Porvoo – Suomen koiraystävällisin kaupunki?
Ennen suuren irtiottomme alkua ja pakuelämään hyppäämistä Porvoo ehti olla rakas kotikaupunkini yhteensä vajaat neljä vuotta. Tämä ihastuttava kaupunki on Suomen kolmanneksi vanhin ja sen historiallinen vanhakaupunki on miljöönä ainutlaatuinen koko Euroopankin mittakaavassa.
Porvoo on suoranainen unelmakohde paitsi historiallisten miljöiden, myös hyvän ruoan ystäville. Sana kaupungin ravintola- ja kahvilatarjonnan laadukkuudesta on kiirinyt laajalle, ja kuuleepa Porvoota nimitettävän myös Suomen ruokapääkaupungiksi.



Villiä yöelämää ja monipuolista baari- ja yökerhoskeneä kaipaava ei välttämättä löydä etsimäänsä Porvoon historiallisilta kaduilta. Sen sijaan tasokasta ravintolakokemusta etsivä löytää täältä mitä mainioimmat eväät onnistuneeseen herkuttelukokemukseen.









Voin olla ylpeä entisestä kotikaupungistani monessakin mielessä. Yksi näistä ylpeydenaiheista on Porvoon koiraystävällisten ravintoloiden, kahviloiden ja kuppiloiden moninaisuus.
Ilahduttava yleiseurooppalainen piirre Porvoossa on, että fiksusti käyttäytyvät koirat ovat tervetulleita suurimpaan osaan kaupungin ravintoloista, kahviloista, majoitusliikkeistä, ostospaikoista ja terasseista. Muut Suomen kaupungit voisivat ottaa tässä suhteessa Porvoosta mallia!
Tässä postauksessa listaan omat suosikkiravintolat, baarit ja kahvilat, joissa kannattaa Porvoossa ollessaan pistäytyä – joko koiran kanssa tai ilman!
Kaikista suosittelemistani paikoista pitäisi löytyä hyvää, laadukasta syötävää myös kasvissyöjille, useimmissa myös vegaaneille.
Huom! Postauksen ravintolalistaus ei ole virallinen ja se perustuu ainoastaan omiin kokemuksiini kahden pienen koiran omistajana sekä Visit Porvoo.fi:n “Koiraystävällinen Porvoo” -sivun vinkkeihin. Kannattaa aina varmistaa pöytävarausta tehtäessä, onko koira tervetullut mukaan. Tällöin lemmikin mukanaoloon osataan ravintolassa varautua ja vaikkapa varata mahdollisuuksien mukaan koiraseuruetta varten tilavampi / rauhallisempi nurkkapöytä.
Ravintoloiden hintatiedot ovat toukokuulta 2023.
Kuuluvatko koirat ravintoloihin
Olemme matkanneet borderterriereidemme Torreksen (pian 11 v) ja Vascon (3 v) kanssa edellisen vajaan kahden vuoden aikana yhteensä 25 eri Euroopan maassa. Koiraystävällisyys on lähes kaikkialla pääsääntö, kielteinen suhtautuminen nelijalkaisiin ravintolan asiakkaisiin sen sijaan poikkeus (voit lukea enemmän Euroopan koiraystävällisimmistä maista ja kokemuksistamme koirien kanssa Euroopassa reissauksesta tästä postauksesta!).
Yllättyykö kukaan, kun kerron että kaikkein nihkeintä yleinen suhtautuminen koiriin on kokemuksemme mukaan Suomessa?



Koirien mukaan ottaminen ravintolaan kuumentaa selvästi joissakin suomalaisissa tunteita. Kun Facebookin keskustelupalstoilla kysellään vinkkejä koiraystävällisistä ravintoloista, moni kommentoija katsoo asiakseen tulla jupisemaan, että eikö niitä lemmikkejä voisi vaan jättää suosiolla kotiin.
Riippuu tilanteesta: ehkä voisi, ehkä ei. Mutta miksi pitäisi? Torres ja Vasco nauttivat suuresti, kun saavat touhuta ja kulkea laumansa mukana mihin sitten menemmekään. Meille, kuten lukuisille muillekin, koirat ovat paitsi lemmikkejä, myös perheenjäseniä siinä missä monille muille vaikkapa lapset.






