Vuosi vanlifea takana – 12 kuukautta tien päällä pähkinänkuoressa

Van life – elämäni vuosi

23.6.2022 tulee kuluneeksi tasan vuosi siitä, kun elämämme otti täyskäännöksen ja suuri irtiottomme alkoi. 

Juhannusviikkona 2021 kotimme vaihtui Porvoon keskustan vuokrakaksiosta alunperin invataksina toimineeseen, koronavuoden aikana ensikodiksi tuunaamaamme Ford Transit -reissupakuun.

Entinen stabiili arki yhdeksästä viiteen -työpäivineen sai antaa tilaa liikkuvalle van life -elämälle tien päällä ja sen myötä myös lisääntyneelle vapaudelle, riippumattomuudelle, spontaaniudelle sekä uusille kokemuksille ja elämyksille.

Miltä vuosi ilman työntekoa on tuntunut? Pääset lukemaan lisää irtisanoutumisen jälkeisestä ajasta täältä!

Tällä hetkellä kirjoittelen tätä postausta Slovakiasta, jonne saavuimme kesäkuun puolessa välissä Romaniassa vietetyn tapahtumarikkaan kuukauden jälkeen.

Itse asiassa tapahtumarikas voisi olla yksi niistä sanoista, jotka kuvaavat mennyttä vuotta kaikkein parhaiten. 

Tässä postauksessa summaan eri kategorioittain, mitä kaikkea huikea van life -elämysmatkamme on meille muun muassa tarjoillut näiden  – uskaltaisinko väittää – elämäni parhaimpien 12 kuukauden aikana. Luvassa on lisäksi kuvafiilistelyä matkan varrelta sisältäen myös monia aiemmin julkaisemattomia tunnelmaotoksia. 

24 000 kilometriä ja kaikki ilmansuunnat

Kuluneen vuoden aikana olemme ennättäneet saamaan kohtuullisen kattavan läpileikkauksen Euroopan eri kolkista ja ilmansuunnista.

Eteläisimmillään olemme nähneet Afrikan rannikon siintävän horistontissa Tarifalla. Craig on surffannut Euroopan lounaisimmassa nurkassa, maailman loppunakin kutsutussa Sagresissa Portugalissa.

Olemme reissaanneet niin pohjoisessa kuin Manner-Euroopassa suinkin pääsee (Pohjois-Norja), ja niin idässä kuin EU:ta riittää (lähes Mustanmeren rannalla Romaniassa).

18 maata

Muutamassa maassa tuli vierailtua tähän hätään vain pikaisesti; kuten tekemämme päiväretki San Marinoon ja yhden yön yöpyminen Balaton-järvellä Unkarissa ennen matkan jatkumista Romanian puolelle. 

Joissain maissa aikaa tuli vietettyä sen sijaan viikko tolkulla. Ranskassa reissasimme pari kuukautta, Espanjassa kaikkiaan 11 viikkoa. Portugalissakin vierähti puolitoista kuukautta. Italiassa ja Romaniassa vietimme noin kuukauden päivät.

Kaikista eniten meihin on tehnyt tähän mennessä vaikutuksen Ranska, Portugali ja – hieman yllättäenkin kärkipaikalle itsensä kiilannut – Slovenia. 

Pääset lukemaan Ranskan suurimmat plussat ja miinukset matkailuautoilijan näkökulmasta tästä postauksesta!

Portugalin suurimmat plussat ja miinukset löytyy täältä ja 10 Portugalin kohdevinkkiä pääsee puolestaan lukemaan tästä postauksesta!

Reilu kourallinen eeppisiä puskaparkkeja

Toisinaan onni on suosinut, ja olemme päässeet parkkeeraamaan silmiä hivelevillä maisemilla varustettuun, rauhaisaan ja kaikin puolin ideaaliin puskaparkkiin.

Suurin osa yösijoistamme on kuitenkin niitä perinteisiä ja käytännöllisiä, harvemmin kovin glamourisia tai Instagram-postauksen arvoisia puskia, parkkipaikkoja, tai ilmaisia matkaparkkeja. Nämä ajavat kuitenkin lähes aina täysin kelvollisesti asiansa.

