Kirjeitä Perusta: Cusco ja Salkantay Trek – henkeäsalpaava vaellus Machu Picchun eeppisiin maisemiin

Ote reissupäiväkirjasta:

“Huomenna on tarkoitus aloittaa tähänastisen reissun suurin fyysinen (ja henkinen?) haaste: viisi päivää, neljä yötä ja 90 kilometrin vaellusreitti Andien vuoristossa – toisin sanoen Salkantay trek, joka on listattu maailman 25 parhaimman vaelluksen joukkoon. Pisin päivämatka vie lumihuippuisille vuorille yli 4600 metriin, ja samana päivänä pitäisi pystyä patikoimaan kaiken kaikkiaan 22 kilometriä 2900–4630 metrin korkeudessa. Jo täällä Cuscossa, 3400 metrissä, ylämäkeen kulkeminen salpauttaa henkeä. Lisäksi öisin lämpötila vuorilla voi painua pakkasasteiden puolelle. Jos selviän koettelemuksesta, viimeisen päivän aamuna odottaa kuitenkin urakan arvoinen palkinto: muinainen legendaarinen inkakaupunki Machu Picchu.”

Machu Picchu – mystisen inkakaupungin luo vaeltaen

Legendaarinen Machu Picchu, tuo inkojen rakentama muinainen kaupunki, lepää jylhänä ja arvoituksellisena Andien vuoriston harjanteella trooppisen vuoristometsän ympäröimänä 2340 metrin korkeudessa. Monilla reissaajilla Machu Picchun kokeminen kerran elämässä lukeutuu sille kuuluisalle bucket list -elämysten listalle – ja ihan syystäkin.

Mukavuudenhaluisimmat matkaajat pääsevät Machu Picchun maisemiin helposti junakyydillä Cuscosta. Seikkailuhenkiset ja kohtuullisen fyysisen kunnon omaavat travellerit taittavat kuitenkin tiensä Machu Picchulle vaeltaen läpi Andien jylhän vuoriston.

Suurin osa vaeltajista päätyy Machu Picchulle päästäkseen taivaltamaan 43 kilometrin pituisen Inca trail -nimisen reitin, joka on koko Latinalaisen Amerikan suosituin vaellusreitti. Inca trail onkin hyvin ruuhkainen, ja vaelluselämyksensä tulee tästä syystä varata jopa yli puoli vuotta etukäteen.

Itse varasimme vaellusretkemme parin päivän varoitusajalla paikan päältä Cuscosta. Päädyimme valitsemaan Inca Trailia hieman vähemmän tunnetumman, mutta maisemakattaukseltaan kuulemma sitäkin upeamman Salkantay Trek -nimisen reitin.

Vaellusurakka kesti kokonaisuudessaan neljä yötä ja viisi päivää huipentuen viimeisenä päivänä muinaisen legendaarisen inkakaupunki Machu Picchun maisemiin.

Virallisen vaellusohjelman mukaan vaelluskilometrejä kertyi 74, mutta oma älypuhelimeni näytti urakan päätteeksi yli 90 taivallettua kilometriä. Koska emme ottaneet vaelluksen päätteeksi kallista maisemajunakyytiä takaisin Cuscoon, tarkoitti tämä virallisen vaellusosuuden päätyttyä vielä kymmentä ekstrakilometriä takaisin tukikohtaan, josta bussikyytimme lähti takaisin kohti Cuscoa. Viimeisenä päivänä käveltyjä kilometrejä kertyikin “virallisen” neljän sijaan kaksikymmentä, samoin noustuja portaita yli 2000 kappaletta.

Ennen kuin suunnataan Salkantay Trek -vaelluksen henkeäsalpaaviin maisemiin, muistutan huolehtimaan matkavakuutuksesi kuntoon ennen reissua! SafetyWing on kansainvälinen matkavakuutusyhtiö, joka tarjoaa nykyaikaisen, kattavan, joustavan ja luotettavan vakuutusturvan matkallesi kilpailukykyiseen hintaan kuukausitilausperusteisesti: hoida matkavakuutuksesi kätevästi kuntoon muutamassa minuutissa – vaikka jo reissun päältä! Sinun ei tarvitse asua Suomessa ollaksesi vakuutuskelpoinen, ja voit päättää vakuutusturvasi niin ikään muutamalla klikkauksella, kun et enää tarvitse sitä. Tutustu SafetyWingin Nomad-vakuutukseen lisää tästä matkavakuutusaiheisesta postauksestani, tai klikkaa tästä itsesi suoraan SafetyWingin sivuille (affiliate-linkki)! 

