Bloggaaja katsoo auton ikkunasta ulos meren äärellä auringonlaskussa.

Vuosi sitten irtisanoin itseni heittäytyäkseni tyhjän päälle – miten nyt menee?

Eroon työvelvoitteesta ja omaisuudesta

Toukokuun puoliväli 2021. Elämänmuutoksen alku. Se oli loppujen lopuksi ihan vasta, vaikka toisaalta aikaa tuntuu kuluneen pienen ikuisuuden verran.

Koronakeväällä 2020 hankkimastamme Ford Transitista oli rakentunut meille vaihe vaiheelta pieni, mutta samalla viihtyisä ja kaiken tarpeellisen sisältävä liikkuva koti. 

Kun uusi peltikuorinen kotimme oli kutakuinkin valmis, reissulompakko arvioideni mukaan tarpeeksi pullea (ja malttini muutoinkin tiensä päässä), oli tullut aika ottaa suurin yksittäinen askel tiellä kohti reissu-unelman toteutusta: työsuhteestani irtisanoutuminen.

Pääset lukemaan vuodentakaiset mietteeni irtisanoutumisesta ja tulevasta  elämänmuutoksesta täältä!

Vaikken tiennyt vuosi vielä juuri mitään tulevasta, olin varma päätöksestäni. Tiesin, että mihin ikinä tieni tuosta eteenpäin veisi, suunta olisi joka tapauksessa oikea. 

Olin oikeassa.

Omavalmiste retkeilyauton sisätilat ja borderterrierit Torres ja Vasco
Ford Transit Frida sekä Torres ja Vasco lähtökuopissaan toukokuussa 2021.

Minulla oli vuosi sitten jäljellä kaksi viikkoa työvelvoitetta sekä kaksio täynnä tavaraa, josta kaikesta piti ehtiä hankkiutua eroon seuraavan kuukauden aikana. Kummastakin urakasta suoriuduin lopulta kunnialla maaliin.

Omaisuuden hävittäminen tavara kerrallaan oli yllättävän työlästä, työsuhteen päättäminen yllättävän helppoa.

Nyt jälkeenpäin on juolahtanut pari kertaa ihan satunnaisesti mieleen, että niin muuten –  minullahan ei ole enää yhtäkään huonekalua tai kodinkonetta; sänkyä, sohvaa, imuria tai edes mikroaaltouunia. Ai niin, möin pois myös polkupyöräni ja Arabian astiastoni.

Komposiittiastioita campervanin pöydällä.
Iittalat ja Arabiat on korvattu reissukodissamme kestävillä ja ekologisilla komposiittiastioilla.

Ajatus omaisuudettomuudesta ei ole ahdistanut saati kaduttanut. Päinvastoin: on ollut vapauttavaa huomata, että melkolailla kaikki se omaisuus, mitä elämässäni oikeasti tarvitsen, mahtuu tarvittaessa tähän pienehköön pakettiautoon.

The less you own, the less owns you.

Uutta irtaimistoa ehtii kyllä aikanaan taas haalia, sitten kun uuden kodin aika aikanaan koittaa. Tuolloinkin uutta tavaraa tullaan hankkimaan vain aitoon tarpeeseen, harkiten ja mahdollisuuksien mukaan kierrätettynä.

Miltä vuosi ilman työntekoa on tuntunut? 

Parasta antia työelämästä irtautumisessa ja pakun kyytiin loikkaamisessa on tottakai – reissun alkuperäisen tarkoituksen mukaisesti – reissaaminen, simppeli tienpäällä elo sekä päivittäinen uusien paikkojen näkeminen ja uuden kokeminen. 

Tähän kaikkeen liittyy olennaisena osana mielettömän hieno vapauden ja riippumattomuuden tunne.

On myös tehnyt hyvää saada keskittyä täysillä itseeni, hyvinvointiini ja niihin asioihin, joista todella nautin, ja jotka antavat minulle energiaa.

Bloggaaja ja borderterrierit rantakallioilla Senjan saarella Norjassa.
Senjan saarella Pohjois-Norjassa heinäkuussa 2021.

Eikä aika ole päivätyön puutteesta huolimatta ehtinyt käymään vielä kertaakaan pitkäksi!

Ensinnäkin; päivittäinen arki tienpäällä on kaiken kaikkiaan suht toiminnantäyteistä ja päivät voivat ajoittain olla hyvinkin kiireisiä. Tämän kaikki pakueläjät voinevat vahvistaa. 