Emme kuulu niihin rohkelikkoihin, jotka täydellisen puskaparkin saavuttaakseen haastavat itsensä ja matkakotinsa jyrkillä tai huomattavan huonokuntoisilla kinttupoluilla. Itselleni mielenrauha sekä hermojen säästely suuremmilta jännitysnäytelmiltä ovat ”täydellisen” leiripaikan saavuttamiseen nähden etusijalla.

Nelivetoajoneuvo antaisi vielä nykyistä laajemmat mahdollisuudet puskaparkkeiluun ja syvällä luonnonhelmassa leiriytymiseen. Olemme kuitenkin pärjänneet ihan riittävän hyvin näinkin; asfalttiteitä ja harkinnan mukaan suht tasaisia päällystämättömiä sorateitä hyödyntämällä.

Monia mantereen ikonisimmista maisemista

Vuoristoista olemme saaneet ihailla legendaaristen Keski-Euroopan Alppien lisäksi Lyngenin Alppeja, Karpaatteja sekä yhtä lailla vaikuttavia Pyreneiden ja Cantabrian vuoristoja. Craig haastoi itsensä toukokuussa Bucegin vuoriston lumihuippuisilla vuorilla Transylvaniassa 50 kilometrin ultrarun-tempauksen merkeissä.

Romanian vuoristossa saimme muuten nähdä livenä myös karhuja – yhteensä toistakymmentä kappaletta. Huikeaa!

Rantojen ja rannikkojen osalta meille on ehtinyt käydä tutuiksi muun muassa Normandian rannikko, Ranskan Riviera (jota en suosittele kokemaan matkailuautolla), Hossegorin seudun kuuluisat surffirannat, kuvankaunis Algarve ja Portugalin atlantinpuoleinen rannikko, Espanjan Costa Blanca ja Aurinkorannikko sekä näistä täydellisesti poikkeava maan vehreä pohjoisrannikko, sekä Adrianmeren kristallinkirkkaat vedet.

Kuusi agility-kisaviikonloppua

Olemme Vascon ja Torreksen kanssa ehtineet kerryttää agility-kisakokemustamme niin Ranskassa (Carcassonne, Auterive ja Pau), Espanjassa (Jerez ja Cantabria) kuin Italiassakin (Rooma). 

Treenituokioita meillä on ollut edellä mainittujen maiden lisäksi myös Belgiassa, Sloveniassa ja Portugalissa – jotkin näistä lajin kansainvälisen tason huippukouluttajien opeissa. 

Seuraavat agility-karkelot odottavat jo nurkan takana heinäkuisessa Prahassa. Elokuussa pääsemmekin kilpailemaan ja treenaamaan vuoden tauon jälkeen takaisin Suomeen ja tämän lisäksi myös Pohjois-Ruotsin Luleåån. 

Lue agilityn harrastamisesta tienpäällä enemmän tästä postauksesta!

Kaksi trail run -maastojuoksukilpailua (Craig)

Elämänsä ensimmäiseen trail run -tapahtumaan Craig osallistui elokuun 2021 lopussa Pyhätunturilla NUTS Pyhä -tapahtumassa.

21 kilometriä taittui vajaassa 2 tunnissa 28 minuutissa ja Craig selviytyi maaliin 28 nopeimpana juoksijana. Juoksusta jäi hyvä maku suuhun ja Craigilla tuli vahva fiilis siitä, että hän olisi valmis haastamaan itsensä pidemmilläkin matkoilla ja vieläkin haastavammassa maastossa.

Todellinen tulikoe koittikin vihdoin toukokuussa 2022, Transylvania 100 -ultrajuoksutapahtumassa Romanian vuoristossa. 50 kilometriä brutaaleissa olosuhteissa, lumisilla ja mutaisilla jyrkillä vuoren rinteillä osoittautui vielä etukäteen ennakoituakin rankemmaksi koettelemukseksi. 

9 tuntia ja 45 minuuttia kestäneen rupeaman jälkeen väsynyt ja kaikkensa antanut, sisulla ja kroppansa äärirajoilla koettelemuksesta selviytynyt Craig ylitti kunniakkaasti maaliviivan – vieläpä nopeimman kuudenneksen joukossa ja kisan nopeimpana brittinä!

Kaksi korjaamokäyntiä

Tervetuloa van life -todellisuuteen – se ei suinkaan aina ole pelkillä ruusuilla tanssimista (vai pitäisikö sanoa ruusujen terälehdillä ajoa)! Olemme kuitenkin onneksemme selvinneet toistaiseksi suhteellisen vähillä vastoinkäymisillä.

