Lähde liikkeelle lattiasta
Yleensä pakun tuunausprojekti lähtee liikkeelle lattiasta. Tähän on ihan käytännön syyt. Lattian tulee olla kunnossa, ennen kun pakuun voi rakennella juurikaan mitään muuta.
Lattian asennus on myös suhteellisen helppo ja mukava projektin vaihe. Kun lattia on viimeistelty, pystyy näkemään ensimmäistä kertaa pienen pilkahduksen siitä yleisilmeestä, mikä vanissa tulee vallitsemaan projektin valmistuttua – sitten joku kaunis päivä.

Vanin lattian suunnittelussa on useampi huomioon otettava seikka. Tahdot lattian olevan hyvin eristetty. Lattian pitäisi olla mielellään myös kestävä, helposti puhdistettava sekä vähintään kohtuullisesti kosteutta sietävä. Et tahdo lattian myöskään syövän liikaa pakun asuinkorkeutta.
Esteetikot miettivät jo tässä vaiheessa, kuinka lattia tulee mätsäämään vanin tulevaan tyyliin ja värimaailmaan.
Jokapäiväisessä käytössä ja myös tuunausprojektin aikana lattia ottaa vastaan iskuja, hankausta, sahanpurua ja roiskeita. Reissu- ja asuinkäytössä oleva vanin lattia altistuu päivittäiselle annokselle sisään kulkeutuvaa likaa, kosteutta, koirien karvoja jne. Ensimmäisten reissujemme perusteella olen yllättynyt, kuinka hiekkaiseksi lattia muuttuu ihan hetkessä – jo yhden ulkoilureissun jäljiltä.
Ei siis ole täysin yhdentekevää, millaisesta materiaalista lattiansa rakentaa.
Vaihe I: Tehdastekoisen lattian poisto ja mahdollinen ruostekäsittely
Kun penkit, mahdolliset keittiötasot, hyllyköt ym. sisustukset on seinäpaneeleita myöten poistettu, on aika ryhtyä hommiin. Ensimmäisen vuorossa on poistaa tehdasvalmisteinen lattia.
Meidän vanimme lattiaratkaisu oli hieman tavallisesta poikkeava. Transitimme on alunperin toiminut Ruotsissa jonkinlaisena invataksina.
Tämän johdosta muovimaton alta paljastui jykevää tekoa oleva erikoislattia, joka sisälsi muun muassa jonkinlaiset metalliset pyörätuolikiskot.



Tulimme pienen pohdinnan jälkeen siihen lopputulokseen, että rakentaisimme varsinaisen lattian tämän alkuperäislattian päälle. Raskastekoisen, paikalleen hitsatun ja liimatun lattian poistaminen olisi ollut liian työlästä ja aikaavievää, ja se olisi voinut poikia potentiaalisesti vain lisää ongelmia.
Positiivisesti ajateltuna tämä “ekstralattia” tarjoaa kätevästi yhden lisäeristekerroksen vanin lattiatasoon. Lisäksi muutama porattu testireikä osoitti tämän lattian olevan myös itsessään eristetty. Vaikka tämä lattiaratkaisu syökin sisätilakorkeudesta muutaman sentin, jää meile silti tarpeeksi korkeutta jäljelle.
Muista ruostecheck
Jos tätä invataksin lattiaa ei olisi ollut, olisimme voineet havainnoida mahdolliset pohjan ruosteongelmat paljaasta lattiasta. Ekstralattiamme vuoksi Craig tsekkasi ruosteen määrän ja mahdollisen ruosteenpoiston tarpeen ryömimällä auton alle ja tarkastamalla pohjan kunnon sitä kautta.
Onneksemme pohja oli lähestulkoon puhdas, emmekä siten joutuneet massiiviseen – ja joku voisi väittää että Transitin omistajalle tyypilliseen – ruosteenpoisto-operaatioon.



Hyödynnä siis lattian poissaolo ja tee auton pohjalle ruostetsekki. Tässä vaiheessa on oikea aika hankkiutua mahdollisesta ruosteesta eroon.
Vaihe II: Lattian listoitus
Listoitimme lattian puulistoilla ottaen huomioon näiden leikkauksessa aluslattian pyörätuolikiskot. Nämä listat ovat pari milliä käyttämäämme finnfoam-eristettä paksumpaa. Tämä luo pienen ilmaraon eristeen ja sen päälle asetettavan vanerin väliin.
Käsittelimme puulistat tämän jälkeen Sikaflex-liimalla ja jätimme listat painumaan painojen alle vuorokaudeksi.
Vaihe III: Eristys
Kunnollisesti suunnitellut ja toteutetut eristysratkaisut ovat tärkeä ja oleellinen osa toimivaa ja energiatehokasta kokonaisuutta.
Ilman kunnollista eristystä vani menettää massiiviset määrät lämpöä ja vastaavasti helteellä viileää ilmaa lattiarakenteidensa kautta.
Vailla lattialämmityksen tuomaa luksusta vanin lattia ei varsinaisesti ole mikään lämmin, mutta erityisen kylmä se on ilman minkäänlaista eristystä. Arkkitehti-insinöörinä Craig tiesi kertoa, että ainakin talojen kohdalla yli 30 prosenttia lämmönhukasta tapahtuu lattian kautta.



