä tähtäimellä korkoa. Korkoa korolle -ilmiön ansiosta voi olla, että kymmenien vuosien kuluttua olen kenties onnistunut säästämään tämän reissun aikana ainakin lähes yhtä paljon, kun samaan aikaan tuhlasin ja humputtelin varojani.

Säästölipas retkeilyauton sängyn päällä.
Mielenrauhaa reissulle antaa, kun taloudenhallinta on kunnossa myös tien päällä. Maltillinen pitkän tähtäimen säästäminen on mahdollista yhdistää tilapäiseen työelämästä irtautumiseen.

5. Onko pieni tila ahdistanut kertaakaan? Esimerkiksi, kun ulkona on kurja keli.

On totta, että pienessä peltikuorisessa pakussa asuessaan on tietyllä tapaa enemmän säätilan armoilla kuin kiinteän talon seinien sisällä. Retkeilyautossa elintila kun on hyvin rajattu silloin, kun ulkotilat eivät ole huonon sään vuoksi hyödynnettävissä.

Hassua kyllä, mutta minimaalinen neliömäärä ei ole vielä kertaakaan päässyt ahdistamaan, tai edes pahemmin turhauttamaan. Rajattuun elintilaan sopeutuminen on sujunut jopa odotettua helpommin. Tämä tuntuu tällä hetkellä itselle luonnolliselta tavalta olla ja elää.

Tosin täytyy mainita, että olemme olleet toistaiseksi hurjan onnekkaita sään suhteen. Lähdimme Suomesta syyskuun alussa. Uskomatonta kyllä, mutta lokakuun viimeiseen viikonloppuun mennessä matkallemme oli sattunut ainoastaan yksi rehellisen sateinen päivä.

Ja se olikin varsinainen myrsky. Sää- ja varoituskartat hohkasivat tulipunaisena Nantesin seudulla Ranskan länsirannikolla juuri siellä, missä satuimme tuolloin lokakuun ensimmäisenä viikonloppuna majailemaan. 18 tunnissa Nantesin lääni sai niskaansa koko lokakuun sademäärän. 

Borderterrieri Vasco makoilee matkailuauton sängyssä auringonpaisteessa.
Myrskyn jälkeistä kuivattelua.

Voin myös todeta, että pakussa asuessaan sateen todellakin kuulee. Sadepisaroiden iskeytyessä peltikattoa vasten kuulostaa siltä, kuin pieniä kiviä ropisisi taivaalta. Korvatulpista on tällöin suuri apu unen saamiseksi.

Fun fact: Rajallisesta äänieristyksestä huolimatta Craig on saanut tähän mennessä joka ikinen yö unen ilman korvatulppia – missä ikinä olemmekin yömme viettäneet. Itsellänikin korvatulpat ovat yleensä tarpeen vasta aamun tullen Craigin herättyä koirien kanssa aamutoimiin. 

punaiset lehdet sateen jälkeen.
Sateen jälkeisenä aamuna 21.10.2021. Tämä oli ensimmäinen kerta kolmeen viikkoon, kun kuulimme yöllä sateen ropinaa.

6. Entä onko “kodittomuus” ahdistanut?

Ei pätkääkään. Tiedän, että asunnon ja työn saa kyllä hankittua Suomesta tarvittaessa hyvinkin nopeasti, jos syystä tai toisesta mieli muuttuu tai tarve ns. vanhaan paluuseen iskee.

Sitä paitsi eihän tässä kodittomia olla – kotimmehan kulkee meillä koko ajan matkassa! Saamme elää koko ajan arkea kotonamme ja samalla nähdä päivittäin uusia maisemia ja kokea uusia asioita. Mikäs sen hienompaa.

Ford Transit Mont Blanc -vuoren kupeessa.
Kotimme on sijainnut muun muassa Mont Blanc -vuoren kupeessa Ranskan Alpeilla. Tämä oli toistaiseksi reissumme kylmin yö – aamulla maa oli kuurassa.