Ensimmäinen epäonninen tekniikkaepisodi sattui – tadaa! – sopivasti heti reissun ensimmäisenä aamuna.

Suuren van life  -irtioton alkajaisiksi Transitimme hyytyi nimittäin Porvoon S-marketin parkkipaikalle 20 minuutin kauppareissumme aikana, eikä suostunut enää starttaamaan. Fiilis oli katossa.

Ratkaisun ongelmaan toi uusi starttiakku, joka ladattiin ja asennettiin paikoilleen muutamaa päivää myöhemmin Ylläksen mökin pihassa. Varsinaiselta korjaamoreissulta siis tällä kertaa vältyttiin.

Fridan vetoakseli puolestaan sanoi sopimuksensa irti Ranskassa marraskuussa 2021. Onnistuimme diagnosoimaan tärinän ja kolinan syyn oma-aloitteisesti, ja seuraavana päivänä apu löytyi muutaman mutkan jälkeen Carcassonnen Feu Vert -korjaamolta. Matka jatkui päivän päätteeksi kukkaro reilut 400 euroa keveämpänä.

Espanjan Valencian suunnilla joulukuussa 2021 reissatessamme koitti reissumme ensimmäinen ja toistaiseksi ainoa rengasrikko. Craig kätevänä insinöörinä vaihtoi vararenkaan puhjenneen tilalle omin kätösin, ja muutamaa päivää myöhemmin alkuperäinen rengas paikattiin Valencian lähistön korjaamolla reilu parinkympin hintaan.

Tämän jälkeen saimmekin viettää suht huolettomia kilometrejä toukokuuhun 2022 saakka. Tällä kertaa EGR-venttiili meni vaihtoon slovenialaisella autokorjaamolla. Taas kukkaro keveni, mutta Suomen hintoihin nähden säästettiin kuitenkin kolmisensataa euroa.

Toki matkaan on mahtunut myös kaikenlaista pienempää sälää, joka on saatu fiksattua omin avuin. 

Kesän 2021 Norjan etapilla matkantekoamme varjosti tyhjenevät hupiakut ja Dometic-jääkaapin mysteeri – normaalioloissa erittäin energiatehokas jääkaappimme kun tuntui kuluttavan yhtäkkiä aivan liikaa energiaa imien samalla hupiakkumme niin sanotusti kuiviin (voit lukea lisää täältä). Jääkaappi saatiin lopulta fiksattua (jotenkin tuurilla) omin avuin ja samalla sen sähköjohto vaihtui 2,5 millisestä 6 milliseen.

Myöhemmin myös hupiakut vaihtuivat lähinnä varotoimenpiteenä Exide Dual AGM 12V 160Ah -akuista jämerämpiin Victron Energy Gel Deep Cycle 12V 165 Ah -akkuihin Normandiassa syyskuussa 2021.

Muutoin suuremmilta päänvaivoilta on vältytty ja Frida on toiminut hyvin. Transitimme on ollut mitä parhain ensikoti ja 15 vuoden ikäänsä nähden kohtuullisen luotettava reissuratsu.

Kaksi kampaamokäyntiä

Kampaamokäynnit ulkomailla ovat aina jännittäviä kokemuksia. Olen ollut kuitenkin näiden suhteen suht huolettomin mielin: Jos skandinaavisen ohut ja vaalea hiuskuontaloni on värjätty ja leikattu onnistuneesti aiemmin niin Kolumbian Cartagenassa kuin Perun Arequipassakin, luulisi että tarvittava osaaminen löytyy Euroopastakin.

Ranskassa päädyin tekemään kampaamoreissun nizzalaiseen Thierry Antoinen hiussalonkiin. Monsieur Antoine saksi ensin napakoin, varmoin ottein uuden hiusmallini kuntoon ja vasta tämän jälkeen avustava kampaaja suoritti hiusten raidoituksen ja sävytyksen. 

Hiustaitelija Antoine osasi jonkin verran englantia, mutta oli työssään kuitenkin vähäsanainen, eikä rupatellut jonninjoutavia. Pesupaikalla yritin tarinoida avustavalle kampaajalle ranskaksi elämästäni, reissustamme, ja miten olin päätynyt siihen heidän salonkinsa penkkiin operoitavaksi.

Poistuin kampaamosta varsin tyytyväisenä lopputulokseen!