Määränpäänä Machu Picchu, päivä 1: Soraypampa – Quiswarniyoc lodge

Toukokuun 30. päivänä retkikuntamme aloitti vaelluksen kauniin aurinkoisissa maisemissa Soraypampa-nimisestä pikkukylästä kohti lumihuippuisia vuoria. Noin 120 kilometrin pituinen bussimatka Cuscosta paikan päälle oli kestänyt aamupalataukoineen nelisen tuntia.

Aloituskorkeus vaellukselle oli heti 3912 metriä merenpinnan yläpuolella. Tästä syystä onkin ensiarvoisen tärkeää, että jo ennen vaellusta on totuttautunut korkeuteen vähintään pari päivää Cuscossa, 3300 metrissä.

Kokapensaan lehdet auttavat tunnetusti ehkäisemään vuoristotautia, ja lisäksi niillä on piristävä vaikutus. Joka päivä meille tarjoiltiinkin vaelluksella kokapensaan lehdistä valmistettua teetä. Lisäksi olimme kumppanini Craigin kanssa hankkineet itse Cuscosta muun muassa kokakarkkeja, -toffeeta ja -suklaata reitin varrella nautittavaksi. Olimme ehtineet viettää mukavasti aikaa Cuscossa ennen urakan alkua, ja ehkä myös aiemmin Perun Huarazista käsin tehdyillä 4500 metrin korkeuteen suuntautuvilla päivävaelluksilla oli osuutta siihen, ettei kumpikaan meistä potenut onneksi minkäänlaisia vuoristotaudin oireita. 

Vaelluspäivä numero yksi starttasi heti haastavahkolla parisen tuntia kestävällä nousuosuudella 4250 metriin.

Pääsimme heti nauttimaan uskomattoman kauniista Humantay-järven ja -vuoren maisemista. Vaikka olimme korkealla, aurinko lämmitti ihanasti, ja järven rannalla oli mukavaa lepuuttaa jalkojaan auringossa ja kuunnella meidän mahtavan Steven-oppaan kertomusta järvestä, vuorista ja entisestä inkojen valtakunnasta. 

Puolisen tuntia järvellä vietettyämme alkoi päivän alamäkiosuus. Sain ensimmäisen kivuliaan muistutukseni siitä, miten perkuleen raskasta polvilleni onkaan laskeutua alamäkeen.

Jo hyvissä ajoin iltapäivästä, 13 kilometrin patikoinnin jälkeen, saavuimme ensimmäiselle leiripaikalle Quiswarniyociin. Leiripaikaltamme oli kauniit näköalat itse lumihuippuiselle Salkantay-vuorelle ja meidän seuraavan päivän vaellusurakallemme.

Sitä ennen oli kuitenkin aikaa kunnolla levätä – ja ennen kaikkea tankata energiaa tulevan päivän koitosta varten. Ensin meille tarjoiltiin retkikunnan kokkien valmistama maittava ja riittoisa lounas, jonka jälkeen oli mukavasti pari tuntia aikaa nokosille meidän hienoissa telttamajoissa ennen jokailtaista puoli kuuden “happy houria”: kokateetä, kaakaota, keksejä ja popcornia.

Jonkin ajan kuluttua happy hourin jälkeen meille tarjoitiin vielä lounastakin runsaampi ja maittavampi illallinen. Kokkimme tekivät koko reissun ajan ihan loistavaa työtä: jokainen sai varmasti tarpeeksi syödäkseen, ruokaa oli aina yli tarpeiden, enkä ymmärrä, miten niin maittavan ja monipuolisen ruoan valmistus erämaaoloissa on edes mahdollista! Myös seurueemme neljä kasvisruokailijaa huomioitiin hienosti, ja joka aterialla meille kokattiin oma pääruokalajimme, vaikka muitakin lihattomia vaihtoehtoja oli jo valmiiksi pöydässä yllin kyllin.

Illallisen jälkeen oli aika painua pehkuihin, vaikka kello ei ollut vielä edes yhdeksää. Seuraavana aamuna oli edessä herätys kello 05:00 ja reissun pisin ja rankin vaelluspäivä.

Auringon laskettua lämpötila oli pudonnut rajusti, ja yölämpötila oli hyytävän kylmä, -5 asteen paikkeilla. Onnistuimme kuitenkin pitämään itsemme kutakuinkin lämpimänä ja saamaan kohtuulliset yöunet, ennen kuin aamuviiden kokatee tarjoiltiin telttoihimme.

Vuorten yllä välkkyvä tähtitaivas näyttäytyi keskellä erämaata upeana, ja myös aamun hiljainen auringonnousu täysikuun vielä loistaessa taivaalla oli kaunis hetki.

Määränpäänä Machu Picchu, päivä 2: Salkantay-vuoret – Chaullhuay

Aamupalan jälkeen, ennen kello puolta seitsemää, oli aika ryhtyä tositoimiin ja aloittaa 24 kilometrin ja reilu kymmenen tunnin urakka kohti seuraavaa leiripaikkaa, Chaullhuayta.