7. Olemmeko Craigin kanssa koko ajan yhdessä, vai otammeko välillä toisistamme ”omaa aikaa”?

Kiistaton fakta on se, että olemme suurimman osan aikaa Craigin kanssa hyvinkin tiiviisti yhdessä ja tekemisissä toistemme kanssa.  Tätä ei oikein pysty välttämään (mutta toisaalta, miksipä sitä haluaisimmekaan).

Toki myös omaa aikaa ja tilaa on mahdollista ottaa – ainakin hillitysti. Craigin omaa aikaa ovat erityisesti aamut, kun se aamu-unisempi puolisko meistä vielä vetelee sikeitä. Vastaavasti itselläni on mahdollisuus olla rauhassa itsekseni monesti myöhään iltaisin, kun Craig on jo käynyt yöpuulle.

Myös koirien ulkoilutus, juoksulenkit (usein musiikkia tai podcasteja kuunnellen), ynnä muut ulkoilu- ja harrastustuokiot ovat hyvää omaa aikaa. Tällä hetkellä kirjoittaessani tätä postausta Craig on läheisellä rannalla surffaamassa.

Koko lauma Transitin edustalla markiisin alla päivää paistattelemassa.
Yhdessäolosta nauttimista Belgiassa. Olo on kiitollinen, kun saamme toteuttaa yhdessä yhteistä unelmaamme.

Tähän mennessä pisin aika, jonka olemme olleet toisistamme erillään, oli eräs torstai Ranskan Rivieralla. Otin junan kampaamokäyntiä varten sekä kaveria tapaamaan päiväksi Nizzaan. Craig puolestaan jäi koirien kanssa Mentoniin viettämään “poikien päivää”. 

Craig suunnittelee lentävänsä jossain vaiheessa Englantiin muutamaksi päiväksi vanhempiaan tapaamaan. Tämä tarkoittaa sitä, että jäisimme siksi aikaa vanin sekä koirien kanssa elelemään keskenämme. 

Koko lauma yhdessä matkailuauton sängyllä.

Koenko, että poikkeuksellisen tiivis yhdessäelo on tuonut lisähaastetta parisuhteeseemme? En. Uudenlaisen arjen jakaminen on ollut suhteemme kannalta kaiken kaikkiaan hyvin mutkatonta ja luonnolliselta tuntuvaa.

Ilmeisesti sitä on yhdessä ja jakaa unelman oikean henkilön kanssa, kun toisen naama, maneerit, jutut tai olemus ei v*tuta edes ajoittain näin kuukausienkaan harvinaisen tiiviin yhteiselon jälkeen. 

Mutta kyllähän tämä pienessä, pelkistetyssä kodissa eläminen tietynasteinen parisuhdetesti kiistämättä on.

Jos haluaa testata oman parisuhteensa tilan ja varmistaa, onko yhdessä oikean henkilön kanssa, suosittelen muuttamaan yhdessä vajaan yhdeksän neliön peltiboksiin. 

8. Mihin postimme ohjautuu?

Meillä on Kemissä kotiosoite, jonne paperipostimme ohjautuu. Äitini on valtuutettu käsittelemään postiamme ja hän ilmoittelee silloin satunnaisesti, kun satumme kirjeitä saamaan. 

Toistaiseksi posteljoonin suunnilla on ollut hiljaista. Onneksi nykyisin lähes kaikki laskut, viranomaisasiointi ynnä muut asiat on mahdollisuus hoitaa kätevästi e-laskutuksena, sähköpostitse, tai muutoin sähköisiä kanavia käyttäen.

9. Miten pyykkihuoltomme pelaa?

Perinteisellä nyrkkipyykillä, jos ei muuten. 

Tähän ei ole tosin tarvinnut aikoihin turvautua. Ainakin täällä Ranskassa toimii nimittäin ehkä maailman kätevin pyykkihuolto!

Lähes jokaisessa taajamassa ja kaupungissa on vähintään yksi Revolution Laundry -niminen pyykinpesupalvelu. Yleensä tällainen itsepalvelupesula löytyy paikallisen huoltoaseman tai supermarketin pihalta. Palvelu on auki 24/7 vuorokauden jokaisena päivänä.