Pakettiautossa asuminen ja eläminen vaatii monia sellaisia päivittäisiä / viikoittaisia perustoimintoja, joista ei niin sanotussa normielämässä tarvitse kantaa huolta: Matkareitin suunnittelu, vesisäiliön täyttö, likaveden tyhjennys, WC:n tyhjennys, yösijan etsintä, mahdollisimman halvan dieselin metsästys, sekä luonnollisesti päivittäinen paikasta A paikkaan B siirtyminen (tyypillisesti parikymmentä – parisataa kilometriä päivässä).

Ranskan kanjonimaisemaa tienpäältä kuvattuna.
Maisemat vaihtuvat yleensä päivittäin. Kuva Etelä-Ranskasta lokakuulta 2021.

Pyykkäyksen kaltaiset kodinaskareet vaativat normaalia enemmän organisointia. Myös sellainen itsestäänselvyytenä pidetty asia kuin kuuma suihku on varta vasten joka kerta metsästettävä jostain (silloin, kun tällaisen ylellisyyden itselleen tahtoo suoda).

Omassa tapauksessani aikaa kuluu myös muun muassa agility-treenimahdollisuuksien kartoittamiseen ja treenien järjestämiseen.

Bloggaaja ja borderterrierit agility-kentällä.
Agility-harrastus on mahdollista yhdistää tienpäällä eloon ja reissuarkeen, mutta tämä vaatii ekstravaivaa ja -organisointia totuttuun nähden. Kuvassa vierailulla uuden agility-ystävämme Suzannen luona Etelä-Ranskassa maaliskuussa 2022.

Pakollisten arkirutiinien lisäksi minulla on ollut mahdollisuus tarjota arvokasta aikaani itselleni merkityksellisille projekteille ja asioille:

Blogin kirjoittaminen 

Olen pitänyt kuluneen vuoden blogin kirjoittamista työnkaltaisena projektina, vaikkei bloggaus matkakassaani lihotakaan. Nautin kuitenkin kirjoittamisesta, ja ajatusten sekä kokemusten ilmaiseminen kirjallisessa muodossa on minulle luontevaa. 

Bloggaaja läppärinsä äärellä retkeilyauton sängyssä.
Blogikirjoitukset syntyvät pääosin päivän aktiviteettien jälkeisenä iltapuhteena. Kuva elokuulta 2021.

On ollut ilo kuulla, kuinka monet lukijat ovat inspiroituneet tästä matkastamme ja saaneet ammennettua omaa reissuaan / pakuprojektiaan varten vinkkejä tämän blogin ja Instragram-tilimme kautta. Myös moni sellainen, jolla itsellään ei välttämättä ole näköpiirissä samantyylistä getaway-suunnitelmaa, mitä ilmeisimmin nauttii ihan muuten vaan reissumme seuraamisesta. Huippu homma!

Kielten opiskelu

Olen opiskellut reissumme aikana itsenäisesti ranskaa, espanjaa, portugalia, saksaa, italiaa sekä pikkiriikkisen romanian alkeita. Duolingo-kieltenoppimissovelluksen mukaan takana on tällä hetkellä 258 peräkkäistä päivää eri kielten oppitunteja. 

Kielten opiskelu ei mene koskaan hukkaan ja se on parhaimmillaan äärimmäisen palkitsevaa. Etenkin silloin, kun oppejaan pääsee hyödyntämään reissussa vaikkapa paikallisten kanssa kommunikoidessa!

Kirjojen maailma

Olen ollut kirjojen fani pienestä saakka, mutta kuluneen vuoden aikana olen päässyt koukuttumaan myös äänikirjoihin.

Bloggaaja lukee kirjaa campervanin sängyllä borderterrieri Torres seuranaan.
Tällä kertaa perinteisen kirjan äärellä. Italian Toscana, huhtikuu 2022.

Olen kuunnellut niitä tämän reissun aikana useamman kymmentä kappaletta laidasta laitaan – mindfullness-tyyppisistä oppaista brittiläisiin trillereihin ja historiallisista romaaneista kotimaiseen true crimeen. Sivistävää, koskettavaa, viihdyttävää ja puistattavaa – mukaansa tempaavaa kuunneltavaa kaikki tyynni!

Hyvinvoinnin vaaliminen

Tämä on ollut hyvinvoinnille pyhitetty vuosi. On ollut arvokasta saada keskittyä ja panostaa rauhassa niin fyysiseen kuin henkiseen hyvinvointiini.

Myönnettäköön, että lihaskuntoa voisin treenata säännöllisemmin ja monipuolisemmin. Ja kyllä, joogamattokin on tullut kaivettua esiin paljon suunniteltua harvemmin. Kuitenkin kokonaisuutena tunnen voivani hyvin. 

Bloggaaja joohaa kiven päällä laiturin nokassa järvellä.
Tämä joogastudio Ruotsissa järven rannalla oli liian täydellinen missattavaksi. Heinäkuu 2021.
Bloggaaja istumassa treenivaatteissa aurinkoisella rannalla.
Ja heti perään toinen joogatuokio Etelä-Espanjassa tammikuussa 2022.