Heti alkajaisiksi meitä vastassa oli koko vaelluksen rankin osuus: reilu kolmetuntinen nousu 4630 metrin korkeuteen. Toisaalta myös jylhän kauniit vuoristomaisemat olivat tällä nousuosuudella yhtä vaellusreitin upeinta antia, ja niistä piti yrittää nauttia parhaansa mukaan.

Hapen haukkominen jyrkillä nousuosuuksilla kävi sitä työläämmäksi, mitä ylemmäksi 4000 metrin yläpuolelle kapusimme, ja taival pitikin käsitellä askel kerrallaan. Korkeus ja reitin fyysisyys kävi joillekin ylitsepääsemättömäksi, ja useat vaeltajat joutuivat turvautumaan tällä osuudella lisämaksulliseen hevoskyytiin.

Retkikuntamme kaikki jäsenet selvisivät kuitenkin urakasta omin jaloin huipulle, jossa pystyimme iloitsemaan ja onnittelemaan itseämme ja toisiamme rankimman osuuden läpäisystä. Otimme ryhmäkuvat, Steven-opas tarinoi meille Salkantay-vuoresta ja inkoista ja suoritimme inkojen perinteisen kokalehtiseremonian. Seremonian päätteeksi jokainen muodosti kolmesta kivestä oman torninsa, ja seremoniassa käytetyt kolme kokalehteä asetettiin keskimmäisen ja päällimmäisen kiven väliin onnea tuomaan. 

Päivän urakka ei ollut kuitenkaan vielä ohi: lounaspaikalle oli vielä parin tunnin matka. Nyt alkoi päivän alamäkiosuus, joka ei omassa tapauksessani ole läheskään aina yhtään sen miellyttävämpää kuin ylämäkeen kapuaminen – päinvastoin.

Parin tunnin alamäkeen viettävän vaelluksen jälkeen saimme levähtää, nauttia maittavan lounaan ja ottaa ihanat päikkärit nurmella auringonpaisteessa.

Reilu puolen tunnin jälkeen oli aika herätä umpisikeästä unesta, heittää pari särkylääkettä alas kurkusta ja jatkaa laskeutumista seuraavaan leiripaikkaan vielä seuraavat kolmisen tuntia.

Tässä vaiheessa päätin hakea matkaan lisäenergiaa myös musiikin avulla ja laitoin kuulokkeet korville. Särkylääkkeet, päiväuni, musiikki ja seuraavalla taukopaikalla nautittu puolikas olut tekivät tehtävänsä, ja viimeinen osuus taittui itseltäni ripeästi.

Saavuimme Craigin kanssa ryhmästämme ensimmäisinä seuraavan yön leiripaikalle Chaullhuayhyn. Olimme laskeutuneet alas 2900 metriin, korkeudessa mitattuna reilut 1,7 kilometriä, ja maisema oli muuttunut rajusti. Viimeinen parituntinen taivallettiin alas vuoren rinnettä kauniissa trooppisissa metsämaisemissa.

Vaikka olimme laskeutuneet alas lumihuippuisilta vuorilta, myös meitä ympäröivät vehreät vuorenrinteet alapuolella avautuvine kanjoneineen olivat mitä kauneinta vaellusmiljöötä.

Ei ihme, että inkat palvoivat Pacha Mamaa, äiti maata: tällaiset maisemat herättävät suurta kunnioitusta luontoa kohtaan.

Leiripaikalla saimme nauttia kuumasta suihkusta (noin 2,5 euron lisähintaan, mutta voin kertoa, että tuli tarpeeseen), happy hourista kaakaoine ja popcorneineen sekä jälleen kerran maittavasta illallisesta. Mukanani jo yli kaksi kuukautta kulkenut pieni minttuviinapullo pääsi kunnolla oikeuksiinsa iltakaakaon terästeenä – ja oli kuulkaa yksi parhaista minttukaakaoistani ikinä! 

Oli muutenkin mukavaa seurustella meidän vaellusporukalla ja leikkiä muutamia seuraleikkejä keskenämme pöydän ääressä illallista odotellessa. Meillä oli tosi kiva kansainvälinen kymmenen hengen porukka ja hyvä ryhmähenki koko vaelluksen ajan.

Illallisen jälkeen oli jo aika painua telttaan nukkumaan, sillä seuraavana aamuna odotti taas aikainen herätys. Tällä kertaa lämpötila ei ollut enää yhtä hyytävän kylmä kuin edellisenä yönä, ja uni maittoi hyvin puoli kuuteen saakka, jolloin kuuma kokatee tarjoiltiin jälleen telttaan.