25 maan ja satojen ravintolakokemustenkaan jälkeen emme ole vieläkään kohdanneet tilannetta, jossa olisimme havainneet joko omien koiriemme tai kenenkään muunkaan lemmikkien aiheuttavan häiriötä ravintolan vieraille. Hyvin pahasti koira-allergiset ovat asia erikseen, mutta heitäkin on ilmeisesti suhteellisen harvassa, kun kukaan ei ole vielä toistaiseksi allergiaansa vedoten pyytänyt meitä koirinemme poistumaan paikalta.



Ennakkoluuloista poiketen koirakansa vaikuttaa olevan yleisesti sen verran valveutunutta, ettei tuo ravintoloihin tai kauppoihin mukanaan vauhkoa, hyvin levotonta, äänekkäästi käyttäytyvää, saati aggressiivista koiraa. Uskallankin väittää, että vaikka ei-koiraihmisenäkin valitsee ravintolan, jossa koirat sallitaan, nelijalkaiset asiakkaat tulevat tuskin vaikuttamaan negatiivisesti ravintolakokemukseen.
Mielestäni koira- ja ihmisasiakkaiden kohdalla on kohtuullista päteä sama sääntö: Hyväkäytöksiset yksilöt suvaitaan.
Itse pidämme koiramme ravintolassa aina lyhyellä hihnalla mieluiten pöydän alla tai muussa häiriöttömässä tilassa. Kun paikalla on muita koiravieraita, pyrimme istuutumaan näistä varmuudeksi mahdollisimman etäälle.
Pyrimme osaltamme myötävaikuttamaan siihen, että koira-asiakkaat antavat itsestään mahdollisimman positiivisen vaikutelman ja edesautamme toivottavasti sitä, että pystymme jatkossa nauttimaan yhä useammista koiraystävällisistä paikoista myös Suomessa.
Noniin, pakollinen ”kuuluvatko koirat ravintolaan” -keskustelu on nyt käyty monologin keinoin alta pois. Seuraavaksi voidaan käydä itse asiaan.
Porvoon parhaat koiraystävälliset ravintolat
Zum Beispiel
Vanhassa Porvoossa Rihkamakadun ja Välikadun kulmauksessa sijaitseva Zum Beispiel on yksi ehdottomista Porvoon suosikeista! Keittiön kulmakivinä ovat täällä tuoreet raaka-aineet, kasvikset ja puhtaat maut. Raaka-aineista reilusti yli 60 prosenttia on luomua. Kaikki ruoka on laktoositonta, ja eri ruokavaliot otetaan hyvin huomioon. Laadukas olut- ja luomuviinivalikoima viimeistelee kokonaisuuden.
Porvoossa asuessani Zumi valikoitui työporukkamme lounaspaikaksi kaikista useimmin; kenties sen vuoksi, että täällä jokainen löytää joka kerta itselleen takuulla mieluisan lounasvaihtoehdon.
Lounasannokset kustantavat noin 11–18 euroa. Lounaaseen sisältyy ehkäpä Porvoon paras (luomu)leipäpöytä, luomusalaatti ja reilun kaupan luomukahvi tai –tee. Lounaan lisäksi Zumissa on tullut nautittua usein myös illallista.
Raaka-aineisiin kiinnitetään Zumissa erityistä huomiota. Esimerkiksi risotot valmistetaan 600-vuotisen Principato di Lucedio –tilan luomuriisiin. Pasta-annokset ovat käsintehtyä (luomu)hapanjuuripastaa.
+ Monipuolinen menu, josta jokaiselle löytyy takuulla jotain.
+ Mukavasti vaihtoehtoja myös kasvissyöjille ja vegaaneille.
+ Herkullinen luomuleipäpöytä varmistaa sen, ettei täältä tarvitse poistua koskaan nälkäisenä.
Meat District
Huom! Keskellä vanhaa Porvoota sijainnut ravintolarakennus vahingoittui pahoin elokuussa 2022 riehuneessa tulipalossa. Meat District on toistaiseksi suljettu, mutta ilmeisesti se pyritään avaamaan uudelleen vielä vuoden 2023 aikana.
Meat Districtista ehti muodostua meidän lempiravintolamme niihin hetkiin, kun tahdoimme nauttia kotikulmillamme tasokkaasta, mutta rennosta ravintolaillallisesta pitkän kaavan kautta, antaumuksella ja kiireettä.
Nimestään huolimatta ravintola soveltuu oivallisesti myös kasvissyöjille! Kauden mukaan vaihtuva Vege Experience -menu on tarjoillut meille koko Porvoon parhaimmat kasvisannokset. Ravintola ei ole edullisimmasta päästä, mutta rahalleen saa täällä yleensä todella hyvin vastinetta.