Pyykkitupa Norjan Trondheimissä.
Tässä testissä norjalainen itsepalvelupesula Trondheimissa.

Pyykkiä voi pestä kerralla 18 kg koneelliseen saakka. Pyykinpesukoneiden käyttö on simppeliä ja maksukin tapahtuu pankkikortilla. Pyykit peseytyvät sinä aikana, kun itse piipahtaa vaikkapa viereisessä marketissa ruokaostoksilla.

Tien päällä pyykinpesua haastavampaa onkin yleensä pyykin kuivaus. Revolution Laundry huolehtii tästäkin; 15 minuutin kuivaustoiminto maksaa pari euroa. Kuivausaikaa on helppo lisätä tarpeen mukaan.

Itse olemme saaneet kohtuullisen kokoisen koneellisen pyykkiä täysin kuivaksi 30 minuutissa. Itse pyykinpesu kahdeksaan kiloon saakka maksoi samaten neljä euroa. 

Pyykit kuivumassa narulla auton etuosassa.
Pyykit kuivumassa norjalaisen pesulakeikan jälkeen. Puhdasta tuli, mutta pyykit jäivät kosteiksi. Tämä aiheutti jonkin verran lisävaivaa.

Siispä kaiken kaikkiaan kyseessä on kohtuuhintainen ja äärimmäisen kätevä palvelu! Toivottavasti tulemme törmäämään vastaavaan konseptiin myös muualla päin Eurooppaa.

10. Miten nettiyhteytemme pelaa?

Kilpailutin puhelinliittymäni ennen reissuun lähtöä varmistaakseni mahdollisimman ihanteellisen mobiilidiilin reissumme ajaksi.

Parhaimman liittymätarjouksen onnistui heittämään tiskiin lopulta Elisa. 18 euron kuukausimaksuun sisältyy 22 Gt:n edestä netin käyttöä kaikkialla EU- ja ETA-maissa (Pohjoismaissa ja Baltiassa netin käyttö on Suomen tapaan rajatonta). Jos 22 Gt:n kuukausittainen datakatto ylittyy, maksaa lisädatan käyttö 3,72 euroa gigalta.

Eli ei mielestäni ollenkaan huono diili! Tuo 22 gigaa riittää itselläni tähänastisen kokemuksen perusteella kuukauden surffailuihin nipinnapin. Jonkin verran täytyy kuitenkin malttaa pihistää, eikä seurata esim. Selviytyjiä ruutu.fi -palvelusta mobiilidataa käyttämällä. 

Bloggaaja pinkissä puhelinkopissa puhelin korvallaan.
Toimiva puhelinliittymä on pitänyt huolen siitä ettei lankapuhelimeen ei ole tarvinnut reissun aikana tarttua – paitsi tällöin kerran WONDRexperience -näyttelyssä Amsterdamissa.

Craigilla puolestaan on puhelimessaan Telian liittymä. Tämä operaattoripalveluiden hajauttaminen Elisan ja Telian välillä on ihan järkevää, sillä muutaman kerran olemme olleet tilanteessa, jossa vain jomman kumman liittymä on tarjonnut kelvollisen signaalin.

Suurimman osan aikaa liittymät toimivat kuitenkin kutakuinkin tasavahvasti, enkä osaa sanoa, kumpi olisi loppupeleissä kattavampi. 

Lisäksi meillä on käytössämme ZTE 4G -reititin Telian nettiliittymällä. Reititin plus sim-kortti on älyttömän kätevä keino saada toimiva reissu-wifi käyttöönsä! Craig käyttää tätä reitittimen nettiä pääosin työntekoonsa. 

Aina kun ilmainen langaton verkko sattuu sopivan hetken tullen vastaan (esim. Mäkkärit, turisti-infojen wifit, satunnaiset leirintäaluevierailut, nettikahvilat…), hyödynnämme tilaisuuden ja lataamme kaiken mahdollisen musiikin, leffat, sarjat, podcastit, äänikirjat, Googlen offline-kartat ynnä muun datan laitteisiimme. 