Määränpäänä Machu Picchu, päivä 3: Chaullhuay – Santa Teresa

Päivän numero kolme urakka starttasi aamupalan jälkeen ennen kello seitsemää. Edessä oli reilu 18 kilometrin taival ja vajaan kilomerin verran laskevaa maastoa Sahuayacoon, josta bussi kuljettaisi meidät perille seuraavaan leiripaikkaan, Santa Teresaan. 

Tässä vaiheessa oli aika sanoa kiitokset ja jäähyväiset varusteidemme kuljettajille: hevoskuskeille, jotka urheine ja sitkeine hevosineen kuskasivat kaiken ruoan, muut tarvikkeet sekä henkilökohtaiset tavaramme päiväreppuja lukuun ottamatta vuorten yli leiristä leiriin. Tästä lähtien tavaramme kulkisivat loppumatkan maanteitä pitkin auton kyydissä. 

Hevosilla näytti olevan raskaat taakat kuljetettavanaan läpi vuorten, mutta onneksi ne kaikki näyttivät hyvinsyöneiltä ja terveiltä, ja ne saavat kuulemma kunnolla lepoa vaellusurakoiden välipäivinä. 

Olin ennakkoon kuullut, että kolmannen päivän reitti olisi helppo ja tasainen. Valitsimme kuitenkin haastavamman ja samalla mielenkiintoisemman reitin: kapean polun, joka mutkitteli ylös ja alas vuoren kupeessa seuraillen alapuolella virtaavaa suurta ja kuohuvaa Urubamba-jokea.

Reitti on sadekaudella kokonaan suljettu maanvyörymävaaran vuoksi, mutta nyt kesäkuussa, kuivan kauden alussa, se oli tarpeeksi turvallinen reittivalinta. Jotkin nousuista ja laskuista olivat suhteellisen jyrkkiä ja pitkiä, ja itselleni päivä kolme olikin ehkä kaikista haastavin johtuen edellisen päivän urakassa kipeytyneistä jaloista.

Välillä pysähdyimme maistelemaan metsämansikoita, ja eräs levähdyspaikkamme sijaitsi aurinkoisella passionhedelmätarhalla, jossa saimme nurmikolla päivää paistatellessamme maistella myös vastapoimittuja tuoreita passionhedelmiä.

Perillä seuraavassa majapaikassa olimme jo yhden aikoihin iltapäivästä, ja lounaan jälkeen kömmin telttaan päiväunille. Meillä oli mahdollisuus iltapäivästä ottaa kyyti kuumiin lähteisiin lekottelemaan, mutta itse päätin skipata kuumat lähteet ja keskittyä levähtämään ja torkkumaan teltassa univelkaa vähemmäksi.

Illalla nautimme muutaman kylmän oluen, kisailimme paikallisessa kolikonheittopelissä toisiamme vastaan ja retkikuntamme kokit valmistivat meille viimeisen herkullisen illallisen. 

Määränpäänä Machu Picchu, päivä 4: Santa Teresa – Aguas Calientes 

Neljännen päivän aamuna halukkailla oli mahdollisuus lisämaksua vastaan köysirataseikkailuun korkealla kanjonien yläpuolella. Itselleni jo vaelluksessa itsessään oli tarpeeksi seikkailua, ja lisäksi olin päässyt kokemaan vastaavan elämyksen jouluaattona Costa Rican pilvisademetsässä vanhempieni kanssa. Siispä otimme aamun rennosti ja starttailimme päivän patikointiurakan iltapäivästä lounaan jälkeen.

Tällä kertaa reitti oli helppo ja tasainen: kymmenisen kilometriä junarataa pitkin 2000 metrin korkeudessa sijaitsevaan Aguas Calientes -kylään, joka myös Machu Picchu -kylänä tunnetaan. Kylä oli viimeinen tukikohtamme ennen seuraavan aamun superaikaista ylösnousua ja kipuamista varsinaiseen määränpäähämme ylös vuorille Machu Picchuun.

Aguas Calientes oli kaunis, mutta yllättävän vilkas ja superturistisoitunut: se kun toimii tukikohtana tuhansille Machu Picchussa päivittäin vieraileville turisteille.

Illallistimme porukalla ravintolassa (ruoka ei ollut läheskään yhtä hyvää kuin erämaassa kokkiemme valmistamana!) ja viimeisen yön kunniaksi saimme nauttia kuumasta suihkusta sekä teltan ja makuupussin sijaan hostellihuoneen pehmeästä sängystä. Toisaalta telttamajoituksessa luonnonhelmassa oli ollut oma charminsa, jonka perään oudosti tässä vaiheessa kaipailin.

Tuntui vähän tylsältä ja oudoltakin olla taas erämaan rauhan sijaan yhtäkkiä sivistyksen ja turistimassojen keskellä.

Määränpäänä Machu Picchu, päivä 5: Loppuhuipennus

Turhan pitkään ei sängyssä ehtinyt kuitenkaan makoilemaan, vaan kello herätti meidät puoli neljän aikaan aamuyöstä kohti viimeistä patikkaurakkaa.