Samoin kunnollinen eritys vaimentaa sekä tien ääniä että tärinää ajon aikana.
Eristykseen liittyen on olemassa lukuisia eri tyylejä ja ratkaisumalleja; näistä näkee toisinaan kiivaitakin väittelyitä ja mielipiteiden vaihtoa pakutuunaajien keskustelupalstoilla. Lopputulemana tähän kaikkeen keskusteluun voisi olla seuraava: Ei ole olemassa yhtä ainoaa oikeaa eristysratkaisua.
Alkuperäisenä ajatuksena meillä oli käyttää lattian eristykseen Thinsulate-eristettä. Craig oli käyttänyt tätä aiemmassa pakuprojektissaan Englannissa. Mutta kappas vain, tätä eristettä ei löytynytkään mistään koko Suomesta. Myös sen tilaaminen muualta olisi ottanut liikaa aikaa ja maksanut liikaa suhteessa tavaran arvoon.
Craig joutui muuten tuskailemaan useamman hankinnan kohdalla, ettei hänen haluamaansa tavaraa näytä olevan tarjolla Suomessa ollenkaan. Myös hintasyistä olemme joutuneet turvautumaan projektimme aikana toisinaan ulkomailta saapuviin tilauksiin – hintaero on ollut täysin samassa tuotteessa parhaimmillaan jopa satoja euroja esimerkiksi Briteistä tilatun tuotteen ja parhaan suomalaisen hintatarjouksen välillä (mm. Maxxair-kattotuuletin, Dometic-jääkaappi…).



Aiemmin mainittu vanimme erikoislattia tarjosi jo itsessään jonkin verran ekstraeristystä. Tämän lisäksi päädyimme eristämään lattian K-raudasta löytyvällä Finnfoam-eristelevyllä. Tämä oli myös tarpeeksi ohut eriste, jotta lattiakerrosten väliin jäisi hieman tilaa ilmanvaihtoa varten.
Eristysratkaisujemme toimivuus ratkeaa pitkässä juoksussa vasta pidempiaikaisen käytön myötä, joten vielä tässä vaiheessa ei viitsi ihan ylettömästi tuuletella. Väliaikatuomiona voisi kuitenkin todeta seuraavaa: Olemme olleet positiivisesti yllättyneitä, miten vähän vanimme pitää liikkeellä ollessaan ääntä.
Lisäksi vanin sisätilat ja eristysrakenteet ovat helmikuun 2021 tilannekatsauksen mukaan säilyneet toistaiseksi täysin kuivina vailla merkkiäkään kosteudesta tai vienoimmastakaan tuoksusta. Tämä siitä huolimatta, että automme seisoi tammikuun loppuun saakka suojaamattomana parkkiruudussa veden ja lumen armoilla.
Vaihe IV: Aluslattia
Eristyksen jälkeen seuraava vaihe on aluslattian asennus.
Me käytimme tähän tarkoitukseen 12 millin vettä hylkivää WeatherGuardin havuvaneria, jota löytyi Porvoon Puuilosta. Tämän tyyppinen vaneri on ominaisuuksiltaan vahvaa, kestävää sekä kosteutta hylkivää.
Mittasimme vanerin siten, että se asettuu paikoilleen napakasti, mutta samalla jättäen kuitenkin noin sentin välin reunoihin mahdollisen laajenemisen varalle. Jos laajenemisvaraa ei ole lainkaan, voi seurauksena olla ennen pitkää nariseva lattia.
Hioimme vanerin pinnan ja peitimme sen pienet epätasaisuudet puukitillä. Näin voi edesauttaa sitä, että päällyslattia tulee asettumaan vanerin päälle mahdollisimman tasaisesti ilman kuoppia tai kohoumia.
Monet käyttävät aluslattiana pakun tehdasvalmisteista lattiaa. Tämä lienee useissa tapauksissa ihan toimiva ja kätevä ratkaisu – ja ainakin lattian pitäisi istua hyvin paikoilleen, kun kaikki kulmaukset, takapyörien kaaret ym. on valmiiksi huomioitu sen mitoituksessa.
Vaihe V: Päällystys
Sitten koittaakin itse palkitsevin osuus, eli päällyslattian asennus.
Tämä lattian osa on se, joka näkyy päälle päin, ja joka on osa vanin yleisilmettä. Se ottaa vastaan paitsi katseet, myös lian, osumat, iskut, pölyt, hiekan, mudan, roiskeet… kaiken mahdollisen, mitä vanin sisätiloihin voi rakennusvaiheessa ja sisätiloissa oleskeltaessa päätyä.
Me valitsimme vanimme lattiatyypiksi ilman sen suurempia arpomisia vinyylin. Vinyyli on ohut, kevyt, kestävä, lämmin, hiljainen ja vedenpitävä materiaali ja se on helppo pitää puhtaana. Vinyylilattia on helppo asentaa ja ulkonäöltään niitä löytyy laidasta laitaan kaikenlaiseen makuun.