Ulkoilen ja liikun luonnossa enemmän kuin koskaan. Etelä-Ranskasta marraskuussa napattua ärhäkkää vatsavirusta ja vuodenvaihteessa sairastettua koronaa lukuun ottamatta olen pysynyt terveenä. Jaksaminen ja energiatasoni ovat hyvällä mallilla. 

Kohonneet energiatasot pystyy havainnoimaan vaikkapa siitä, että nukun nykyisin päiväunia vain harvakseltaan. En tunne tarvitsevani niitä enää. Aiemmin napakat, mutta tehokkaat päikkärit olivat sen sijaan sekä työpäivien jälkeinen että viikonloppujen palautumisen elinehto. 

Lisäksi herään yleensä automaattisesti aamuisin 8-9 välillä virkeänä ja hyvin levänneenä. Näin elinvoimaisia aamuja on harvemmin tapahtunut tämän iltavirkun aiemmassa elämässä. Nykyisin hitaista, kiireettömistä aamuista on itse asiassa tullut uusi lempivuorokaudenaikani.

Bloggaaja istuu retkeilyauton sängyllä kahvikuppi kädessään.
Kiireetön aamu eteläisessä Ranskassa marraskuussa 2021.

On ollut myös huojentavaa huomata, miten aiemmin kokemani, pitkittyneeseen työperäiseen stressiin yhdistämäni kehon oireilut ovat viimeisen vuoden aikana loistaneet täydellisesti poissaolollaan. 

Yhteinen aika koirien kanssa

Olen kuluneen vuoden aikana saanut kompensoitua Torrekselle sitä yhteistä aikaa, jonka aikoinaan menetimme erillään elomme aikana reppureissatessani lähes vuoden maailmalla.

Lisäksi aivan liian usein, silloin kun vielä asuimme kahdestaan, Torres joutui odottamaan yksin kotona kotiinpaluutani pitkien työpäiväivieni ajan. 

Nyt sen ei tarvitse. Laumamme saa olla yhdessä ja viettää arvokasta yhteistä aikaa päivät pitkät. 

Borderterrierit Torres ja Vasco vuoristossa linnan raunioiden äärellä.
Suuri osa yhteisestä ajastamme vietetään ulkosalla, lähes joka päivä uusien lenkkeilymaastojen äärellä. Italian Abruzzon maakunnassa vaeltamassa huhtikuussa 2022.
Borderterrierit Vasco ja Torres katselevat merelle päin avonaisista retkeilyauton takaovista auringonlaskussa.
Auringonlasku Espanjan rannikolla joulun alla 2021.
Yhteinen aika parisuhteelle 

Mikä olisikaan parempi tapa oppia tuntemaan kumppaninsa perinpohjaisesti ja testata, kuinka saumattomasti yhteiselon saa sujumaan, kuin muuttaa yhdessä asumaan alle 10 neliön pakuun täysipäiväisesti!

Tienpäällä eläessämme jaamme Craigin kanssa toisaalta konstailemattoman pakuarjen, toisaalta taas pääsemme kokemaan ja näkemään huikeat määrät yhdessä – ja nauttimaan treffi-illoista ympäri Eurooppaa.

Yhteinen selfie Rondassa.
Kaupunkipäivä Espanjan Rondassa. Joulukuu 2021.

Suorittamisen synti

Puhuin vuosi sitten julkaisemassani postauksessa suorittamisesta, ja kuinka olen ollut siihen taipuvainen peruskouluvuosista saakka koko tähänastisen elämäni.

Yksi tavoite elämänmuutokselleni oli katkaista suorittamiseen ja omiin ”saavutuksiini” perustuva itsensä arvottaminen sekä itseni turha piiskaaminen täydellisyyteen.

Jossain vaiheessa havahduin siihen, että myös tienpäällä on mahdollista jumittua huomaamattaan tämän helmasyntinsä äärelle. Matkaakin voi alkaa ikään kuin suorittaa.

Esimerkkinä suorittamisesta toimii vaikkapa pyrkimys löytää joka yö juuri se seudun täydellisin puskaparkki. Tai pyrkimys mahduttaa liian monta nähtävyyttä, kiehtovaa kaupunkikohdetta ja/tai vaellusta liian lyhyen aikaikkunan sisälle.

Pyrkimys rakentaa matkastaan mahdollisimman onnistunut, elämyksellinen ja täydellisen monipuolinen kokemus.

Bloggaaja valokuvaamassa Venetsian kanaalilla sillalla.
Välillä pitää muistuttaa itseään siitä, että ihan kaikkea ei ole pakko ehtiä näkemään ja kokemaan. Kuva Venetsiasta vappuaatolta 2022.