Bloggaaja työskentelee läppärillään sängyssä.
Se tunne, kun olet löytänyt ilmaisen Wifin äärelle ja voit antaa palaa!

11. Miten agilityn treenaaminen koirien kanssa onnistuu?

Ainoa asia, jota olen Suomesta kunnolla toistaiseksi kaivannut, on säännöllinen agilityn treenaaminen ja lajin parissa kisaaminen. 

Torres on jo hyvin kokenut ja varma agility-konkari. Sen kanssa löydämme yhteisen sävelen ja pystymme kisaamaan suht helposti, vaikka säännöllisiä yhteisiä treenituokioita ei olisikaan joihinkin aikoihin ollut.

Reilu vuoden ikäinen Vasco sen sijaan vasta opettelee tämän maailman parhaan lajin saloihin. Vasco on agilityn parissa äärimmäisen motivoitunut, innokas, kiihkeä, nopea ja äänekäs. Meidän on tarkoitus aloittaa kisauramme marraskuun puolivälissä Carcassonnessa; päivä sen jälkeen, kun Vasco on saavuttanut vaadittavan 18 kuukauden iän.

Borderterrieri Vasco ja agility-kenttä taustalla.
Omatoimitreeneissä See You Soon Dog -agility-yrittäjän kentällä Leffondsissa. Kyllä vaan joillakin on upeat puitteet lajille omalla takapihallaan!

Viime aikoina agilityn treenaaminen on ollut luonnollisesti jonkin verran normaalia epäsäännöllisempää. Reissun ensimmäisen agility-treenituokio koitti syyskuussa Belgiassa Bruggen lähettyvillä, kun päätin ensimmäistä kertaa alkaa kartoittaa lajin harrastusmahdollisuuksia näin reissun päällä.

”Satuin” paikalle paikallisiin agility-kilpailuihin, missä luokseni juttelemaan tuli oitis täkäläinen agility-kouluttaja ja -kilpailija Stefaan.

Muutamaa päivää myöhemmin hän tarjosi meille huippu mukavan ja hyödyllisen ohjatun yksityistreenituokion kentällään ja vielä hyvin kohtuulliseen hintaan. Seuraavana päivänä saimme vielä käydä kentällä treenaamassa itsenäisesti muun muassa kontakteja ja pujottelua, ennen kun matkamme jatkui eteenpäin.

Treeneistä jäi hyvä ja lupaava fiilis – agilityn  treenaaminen Euroopassa reissatessa voi todellakin olla mahdollista!

Tämän jälkeen meillä on ollut eri puolilla Ranskaa viitisen kappaletta mukavia treenikertoja; joitakin kertoja agility-seurojen kentällä yhdessä paikallisten treenaajien kanssa ja muutaman kerran yksityiskouluttajien kentillä. Näistä on jäänyt todella hyvä fiilis ja lämpimiä muistoja.

Vielä ainakin muutama huippukouluttajan treeni on näillä näkymin tiedossa marraskuussa Toulousen suunnilla.

Agility-kenttä iltahämärässä.
Tämä agility-kenttä Nantesin lähistöllä sattui sijaitsemaan vain satojen metrien päässä viinitilalta, jossa tuolloin yövyimme. Hipsin paikallisen agilitaajan Maudin kanssa treenaamaan suoraan viinitilan järjestämästä viininmaistelusta.
Agility-kenttä ja olutlasi.
Tämä päivä ja nämä treenit jäivät erityisesti mieleen. Paikallisen agility-harrastajan ja -kouluttaja Edenin sekä hänen perheensä vieraanvaraisuus, avuliaisuus sekä sydämellisyys tekivät lähtemättömän vaikutuksen.

Olen saanut yhteyden moniin ystävällisiin ja avuliaisiin agilityn harrastajiin ja kouluttajiin Agility Europe -facebook-ryhmän kautta, kun tiedustelin ryhmässä treenimahdollisuuksia Ranskassa olomme aikana. 