Vajaa tuntia myöhemmin seisoskelimme jonossa Machu Picchu -vuoren juurella pimeässä vesisateessa odottaen porttien avautumista klo 05:00. Vastassa oli (Craigin laskujen mukaan) 1749 kiviporrasta ja noin tunnin kapuaminen vuoren huipulle.

Vesisade harmitti tuossa vaiheessa kunnolla: koko reissun oli paistanut aurinko ja nyt oli riskinä, että urakan päänähtävyys ja majesteettinen määränpää Machu Picchu olisi peittynyt kokonaan sadepilviin ja sumuun. Porttien avauduttua ja passitarkastuksen läpäistyämme aloitimme kuitenkin nousun vuorelle otsalamppujen valossa toiveikkaina, että sadepilvet kaikkoaisivat, tai jäisivät jossain vaiheessa alapuolellemme.

Noin tuntia myöhemmin saavuimme hengästyneinä ja hiestä märkinä vuoren huipulle, jonne ensimmäiset turistibussit olivat jo saapuneet. Ikävä kyllä ilma oli edelleen harmaa ja sateinen, emmekä aluksi pystyneet nauttimaan täysin rinnoin Machu Picchun vaikuttavista maisemista.

Steven piti meille parituntisen opastetun kierroksen, jonka aikana kiersimme läpi 1400-luvulla rakennetun inkakaupungin tärkeimmät nähtävyydet. Paikka oli kuitenkin niin iso, että sen perusteelliseen läpikäymiseen olisi saanut kulutettua helposti koko päivän.

Kierros oli mielenkiintoinen, mutta samalla itseäni paleli ja suoraan sanottuna vit… kismitti sade, joka ei tuntunut ottavan laantuakseen. 

Kierroksen jälkeen oli aika hyvästellä Steven, joka oli ollut aivan mahtava opas meille kuluneen viiden päivän ajan. Poistuimme samalla alueen ulkopuolelle riistohintaiseen turistikahvilaan lisäämään vaatekerrastoja ja lämmittelemään. Meillä oli vielä kolmisen tuntia aikaa odottaa sään selkiytymistä, ennen kun meidän pitäisi aloittaa noin kolmen tunnin paluupatikointi busseille. 

Craigin hörppiessä kolmen euron kahviaan (Perun standardeilla törkeä riistohinta) sade onneksi taukosi ja sää hieman selkiytyi. Päätimme kokeilla uudestaan onneamme ja nousimme parisensataa jyrkkää kiviporrasta toistamiseen kavutaksemme jo toista kertaa Machu Picchu-vuoren näköalatasanteelle.

Tällä kertaa olimme onnekkaampia, ja meitä odotti pilviverhojen raoista pysäyttävän upeat näkymät Machu Picchun muinaiseen inkakaupunkiin sekä sitä teatraalisesti ympäröiville vuorten huipuille!

Ehdimme ihailla maisemia ja räpsiä pakolliset valokuvat, ennen kuin suurin osa majesteettisista näkymistä peittyi jälleen sumuverhoon. Tämän jälkeen kiertelimme keskenämme muinaisen kaupungin katuja ihaillen talojen ja temppelien raunioita reilu tunnin verran, ennen kuin meidän oli aloitettava pitkä paluumatka paluukyytiä varten.

Raunioita ja ympäröiviä patikkareittejä olisi voinut koluta vielä paljon pidempäänkin; hieman harmitti, kun meidän piti joutua jo niin aikaisin paluumatkalle. Turistijunalla Cuscoon palaajilla oli enemmän aikaa raunioiden tutkimiseen. Junakyyti takaisin olisi kuitenkin maksanut 70 dollaria per henkilö, joka vastasi meidän parin päivän reissubudjettia.

Laskeuduimme hitaasti noin tunnin alas samoja jyrkkiä kiviportaita, jotka aiemmin olimme kivunneet ylös pimeydessä (pelkäsin polvieni paukahtavan millä hetkellä hyvänsä). Siitä seuraavat pari tuntia marssimme takaisin saman kymmenen kilometrin reitin junanraiteita pitkin, jonka olimme patikoineet edellisenä päivänä Aguas Calientes -kylään.

Olo oli väsynyt ja helpottunut siinä vaiheessa, kun pääsimme vihdoin perille viimeiseen tukikohtaan, ja ehdimme vielä nauttia maittavan lounaan ennen seitsemän tunnin paluumatkaa Cuscoon.