Sitten on vielä erikseen somen aiheuttamat, naurettavan turhanpäiväiset suorituspaineet: Minun on pakko saada postattua tämä ja tämä huomiseen mennessä. Minun täytyy ladata stooreihini sisältöä 24 tunnin välein. Joo, tiedetään – ihan turhaa!

Sen jälkeen, kun huomasin henkistä kuormitusta aiheuttavan pienimuotoisen suorittamisen hiipivän varkain myös vanlife-arkeen, olen onneksi oppinut tunnistamaan suorituspaineita luovat ajattelumallini ja olemaan antamatta niille liikaa painoarvoa.

Bloggaaja riippukeinussa joen varrella Sloveniassa.
Rentoutuminen ja hetkestä nauttiminen on taitolaji – myös reissun päällä. Kuva Sloveniasta toukokuulta 2022.

Miten matkakassa on riittänyt?

Etukäteen oli melko haastavaa arvioida, kuinka paljon tienpäällä kuluisi rahaa kuukausitasolla. Otin rahankäytön suunnittelussa lähtökohdaksi neljän vuoden takaisen Väli- ja Etelä-Amerikan reppureissubudjettini. Tuolloin rahaa elämiseen kului suurin piirtein tonnin verran kuussa.

Sittemmin on käynyt ilmi, että retkeilyautolla reissaaminen Euroopassa on keskimäärin edullisempaa kuin reppureissaus Latinalaisessa Amerikassa.

Bloggaaja kurkkaa retkeilyauton ikkunasta ulos järven rannalla.
Parhaat elämykset ovat usein ilmaisia. Kuva pitkäperjantailta 2021 Italiasta.

Dieseliin uppoaa rahaa liikaakin, mutta kaiken kaikkiaan tienpäällä elo on verrattain edullista. Rahaa ei ihan älyttömiä määriä pala, jollei sitä varta vasten tahdo laittaa haisemaan.

Katto pään päältä sänkyineen ja keittiöineen löytyy omasta takaa. Aurinkopaneelit ja riittävän jämerä akkukapasiteetti tarjoavat sähköä sen verran, ettei maksullisilla leirintäalueilla tarvitse majoittua ainakaan energian saannin vuoksi.

Majoituskulumme ovat siten joinakin kuukausina lähellä nollaa, eikä ulkona tarvitse syödä, jollei sitten välttämättä tahdo.

Vuokraa tai vastikkeita ei tarvitse maksaa, eikä lainoja lyhentää. Koko kuukausibudjettini on toisin sanoen käytössä (vakuutusmaksuja ja ajoneuvoveron tyyppisiä tylsiä, mutta pakollisia menoja lukuun ottamatta) siihen olennaiseen: elämiseen.

Bloggaajan jalat ikkunalla, meri ja auringonlasku taustalla.
Keeping it simple.

Ei ne suuret tulot, vaan pienet menot. Kliseistä, mutta totta.

Craig työssäkäyvänä osallistuu suuremmalla panoksella arjen ruokaostoksiin. Tästä sekä harkitsevaisen rahankäytön ansiosta keskimääräiset kuukausittaiset menoni ovat tällä hetkellä reilusti alle tonnin luokkaa.

Luonnonhelmaan parkkeerattuna elämä on simppeliä ja rahanmeno vähäistä. Sen sijaan kaupungit ovat täynnä houkutuksia. Vaikka shoppailukierrokset ja pääsymaksulliset nähtävyydet onnistuisikin välttämään, kaupunkipäivinä hurahtaa helposti rahaa vähintään erilaisiin syöminkeihin ja juominkeihin.

Bloggaaja hymyilee Forum Romanum -raunioiden edustalla Roomassa.
Huhtikuinen visiitti ikuiseen kaupunkiin, Roomaan.

San Sebastianin pintxos-baarit, Lissabonin ja Amsterdamin lukuisat vegeravintolat, Sevillan tapasbaarit, Venetsiassa nautitut useammat virvoittavat Aperol Spritzerit… nämä kaikki ovat paitsi jättäneet jälkeensä kasan hauskoja elämyksiä ja makumuistoja, myös kaivertaneet oman lovensa allekirjoittaneen reissulompakkoon.

Bloggaaja pasta-annoksen ja viinin äärellä.
Pastalla ja viinillä herkuttelua San Marinossa huhtikuussa 2022.
Gin&tonic ja olutlasi terassin pöydän päällä.
Muutamat vilvoittavat Venetsiassa vappuaaton kunniaksi.

Parhaiten nämä kaupunkien houkutukset onnistuu välttämään, kun nauttii täyttävän lounaan ennen kaupunkiin suuntaamista ja nälän iskiessä pyrkii suuntaamaan takaisin kotiin lieden äärelle.