Lisäksi olen selvittänyt Googlen avulla paikallisia kennelkerhoja ja kysynyt näiltä rohkeasti facebookin välityksellä treenimahdollisuutta. Jonkinasteisesta ranskankielen taidosta on ollut tässä ehdottomasti hyötyä. 

Nämä kennelkerhojen treeniporukoissa pidetyt treenituokiot ovat tapahtuneet käytännössä kokonaan ranskaksi. Mitään maksua minulta ei ole näistä harrastusporukoiden treeneistä toistaiseksi veloitettu, vaikka sitä olenkin joka kerta tarjonnut.

Eli hieman vaivaa on pitänyt olla valmis harrastamisensa eteen näkemään. Tähänastisen kokemuksen perusteella kuitenkin väitän, ettei lajin kansainvälinen harrastaminen ole näin liikkuvan elämäntavan omaavanakaan lainkaan mahdotonta! 

Mielenkiinnolla odotan, millaista agilityn harrastaminen ja siinä kilpailu tulee olemaan muissa maissa, kuten Espanjassa, Portugalissa ja Italiassa. Jos jollain sattuu olemaan näihin maihin liittyen kokemuksia tai vaikkapa kouluttajia suositeltavana, otan kiitollisena kaikki vinkit vastaan!

Lisäksi; jos joku agilityn harrastaja sattuu reissaamaan koirineen Ranskassa ja tahtoo vinkkejä englanninkielisistä kouluttajista eri puolilla maata, niin annan näistä suosituksia mielelläni!

12. Onko minua pelottanut missään vaiheessa?

Muistan pelänneeni lievästi kaksi kertaa – toisella kertaa vähän enemmän ja toisella vähemmän. Molemmat tilanteet aiheutuivat luonnonvoimista ja ulkona riehuvasta myrskystä. 

Pelko liittyi kummallakin kertaa eniten siihen, että kodillemme tapahtuisi jotain. Esimerkiksi, että tuuli repisi irti aurinkopaneelimme tai kattotuulettimemme. Tai että menettäisimme ajoneuvon hallinnan ylittäessämme korkeaa siltaa sivuttaissuunnassa puhaltavien myrskypuuskien huojuttaessa autoa. 

13. Miten pärjään ilman kunnollista suihkua? 

Seuraa shokkipaljastus 😉 :

Riittävästä henkilökohtaisesta hygieniasta pystyy tarvittaessa huolehtimaan ilman päivittäistä suihkuakin.

Rajattuihin suihkufasiliteetteihin sopeutumista on helpottanut se, etten ole ns. normaalielämässäkään ollut koskaan mikään himosuihkuttelija, joka nauttisi päivittäin aamuin illoin kuuman suihkun alla seisoskelusta. 

Sen sijaan olen tyypillisesti ollut asian suhteen hieman laiskanpuoleinen. Suihku, etenkin ilman saunaa, on tuntunut monesti nautinnon sijaan pikemminkin välttämättömyyden sanelemalta.

Hiustenpesuväliä olen aina pyrkinyt pitkittämään mahdollisuuksien mukaan päänahan rasvoittumista hillitäkseni. Kuivashampoo on ollut jo pitkään hiustuotteiden saralla suurin ystäväni. 

Suihkukaapin sijaan meillä on vanissamme hana, juoksevaa vettä, ekopesuaineet sekä kostauspyyhkeitä. Näillä pärjää jo suht pitkälle.

Hiukset eivät meinaa puhdistua kylmällä vedellä kuitenkaan ihan yhtä tehokkaasti kuin lämpimällä vedellä pestäessä. Hiusten pesua varten olenkin monesti lämmittänyt kaasuliedellämme teepannullisen vettä, joka riittää hyvin yhteen pesukertaan.

Lisäksi meillä on mukanamme Norjan Biltemasta kolmellakympillä ostettu USB-ladattava retkisuihku. Se on kätevä erityisesti lämpimällä ilmalla ulkosalla suihkuteltaessa.