Vajaat puoli vuotta myöhemmin päädyin buukkaamaan tapaamiseni Toni&guy -nimisen kampaamoketjun salonkiin Via Ripettalle Roomaan. Vastaanotto salongissa oli hyvin ystävällinen ja molemmat hiuksiani käsitelleet kampaajat puhuivat hyvää engiantia. 

Hiukset leikannut hiustaitelija ja salongin johtaja Giulio Ordonselli vaikutti olevan tohkeissaan kuullessaan nykyisestä elämäntavastamme ja reissustamme sekä tarinan siitä, kuinka olimme alunperin tavanneet toisemme Craigin kanssa Nicaraguassa. “Oh my God – what a story!”

Vajaa kolmea tuntia myöhemmin poistuin kampaamosta jälleen kerran tyytyväisenä lopputulokseen. Tällä kertaa uusi lookki oli mielestäni vielä Nizzaakin parempi!

Kummallakin käynnillä reissukukkaro keveni reilut 200 euroa. Lienee ymmärrettävää, miksi yritän joka kerta venyttää kampaamokäyntien väliä niin pitkään, kuin lässähtänyttä hiuskuontaloani ja tunkkaista juurikasvuani vain suinkin kestän. 

Monia paikallisia makunautintoja

En ole (vielä toistaiseksi!) juonut Edelmanin tavoin viinii Wienissä. 

Sen sijaan olen juonut Delirium-olutta Belgiassa, Vinho Verdeä, eli vihreää viiniä Portugalissa, Port-viiniä Portossa ja Aperol Spritzejä Venetsiassa. 

Huvittaisi sanoa, että siemailin myös shampanjaa Champagnen maakunnassa Ranskassa. En aivan – mutta ostimme täältä kuitenkin mukaamme pullollisen shampanjaa, jolla sitten kippisteltiin muutamaa kuukautta myöhemmin porukalla Espanjan villalla. 

Olen nauttinut tapaksia Espanjassa, pintxoseja San Sebastianissa, pizza al taglio -pizzaa Roomassa, Nizzan salaattia Ranskan Rivieralla, kymmenittäin éclaireja Ranskassa ja vähintään saman verran tiramisu-jälkkäreitä Italiassa, bacalaota Norjassa, pastel de natoja Lissabonissa, vohveleita Belgiassa, paellaa Valencian kulmilla, moules marinières – simpukoita merimiehen tapaan Ranskassa ja hilloja Suomen Lapissa.

Kaksi perhetapaamista

Vanhempani lensivät Etelä-Espanjaan joulun alla. Vietimme mukavan villaviikon porukalla Frigilianassa, kenties Andalusian kauneimmassa valkoisessa kylässä.

Voit lukea enemmän Frigilianasta matkakohteena täältä!

Neljä kuukautta tämän jälkeen, huhtikuussa 2022, saimme viettää jälleen hauskan villaviikon perheen kesken äidin pyöreitä vuosia juhlisten – tällä kertaa keväisessä Italiassa. Vanhempieni lisäksi paikalla olivat myös pikkusiskoni kihlattuineen. 

Craig on lentänyt reissumme aikana muutaman kerran Lontooseen vanhempiaan ja ystäviään tapaamaan, hoitamaan joitakin töihinsä liittyviä velvoitteita sekä kerran myös suorittamaan erästä salaista tehtävää – tästä lisää tuonnempana ;). 

Kaksi Airbnb-asuntoa

Vuokratut Airbnb-asunnot ovat liittyneet Craigin edellä mainittuihin kotimaanreissuihin. Herrasmiehenä Craig on tahtonut, että meillä on koirien kanssa mahdollisimman lokoisat oltavat hänen poissa ollessaan.

Olemmekin saaneet Torreksen ja Vascon kanssa nauttia city-elämästä viihtyisästä airbnb-asunnosta käsin sekä Valenciassa (joulukuu 2021) että Bukarestissa (kesäkuu 2022).

Kahdestaan olemme majoittautuneet muualla kuin reissupakumme (maailman mukavimmassa) sängyssä kahdesti. Ensimmäisellä kerralla oli kyseessä syntymäpäivälahjaksi saamani Surya Surf & Yoga joogaretriitti Cadizin lähistöllä Etelä-Espanjassa, jolloin simppeli kotimajoitus sisältyi viikonloppuretriitin hintaan.