+ Hyviä, harvinaisempiakin laatuviinejä ja asiantuntevat tarjoilijat näiden valinnassa opastamassa.
+ Kesäkaudella viihtyisä terassi, jossa voi myös istuskella lämpölamppujen alla iltaisin.
+ Sesongin mukaan vaihtuva korkealuokkainen menu.



Hamarinranta
Tämä jokaisen porvoolaisen tuntema kahvila-ravintola (tunnetaan myös nimellä Hamarin SEO) sijaitsee idyllisessä Hamarin kylässä noin kuuden kilometrin päässä Porvoon keskustasta. Kyseessä on paikallisten merellinen olohuone, joka tajoilee kahvilatuotteiden ja jäätelön lisäksi mukavan valikoiman erilaisia virvokkeita ja grilliruokaa. Meren ylle levittäytyvä katettu lasiterassi, jolta aukenee hieno näkymä Haikkoonselälle, on kokemisen arvoinen etenkin kauniina kesäpäivinä ja -iltoina!
Koiravieraat on huomioitu omalla vesipisteellään, minkä lisäksi myynnissä on tyypillisesti koiranherkkuja, kuten possunkorvia, herkkutikkuja ja nakkeja.
Vierestä lähtee kaunis rantaa myötäilevä ulkoilureitti, joka sopii mainiosti koirien ulkoiluttamiseen.



+ Mitä idyllisin merellinen miljöö.
+ Hieno katettu ulkoterassi.
+ Nykyiset omistajat kehittävät ja parantelevat paikkaa jatkuvasti.
+ Tänne pääsee myös veneellä! Venesataman koordinaatit: N 60° 21.426, E 25° 38.422.
+ Paljon livemusiikki-iltoja ja muita tapahtumia vuoden ympäri.



Bistro Gustaf
Tämä ranskalaisen keittiön inspiroima kortteliravintola sijaitsee keskeisellä paikalla kaupungin keskustassa, vanhan ja uuden kaupungin risteyksessä.
Gustaf on ehdottomasti yksi kaupungin parhaista lounaspaikoista. Päivittäin vaihtuvat lounasannokset maksavat noin 12–14 euroa. Kaikkiin lounasannoksiin sisältyy runsas ja monipuolinen salaattipöytä, jonka antimet jo itsessään vievät nälän mennessään! Lisäksi lounaaseen kuuluu kotitekoista leipää, jäävettä, kahvia, teetä ja keksejä.
Illallismenun vaihtoehdoissa korostuvat liha- ja kalavaihtoehdot, eikä kasvissyöjiä ole valitettavasti otettu ihan yhtä hyvin huomioon kuin lounasmenussa (ranskalaiselle keittiölle tämä on toki ominaista).
Kiltit koiravieraat ovat tervetulleita terassin lisäksi ravintolan lounge-puolelle.
+ Keskeinen sijainti.
+ Viihtyisä miljöö.
+ Runsas lounas, joka ei takuulla jätä nälkäiseksi!
Gabriel 1763
Tämä Porvoon vanhassakaupungissa sijaitseva tunnelmallinen ravintola on tullut tunnetuksi erityisesti gourmet-pizzoistaan. Ravintola kunnioittaa Porvoon pormestarina toiminutta Gabriel Hagertia, jonka entisessä, vuonna 1763 rakennetussa kotitalossa ravintola sijaitsee.
Tänne tullaan nimenomaan pizzojen takia, vaikkakin talon pasta-annokset ovat niin ikään kokeilemisen arvoisia!
A la carte -pizzat 15-19 euroa. Klassikkopizzat ”Kirkko” (Ilmakuivattu kinkku, terttutomaatti, mozzarella, rucola, tryffeliöljy) ja “Rautakauppa” (Savustettua poroa, tattia, paahdettua valkosipulia, savustettua chilikastiketta, pinjansiemeniä, rosmariinia) näyttävät lunastaneen menussa kestopaikkansa, kun taas loput listan pizzoista vaihtelevat vuoden ja sesongin mukaan.