Kaikki jännitys ei ollut kuitenkaan vielä ohi: jossain vaiheessa illan jo pimennyttyä havahduin ja näin meidän bussin ajavan hissukseen lumi-/räntäsateessa korkeuksissa mutkittelevaa liukasta vuoristotietä pitkin – kirjaimellisesti pimeän rotkon reunalla. Jo ennen tuota oli käynyt paikoitellen mielessä, ettei olisi haitannut, jos olisivat välillä täälläkin laittaneet vähän kaiteita vuoristoteiden kapeimpiin osuuksiin ja mutkiin…

Saavuimme lopulta kuitenkin ehjin nahoin Cuscoon suurin piirtein aikataulun mukaisesti klo 22:00 aikoihin. Meidän jälkeemme lähtenyt bussi oli sitä vastoin juuttunut lumimyräkkään ja sen paluumatka Cuscoon oli kestänyt puoleen yöhön.

Seuraavan päivän Cuscossa keskityimme lepäilyyn, ja illalla hemmottelimme itseämme Inca Healing Massage -kokovartalohieronnalla paikallisessa spa-hoitolassa. Tämän jälkeen hemmottelu jatkui hyvän ruoan, viinin ja drinkkien merkeissä erään tasokkaan cuscolaisen hotellin ravintolassa. 

Määränpäänä Machu Picchu: Jälkitunnelmat

Vaikka jokainen kilometri ei ollutkaan yhtä juhlaa, kokonaisuudessaan Salkantay trek oli ihan huikea kokemus – yksi koko 11 kuukautta kestäneen Latinalaisen Amerikan reppureissuni ehdottomista kohokohdista!

Tuntui hyvältä haastaa itseään ja kestävyyttään upealla vaellusreitillä, joka vaihteli reilu 4600 metrin lumihuippuisista vuorista lähes trooppisiin sademetsiin. Maisemat olivat lähes koko vaelluksen ajan vertaansa vailla. Lienee tarpeetonta sanoa, että Machu Picchu oli livenä koettuna vielä vaikuttavampi kuin kuvissa.

Inkojen astronominen tietämys ja arkkitehtuuriset taidot ovat olleet käsittämättömän korkealla tasolla. Eurooppalaisten valloittajien itsekkyys, välinpitämättömyys ja kiihkoisa kristinuskon levittäminen pistää kiukuttamaan: sitä vastoin, että nämä suuret mahtavat sivilisaatiot olisi pyritty tuhoamaan ja käännytetty väkisin kristinuskoon, niiltä olisi voitu oppia ja kirjata ylös niiden ikivanhaa kirjoittamatonta tietämystä, tarinoita ja maailmankatsomusta. Suuri osa inkojen historiasta perustuu edelleen ainoastaan suulliseen perimätietoon.

Machu Picchua espanjalaiset valloittajat eivät kuitenkaan koskaan löytäneet. Onkin edelleen mysteeri, miksi kaupunki aikoinaan hylättiin. 

Koko viisipäiväinen reissu kuljetuksineen, majoituksineen, aterioineen, oppaineen ja Machu Picchun sisäänpääsymaksuineen kustansi meille ainoastaan 185 dollaria, eli tuon ajan vaihtokurssilla 158 euroa per henkilö. Hevoset kantoivat suurimman osan varusteista, itse tarvitsi huolehtia ainoastaan päivärepusta – eli käytännössä kamerasta sekä vaelluspäivän aikana tarvittavista vaihtovaatteista ja ekstravälipaloista.

Parhaan hinnan saa, kun varaa vaelluksensa paikan päältä Cuscosta. Reissuja tehdään joka päivä ja riittää, kun vaellukselle ilmoittautuu edeltävänä päivänä.

Jotkut retkikunnastamme olivat tulleet Peruun ainoastaan Salkantay-vaellusta varten ja varanneet retkensä netistä etukäteen. Tällöin hinta on helposti satoja dollareita kalliimpi mutta elämys tismalleen sama kuin Cuscosta käsin varattuna.

Meidän käyttämämme matkanjärjestäjä oli Machu Picchu Reservations, jonka olen kuullut olevan yksi hintalaatu-suhteeltaan parhaista vaihtoehdoista. Oman kokemukseni perusteella voin antaa matkanjärjestäjälle ehdottomasti täydet suositukset – ja netin arvosteluja vilkaisemalla selviää, etten suinkaan ole ainoa. 

Kuten aiemmin mainitsin, Machu Picchuun pääsee patikoimaan myös kuuluisampaa (ja ruuhkaisampaa) Inca trail -reittiä pitkin 3-4 päivässä. Reitti ei ole aivan yhtä pitkä ja haastava kuin Salkantay trek, eivätkä maisemat ole kuulemma ihan yhtä komeita. Inca trail täytyy varata kuitenkin yleensä kuukausia, jopa puoli vuotta etukäteen varmistaakseen paikkansa vaelluksella. Lisäksi hinta liikkuu ainakin netin kautta varattuna jossain vajaan 600 ja yli 1000 dollarin välimaastossa.