Toisen kerran majoituimme pari yötä Skay Loft -nimisessä pienessä ekomajatalossa Romanian Brasovissa. Tämä oli minun palkintoni Craigille hänen selviydyttyään rankasta ultrajuoksukoettelemuksesta Transylvanian vuoristossa. 

Muutoin emme olekaan airbnb-asuntoja, hotelleja, tai muitakaan majoitusmuotoja päätyneet vuoden aikana hyödyntämään. 

Etukäteen uumoilin, että ehkä sitä välillä tienpäällä tulee sellainen olo, että pienen ja pelkistetyn reissukodin sijaan olisi mukava päästä nauttimaan vähän suuremmista neliöistä ja vaikkapa omasta kylpyhuoneesta. 

Kaipuu tällaisia mukavuuksia kohtaan ei ilmeisesti ole ollut kuitenkaan tarpeeksi suurta, kun kahta villaviikkoa, joogaviikonloppua ja Brasovin ekomajoitusta lukuun ottamatta olemme majoittuneet omassa pienessä, mutta sympaattisessa reissukodissamme. 

Muutama sairastuminen

Marraskuun lopulla nappasin Ranskasta mukaani hyvin viheliäisen vatsaviruksen. Se sinnitteli sitkeästi elimistössäni reilun viikonpäivät ja pakotti meidät majoittumaan lerintäalueilla kunnollisten WC-fasiliteettien äärellä. Sain diagnoosin viruksesta lopulta valencialaisessa sairaalassa, jonka jälkeen oireet pian helpottivatkin. 

Tämä sairaalakäynti on muuten ainut kerta (siis ikinä!), kun olen joutunut käyttämään matkavakuutuksen matkustajavakuutusta.

Korvauskäsittelyssä oli tuolloin tuntuvaa viivettä, mutta vihdoin, kaksi kuukautta korvaushakemuksen toimittamisen jälkeen, sain Pohjola Vakuutuksesta korvauspäätöksen. Täysi korvaussumma ilmestyi tililleni päätöksen jälkeen lähes välittömästi.

Craig välttyi tuolloin kuin ihmeen kaupalla hanakasti tarttuvalta taudilta. Vuodenvaihteessa hänellä ei käynytkään sitten enää yhtä hyvä tuuri, vaan sairastimme kumpikin peräjälkeen suht ärhäkän koronan Etelä-Espanjassa. Uskoakseni tauti oli tarttunut matkaan joulupäivän paivälliseltä marbellalaisesta ravintolasta.

Onneksi toinen meistä säilyi aina toimintakykyisenä toisen ollessa koronan kourissa heikoimmillaan. Kummankin tartunnat todettiin kotitestein, emmekä lähteneet ”turhaan” espanjalaiseen terveyskeskukseen diagnosoitavaksi.

Tämä meinasi koitua virheeksi: Myöhemmin Italiassa tuli todettua, että asianmukainen merkintä sairastetusta taudista olisi voinut olla hyödyksi tilanteessa, jossa emme ole saaneet kolmansia rokotuksiamme. 

Onneksi Italia päätyi höllentämään aiemmin hyvin tiukkoja koronapassivaatimuksiaan huhtikuun alussa – juuri päivää ennen maahan saapumistamme!

Eläinlääkäriin meidän on tarvinnut turvautua kahdesti: kerran Vascon punehtuneen silmän ja kerran korvatulehduksen vuoksi. Vascolla on Agrian koiravakuutus, joka on voimassa myös Euroopassa reissatessa korkeintaan vuoden määräajan kerrallaan. Eläinlääkärin kustannukset Ranskassa ja Espanjassa ovat olleet kuitenkin sen verran maltilliset, ettei hoitokulujen omavastuuosuus ole päässyt vielä ylittymään.

Muutoin ollaankin pysytty onneksi terveinä koko porukka!

Kuusi jotenkuten puhuttua kieltä (sekä näiden lisäksi közönöm, hvala ja dakujem)

Kyllä – osaan sanoa kymmenellä kielellä kiitos. Jokaisessa maassa olen opetellut vähintäänkin kiittämään paikallisten omalla kielellä.

Noin muutoin espanja ja ranska sujuivat reissussa kommunikoidessa parhaiten. Portugalia ja italiaa hallitsen siinä määrin, että vaikka puhuminen takkuaa, pystyn lukemaan vaikkapa uutisia kumpaisellakin kielellä ja yleensä ymmärtämään niiden sisällöstä oleellisimman.