+ Lyömätön sijainti Vanhan Porvoon Jokikadulla.
+ Sesongin mukaan vaihteleva suppeahko, mutta omaperäinen ja yllätyksellinen pizzamenu.
+Suurin osa ravintolan annoksista valmistuu talon mukaan tarvittaessa myös vegaanisina versioina!
Aatos Café
Aatos Café on lämminhenkinen kahvila ja kasvisravintola ainutlaatuisessa kulttuurimiljöössä legendaarisen WSOY-talon kiviseinin sisällä vanhankaupungin kupeessa. Aatos tarjoilee maistuvaa, terveellistä ja ekologisesti tuotettua ruokaa ja kahvilaherkkuja. Täällä viihtyvät niin yritysasiakkaat, lapsiperheet kuin terveellistä herkutteluhetkeä kaipaavat pariskunnatkin koirineen. 😉



Arkisin tarjoiltava vegaaninen keittolounas (11,90 euroa) sisältää runsaan salaattipöydän, talon tuoretta gluteenitonta kaura-hirssileipää ja kahvia tai luomuteetä. Näiden lisäksi on tarjolla muun muassa monipuolinen all day breakfast, runsaita salaattiannoksia (noin 14 euroa), käsintehtyjä kahvilaherkkuja, tuorepuristettuja mehuja ja smoothieita, luomuviinejä ja pienpanimo-oluita.