Bloggaaja nauttimassa retkisuihkusta ulkosalla Senjan saarella.
Ulkoilmasuihku Senjan saarella Pohjois-Norjassa.

Varsinkin Ranskan pohjoisosissa suihkumahdollisuuksia osui kohdallemme yllättävän paljon. Tähänastisen reissun paras nauttimamme kuuma suihku oli itse asiassa eräällä maksuttomalla yöpymispaikalla, jonka eräs pieni ranskalaiskylä oli varannut matkailuautoilijoiden käyttöön.

Nyt Etelä-Ranskassa reissatessa kunnolliset suihkut ovat olleet harvemmassa. Muutaman kerran leirintäalueilla yövyttäessä olemme pettymykseksemme saaneet todeta, ettei lämmin vesi suihkussa ole täällä päin mikään itsestään selvyys. (Toinen kummallisuus on vessapaperin säännönmukainen puuttuminen vessoista – omat paperit siis Ranskan leirintäalueille mukaan!)

Vielä kertaakaan ei ole kaduttanut, ettemme aikoinaan yrittäneet mahduttaa näihin rajallisiin neliöihin jonkinnäköistä vessa-/suihkukaappia. Sen verran mitä porta potti -vessaamme silloin tällöin tarvitsemme, sen pystyy vetämään helposti kaapin alta esiin. 

Uuden liikkuvan elämäntapamme myötä olen oppinut arvostamaan jokaista lämmintä suihkuhetkeä ihan eri tavalla. Entisestä arjen pakkopullasta on tullut nautinnollista lukususta.

14. Onko vani toiminut kuten pitää? 

On – ja ei. Kaiken kaikkiaan liikkuva matkakotimme on toiminut onneksi hyvin ja katastrofeilta on ainakin toistaiseksi vältytty. Kuitenkin pientä ylimääräistä säätöä on matkan varrelle mahtunut – kuten oli odotettavissakin. 

Norjassa meillä oli turhauttava jääkaappiongelma, josta kerroin tässä postauksessa. Ongelma ratkesi lopulta kuitenkin lähes itsestään. Lisäksi selvittelytyön jälkeen vaihdoimme varatoimenpiteenä jääkaapin 2,5 millin paksuisen sähköjohdon 6 millin johtoon. Myös tämän pitäisi osaltaan turvata jatkossa Dometic CoolMatic CRX 50 -jääkaappimme asianmukaista toimintaa.

Tässä postauksessa mainitsin puolestaan, kuinka Transitimme (ilmeisesti alkuperäinen) starttiakku hyytyi lupaavasti juuri suuren irtiottomme ensimmäisenä päivänä Porvoon S-marketin parkkiruutuun.

Borderterrieri nukkuu Transitin lattialla käynnistyspiuhojen keskellä.
Matkamme ei todellakaan saanut sitä lupaavinta starttia. Suunta on ollut tämän jälkeen onneksi ylöspäin.

Korvaava akku ladattiin ja asennettiin muutamaa päivää myöhemmin Ylläksen mökin pihassa. Uusi akku ei ole onneksi jättänyt meitä pulaan kertaakaan.

Edellä mainittujen episodien jälkeen suurin ongelma on ollut vanimme asuintilojen ns. hupiakut. Huomasimme jossain vaiheessa syyskuun lopulla, että akkujen kapasiteetti oli huomattavasti laskenut siihen nähden, mitä se aiemmin oli ollut. 

Etenkin Craigin työn vuoksi joudumme lataamaan läppäreitämme säännöllisesti invertterin kautta. Tämä kuluttaa sähköä ja vaatii tietynasteista tehoa ja skarppina oloa myös hupiakuilta.

Jonkin aikaa ongelman kanssa painittuamme päädyimme siihen lopputulokseen, että ei auta itku markkinoilla – akkukaupoille on lähdettävä. Ranskan Calaisista löytyi sopiva akkuliike, josta mukaamme lähti kaksi kappaletta Victron Energy Gel Deep Cycle 12V 165 Ah -akkuja. 