Nämä ominaisuudet tekevät vinyylilattiasta hyvin suositun vaihtoehdon pakun tuunaajien keskuudessa.
Me valitsimme tummaa lankkulattiaa jäljittelevän vinyylin. Tämä, kuten myös käyttämämme mustat peitelistat, löytyivät Vantaan Bauhausista. Suunnitelmissa meillä oli suht vaalea vanin yleisilme, joten ajattelimme tummemman lattian mustine listoineen antavan mukavaa kontrastia kokonaisuuteen. Olemme olleet valintaamme täydellisen tyytyväisiä.
Leikkasimme vinyylin suurin piirtein muotoonsa – sen voi viimeistellä myöhemmin. Tämän jälkeen levitimme liimakerroksen vanerin päälle. Vinyyli levitetään vanerin päälle tämän jälkeen vähän niinkuin kontaktimuovi kirjan kannelle: mahdollisimman tiiviisti, tasaisesti ja ilmakuplia vältellen.
Tämän jälkeen kävimme lattian vielä kertaalleen läpi varmistaen sen tasaisen pinnan. Sen jälkeen lattia jätetään painumaan renkaiden ym. painojen alle joiksikin tunneiksi. Liiman kuivuttua leikkasimme vinyylilattian reunat lopulliseen muotoonsa.
Muita lattiavaihtoehtoja:
Korkki
+ hyvät eristysominaisuudet sekä äänen että lämmön suhteen
+ vettä- ja likaa hylkivä antibakteerinen materiaali
+ joustava, lämmin ja mukava jalan alla
+ ympäristöystävällinen vaihtoehto: korkki on nopeasti uusiutuvaa materiaalia ja sen ympäristöjalanjälki on pieni
– asennus vinyyliin verrattuna työläämpää
– hintavahko vaihtoehto
– vaatii ylläpitoa ja on altis naarmuille ja painaumille
Laminaatti
+ edullinen vaihtoehto, neliöhinta voi olla jopa alle 10 euron.
+ helppo asentaa
+ kestää suht hyvin kulutusta; tosin tässä on eroja halvempien ja kalliimpien versioiden välillä
– huono sietämään kosteutta; voi turvota ja jopa homehtua kosteissa oloissa
– kova, kopiseva ja liukas
– lattiaa ei voi asentaa yhtenäisenä palana, joten rakenteiden väliin voi päätyä kosteutta
Kumimatto
+ lämpö-, tärinä- ja äänieristävät ominaisuudet
+ hyvä pito – paitsi märkänä voi olla hyvinkin liukas
+ sinänsä kosteutta kestävä, mutta tiivistys voi olla ongelma
+ edullinen
+ helppo asentaa ja tarvittaessa muotoonleikattava
+ voi olla hyvä vaihtoehto esim. vanin takaosan “autotallin” lattiamateriaaliksi
+ helppo pitää puhtaana
– vaikeaa tiivistää luotettavasti siten, ettei kosteutta pääse sen läpi rakenteisiin
– voi alkaa haista
– ei välttämättä esteettisimpiä vaihtoehtoja
Puu-/ parkettilattia
+visuaalisesti kaunis, klassinen ja luonnonmukainen vaihtoehto
+ parkettia voi hioa, lakata ja maalata uudelleen tarvittaessa
+ miellyttävä ja lämmin jalan alla
– puu on materiaalina painavaa
– voi syödä muita vaihtoehtoja enemmän käytettävissä olevaa korkeutta
– altis naarmuuntumiselle, kulumille ja kolhuille.
– huono kosteudensieto
– tyypillisesti hintavaa
Vaihe VI: Viimeistely
Viimeistelimme ovien sekä ohjaamon reunat mustalla mattaisella peitelistalla. Lattian reunat tiivistettiin mustalla silikonilla.



Upouutta lattiaa voi halutessaan suojata projektin seuraavissa vaiheissa levittämällä sen suojaksi esimerkiksi pressun.
Tadaa! Lattian valmistuttua voit saada jo vähän esimakua siitä, miltä valmis kokonaisuus tulee aikoinaan näyttämään. Tämä antaa positiivista pontta projektin seuraaviin vaiheisiin! Nyt kun lattia on paikoillaan, aukenee monta uutta mahdollista pakuprojektin vaihetta.