Toki Machu Picchun pääsee halutessaan kokemaan myös ilman monipäiväisiä vaelluksia: turistijunat ja -bussit kuljettavat tuhansittain turisteja paikan päälle päivittäin ilman, että yhtään yötä pitää kuluttaa telttamajoituksessa erämaassa käytetyssä makuupussissa. Olisimme voineet halutessamme skipata myös Machu Picchu -vuorelle vievät ja kärsivällisyyttä koettelevat +1700 porrasta ja ottaa 25 dollaria kustantavan menopaluu-kyydin turistibussilla huipulle.

Uskon kokemuksen olleen kuitenkin vieläkin antoisampi ja vaikuttavampi, kun oli ensin vuodattanut verta, hikeä ja kyyneleitä ja kivunnut omin jaloin koko kivisen tien läpi vuorien ja laaksojen aina huipulle saakka.

Vaelluksen jälkeen vietimme vielä mukavat pari päivää Cuscon kaupungissa, joka toimi myös inkavaltakunnan pääkaupunkina ennen eurooppalaisten valloittajien saapumista. Kaupungin historiallinen keskusta on todella idyllinen ja viihtyisä, ja siitä huokuu myös inkojen vanha kulttuuri ja historia. Inkojen valtakunnan arkkitehtuurin taidonnäytteitä voi edelleen ihailla monien kirkkojen ja talojen perustuksissa sekä kaupungin muureissa.

Lopulta tuli kuitenkin aika jättää jäähyväiset Cuscolle ja sitä myötä myös Perulle. Reilu kuukausi Perussa tarjosi ihan mahtavia elämyksiä ja maisemia laidasta laitaan: surffirantoja, vuoristoja, suurkaupungin sykettä, aavikoita, kolonialistisia kaupunkeja ja vehreää luontoa. Olemme päässeet nauttimaan Perussa myös ihan mahtavasta ruoasta (ceviche on vienyt totaalisesti sydämeni) –  kerran Limassa jopa maailman top 50-listalta löytyvässä Amaz-ravintolassa, mutta sitä useammin hyödyntäen ravintoloiden noin 2-4 euron hintaisia Menu del día – tarjouksia.

Amazonin sademetsän jätimme tällä kertaa väliin, mutta onneksi Amazonin vierailu onnistuu myös Boliviasta käsin, joka on meidän seuraava kohteemme – ja samalla tämän reissun kohdemaa numero kymmenen.

Reissukertomus perustuu Salkantay Trek -vaelluskokemuksen jälkeisiin päiväkirjamerkintöihin kesäkuulta 2018.

Machu Picchu: vaikuttava maailmanperintökohde ja inkojen salaperäinen mysteeri

• Muinaisten inkojen kaupunki: Machu Picchu rakennettiin 1400-luvun puolivälissä inkojen valtakunnan kukoistusaikana. Sen tarkkaa käyttötarkoitusta ei tiedetä, mutta sen arvellaan olleen kuninkaallinen residenssi, uskonnollinen keskus ja/tai tärkeä kauppareittien solmukohta. Kaupunki hylättiin tuntemattomasta syystä 1500-luvulla.
• UNESCO:n maailmanperintökohde: Machu Picchu on ollut maailmanperintöluettelossa vuodesta 1983. Se on yksi maailman tunnetuimmista arkeologisista kohteista ja houkuttelee vuosittain jopa yli miljoona vierailijaa.
• Kadonnut kaupunki: Machu Picchu säilyi piilossa espanjalaisilta valloituksen aikana. Se löydettiin uudelleen vasta vuonna 1911.
• Nerokas infrastruktuuri: Kaupungin maatalousterassit, kastelukanavat ja rakennusten perustukset ovat osoitus inkojen hämmästyttävästä teknisestä ja arkkitehtuurisesta taituruudesta.
• Helpoin tapa päästä Machu Picchulle on matkustaa junalla Cuscon läheltä Aguas Calientesin kylään ja jatkaa sieltä bussilla ylös raunioille. Vierailu vaatii ennakkolipun, ja vierailijamäärä on rajoitettu. Varaa lippusi hyvissä ajoin!
• Vaellusvaihtoehdot: Inca Trail ja Salkantay Trek tarjoavat vaihtoehtoisia reittejä Machu Picchulle heille, jotka haluavat haastaa itseään ja yhdistää inkojen muinaisen valtakunnan vierailun henkeäsalpaavaan vaelluskokemukeen.