Huupiakkujen asennustyö retkeilyautoon käynnissä.
Akkujen päivitystyö meneillään. Hupiakut sijaitsevat pöytäryhmämme penkin alla ja ne on helppo saada esiin tarvittaessa.

Menimme yöksi läheiselle leirintäalueelle akkuja latailemaan. Seuraavana päivänä matkamme jatkui reilu 800 euroa köyhempinä, mutta tuplasti aiempaa järeämmällä akkukapasiteetilla varustettuna. Tämän jälkeen myöskään asuinosamme akut eivät ole päässeet tyhjenemään. 

15. Mitä ikävöin Suomesta?

Ainakin vielä toistaiseksi tulee mieleen hyvin vähän asioita. Agilityn säännöllinen harrastaminen tulikin jo aiemmin mainittua.

Sen sijaan lista siitä, mitä EN ikävöi Suomessa, on huomattavasti pidempi. Tämän listan kärjestä löytyy kylmä, pimeä, märkä ja kaikin puolin ankea vuodenaika. Se, joka alkaa viimeistään lokakuussa ja kestää yleensä joulun paikkeille saakka – eteläisessä osassa maata mahdollisesti jopa seuraavaan kevääseen.

Bloggaaja Mentonin rannalla Ranskan Rivieralla.
Lokakuu tuntui huomattavasti keskimääräistä siedettävämmältä näissä maisemissa. Kuva Mentonista, Ranskan Rivieralta.

Toinen kaipaamani asia Suomesta agilityn lisäksi on Vöner. Niille, jotka eivät kyseistä tuotetta tunne, niin kyseessä on siis mainio, monipuolinen, super helposti valmistettava vegaaninen, kaupan kylmähyllystä saatava ”kebabliha”. Jääkaappimme vakiotuote.

Siinäpä melkolailla se. Tottakai jos saisin valita, niin perhettä ja ystäviä näkisin mielelläni useamminkin. Olen kuitenkin tottunut asumaan jo useiden vuosien ajan toisella puolen Suomea kaukana perheestäni. Ystävätkin ovat toisinaan olleet maantieteellisesti ripoteltuina siellä sun täällä. 

Toisaalta – kun yhteiset hetket ja ajanvietto on totuttua harvemmassa, osaa yhteistä aikaa oikeasti arvostaa ja ottaa siitä kaiken ilon irti.

Äiti ja tyttäret juhlatunnelmissa.
Laatuaikaa perheen kesken elokuussa Satama Open Air -festareilla Kemissä.

Olen super iloinen, että vanhempani saapuvat viettämään joulua kanssamme eteläiseen Espanjaan. Lisäksi huhtikuussa meillä on tiedossa koko perheen kesken äidin pyöreiden vuosien juhlistaminen Etelä-Italiassa. Olen jo nyt fiiliksissä näistä tulevista kohtaamisista ja yhdessä vietetystä ajasta.

16. Mitä reissusuunnitelmia meillä on? Kuinka kauan matkamme jatkuu?

Ihan tarkkaan näihin kysymyksiin en osaa vastata. Parasta tässä elämäntavassa ja matkustamisen tyylissä on mahdollisuus spontaaniuteen. Monesti olemme päättäneet vasta edeltävänä, tai jopa samana päivänä, minne suuntaan tiemme seuraavaksi vie. 

Ford Transit ja auringonnousu Välimerellä.
Aurinko nousee horisontin takaa Välimerellä. Vielä emme olleet päättäneet, mihin matkamme myöhemmin samana päivänä jatkuisi.

Jouluksi pitää olla Espanjan aurinkorannalla, huhtikuun lopulla puolestaan Italian Pugliassa. Viimeistään elokuussa tulemme pyörähtämään Suomessa, ennen kun matkan on määrä jälleen jatkua. 

Samoin talvikuukaudet tahdomme viettää mahdollisimman etelässä. Vastaavasti kesän lähestyessä pakenemme hurjimpia helteitä (jo koiria ajatellen) pohjoisemmaksi Eurooppaa. Nämä ovat ne laveat raamit, jotka toistaiseksi määrittävät matkantekoamme. 