+ Kenties Porvoon monipuolisin ja terveellisin kasvisruokavalikoima aamiaiselle, lounaalle, tai iltapäivän herkutteluhetkiin.
+ Mukavan kotoisa, olohuonemainen tunnelma.
+ Kultturillinen miljöö; täällä järjestetään myös erilaisia kulttuuritapahtumia.
Porvoon Paahtimo Bar & Cafe
Porvoon vanhankaupungin kulmilla Porvoonjoen rannalla sijaitsee kaikkien porvoolaisten tuntema punatiilinen tiilimakasiini. Tässä vuonna 1902 valmistuneessa nelikerroksisessa rakennuksessa toimii kenties Porvoon legendaarisin kahvilabaari: Porvoon Paahtimo.
Hämyisät sisätilat yli 100 vuotta vanhoine kattohirsineen sekä jykevine punatiilisine seinineen huokuvat tunnelmaa. Paahtimon terassialue on viihtyisä erityisesti kesäkuukausina, mutta sen katetulla, lämmitetyllä terassilla tarkenee istuskella talvipäivinäkin.
Vastapaahdetun laadukkaan kahvin lisäksi Paahtimossa panostetaan monipuoliseen olutvalikoimaan: täällä pääsee nauttimaan niin tunnettujen kansainvälisten panimoiden kuin pienpanimoidenkin erikoisuuksista.
Paahtimossa on tullut istuttua lukemattomat kerrat – glögin tai muun kuuman juoman äärellä talvisin, kylmää huurteista nauttien kesäisin. Koiramme ovat olleet tervetulleita kahvilan alakertaan sekä sen terassialueelle.
Ennen pohjoisen kotopuoleen Kemiin matkaamista on Paahtimosta tullut eräänkin kerran haettua kotiinviemiseksi kysyttyä tuliaista: Porvoon paahtimon ensiluokkaisen herkullista kahvia.
+ Mukava miljöö.
+ Loistava sijainti.
+ Laaja olutvalikoima.
Sicapelle
Koko Suomen 26. parhaimmaksi ravintolaksi vastikään äänestetty Sicapelle perustettiin vuonna 2012 kunnioittamaan elämäniloa, erinomaista ruokaa ja viiniä, rohkeutta, luovuutta – ja ennen kaikkea Porvoossa syntyneen kuvanveistäjä Ville Vallgrenin lemmikkipossua, SikaPelleä.
Kyseessä on tunnelmallinen ja mutkaton fine dining -ravintola, joka tarjoaa rohkeita ja sesonkia seuraavia makuja Vanhan Porvoon Kirkkotorilla. Yhdeksän ruokalajin maistelumenu hivelee vaativammankin kulinaristin makunystyröitä. Makuelämys keventää kukkaroa reilut 90 euroa hengeltä.
Sicapelle sallii koiravieraat terassialueen lisäksi sisätiloissaan, vaikkakin ravintolasta huomautetaan ystävällisesti, että menu ja sen useamman tunnin kesto kannattaa pitää mielessä koiravieraiden kanssa. Lisäksi ravintolasta suositellaan tulemaan koiravieraiden kanssa ruokailemaan ravintolan sisätiloihin vain hiljaisempaan aikaan, sillä sisätilat ovat varsin pienet, ja kiirepäivinä ilta-aikaan pienessä ravintolassa tilat voivat käydä hieman turhan hälyiseksi koirien kannalta.
+ Ensiluokkainen ruoka erityisiin herkutteluhetkiin.
+ Koiramyönteistä fine dining -henkeä: tätä lisää Suomeen kiitos!
+ Kekseliäästi ja rohkeasti kauden makuja yhdistelevä menu, joka mukautuu tarvittaessa myös vege- ja vegaaniystävälliseksi.
+ Hyvin suunniteltu ja ruoan makumaailmaa tukeva viinipaketti.
Anis Café
Huom! Ani’s Café on artikkelin kirjoitushetkellä toistaiseksi suljettu viereisessä Meat District -ravintolassa elokuussa 2022 riehuneen tulipalon vuoksi.
Anis Café on Porvoon vanhankaupungin sydämessä sijaitseva sympaattinen kasvisravintola ja kahvila, joka tarjoaa maittavaa kasvisruokaa ja vegeleipomuksia (myös vegaanisia vaihtoehtoja). Raaka-aineissa satsataan tuoreuteen ja ekologisuuteen. Leivosvalikoima ja lounasmenu vaihtelevat päivittäin. Täällä voi nauttia kahvin tai teen ohella (tai niiden sijaan) myös lasillisen luomuviiniä.
Kesämenun 2022 lounasannokset kustansivat noin 12,50–18,50 euroa.
+ Yksi Porvoon harvoja kasvisravintoloita.
+ Lämminhenkinen & ystävällinen palvelu ja tunnelma.
Jokirannan terassiravintolat
Jokiranta on yksi Porvoon parhaita paikkoja kesäpäivän viettoon. Täältä löytyy kesäkuukausina vieri vieressä viihtyisiä kahviloita ja ravintoloita, joissa paistatella päivää tai istua iltaa.
Kaikki jokirannan terassit ovat koiraystävällisiä, ja yleensä koirille on tarjolla vähintäänkin vesikuppi.



Erityismaininnan saa Kiva Cafe Streetfood bar -niminen viihtyisä kesäravintolaterassi, jossa hyvien juomien lisäksi voi nauttia ihanan raikkaista ja runsaista salaattiannoksista sekä street food -tyyppisestä purtavasta. Torresta ja Vascoa on täällä hemmoteltu koiraystävällisen tarjoilijan toimesta nakeilla samalla, kun omistajat ovat nauttineet kylmästä Brooklynin IPAsta ja kesäisen Porvoon jokimaisemasta.