Romaniaa opettelin sen verran, että tiesin tulevani tarvittaessa tiukassa tilanteessa toimeen. Ymmärsinkin Romaniassa ruokalistojen pääkohdat (läheskään aina saatavilla ei ollut englanninkielistä listaa), monien kylttien tekstejä sekä paikallisten yksinkertaisia lausahduksia. Itse tyydyin käyttämään kieltä toivotellen lähinnä kiitoksia. 

Saksan alkeitani pääsen testailemaan käytäntöön näillä näkymin ensi syksynä. Tällä hetkellä opiskelen saksan lisäksi sloveniaa. Jos tämän hetken suunnitelmamme käyvät toteen, slovenian kielitaidosta voi olla vielä joskus tulevaisuudessa hyötyä.

Seitsemän Euroopan pääkaupunkia

Olemme sisällyttäneet roadtripillemme yksinkertaisen luonnossa oleilun ja retkeilyn vastapainoksi myös suhteellisen reippaasti kiinnostavia kaupunkivierailuja ja city-päiviä. Euroopan pääkaupungeista meille on käynyt tähän mennessä tutuiksi:

• Kööpenhamina
• Amsterdam
• Lissabon
• Rooma
• San Marino
• Ljubljana
• Bukarest 

Vaikka vanilla on yleisesti ottaen helpompaa (ja myös miellyttävämpää) vierailla pienemmissä pitäjissä ja löytää yösijansa cityparkin sijaan luonnonhelmasta, jotkin kaupungit ovat vaan yksinkertaisesti vierailun arvoisia.

Suuremman kokoluokan kaupungeista, joissa olemme kuluneen vuoden aikana päässeet vierailemaan (edellä mainittujen pääkaupunkien lisäksi), mainittakoon Trondheim, Gent, Brugge, Bremen, Rouen, Dijon, Annecy, Valencia, Sevilla, Cartagena, Ronda, Granada, Carcassonne, Oviedo, San Sebastian, Lucca, Porto, Siena, Venetsia, Sibiu, Oradea, Brasov ja Košice. 

Kaikista näistä vierailemistamme ”suurista” kaupungeista nostaisin omalle henkilökohtaiselle TOP 11 -listalleni tiukan kamppailun päätteeksi ehkä Amsterdamin, Bremenin, Bruggen, Gentin, Sevillan, Lissabonin, Porton, Sienan, Venetsian, Ljubljanan ja San Sebastianin. 

Muutama kaupunki on päädytty suosiolla skippaamaan, koska emme onnistuneet löytämään turvallista parkkia pakullemme kaupunkipäivän ajaksi. Näin esimerkiksi Barcelonassa. 

Vahvan pääsäännön mukaan vanille on kuitenkin löytynyt vartioitu parkkialue, matkaparkki, tai muu turvallinen säilytyspaikka kaupunkipäivien ajaksi. 

Kaupunkipäivinä emme niinkään ole keskittyneet kiertämään joka ikistä mahdollista must see -nähtävyyttä ja museota. Sen sijaan tyylinämme on käppäillä vapaamuotoisesti fiiliksen mukaan kaupungin katuja ja aistia niiden henkimää tunnelmaa.

Usein myös hemmottelemme itseämme kaupunkivierailuilla paikallisten ravintoloiden antimilla sekä muutamilla virvokkeilla.

Noin 10 yöpymistä viinitiloilla

Viinialueet viininmaisteluineen on ollut yksi kantavia teemoja läpi Euroopan tourneemme. Kuuluisimmista vierailemistamme viinialueista mainittakoon Ranskan Provence, Champagnen maakunta ja Loiren laakso, Portugalista Douron jokilaakso, Italiasta Toscana ja Sloveniasta Vipavan laakso. 

Lukumääräisesti runsaimmat, edullisimmat (jopa täysin ilmaiset) ja laadukkaimmat puitteet viinitiloilla yöpymiseen – sisältäen usein viininmaistelun – tarjoaa kokemuksemme mukaan Ranska. Maa, joka noin muutoinkin on yksi Euroopan parhaita ja monipuolisimpia vanlife-reissukohteita.