Illallisnaposteltavia retkeilyauton pöydällä maiseman äärellä.
Monesti itse valmistetut päivälliset ovat niitä parhaimpia. Kuvassa tapas-illallinen eteläisen Ranskan puskaparkissa lokakuussa 2021.

Toisaalta välillä on hyvä höllentää hallitusti kukkaronsa nyörejä ja antaa itselleen lupa nauttia myös kaupunkipäivien antimista. Silloin tällöin tapahtuva ulkona syöminen ja juominen tuovat oman mukavan mausteensa muutoin suht vaatimattomasti elettyyn reissuarkeemme.

Bloggaaja hymyilee pöydän ääressä kameralle viinilasi kädessään.
Viini ja Toscana yksinkertaisesti kuuluvat yhteen. San Gimignano, huhtikuu 2021.

Miksi olen valinnut olla tekemättä töitä?

Nykyisin mahdollisuudet etätyöntekoon tienpäältä käsin ovat moninaisemmat kuin koskaan. Ei ole suinkaan pakko haalia itselleen tuhansien eurojen matkakassaa päästäkseen nauttimaan vanlife-elämäntyylin mukanaan tuomista eduista.

Craig on elävä esimerkki siitä, että työelämän ja liikkuvan vanlife-elämäntyylin tasapainoinen yhdistäminen on täysin mahdollista. 

Craig nauttii asiantuntijatyöstään, jota hän tekee toiminimellään joustavalla aikataululla pääosin aamuisin, kun itse vielä torkun / valmistelen itseäni uuteen päivään. Tämä työntekomalli sopii päivärytmiimme sekä liikkuvaan elämäntapaamme erinomaisesti.

Craig riippukeinussa luonnonhelmassa.
Etätyöpalaveri meneillään riippukeinusta käsin Porvoon Köttbodassa, elokuu 2021.

Miksi sitten en itse ole hankkinut itselleni (etä)työtä, jota tehdä tienpäältä käsin?

Olen ollut työttömänä, koska tällä hetkellä se on helpointa ja yksinkertaisinta reissuarkemme kannalta. Ja juuri tällä hetkellä juuri tämä matka ja siitä nauttiminen on elämässäni se asia, jonka tahdon priorisoida kaiken muun edelle.

Jotta työni mukautuisi riittävästi reissuarkeemme, sen pitäisi olla:

  • 100 % suoritettavissa etänä
  • osa-aikainen, 2-3 päivää viikossa
  • mahdollisimman joustava: minun pitäisi saada hyvin pitkälle itse päättää, minä viikonpäivinä ja mihin kellonaikaan työvelvoitteeni suoritan

Muutaman kerran olen ottanut cv:n päivityksen to do -listalle ja jopa vilkuillut Oikotien avoimia työpaikkailmoituksia. Mielessä on käynyt myös jonkinlainen kevytyrittäjyys / freelancerina työskentely, jolloin tarjolla olevista projekteista voisi poimia itselleen sopivimmat ja kiinnostavimmat.

Bloggaajan selfie.
Mikähän minusta tulee isona?

En ole kuitenkaan vielä toistaiseksi saattanut työnhakuprojektiani loppuun. CV on edelleen keskeneräinen, sekainen word-tiedosto, eikä yhtäkään työhakemusta ole luonnosteltu loppuun saati lähetetty maailmalle. Tähän on muutamakin eri syy.

Ensinnäkin: Jos tekisimme Craigin kanssa kumpikin töitä, pitäisi meidän pystyä työskentelemään säännönmukaisesti kutakuinkin samanaikaisesti. Muutoin joutuisimme työvelvoitteidemme vuoksi tinkimään uusiin paikkoihin tutustumisesta sekä muusta yhteisestä, reissaamisen parhaille puolille pyhitettävästä ajastamme. 

Samalla matkamme menettäisi osan alkuperäisestä ideastaan ja ydinajatuksestaan. Tämä vaihtoehto ei tunnu tässä vaiheessa tarkoituksenmukaiselta.

Havahduimme jokin aika sitten erääseen seikkaan, mihin emme pakuprojektin suunnittelu- ja toteutusvaiheessa ymmärtäneet kiinnittää huomiota ollenkaan. Nimittäin siihen, että vanissamme olisi ergonomisesti edes kohtuullisen miellyttävät fasiliteetit etätyöskentelyyn.

Pöydän ääressä mahtuu työskentelemään yksi henkilö juuri ja juuri, mutta pöydälle ei mahdu montaa läppäriä samanaikaisesti. Muita, ergonomisesti edes jollain tapaa järkeviä työtiloja vanistamme ei sitten löydykään.