Taste Street Food
Aleksanterinkadulla hieman kauempana historiallisesta keskustasta sijaitseva rento street food -ravintola ilahduttaa reilunkokoisilla maistuvilla annoksillaan ja myös kasvisvaihtoehtojen makumaailmalla. Erityissuositus ladatuille ranuille (dirty fries ja skagen fries), Craig puolestaan vannoo paikan kukkakaalisalaatin nimeen. Pienen ravintolan sisätiloissa on vain kuusi asiakaspaikkaa, kesäisin paikalla on myös terassi.
Torresta ja Vascoa on hemmonteltu täällä porsaanlihalla sen verran monta kertaa, että nykyisin terrierimme eivät enää suostu ohittamaan paikkaa ilman, että pistäydytään nappaamassa mukaan takeaway-annokset.
+ Porvoon take away -ruokapaikkojen ykkönen.
+ Runsaat annokset, hyvät maut, hinta ja laatu kohtaavat.
Café Cabriole
Jos Porvoon visiitillään mielii suussasulavien leivosten ja muiden hurmaavien konditoriatuotteiden äärelle, Café Cabriole on nappivalinta! Kahvila sijaitsee viime vuosisadan vaihteessa rakennetussa tunnelmallisessa jugendtalossa Porvoon keskustassa torin laitamilla.
Alakerrassa on kaari-ikkunainen korkea ja valoisa 120 hengen kahvila, joka on tunnettu erityisesti mahtavasta konditoriatuotteiden valikoimastaan. Konditoriaherkkujen lisäksi tarjolla on lämpimiä quiche-piirakoita, runsaita täytettyjä leipiä, erilaisia salaattiannoksia ja aamiaista. Arkisin on tarjolla kohtuuhintainen lounasbuffet.



Kesäaikana Runebergin puistossa olevalle terassille mahtuu 30 asiakasta. Tämän lisäksi hyväkäytöksiset koiravieraat ovat tervetulleita kahvilasalin puolelle, kunhan ne istuvat tuolien sijaan joko sylissä tai lattialla (tämä sopinee meille koiranomistajille oikein mainiosti).
+ Porvoon parhaat kakkupalat ja muut leivonnaiset: leivosvitriinin äärellä iskee joka kerta valinnan vaikeus!
+ kaunis, historiallinen miljöö.
Tsekkaa koiran kanssa myös nämä:
Trattoria Nonna Sophia
Porvoon pikku Italia, trattoria Nonna Sophia, sijaitsee Porvoon keskustassa vanhankaupungin kynnyksellä. Napolilainen pizza paistuu täällä avotulella italialaisessa kiviuunissa. Pizzojen lisäksi a la carte -listalta löytyvät antipastit sekä perinteiset pastat ja risotot.
Ravintolasta kerrotaan, että terassin lisäksi ravintolan salista on varattu muutama pöytä kilteille koiravieraille. Myös vesikuppi ja makupaloja löytyy.