Viinitilojen viininmaistelut ovat tarjonneet mielenkiintoista ja silmiä avaavaa faktaa viininviljelyyn sekä eri viinilaatuihin liittyen. 

Allekirjoittaneesta – aiemmasta Alkon kyykkyviinien edessä kyyristelijästä ja ”perusturvallisen” Rieslingin suosijasta – on muodostunut edellisen vuoden aikana lähestulkoon varsinainen viinien konössööri ;).

Valkoviinien lisäksi makunystyräni ovat päässeet totuttautumaan myös voimakkaampien punaviinien maailmaan.

Lukematon määrä suloisia keskiaikaisia kyliä ja pikku kaupunkeja

Rakennustyylien ja -aikakausien puolesta itseäni viehättää ylivoimaisesti eniten keskiaikaiset mukulakivikadut sekä niiden varsille vieri viereen rakennetut sympaattiset, vuosisatoja vanhat kivitalot. 

Suomessa pääsee aistimaan hyvin säilyneen keskiaikaisen miljöön tunnelmaa varsin rajoitetusti. Sen sijaan Eurooppa on tällaisia aikahyppyjä tarjoavia ikivanhoja pikku pitäjiä pullollaan. 

Jotkin näistä ulkoilmamuseota muistuttavista paikoista ovat saavuttaneet kansainvälisten matkailijoiden suosion, kun taas toiset puolestaan ovat suurelle yleisölle lähes täydellisen tuntemattomia. 

Moniin ihaniin keskiaikaisiin pitäjiin olemmekin päätyneet tutustumaan puhtaasti sattumalta etsiessämme tulevan yön puskaparkkia. Näin etenkin Ranskassa ja Italiassa.

Itseäni jaksaa kerta toisensa jälkeen hämmästyttää, että jossain pienessä, vähän vinksallaankin olevassa kivitalossa, joka on rakennettu joskus ennen löytöretkien aikoja, asuu vielä tänä päivänäkin edelleen joku.

Olen myöskin tippunut laskuista jo ajat sitten, kuinka monta upeaa vuosisatoja vanhaa linnaa olemme päässeet ihastelemaan. Rakastan vanhoja linnoja, ja niitä mahtuu Eurooppaan tuhansittain!

Nolla kappaletta turvattomuuden tunnetta

Perinteinen, monia kiinnostava aihe reissaamisesta puhuttaessa on turvallisuus. 

Tämän suhteen meidän ei ole tarvinnut onneksi juuri stressata. Pienistä, tärkeistä jutuista huolehtimalla voi jo minimoida ikävien tilanteiden riskiä huomattavasti.

Joka kerta poistuessamme vanilta lukitsemme ovet tehdasvalmisteisten (ilmeisesti hyvinkin heppoista kamaa olevien) lukkojen lisäksi itse asennetuilla manuaalisilla lukoilla. 

Ovien tuplalukituksen lisäksi meiltä löytyy rattilukko sekä vanin sisätiloja monitoroiva, liikettä havaitessaan hälyttävä valvontakamerajärjestelmä. Näitä käytämme silloin tällöin ekstravarmuutena tapauskohtaisen harkinnan mukaan.

Tärkein yksittäinen turvallisuuteen vaikuttava seikka kuitenkin on huolellinen harkinta joka kerta sen suhteen, minne parkkeeramme matkakotimme – sekä päiväparkkiin että yöksi. 

Kertaakaan meidän ei ole tarvinnut katua valintaamme sen suhteen, että paikka olisi jälkeenpäin osoittautunut turvattomaksi. Sen sijaan paikallisnuorison p*lluralli ja parkkipaikkaa kiertelevien kiesien basson jytke ovat toisinaan valvottaneet.

Emme ole kertaakaan joutuneet esimerkiksi nousemaan levolta ja ajamaan muualle keskellä yötä sen vuoksi, että olisimme tunteneet olomme epämukavaksi. Vaniimme ei ole kertaakaan yritetty murtautua – tai ainakaan aie ei ole edennyt niin pitkälle, että tästä olisi jäänyt jälkiä.

Yhden kerran semisti epäilyttävä ohikulkija hiippaili aavistuksen liian lähellä meidän pakuamme. Tällöin Torres ilmoitti välittömästi asiasta tomeralla haukullaan, ja hiippari luikki nopeasti tiehensä.

Tämä episodi tapahtui Suomen Porvoossa.