Craig työskentelee läppärin kanssa retkeilyauton pöydän ääressä.
Työergonomia ruokapöytämme ääressä työskentelevälle on vähän niin ja näin. Toistaiseksi Craig on pärjännyt vanimme työpisteellä ilman suurempia kropan virheasennosta johtuvia kipuiluja. Itse kirjoittelen blogia yleensä läppäri sylissäni auton etuistuimella.

Tämä johtunee siitä, että Craig sai ajatuksen toiminimen perustamisesta ja lyhennetyn työviikon teosta reissumme aikana vasta siinä vaiheessa, kun pakumme toteutusvaihe oli jo edennyt loppusuoralle. 

Alkuperäisen ajatuksen mukaan olisimme kumpikin eläneet tämän irtioton ajan puhtaasti säästöillämme. Emme yksinkertaisesti ymmärtäneet rakentaa vaniamme edes yhden, saati kahden hengen etätyöpisteeksi.

Olenkin päätynyt siihen lopputulemaan, että tällä hetkellä on hyvä näin. Olen aiemmalla pitkäjänteisellä työnteolla, systemaattisella säästämisellä ja kurinalaisesti kulutuksesta tinkimällä saavuttanut itselleni tämän hetken onnellisen, etuoikeutetun aseman: minun ei ole pakko työskennellä (vielä). Saan käyttää aikani maksimaalisesti niihin asioihin, joista todella nautin. 

Minun tulee antaa itselleni lupa nauttia itse aikaansaamistani työni hedelmistä. Nyt on sadonkorjuun aika.

Hattupäinen bloggaaja syömässä gelatoa.
Gelatoa Toscanan auringon alla huhtikuussa 2022.

Työelämään paluu tulee muodossa tai toisessa koittamaan viimeistään vuonna 2023. Tuossa vaiheessa minulla on eläkeikään matkaa vielä, mitä, sellaiset 40+ vuotta? Uskoakseni ehdin siis vielä uhrata työelämälle enemmän kuin tarpeeksi arvokasta aikaani ja jopa rakentaa itselleni jonkinlaisen urapolun, jos siltä tuntuu.

Entä mitä vuoden kuluttua?

Hetkessä elämisen ja antoisasta reissuelämästä nauttimisen ohella arjen ajatuskulkuihin kuuluu tietty myös tulevaisuuden haparoiva suunnittelu: Pyrkimys vaihtoehtojemme kartoittaminen sekä niistä järkevimmän / mieluisimman poimiminen elämämme seuraavaksi kiintotähdeksi.

Pakumatkamme päätepiste kun tulee nykyisellään vastaan viimeistään siellä, missä reissukassani pohjakin. 

Jos yllättäviltä suurilta menoeriltä vältytään, pystymme jatkamaan tällä tulo-meno -rakenteella reissaamista arviolta seuraavaan kevääseen saakka, eli vielä yhden vuoden lisää. Mutta mitä sen jälkeen? Missä ja miten lähdemme rakentamaan elämäämme ja arkeamme seuraavaksi?

Bloggaaja ja Craig retkeilyautossa, selfie.
Frida on meille mitä rakkain ja mainioin ensikoti, mutta valitettavasti se ei voi toimia kotinamme ikuisesti.

Elättelen toivetta, että vastaus ilmestyisi taivaalta salaman lailla ja kirkastaisi vielä toistaiseksi sumuiset tulevaisuuden visioni: Kyllä, näin sen tulee mennä. Tänne me muutamme, näin me teemme. Tätä minä alan tehdä työkseni.

Toistaiseksi tuo autuas valaistumisen hetki odotuttaa vielä itseään.

Johdatuksen puutteessa tulevaisuuden suunnitelmamme rönsyilevät ja sinkoilevat villisti ääripäästä toiseen. 

Yhdessä skenaariossa alamme seuraavaksi (vihdoinkin?) asuntovelallisiksi: Tyhjennämme ASP-tilin säästöt, ostamme kompaktin rivitalokolmion Oulusta ja palaamme ainakin joksikin aikaa päivätyön ja harrastusten täyteisen, säntillisen arjen äärelle.

Suomeen muuton puolesta puhuu taloudellinen rationaliteetti: Suomesta meidän kummankin olisi helppoa ja nopeaa saada asuntolaina. Ja kaikkihan tietävät, että taloudellisesti on huomattavasti järkevämpää lyhentää lainaa itselleen sen sijaan, että tuhlaisi rahojaan vuokranmaksuun.

Bloggaaja istumassa kesäisen meren äärellä.
Fakta: Valo vaikuttaa jaksamiseen ja mielialaan. Etelämpänä Euroopassa sitä saa vuotuisesti huomattavasti suuremman annoksen Suomeen verrattuna.