Matkamme lopullinen kesto on vielä kysymysmerkki. Jossain vaiheessa täytynee rauhoittua alas pohtimaan, mihin tahtoisimme asettua aloillemme ja alkaa rakentaa seuraavaa kiinteää kotiamme ja elämäämme. 

Sen aika ei ole kuitenkaan vielä. Nyt on vuoro nauttia tästä ainutlaatuisesta elämänvaiheesta, mitä tällä hetkellä elämme. Ainoana tavoitteenamme ottaa kaikki irti unelma, jota parhaillaan saamme toteuttaa. 

Ford Transit ja bloggaaja järvimaiseman äärellä.

Tahtoisitko kuulla lisää arjestamme tien päällä, tai kysyä jotain pakuprojektiimme liittyen? Herättikö jokin postauksessa käsitelty aihe lisäkysymyksiä? Sana on vapaa kommentit-osiossa ja esimerkiksi instagramissa – palaan kysymysten pariin sopivan hetken tullen toisessa postauksessa!

2 thoughts on “Totuus vanlifen takana”

  1. Olipa tosi mielenkiintoinen prosessi ja juttu. Kaiken muun ymmärrän, mutta koirien tuomat lisähaasteet olisivat minulle jo liikaa, minulla ei ole koskaan ollut lemmikkejä, joten ymmärrät varmaan, epäilyni johtuvat siitä, että asia ei ole minulle tuttu. Jotain tuttua löysin elämäntavasta ja järjestelyistä. Kun neljä lastamme olivat 3 – 12 -vuotiaita, ostimme asuntovaunun ja reissasimme kymmenen vuotta opettaja-ammatin suomia pitkiä kesälomia pitkin Eurooppaa. Sitä mukaa kun he kasvoivat, reissuporukkamme pieneni ja kun olimme tehneet yhden matkan kahdestaan, totesimme, että mieluummin matkaamme vetämättä vaunua perässämme ja myimme sen pois. Kuten sinäkin kerroit, vapaus mennä, tulla, pysähdellä ja elää spontaanisti oli kyllä parasta. Nyt olemme eläkkeellä ja jollakin tavalla tuo spontaanius ja paikallaan eläminen on edelleen matkoissamme läsnä. Nyt se näyttäytyy automatkailuna ja siten, että vaunun sijasta auton vetokoukussa on pyörien kuljetusteline. Todella hienon projektin olette tehneet ja varmasti tämä on jotain, mikä vaikuttaa elämäänne ikuisesti, vaikka ei sinällään jatkuisi, muistot ja elämänkokemus säilyvät. Hyviä matkoja! Aila

    1. Moi Aila,

      Kiitos paljon kommentistasi! Kiva kuulla muidenkin omakohtaisia kokemuksia aiheen ympäriltä. Olet varmasti oikeassa siinä, että veipä elämä meitä myöhemmin mihin suuntaan tahansa, tämä projekti ja elämänvaiheemme jättää meihin ikuisesti jälkensä.

      Itsekin muuten reissasin lapsena vanhempieni ja pikkusiskoni kanssa monesti kesälomat isovanhemmilta lainatussa asuntovaunussa pitkin Suomea. Näistä matkoista on jääneet lämpimät muistot – ja ehkä se osaltaan toi alkukipinää tähän aikuisiän retkeilyautoprojektiin!

      Hassua ehkä joidenkin mielestä, mutta emme ole kokeneet että koiramme olisivat tuoneet matkaamme lainkaan lisähaastetta. Päinvastoin – reissumme olisi paljon tylsempi ja ilottomampi ilman Torreksen ja Vascon läsnäoloa. Ehkä olemme onnekkaita, kun nelijalkaiset perheenjäsenemme nauttivat reissaamisesta ja pienessä matkakodissa elosta yhtä paljon kuin omistajansakin ja ovat kaikin puolin vaivattomia reissukavereita! 🙂

      Kiitokset ja mukavia tulevia reissuja sinnekin!

Leave a Comment

Your email address will not be published.