Edit: Tietenkin juuri tämän postauksen julkaisua edeltävänä yönä täällä Košicen kaupungissa, Slovakiassa, joku urpo ilmeisesti yritti matkustajanpuoleisen oven kautta sisään. Onneksi koiramme olivat tilanteen tasalla, ja Torreksen raivokas haukku herätti meidät ja säikäytti tunkeilijan välittömästi tiehensä. Näimme makuuhuoneen ikkunastamme tukevan miehen vaappuvan tiehensä.

Olimme parkissa kehutussa puskaparkissa rauhallisen keskuspuiston laidalla, noin viiden minuutin kävelymatkan päässä vanhankaupungin keskuskadulta. Ei sitä näköjään voi koskaan tietää… Onneksi meillä on nämä vahtikoirat, eikä murtautumisyrityksestä ehtinyt jäädä jälkiä!

Erityisesti Portugalin osalta olen kuullut avoimen vihamielisesti matkailuautoilijoihin suhtautuvista paikallisista, jotka saattavat jopa kivittää ajoneuvoa, tai puhkoa parkissa olijan renkaat. Kenties olimme onnekkaita, kun emme henkilökohtaisesti kohdanneet tällaista käytöstä kertaakaan. Missään muuallakaan emme ole saaneet osaksemme epäasiallista käytöstä.

Ainoa avoin raivo on kohdistunut meihin tienpäällä Italiassa ja Romaniassa tien tukkona körryytellessämme. Paikallisten mielestä kun nopeusrajoitukset taajamissa ja muualla ovat täysin epärelevantteja muodollisuuksia, joilla ei kannata päätään vaivata – eikä muidenkaan pitäisi niin tehdä. 

Yhdet kihlat

Kesäkuun alussa Craig lensi muutamaksi päiväksi Englantiin perhettään ja kavereitaan moikkaamaan sekä muutaman työasian siinä samassa hoitamaan. Minä ja koirat jäimme täksi aikaa kaupunkiloman viettoon Bukarestiin.

Vasta myöhemmin sain kuulla, että matkan päätarkoitus ei ollut perhe- tai työasioihin liittyvä. Kyseessä oli ennen kaikkea sormuksenhakureissu.

Sormusprojekti oli tuossa vaiheessa kestänyt tietämättäni jo kuukausia Craigin ja hänen entisen koulukaverinsa, nykyisen kultasepän Martin Zelleyn toimesta.

Suunnittelun, ideoinnin ja toteutuksen lopputuloksena oli kaunis ja elegantti, juuri vasempaan nimettömääni täydellinen sormus. Kaunein koskaan näkemäni. 

Kun sormus oli viimein valmis ja Craig palannut takaisin Briteistä, ei hän halunnut viivytellä kauan hautumansa suunnitelman toteutuksen kanssa enää hetkeäkään kauempaa. Minut yllätettiin parhaalla mahdollisella tavalla pejantai-alkuiltana Bukarestin airbnb-asunnossamme.

Hetken tunteilun ja herkistelyn jälkeen oli aika juhlia. Tuona iltana söimme ja joimme Bukarestissa hyvin.

Muutamaa päivää myöhemmin fiilisteltiin tapahtumaa vielä Transfăgărășan-tien hienoissa maisemissa.

X kappaletta tulevaisuudensuunnitelmia

Pakumatkamme jatkuu syksyllä Suomessa vietetyn elokuun jälkeen ainakin jonkin aikaa, se on tässä vaiheessa varmaa. Muu ei sitten olekaan.

Pieniä vihjeitä tulevaisuuden visioistamme olen sirotellut tänne bloginkin puolelle ja läheisimmille niistä enemmänkin kertoillut. Liian suurta numeroa niistä en kuitenkaan tahdo vielä tässä vaiheessa tehdä; suunnitelmamme kun tuppaavat muuttumaan säännöllisin väliajoin, ja joitain käänteitä on myös hauska jättää yllätykseksi. 

Kiitos kun olet kulkenut mukana elämysmatkassamme tänä kuluneena vuonna! Lisää van lifea ja lisäksi myös jotain muuta kivaa matka-aiheista on luvassa myös jatkossa. 😉

Stay tuned – pysy siis kuulolla äläkä unohda: unelmat on tehty toteutettavaksi ja elämä elettäväksi; rohkeasti juuri sillä omannäköisellä tavalla!