Suomeen muuttoa vastaan puhuvat ennen kaikkea ilmastolliset seikat. Etelä-Euroopan talven valoon ja lämpöön tottunutta ajatus Suomen lokakuusta toukokuulle kestävästä, enemmän tai vähemmän kylmästä ja elottomasta vuodenajasta ahdistaa.

Pyörittelemiemme vaihtoehtojen joukkoon on mahtunut myös ajatuspolkuja Portugaliin, Kanadaan, uusimpana Sloveniaan, ja vielä minne lie muutosta. 

Bloggaaja ja borderterrieri Torres ihailemassa vesiputousta slovenialaisen luonnon äärellä.
Slovenia lukeutuu reissun positiivisiin yllättäjiin. Millaistahan täällä olisi asua? Kuva Bokan vesiputoukselta toukokuulta 2022.

Välillä taas olemme harkinneet tosissamme vaihtoehtoa, jonka mukaan asuntolainan sijaan päivittäisimmekin nykyisen retkiksemme aavistuksen verran suurempaan (sis. nykyistä enemmän työpöytätilaa, WC-/märkähuoneen ja nykyistä suuremmat säilytysfasiliteetit harrastusvälineille) ja jatkaisimme nykyistä liikkuvaa elämäntyyliä hamaan tulevaisuuteen – kumpikin meistä etätöitä tienpäältä käsin tehden.

Samalla haaveilemme jatkuvasti myös mahdollisista tulevista projekteista, joista yksi sisältää purjeveneen ja Ranskan Polynesian saaret, toinen pyöräilymatkan mantereen halki, kolmas off-road jeeppireissun Afrikkaan. Meitä kumpaakaan ei ole ilmeisesti luotu pysymään paikoillaan.

Lopputulema: Tässä vaiheessa näyttää olevan mahdotonta ennustaa, miltä elämäni näyttää kesän 2023 kynnyksellä, ja minkä suunnan olemme päättäneet ottaa.

Tämä toistaiseksi tuntematon tulevaisuus ei ole kuitenkaan pelottava uhka. Päinvastoin; tällä hetkellä se näyttäytyy erilaisten mahdollisuuksien lähes pohjattomana runsaudensarvena. 

Vaihtoehtojen edessä minulla on lopulta vapaus ja etuoikeus päättää: Mitä minä valitsen tehdä seuraavaksi elämälläni.

Sitä odotellessa valitsen tämän hetken ja tämän reissu-unelmani elämisen.

Bloggaaja seisoo ja katsoo ulapalle Kroatiassa meren äärellä.

4 thoughts on “Vuosi sitten irtisanoin itseni heittäytyäkseni tyhjän päälle – miten nyt menee?”

  1. Kiitos inspiroivasta ja mielenkiintoisesta postauksesta! Ihan mahtavaa on ollut seurailla teidän reissua ja olla “mukana” matkassa 😊 Olette ajelleet ja nähneet VAIKKA JA MITÄ kaikkea super hienoa paikkoja! 💛 Me ollaan kans reilu 30v. pariskunta ja ollaan 6 v harrastettua matkailuauto- reissuja. Viime vuodet ollaan omistettu retkeilyauto ja se on ollut enempi se “meidän juttu”. Viimeiset 2 vuotta reissaaminen on jäänyt vähemmälle… johtuneesta syystä ja NYT TAAS ON AIVAN KAMALA KUUME päästä reissuun meidän 2.kodilla ja ollaan jo muutama vuosi puhuttu puolison kanssa siitä, että jos lähdettäisiinkin vaikka puolen vuoden tai n. 8kk mittaiselle Euroopan reissulle. Ollaan matkusteltu Baltiassa, Puolassa ja Saksassa. Isoin unelma olisi päästä autoilemaan keski-eurooppaan.

    Asutaan tällä hetkellä ihan vuokra-asunnossa, se ei ainakaan pitäisi meitä kiinni. Toinen mikä pitää on tietysti työt? Tosin säästöjä löytyy.. ja varmasti pärjättäisiin reissun päällä 😊 Monta palapelin palaa tietysti tässä on jotka pitäisi saada soviteltua. Olen itse lähiaikoina vaihtanut uuteen työhön, miehen työkin sujuu hyvin jne…. tässä on niitä JÄRKI juttuja mutta sitten sydän toivoo/haluaa muuta 😍 Unelma tilanne olisi se, että jos vaikka itse pystyisin tekemään juurikin lyhyempää työpäivää etänä reissun päällä. Aamuselta vähän työhommia ja loppuaika menisikin muiden juttujen parissa 💛

    Ollaan kans sellainen pariskunta joka ei osaa olla paikoillaan, rakastetaan reissata ja halutaan nähdä uutta ja erilaista. Tämä johtuneen varmasti myös siitä, että emme ole kumpikaan 100% kotoisin suomesta 😌

    Ollaan suomen sisällä kans muutettu aika monta kertaa ja paikkakuntia vaihdeltu. Eli tavaroiden ja kodin luopuminenkaan ei olisi vaikeaa. Tämä matkailuautolla reissaaminen sopii meille tosi hyvin. Kun vaan sais uskallusta hypätä moiseen?