Salkantay Trek: vaellusreittien aatelia

• Vaihtoehto Inca Trailille: Salkantay Trek on suosittu ja hyvin varteenotettava vaihtoehto perinteiselle ja ruuhkaiselle Inca Trailille.
• Nimikkovuori: Reitti ohittaa Salkantay-vuoren (6 271 m), joka on yksi Perun Andien korkeimmista ja pyhimmistä vuorista.
• Korkein kohta: Vaelluksen korkein piste, Salkantay Pass, sijaitsee noin 4 640 metrin korkeudessa merenpinnasta.
• Monimuotoiset maisemat: Vaellus vie läpi lumihuippuisten vuorten, trooppisten sademetsien ja vehreiden jokilaaksojen tarjoten vaeltajalle ilahduttavan vaihtelevia maisemia.
• Pituus ja kesto: Salkantay Trek on noin 70–80 kilometrin pituinen ja kestää tyypillisesti 4–6 päivää riippuen reitin valinnasta.
• Ilman vaelluslupaa: Toisin kuin Inca Trail, Salkantay Trekille ei tarvita erityistä lupaa, mikä tekee siitä ensiksi mainittua mutkattomamman (ja edullisemman) vaihtoehdon. Monet matkatoimistot tarjoavat opastettuja vaelluksia, joissa varusteet ja ruoka järjestetään puolestasi, mutta reitin voi myös kulkea itsenäisesti, jos olet kokenut ja hyväkuntoinen vaeltaja. Itse suosittelen kokemaan vaelluselämyksen Machu Picchu Reservations -nimisen matkanjärjestäjän järjestämällä retkellä.
• Paras aika vaellukselle: Huhtikuun ja lokakuun välisenä aikana (kuiva kausi).
• Fyysiset vaatimukset: Vähintään kohtuullisen hyvä fyysinen kunto on välttämättömyys, samoin korkeuteen totutteleminen ennen vaellusta Cuscossa.
• Loppuhuipennus: Salkantay Trek päättyy Aguas Calientesin kylään, josta jatketaan Machu Picchulle seuraavana aamuna.

Cusco: portti Andien seikkailuihin

• Historiallinen pääkaupunki: Cusco oli muinaisen inkojen valtakunnan keskus. Inkojen valtakunnan kukoistusaika Cuscon alueella sijoittui 1400-luvulle, erityisesti noin vuosien 1438–1533 välille. Cusco toimi inkojen valtakunnan, Tawantinsuyun, pääkaupunkina ja kulttuurisena sekä hallinnollisena keskuksena. Inkojen korkeakulttuurin kukoistuskausi päättyi espanjalaisten konkistadorien saapumiseen ja inkojen valtakunnan tuhoon 1500-luvun alkupuolella.
• UNESCO:n maailmanperintökohde: Cusco lisättiin maailmanperintöluetteloon vuonna 1983 sen ainutlaatuisen kulttuurihistoriallisen arvon vuoksi.
• Korkea sijainti: 500 000 asukkaan kaupunki sijaitsee 3 400 metrin korkeudessa merenpinnasta, mikä tekee siitä yhden maailman korkeimmista kaupungeista. Muista totuttautua korkeuteen rauhassa ennen vaellusaktiviteetteja.
• Kaksoisarkkitehtuuri: Cusco tunnetaan ainutlaatuisesta arkkitehtuuristaan, jossa inkojen rakennusten perustuksia täydentävät espanjalaisten siirtomaakauden rakennukset.
• Liikenneyhteydet: Cusco toimii tukikohtana Machu Picchulle suuntautuville retkille sekä muun muassa Salkantay Trek ja Inca Trail -vaelluksille, ja kaupunkiin pääsee helposti lentäen muun muassa Limasta tai bussilla muista Perun kaupungeista. Me matkasimme Cuscoon Arequipan historiallisesta kaupungista yöbussilla (matka kesti noin 11 tuntia).
• Ravintolatarjonta: Cusco on kulinaristien paratiisi: tarjolla on kaikkea perinteisestä perulaisesta ruoasta kansainvälisiin fine dining -elämyksiin.

Jos olet missannut reppureissuni aikaisemmat etapit, ei huolta – tässä kootusti linkit kaikkiin tähänastisiin Latinalaisen Amerikan seikkailuihini: 

• Reppureissuun valmistautuminen
• Dominikaaninen tasavalta: 11 päivää Dominikaanisessa Tasavallassa
• Guatemala: Antigua ja Acatenango, Atitlanjärvi ja El Paredonin surffikylä, Tikal, Lanquin ja Rio Dulce
• Honduras: Sukelluskurssi ja saarielämää Utilan saarella Hondurasissa
• Nicaragua: Leon, Granada ja Ometepe, San Juan del Sur ja Nicaraguan surffirannikko
• Costa Rica: Costa Rican matkakertomus, vapaaehtoistyö Animal Rescue Centerillä ja Costa Rican kohdevinkit
• Panama: Veneseikkailu San Blas -paratiisisaarilla
• Kolumbia: Värien, historian ja katutaiteen Cartagena, Barranquillan karnevaalit, Karibian rannikko, San Gil & Barichara, Medellin