Emme ole ehtineet vielä henkilökohtaisesti testata Nonna Sophian tarjontaa (ravintola avasi ovensa vuonna 2022), mutta useat Porvoon kaverini Nonna Sophian italialainen makumaailma on jo ehtinyt vakuuttaa.
RUNO hotelli
Historiaa nähnyt Valtimontalo, nousi paikalleen runsaat sata vuotta sitten. Vuonna 2021 laajan saneeraustyön jälkeen paikalle avautui RUNO hotelli. Historiallinen kiinteistö tarjoaa skandinaavisessa maalaismodernissa design-ympäristössä 56 huipputason huonetta ja sviittiä. Osa hotellihuoneista on koiraystävällisiä (joskin koiravieraista veloitettava lisämaksu 35 euroa per yö on mielestäni melkoisen suolainen).
Hotellin yhteydessä sijaitseva RUNO Kitchen & Bar loihtii suomalaisista ruoka- ja juomaperinteistä modernisti inspiroituneita makuja. Viikonloppuisin tarjolla on brunssi.
Hotellin aamiaistila on lemmikkivapaata aluetta, mutta koirat ovat tervetulleita hotellin baariin ja Olohuone-lounge -tilaan. Tarvittaessa koiran omistajalle voidaan kattaa aamiainen loungeen, jos koira tahtoo mukaan aamiaiselle – mukavan huomaavaista!
Muuta koiraystävällistä majoitusta Porvoossa ja sen lähistöllä:
- Majatalo Wera
- Porvoo Hostel
- Old Town Bed & Breakfast Ida Maria
- Sannäsin kartano
- Willa Mustijoki
Fryysarinranta
Kesäravintola Fryysarinranta sijaitsee keskellä vanhaa Porvoota, Raatihuoneen torin kupeessa. Asiakaspaikoista puolet sijaitsee joen rantaterassilla ja puolet ikonisessa vanhan Porvoon ranta-aitassa. A la Carte -menun ohella suosittu saaristolaisbuffetti on tarjolla joka päivä. Myös laatuviinien ystävää hemmotellaan.






Ennen koirat ovat olleet sallittuja vain ravintolan terassilla, mutta kesäkaudesta 2023 alkaen Fryysarinranta toivottaa hyväkäytöksiset koiravieraat tervetulleiksi myös ranta-aitan sisätiloihin!
Kimchi Korean Kitchen
Myös taidetehtaan kupeessa Pormestarinkadulla sijaitseva korealainen ravintola toivottaa koira-asiakkaat tervetulleiksi. Runsaat, maittavat annokset ja ystävällinen palvelu.
One Bar & Restaurant



Rafaels Bistro & Steak House
Kaupungin suosituin pihviravintola Runebergin puiston laidalla Porvoon torin vieressä. Entisessä työpaikassani meillä oli tapana usein perjantaisin hipsiä Rafaelsiin muutamille aftereille. Ravintolasalin puoli on rajattu vain ihmisille, mutta ruokaa saa ilmeisesti tilattua myös baarin puolelle, jonne ainakin meidän koirat ovat olleet tervetulleita. Kasvisruokaa etsivien kannattaa ruokailla suosiolla jossain muualla.
Täällä ollaan shoppailtu Torreksen ja Vascon kanssa:
- Kellarikirppis
- Porvoon Ekokauppa
- Sasu’s Playhouse
- Skafferi
- Doris & Duke
Kiitokset Porvoon yrittäjille
Tahdon vielä postaukseni lopuksi kiittää kaikkia lukuisia Porvoon koiraystävällisiä yrittäjiä: te teette koiran kanssa Porvoossa eläjien arjesta ja koirien kanssa Porvooseen matkaajien vierailusta miellyttävää ja helppoa! Asetatte loistavan esimerkin myös muille suomalaisille kaupungeille myönteisen koirailmapiirin luojana.
Tsekkaa kaikki Porvoon lukuisat koiraystävälliset ostospaikat, ravintolat, kahvilat ja majoituspaikat Visit Porvoon sivuilta!



Porvoo vaikuttaa kivalta kaupungilta. Siellä olisi myös mukava joskus yöpyä, jostain syystä tulee tehtyä aina vain päiväretkiä. Varsinaisiin ravintoloihinkin on tullut harmittavan vähän tutustuttua, usein tulee oltua lähinnä kahviloissa. Niminä useampi ravintola olikin tuttu ja korviin on kantautunut kehuja muualtakin. Pitääpä lähteä tutustumaan myös Porvoon ravintolatarjontaan tarkemmin!
Moi, Mikko! Porvoossa kannattaa tosiaan ehdottomasti myös yöpyä jokin kerta; vanhankaupungin kaduilla ja kujilla vallitsee iltahämärässä auringonlaskun jälkeen aivan omanlainen tunnelmansa. Ja olipa mukana koiraa tai ei, Porvoon ravintolatarjonta on ihastuttavan monipuolinen ja laadukas, josta kannattaa ehdottomasti ottaa kaupunkivierailullaan hyöty irti!