    Tästä tulikin aiiika pitkä kommentti mutta oli paljon asiaa 😃 Ihanaa tulevaa teille!!! Nauttikaa!! ☀️😍

    1. Moikka Liisi,

      Lämpimät kiitokset kommentistasi, oli ilo lukea! Mahtavaa kuulla, että sielläkin retkiksellä toteutettu irtiotto ja Keski-Euroopan maisemat kutkuttelis!

      Kuulostatte kyllä melkolailla meidän tyyliseltä parivaljakolta. 😀 Kannustan lämpimästi viemään tuota unelmaanne eteenpäin ja tosiaan pyrkimään etsiä ratkaisuja siihen, että vaikkapa tuo lyhennetty työpäivä /-viikkomalli olisi tien päällä mahdollinen. Tai sitten vaan tarvittaessa säästöt avuksi! Itse voin omasta kokemuksestani suositella kuuntelemaan jopa hieman enemmän sitä sydämen kuin järjen ääntä näissä asioissa – ainakin omassa tapauksessa pieni riski on aina kannattanut ja rohkeistakin valinnoista on seurannut lopulta pelkkää hyvää. 🙂

      Toivottelen mukavaa kesänjatkoa, tsemppiä ja uskallusta toteuttaa teidän oma reissuhaaveenne! Kenties vielä jossain vaiheessa jossain päin Keski-Eurooppaa törmäillään, ken tietää 😉 Ilmoittele, jos teidän projektinne etenee ja jos reissuanne voisi jotakin kautta päästä vaikka seurailemaan!

  2. Mahtavaa että olette ymmärtneet vapauden merkityksen elämässä! Olemme Annen kanssa olleet kohta viisi vuotta diginomadeja ja nyt välillä myös vanlifereita kun rakennettiin pieni Nissan NV200 paku asuttavaksi viime kesänä. On mukava lukea teidän ajatuksia vapaasta elämästä, vailla arjen huolia ja ennen kaikkea ilman omaisuutta ja vastuita muista kuin itsestä ja omasta onnellisuudesta.

    Meillä kesti pitkälle toista vuotta ennen kuin pystyimme tosissaan käsittämään, että päätös elämänmuutokselle oli todella oikea. Nyt ei voisi enää edes ajatella sitä että pitäisi asettua johonkin ja elää “normaalisti”. Varoituksen sana siis teille myös siitä 😂

    Emme ole vielä täysin päässeet irti suorittamisesta, jonka takia meillä on asiakastöiden lisäksi kolme blogia ja useita sometilejä. Toisaalta niissä on mukava kertoa elämästä nomadina ja tarjota kannustusta muillekin elämänmuutoksesta haaveileville.

    Tällä hetkellä ollaan Sofiassa syyskuun alkuun housesittereinä ja sitten ajelemme Turkkiin ja joukuussa Andalusiaan ja Espanjaan ainakin 4 kuukaudeksi. Sen jälkeen ei ole tietoa missä mennään.

    Jos satutte tulemaan Sofiaan, laita viestiä. Olisi todella mukava tavata. Jos ei täällä niin ehkä jossain muulla maailmalla.

    – Toni

    1. Moi Toni ja kiitos mukavasta kommentistasi! Huippua kuulla muista tyypeistä, jotka asuu, elää ja reissaa tienpäällä ja milloin missäkin. Olisi kyllä ehdottomasti kiva törmäillä kanssanne sopivan hetken tullen! Sofia ja Bulgaria jäi meiltä tällä kertaa aikataulusyistä väliin, mutta ehkä sitten ensi kerralla jossain muualla päin maailmaa. 🙂

      Ymmärrän varoituksen sanan tuosta aloilleen asettumisesta ja “normaalisti” elämisestä. Tällä hetkellä tuntuu melko kaukaiselta ajatukselta meidänkin osalta. Mutta saas nähdä, mitä tulevaisuudessa keksitään, ja minne se elämä (ja Transitti) keksii kuljettaa! Tuo housesitterinä olo kuulostaa muuten tosi kiinnostavalta ja sitä olisi kyllä ehdottomasti kiva päästä jossain vaiheessa kokeilemaan itsekin.

      Mukavaa kesän jatkoa sinne Sofiaan ja iloa tuleviin reissuihin!

Leave a Comment

Your email address will not be published.